Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voimat loppuu tytärpuolen kanssa :(
12.11.2009 |
Hän on 13-vuotias todella ei-sosiaalinen tyyppi. Ei osallistu mihinkään perheen yhteisiin juttuihin, ei keskustele koskaan mistään, ei oikeestaan puhu oma-aloitteisesti juuri mistään, ei kyseenalaista mitään. Yhteisillä aterioilla ei puhu koskaan mitään, vastaa kun kysytään. On hyvin usein suupielet alaspäin. Jos tulee vieraita, läheisiäkin, vetäytyy huoneeseensa, ei edes tervehdi kuin pyydettäessä. Hän on ollut tälläinen aina, ei siis johdu murrosiästä, hänellä ei edes ole murrosikään ns. kuuluvaa "äksyilyä".Olemme tosi huumorintajuinen perhe ja tykkäämme hassutella. Näihin hän ei tule koskaan mukaan vaikka pyydettäisiinkin. Koemme, että hän on jo nyt täysin eristäytynyt perheestämme ja välillä vaikea suhtautua häneen, koska on aivan erilainen. Myös koulusta on tullut palautetta samoista asioista. Enkä tarkoita, että kaikkien pitäisi olla samanlaisia, mutta mielestämme jokunasteinen sosiaalisuus kantaa elämässä ja pelkäämme, että siitä muodostuu hänelle aika vaikea. Vinkkejä siis kaivataan!
Kommentit (79)
Liisa Keltinkangas-Järvinen: Temperamentti
Hyvä ja ajatuksia herättävä teos erilaisista temperamenteista ja siitä, miten aikuisten ja lasten temperamentit sopivat yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
perhe tarvitsee apua, eikä se ole lynkkaamista vaan ratkaisuehdotus sanoa, että tarvitsette ulkopuolista apua.
Kukaan ei ole tässä ketjussa sanonut että ap:n miehineen pitäisi olla erehtymättömiä. Ei kai hän apua kyselisikään jos kuvittelisi olevansa erehtymätön.
Olet oikeassa, olisi tyhmää jättää tytön tilanne huomioimatta ja ap teki ihan oikein kysyessään neuvoja. Jokainen voi vapaasti sitten jättää neuvot huomiotta jos ei ole valmis tarkastelemaan omaa toimintaansa.
lynkkaamaan, vaikka joku vaan kyselee mielipiteitä/apua! Ei meistä kukaan taida olla lastenkasvatuksessa erehtymätön, oli kyseessä sitten oma tai lapsipuoli. Itselläni on myös lapsipuoli, joka asuu kanssamme ja kaksi omaa lasta ja jokaisen kanssa olen tehnyt virheitä; osan ihan omaa kypsymättömyyttä/tietämättömyyttäni ym. Ei kai ap:kään väitä olevansa täydellinen vaan umpikujassa ja av-mammat ne vaan jyräävät päälle! Tyhmää olisi jättää tytön tilanne kokonaan huomiotta!
Tältä minusta juuri alkoi tuntumaan! Tämä saitti on aivan väärä paikka avun/mielipiteiden pyynnölle. Ilmeisesti täynnä täydellisiä, itsekeskeisiä ämmiä!
Mutta kiitos nro 21, pidetään pää kylmänä me tavikset näiden täydellisten maailmassa!
että teillä on siisti ja ihana ydinperhe ja sitten tämä ongelmamöykky?
Itselläni on kaksi adoptiolasta. Tällä kokemuksella voin sanoa, että lapselle suurin trauma on se, että vanhempi hylkää. Syystä tai toisesta. Se on arpi, joka jää, vaikka hylkääminen olisi tapahtunut miten varhain.
