Kiusaaja kotipihassa
Onko kellään kommentteja, tai jopa neuvoja tähän tilanteeseen.
Pihapiirissä asuu kolme (kaksi poikaa, yksi tyttö) 5v lasta ja yksi 6 v lapsi (tyttö). Omani on tuo 5 v poika. Sisaruksia ei näistä ole ketkään.
Ongelma on tuo 6 v tyttö, joka ei siedä sitä, että kukaan leikki kolmestaan kenenkään kanssa. Jos toiset lapset leikkii pihassa, niin tämä yksi joka ilmeisesti vahtii kärppänä ikkunassa että koska pihassa on muita (ei tule koskaan yksin ulos tai hakemaan ketään) tulee heti pihaan ja alkaa kiusaamaan ja simputtamaan muita ulos leikistä, ja "varastaa" siitä yhden kaverin itselleen. Vaikka muut olisivat keskenään leikkineet täysin sovussa ja nätisti keskenään sitä ennen. Jos näkee, että joku hakee jotain, tulee samantien ja "varastaa" itselleen sen joka on hakenut jotain muuta. Sillä seuraksella, että lapsi, jota on juuri haettu kotoa, ja joka on nähnyt sen vaivan, että on pukenut ulkovaatteet yms, ja ilahtunut siitä, että tuli kaveri, jää 10 min päästä yksin kun tämä yksi häirikkö tulee pihaan ja "varastaa" itselleen (manipuloi, houkuttelee, lahjoo ja jopa uhkailee) sen joka sitä toista juuri oli hakenut. Lisäksi tämä 6 v tyttö on aggressiivinen, heittelee kivillä muita, potkii toisten pihassa olevia tavaroita (esim koristelyhtyjä), tönii, repii, raapii, pudottaa keinusta (vaarallisesti kovista vauhdeista) yms yms. Hän myös kiristää muilta ruoaa ("mä leikin sun kanssa vasta kun oot hakenut mulle sun kodista herkkuja).
Jos tytön äidille menee kertomaan, äiti käskee tytön pyytää anteeksi, jonka tekeekin, mutta sen jälkeen sama meno jatkuu välittömästi, eli tuo anteeksipyyntö on ihan tyhjän jauhantaa vailla merkitystä. Mitään rangaistuksia tytölle ei tule. Omani ei kiusaa ketään, minulle lapsen kasvatuksessa on kunnia-asia, että lapsestani ei kasva kiusaajaa, ja olen siihen panostanut ja sitä painottanut pienestä asti. Harmittaa ihan vietävästi muiden lasten puolesta, että yksi häiriöi muiden mukavat, viattomat ja sujuvat leikit. Mitä tällaiselle voi tehdä, lastensuojeluilmoitusko, että ohjaavat kasvatusneuvolaan? Muita vinkkejä?
- Kiitos -
Kommentit (58)
eli minua nyt syytetään laput silmillä kulkemisesta. Perusteluin sille, että lapseni ei kiusaa (tässä tapauksessa) ovat, että muutkin valittavat, että vain tämä yksi kiusaa, eikä kukaan muu. Aina kun joku alkaa itkemään, se on joku, jota tämä yksi kiusaaja-tyttö on kiusannut. Hän ei koskaan valita, että häntä kukaan kiusaa (koska ei kiusaa, hän yksin vain kiusaa muita). Myös muiden lasten vanhemmat ovat todenneet, että minun lapseni ei koskaan ole kiusannut heidän lapsiaan, mutta tämä yksi tyttö kiusaa jatkuvasti. Olen muuten myös päiväkodista saanut palautetta, että lapseni ei koskaan ole kiusannut ketään _yhtään_millään_tavalla. Olen ottanut jo ihan pienestä asti tehtäväkseni kasvattaa lapsen, joka ei kiusaa ketään. Koen onnistuneeni, ja siksi minua harmitta tällaiset pikku-ilkiöt joiden vanhemmilla ei ole samat motiivit lasten kasvatuksessa. -ap-
Että nykyvanhemmat väheksyvät lapsien älykkyyttä.
