Onko suvussasi ketään itsemurhan tehnyttä?

En koe erikseen selviytyneeni. Asia on vain näin ja jälkäteen ei voi muuta kuin hyväksyä. Mennyt mikä mennyt, ei se pyörittelemällä parane. Syitä en etsi, koska en niitä kuitenkaan ymmärrä. Ajatuksena minulla että isäni itse halusi näin. Ei ollut minun vallassani, kuten ei hänen alkoholin käyttönsäkään. Se oli hänen elämänsä, ei minun.

Ihan tavallista surua oli toisen poismenosta, mutta ehkä minulla jopa tavallista vähemmän. Ei tunnu epäoikeudenmukaiselta, miksi juuri hän, kuten jonkun sairauden kanssa voisi tuntua.

Minua auttoi se että olin jo omassa asunnossani ja mieheni kanssa. Isäni oli kuitenkin minulle läheinen (ehdottomasti läheisempi kuin äitini), vaikka ihan niin usein emme enää olleet tekemisissä. Erilleen kasvamista tapahtui jo enemmän alkoholinkäytön vuoksi murrosiässäni. Vaikka itsemurhaa ei odottanut, eikä aavistanut, niin silti ei se jälkikäteen ajatellen ei se ihan niin yllättävää isäni tilanteessa ollut.

miten olette selvinneet?

t. yhden sisko

Varmaan muitakin, ei tule nyt mieleen. Iso suku on.

Suru on hieman hälventynyt 8 vuodessa, mutta ikävä on ikuista.. Isin tyttö olin :(

Setäni teki itsemurhan joten ei ole enää suvussa.

aika parantanut haavoja. Mies on tänä päivänä onnellinen ja tasapainoinen, samoin minä.



Itsemurhan tehneitä ei ole suvussani.

Käy niin sääliksi setääni ja hänen vaimoaan.