Minä uskon, että meidänkin perhe tulee kaipaamaan apua viimeistään murrosiässä, enkä koe yhtään syyllisyyttä, vaikka joutuisimme sinne hakeutumaan koko perhe. Lapsi on perheemme jäsen ja hänen arpensa on sitten koko perheen arpia, vaikka ei meillä ole osaa eikä arpaa siihen, että bioäiti hänet hylkäsi.
muun perheen tekemisest EI kelpaa tytölle tuossa ekassa lauseessa.
25
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aika mielenkiintoiseen suuntaan mennyt keskustelu aiheesta. Kunnon av-psykologit taas tietämässä, kuinka on vanhempien vika ja kaikki johtuu lapsuuden traumoista :/
Jos ei kukaan ole vielä ehdottanut, niin kannattaa varmaan yrittää lisätä kahdenkeskistä tekemistä tytön kanssa häntä kiinnostavien asioiden parissa, jos mahdollista. Kertomasi perusteella tulee kyllä fiilis, ettei tyttö koe kuuluvansa teidän perheeseen. Onko isällä yhtään läheisempää suhdetta lapseen? Ei varmaan olisi huono juttu olla perheneuvolaan yhteydessä uudestaan. Löytyisiköhän sieltä vinkkiä, mitä te vanhempina voisitte tehdä...
tyttären luokalla on tuonikäinen oppilas, joka on todella vetäytyvä. Asuu isän ja äitipuolen kanssa, mutta en ole niin perehtynyt taustaansa, että tietäisin iät tai että äiti ei ole ollenkaan mukana kuvioissa.
Hän kyllä poikkeaa joukosta ihan heti, kun näin koko ryhmää. Ei ole vain hiljainen tai ujo, vaan ihan todellakin kuin muuri olisi ympärillään. Kysyin heti eka tapaamisen jälkeen omalta tytöltäni, että onko tuolla tytöllä kavereita ja tyttö sanoi, ettei hän halua niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielummin tarkkailen ja kuuntelen ympäristöäni kuin "sekaannun" siihen. Lapsesta asti ollut hiljainen, leikkinyt mielummin yksin :) Jos tyttö on tyytyväinen itseensä (eikä taustalla esim. masennusta) niin antaisin hänen olla. Jos koko ajan raahaatte häntä terapioihin ja muihin tilanteisiin joissa oiken korostetaan sitä kuinka erilainen hän on, teette hänelle vain hallaa ja pahimmassa tapauksessa tuhoatte hänen itsetuntonsa. Hänellä voi olla myöskin tyystin erilainen huumorintaju. Eli se mikä teidän mielestä on hauskaa hassuttelua, onkin hänen mielestään pitkästyttävää ja naurettavaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
isälleen 1,5v isääs ja äiti on häpipynyt kuvioista puoleksi vuodeksi, eli ei ole pitänyt mitään yhetyttä lapseen. Nykyään on kuvioissa mukana etä-äitinä, mutta käytännön asiat ollaan hoidettu lapsen isän kanssa. Mentiin yhteen kun lapsi oli 5v. Ennen minun tulemista kuvoihin, poika mm. ei suostunut kenenkään naisen syliin, ei edes mummo kelvannut. Välillä on ollut pirun hankalaa, nyt jo ihan mukavasti menee, vaikka murroikä pahimmillaan. Kahdenkeskistä aikaa poika ei pahemmin halua isänsä kuin minunkaan kanssa, kaverit ovat tällä hetkellä tärkeämpiä. Käydään kuitenkin joskus ulkona syömässä ja shoppailemassa tms kahdestaan.
Me, ydinperhe, ja sitten isäni poika, jonka äiti oli hylännyt.
Minun äidilleni tämä poika oli ruma ankanpoikanen, eikä hän juuri velipuolestani mitään hyvää löytänyt.
Olen jo yli 40-vuotias ja edelleen nämä lapsuudenkokemukset näkyvät sisarusten väleissä.