"ei 6vuotias tajua että satuttaa." Kyllä muuten tajuaa. Silloin on tosissaan jotain vialla jos ei tajua. Jopa 5-vuotias tajuaa että on satuttanut jos toinen itkee oman tekonsa (esim. on tönäissyt toista) jälkeen, niin miksei 6-vuotias tajuaisi?
Kuulin joskus hyvän lauseen nuoriso-ohjaajan suusta: "ei ole olemassa ongelmalapsia, on vain ongelmavanhempia." Eli siis Kasvatus,kasvatus ja kasvatus...
Jospa menet sinne pihalle mukaan ja "ohjaat" leikkiä sen verran, ettei kukaan joudu ulkopuoliseksi.
siitä ei ole mitään hyötyä, koska kun sinne menee joku aikuinen oikein seisomaan, tyttö lähtee juoksemaan karkuun (menee kotiinsa). Koska kyllä tietää toimivansa väärin, ja lähtee näin ollen liukkimaan pakoon- ap -
lastani haetaan tai lapseni hakee jotakuta ulos. Puuttuisin sitten häirikön ilmaantumiseen sanomalla että nyt leikitte kolmestaan tai "Mikko" leikkii "Maijan" kanssa. Kaikkeen sanalliseen häiriköintiin puuttuisin voimakkaasti. Jos ei leikki vieläkään suju, Mikko ja Maija tulevat sisälle leikkimään. Ja jatkaisin sitä kunnes ongelma poistuu. Tuon ikäisten leikkejä voi aikuinen vielä ohjailla ja mennä mukaankin.
sivulta tilannetta jotta lapset saavat leikkiä. Jos häirikkö ilmaantuu, ilmaannut sinäkin.
Olisiko mielestänne väärin, että kävisin tytön äidille juttelemassa että ottaisin käyttöön rangaistuksen, että tyttö joutuu sisälle kun on kiusannut muita? Olen itse hänelle (tytölle) sanonut, että voi poistua pihasta jos ei osaa nätisti olla. Tuijotti vaan suu auki niin kuin joku idiootti. - ap -
kuin mennä ulos vahtimaan. Tietysti sen vahtijan pitäisi olla tämän tyrannin äiti, mutta kun ei onnistu, niin ei. Joillain on uskomattomat luulot omasta lapsestaan ja siitä, että tämä osaa itse ohjata omaa käytöstään. Olethan sinäkin vastuussa omasta lapsestasi: siitä, miten tämä käyttäytyy ja miten häntä kohtaan käyttäydytään.
Olisiko mielestänne väärin, että kävisin tytön äidille juttelemassa että ottaisin käyttöön rangaistuksen, että tyttö joutuu sisälle kun on kiusannut muita? Olen itse hänelle (tytölle) sanonut, että voi poistua pihasta jos ei osaa nätisti olla. Tuijotti vaan suu auki niin kuin joku idiootti. - ap -
Tarkoitit varmaan että TYTÖN ÄITI ottaisi käyttöön rangaistuksen, sinä voit toki hänen lastaan komentaa kun käyttäytyy huonosti, mutta rangaistusten antaminen on vanhempien tehtävä.
ja siitä, miten häntä 5-vuotiaana kohdellaan. Täytyy alkaa olemaan enemmän vaan mukana, olin vaan juuri niin "helpottunut", kun alkoi kotityöt yms sujua kun sai yksin rauhassa tehdä kun lapsi oli pihassa, ja sain vaikka esim lukea hetken kirjaa tai lehteä rauhassa yksin kotona. Mutta hyväähän se ulkoilu itsellenikin tekee... Myös lapsi itse nautti saamastaan "vapaudesta" ja oli ylpeä "itsenäisyydestään", mutta kun ei suju niin ei suju. Mun mielestä tollasen häirikön vaan pitäsi käydä jossain kasvatusneuvolassa, ne sen tekemät jutut vaan menee jo tietyn rajan yli.. Jos jollain vielä jotain kommentoitavaa ja neuvoja, kertokaa lisää. - ap -
äidin pitäisi ottaa rangaistus käyttöön. Anteeksi kirjoitusvirhe...
- ap -
pärjäämään siellä yksikseen joka tapauksessa. Eli onhan se sinun vastuullasi, että oma lapsesi pärjää lasten sosiaalisissa kuvioissa.
