Elämä kauniina oli vaikeampaa.
Olin kaunis ja huoliteltu ja naiset suhtautuivat minuun yleensä omituisesti. Kyllästyin siihen ja lakkasin meikkaamasta ja aloin pitää tukkaani ponnarilla. Myös vaatteet vaihdoin vaatimattomiin.
Ja kas, minulle puhutaan puistossa ja perhekerhoissa ihan eri tavalla.
Kyse ei todellakaan ole mistään minun asenteestani tai ylimielisyydestä, vaan ihmiset eivät lähestyneet minua koskaan aikaisemmin ja jos itse lähestyin, vastaanotto oli erilainen kuin nykyään.
Harmi, ettei saa olla "erilainen" edes aikuisena.
Kommentit (26)
oikeesti asiaa. Naiset ovat ennakkoluuloisia kaunista kohtaan ja miehet läähättävät. Kyllä ns keskiverrolla on helpompaa.
niin kauniin ihmisen, että henkeni salpautui.
HÄnen ihonsa hehkui ja piirteet olivat kuin täydellisen veistoksen. Silmänsä olivat lämpimät ja ystävälliset. Vaatteet ja ulkoasu huolitellut.
Itse olen tavis, liki susiruma.
Katselin häntä ja hän minua. HÄkellyin ja katsoin muualle ja tämä kaunis kääntyi ja lähti pois.
Tämän yhden kerran elämässäni, kauneus on sanellut kohtaamisen kulun ja ollut tilanteen tärkein juttu. Muistan tuon satunnaisen kohtaamisen kaupungilla varmasti aina.
Todella kauniita ihmisiä on todella, todella vähän.
Ehkä fiksu ja sivistynyt ja lämmin käytös auttaisi teitä melko kauniitakin ihmissuhteissa.
Ja että kauniin kannattaisi kyllä enemmäkin panostaa omaan käytökseensä, ettei muiden mahdolliset ennakkoluulot pääse ainakaan sen takia lisääntymään.
Catherinen Zeta-Jones tulee hyvänä kakkosena.
Tuollaisia naisia ei todellakaan näe suomalaisessa katukuvassa. En laske kauniiksi tavallisen siistin tai sievän näköisiä. Niitä kyllä on mutta todella kauniita on hyvin vähän. Sellaista todella kaunista naista ei edes oikeastaan voi kadehtia, kun se on niin ylivoimainen. Vaan itse enemmänkin ihailen kuten kaunista taulua, korua, maisemaa.
Ollaan aika uusia asukkaita tässä nykyisessä asuintalossamme (3 kk). En nyt mitenkään pynttää, mutta kevyt meikki ja tukka nätisti kiinni ja siistit vaatteet.
Aiemmin lähinaapurit (lasten kanssa) ovat vain kävelleet ohi ja eivät edes vastaa kun sanoo moi. No, olin yksi päivä lähdössä ulos pojan kanssa ilman meikkiä ja tukka vähän pörhöllä, niin johan naapurin nainen jäi juttelemaan 20 minuutiksi nelivuotiaansa kanssa..
Ja uskalsi tulla juttelemaan. Eli syynä ei niinkään kauneus tai siisteys vaan sun yleinen vähän mahtava ilmeesi. ;-))
Ollaan aika uusia asukkaita tässä nykyisessä asuintalossamme (3 kk). En nyt mitenkään pynttää, mutta kevyt meikki ja tukka nätisti kiinni ja siistit vaatteet.
Aiemmin lähinaapurit (lasten kanssa) ovat vain kävelleet ohi ja eivät edes vastaa kun sanoo moi. No, olin yksi päivä lähdössä ulos pojan kanssa ilman meikkiä ja tukka vähän pörhöllä, niin johan naapurin nainen jäi juttelemaan 20 minuutiksi nelivuotiaansa kanssa..
sitä helpommin tuntemattomatkin (miehet) katsovat aiheelliseksi kommentoida ulkonäköä. Ehkä nuori katsotaan puolustuskyvyttömäksi?