Jos oikeasti haluat perhettänne auttaa, teitä pitää auttaa kaikkia ja katsoa se tilanne rehellisesti läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millä kriteereillä luokittelet minut aggressiiviseksi ihmiseksi?
vanhemmilla ja perhesuhteilla etenkin varhaisvaiheissa on iso osuus lapsen kehitykseen?
Syytönhän ap sitäpaitsi on siihen että biovanhemmat erosivat ja bioäiti on hylännyt lapsen, ei sitä pitäisi henkilökohtaisena syyllistämisenä ottaa.
Jos haluatte saada lapsen eristäytymään perheestä vielä enemmän niin sellainen syntipukkiajattelu jonka mukaan tämä yksi lapsi on ongelmakimppu jonka ongelmat eivät mitenkään liity meidän perheeseemme on siihen oikein hyvä keino.
aika mielenkiintoiseen suuntaan mennyt keskustelu aiheesta. Kunnon av-psykologit taas tietämässä, kuinka on vanhempien vika ja kaikki johtuu lapsuuden traumoista :/ Jos ei kukaan ole vielä ehdottanut, niin kannattaa varmaan yrittää lisätä kahdenkeskistä tekemistä tytön kanssa häntä kiinnostavien asioiden parissa, jos mahdollista. Kertomasi perusteella tulee kyllä fiilis, ettei tyttö koe kuuluvansa teidän perheeseen. Onko isällä yhtään läheisempää suhdetta lapseen? Ei varmaan olisi huono juttu olla perheneuvolaan yhteydessä uudestaan. Löytyisiköhän sieltä vinkkiä, mitä te vanhempina voisitte tehdä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli kolme vuotta sitten on tyttöä joku ammattiauttaja arvioinut. eli on ollut silloin 10v? Mun mielestä 3 vuotta on lapsen elämässä pitkä aika, ehkä tyttö nyt pystyisi paremmin kertomaan tilanteestaan, ja ajatukset ovat voineet muuttua. Siis olisiko mahdollista taas päästä ammattiauttajalle?
Me ihmiset olemme niin kovin erilaisia jo syntymästä lähtien.
Ketään ei voi väkisin muuttaa, persoonallisuus on meissä jokaisessa erilaista.
Yheteiskuntamme tyyli on lokeroida ihmiset ja lyödä leima otsaan ja tehdä diagnoosi erilaisuudesta. Syyllistää vanhempia kaikesta mahdollisesta.
Ei kaikkien tarvitse ollaa "hyper"sosiaallisia. Ja jos tyttö ei itse siitä suuremmin kärsi niin älkää painostako. Takana voi myöskin olla ujous. Elämässä lapsilta vaaditaan joskus liian paljon "täytyy olla sitä, tai tätä" "täytyy olla tietyn lainen"
Jos hän omaa hyvän itsetunnon ei hänellä ole mitään hätää. Täysin normaalia, että murkut eivät jaksa kuunnella ja seurustella vieraiden kanssa.
Me ihmiset olemme niin kovin erilaisia jo syntymästä lähtien.
Ketään ei voi väkisin muuttaa, persoonallisuus on meissä jokaisessa erilaista.Yheteiskuntamme tyyli on lokeroida ihmiset ja lyödä leima otsaan ja tehdä diagnoosi erilaisuudesta. Syyllistää vanhempia kaikesta mahdollisesta.
Ei kaikkien tarvitse ollaa "hyper"sosiaallisia. Ja jos tyttö ei itse siitä suuremmin kärsi niin älkää painostako. Takana voi myöskin olla ujous. Elämässä lapsilta vaaditaan joskus liian paljon "täytyy olla sitä, tai tätä" "täytyy olla tietyn lainen"
Jos hän omaa hyvän itsetunnon ei hänellä ole mitään hätää. Täysin normaalia, että murkut eivät jaksa kuunnella ja seurustella vieraiden kanssa.
Kirjoitat aggressiivisesti.
Ihmiset yrittävät auttaa rakentavaan sävyyn, useat perustelevatkin ajatuksensa hyvin, mutta sinä et pidä heidän ehdotuksistaan ja hyökkäät.