Meillä on usein naapurien 5 - 10 -vuotiaita leikkimässä, eikä ne 5-vuotiaat aina oikein vaan pysy matkassa tai saa pidettyä puoliaan.
Usein jo se, että aikuinen on näköetäisyydellä, rauhoittaa lasten leikkejä.
Meidän esikoinen oli viisivuotiaana jatkuvasti muiden jaloissa. Ei tuonikäinen vielä tunne esim. empatiaa, vaan ryysii estoitta tms. Se on ihan normaalia, ei mitään kasvatusneuvolakamaa.
ja siinä leikkivät lapset ovat samaa ikäluokkaa, vanhempia siinä ei edes ole. Ja muiden kanssa leikkivät ihan näitisti, todella kiltisti ja viattomasti ilman _mitään_ ongelmia, mutta tämä yksi aiheuttaa ongelmia. - ap -
Tuonikäisillä ei ole empatian kyky vielä välttämättä kehittynyt, eikä sosiaaliset taidot järin hyvin.
Se on ihan tavallista ja menee ohi.
Meidän esikoinen on nyt 7 ja leikkii ihan sujuvasti niiden ihan samojen lasten kanssa, jotka 2 vuotta sitten tönivät ja kiusasivat ja jyräsivät jatkuvasti.
Minun lapseni on oppinut pitämään puoliaan ja nämä toiset ottamaan paremmin muut huomioon.
12
ongelma ei ole siinä. Mutta kun häirikkö saa vapaasti häiriköidä, ja lässyttää jonkun anteeksipyynnön josta ei ole mitään hyötyä kun mitään rangaistusta ei seuraa, niin siinä on ongelma. Sitäpaitsi kyse ei ole mistään sosiaalisten taitojen puutteesta yms jos 6 v heittelee pienemepiä kivillä, tiputtelee tahallaan kovasta vauhdista keinusta yms asioista, jotka voivat olla jopa hengenvaarallisia. -ap-
että keinusta töniminen voi satuttaa, kivien heittely sattuu jne.
Näin se vaan on.
Ja jos lapsesi on vaaratilanteissa, en tajua, miten sinä voit kökkiä sisällä kotitöissä...
Minun lapsellani noita vaaratilanteita sattui eskarissa, kun ope jätti lapset yksin pärjäämään.
Sanoin, että tulen itse sinne valvomaan, jos koulu ei hanki lisää henkilökuntaa.
5 - 6 -vuotiaita ei voi vielä jättää leikkimään itsekseen. Niin se nyt vain on, vaikka kuinka sinun tekisi mieli lueskella.
Minulla on 5 - 7-vuotiaat sisarukset, eikä nääkään itsekseen aina osaa leikkiä.
12
olla itsekseen pihalla kavereiden kanssa.
itse halusin tässä ottaa myös sitä puolta asioista esiin, varsinkin kun ap tuntuu olevan laput silmillä "minun lapseni ei ainakaan kiusaa". Aina on myös olemassa lapsia, jotka eivät tule toimeen toisten kanssa jne. Suurimmassa osassa kiusaamistapauksia on vain valitettavasti niin, että asia on monisyisempi kuin miltä se aikuisen silmiin näyttää. Se ei silti sulje pois sitä, että kiusattu on joskus myös täysin syytön.
Opena vain törmää jatkuvasti siihen, että kun suurella metelillä juostaan sanomaan "toi töni, löi jne" niin taustalla on muutakin. Hyvin harvoin toinen tulee ja lyö, tönii täysin ilman syytä. Toki ei syystäkään saa lyödä, töniä jne. Ja tämäkään ei sulje pois sitä, etteikö joku lyö, töni jne ilman syytäkin.
Vaikeita asioita - ap:n asenne vain pisti silmään (meidän lapsi ei koskaa kiusaa, naapurin tyttö on ilkeä ja kiusaa viattomia). Enkä itse antaisi 5-6v lapsia ulkoilla täysin ilman valvontaa (sillä tarkoitan sitä, ettei kuule mitä tapahtuu) - näennäisesti kiva leikki tai tapahtuma voi sisältää vähemmän kivaa verbaalista puolta.