Haluan korostaa, että olemme apua hakeneet sitä saamatta, koska lapsi on psyklogien mielestä tasapainoinen ja kertoo positiivisesti perheestään. Koska koulussakin on sosiaalisia ongelmia, joita opettajan kanssa olemme rakentavasti puhuneet, hän tilanteen ymmärtää. Näin ollen näiden vastausten perusteella ilmeiseti myös opettaja saa mennä hoitoon.
Oma sukuni on tytön otanut avosylin vastaan kuin myös minä, siitä tässä ei ole kyse. Meillä on tytön kanssa yhteinen harrastus, viikoittain tapahtuva. Hän saa halutessaan meidän molempien huomiota yhdessä ja erikseen. Sanojensa mukaan hän ei sitä kovin usein kaipaa.
Että Kiitos syyllistämisestä, kun oikeasti on huolissaan toisesta, saakin kuulla olevansa hoidontarpeessa itse!
Tältä minusta juuri alkoi tuntumaan! Tämä saitti on aivan väärä paikka avun/mielipiteiden pyynnölle. Ilmeisesti täynnä täydellisiä, itsekeskeisiä ämmiä!
Mutta kiitos nro 21, pidetään pää kylmänä me tavikset näiden täydellisten maailmassa!
ap;n kirjoituksista, mutta monesta vastauksesta paistaa taas kauas av:lle tyypillinen mollaaminen ja syyttely.
Hän oli lapsena aivan samanlainen ( ja on vieläkin 24 vuotiaana ). Ei juuri puhua pukahtanut, leikki mielellään yksin ja oli aika vakava. Äitini mietti usein masennuksen mahdollisuutta ja oli huolissaan.
Nyt edelleen äitini huolestuu usein veljeni käytöstä. Hän ei vaan ymmärrä miksi pitää olla niin erakoituva. Heillä ei ole kovin läheiset välit. Mieheni on saanut minut ymmärtämään ja hyväksymään veljeni sellaisena kun hän on. Hyvin hän on elämässään pärjännyt. Koulut kävi ja ammatin hankki. Tyttöystäviäkin on aina ollut ( mikä minusta tuntuu oudolta, kun on tosiaan niin ujo ja hiljainen ).
Mutta ehkä sinunkin kannattaa lakata huolehtimasta turhia. Ammattilaiset ovat tilanteen arvioineet eivätkä olleet huolissaan. Kuulostatte ihan normaalilta perheeltä. Antakaa tytön olla aidosti sellainen kun on ja tehkää niitäkin asioita joista hän pitää ( niinkuin kerroitkin teillä tehtävän ). Kummasti nämä ei niin sosiaaliset ihmiset löytävät itselleen tavan selviytyä elämässä. Erilaisuus on rikkautta.
Alue: Aihe vapaa
Te olette varmasti tehneet parhaanne lapsen kanssa ja välitätte hänestä. Mutta masentuneen lapsen ja nuoren koko perheellä on monitahoinen vuorovaikutusongelma, se lapsi ei yksin ole se ongelma, ja silloin apua tarvitsee koko perhe.
Ei se ole mikään loukkaus että suositellaan hakeutumaan perheterapiaan jos on pyytänyt apua ja neuvoja ja tilanne vaikuttaa kertomiesi tietojen perusteella siltä että voisitte saada sitä apua perheterapiasta.
Sun on turha olla karvat pystyssä jos haluat auttaa oikeasti sitä lasta. Se mitä olette tähän asti tehneet ei tuloksista päätellen toimi joten nyt on kokeiltava jotain uutta.
Ei se ole mikään maailmanloppu vaan se voi olla toivon ja jonkin hyvän uuden alku. Ei siellä teitä hulluiksi ja kamaliksi vanhemmiksi julisteta jos olette parhaanne tehneet.