Oltiin eilen lastenklinikan päivystyksessä illalla/yöllä, lapsella allerginen reaktio
Oli muuten aika karmea paikka näinä sikainfluenssaepidemian aikoina!
Hoitaja mm. jutusteli kanssamme ja kertoi että tehohoitopaikat ei tule mitenkään riittämään kaikille kansalaisille. Meilahdessa makaa jo nyt "perusterveitä" parikymppisiä miehiä ECMO-laitteissa kuolemankielissä. Oli sitä mieltä että Tamiflun käyttöä tullaan lisäämään jatkossa rajusti, jotta tehohoidon tarvitsijoiden määrä edes vähän pienenisi.
Kommentit (118)
jos tarvitsee myös kipulääkitystä?
Itse olen ollut usein aikuisiällä allergisen reaktion vuoksi sairaala hoidossa, tiputuksessa. Mutta en ikinä tarvinnut kipulääkettä.
Lisäksi kaksi lastani ovat todella allergisia ja myös reaktioiden vuoksi jouduttu turvautumaan päivystyksiin. Ei koskaan kipulääkettä annettu, vaikka kyse on ollut erilaisista reaktioista.
Lisäksi olen itse töissä sairaalassa hoitajana, enkä lähtisi kipulääkettä antamaan allergiseen reaktioon.

Tosi mielenkiintoista lukea kuinka te täällä "tiedätte" paremmin miten meitä hoidettiin! :D Lapseni oli tosi kiukkuinen ja hoitaja antoi kipulääkettä. Mikä minä olen sitä kyseenalaistamaan? En ole terveydenhuollon ammattilainen. Ainakin lapsen vointi vähän parani ja jaksoi aavistuksen paremmin odotella vuoroaa lääkärille.
Jaa että antihistamiininkin keksin päästäni? :D No se meille määrättiin hoidoksi.
Kuinka vaikeaa teidän on ymmärtää, että tämä H1N1-epidemia vaikuttaa siihen miten julkinen terveydenhuolto pelaa? Eli nyt on ruuhkaa terveysasemilla, päivystysosastoilla jne.
ap - ihan oikea ihminen ja ihan tosi elämän kokemukset kyseessä
sun ei tartte huolehtia siitä millasta olisi olla siellä vastasyntyneen kanssa, olen nimittäin ollut useamman kerran ja aina olemme olleet muista eristyksissä.
Munkaan vauvalla (2kk) ei ole henkeä uhkaavaa tautia mutta aina ollaan oltu omassa rauhassa eristyksissä lääkäriä odottamassa, ja pisin odotusaika on ollut on noin tunnin.
hei ap sun ei tartte huolehtia siitä millasta olisi olla siellä vastasyntyneen kanssa, olen nimittäin ollut useamman kerran ja aina olemme olleet muista eristyksissä.
Munkaan vauvalla (2kk) ei ole henkeä uhkaavaa tautia mutta aina ollaan oltu omassa rauhassa eristyksissä lääkäriä odottamassa, ja pisin odotusaika on ollut on noin tunnin.
Kiva kuulla että noin on vauvojen kohdalla. Meidänkin kokemus aikanaan lastenklinikalla pienen vauvan kanssa oli, että heti päästiin hoitoon. Mietin vaan sitä, että miten tämä H1N1-epidemia vaikuttaa tilanteeseen. Pakostakin se pidentää odotusaikoja, kun avuntarvitsijoita on PALJON.
ap

no me oltiin siellä ti-ke vastaisena yönä viimeeksi ja homma pelasi hyvin.
Itse asioin ihan muissa asioissa erään terv.huollon johtohenkilön kanssa taannoin, en tunne häntä entuudestaan, ja alkoi tilittää kuin "ihminen ihmisille" siitä, kuinka sikainfluenssan takia tilanne on kaoottinen, ohjeet muuttuvat koko ajan eikä kukaan tiedä missä mennään ja tullaan menemään. Ihmisiä nekin on, ja kaikki tietää mitä täällä tapahtuu, joten tottakai vaikka hoitaja voi jutella asioista myös asiakkaan kanssa! Parempi niin, kuin että salaillaan ja hyssytellään, samassa veneessä tässä ollaan kaikki.
Ja toiseksi, 20 v kokemuksella, tilanne lastenklinikan päivystyksessä voi vaihdella paljonkin ihan tuntien erolla, välillä on hirveä ruuhka ja kaaos, välillä siellä ei ole juuri ketään. Joten kukaan ei voi sanoa, että ei sulla ollut siellä sellaista kun ei meilläkään ollut...se on usein 10 minuutista kiinni se tilanteen vaihtuvuus.
Paikalla oli paljon si-epäilyjä. Kysyin lääkäriltä, että miten asian kanssa toimitaan.
Hän kertoi, että epäilyt ovat samalla käytävällä muiden kanssa, mutta vahvat epäilyt ja huonokuntoiset eristetään.
Paikalle tuli vanhempi kahden vauvan kanssa ja he pääsivät eristykseen, etteivät saa pöpöjä.
Me pääsimme ns "puhtaaseen huoneeseen" myös. Siihen huoneeseen mahtui neljä ja sinne ei lääkärin mukaan sikainfluenssaepäiltyjä päästetä.
Kysyin myös mahdollisesta tartunnasta lääkäriltä ja hoitajalta ja kumpikin oli sitä mieltä, että saattaa tulla, mutta ihan yhtä hyvin voi olla tulematta. Toki siellä niitä pöpöjä on, mutta se ei automaattisesti tarkoita, että saisi tartunnan.
Kuulin kuinka yhdellä potilaista todettiin influenssa, lääkäri kertoi asian käytävällä ja määräsi Tamifluta potilaalle, joka oli perusterve 8-vuotias poika. Eli kyllä sitä ilmeisemmin määrätään vielä.
Viimeisen tunnin aikana huoneeseen tuli lapsi äitinsä kanssa, joka oli saanut sairauskohtauksen. Äiti kysyi heti mahdollisesta si-tartunnasta ja silloin tämä sama mieshoitaja (kalju, tai sitten ohut lyhyt siili, en muista tarkemmin, keskimittainen, ollut ambulanssissa töissä jne.) tuli huoneeseen ja aloitti tämän laukomisensa. Täysin asiatonta.
Sanoi huolissaan olevalle äidille naureskellen, että hyvä tuuri käy, jos ette tartuntaa saa ja normisetti jos saatte. Kertoi, että olivat saaneet keväällä taudin lähdettyä etenemään Meksikosta yhden rokotteen ja nyt jonkin aikaa sitten toisen ja että ovat saamassa vielä kolmannen. Ihmettelen tätä suuresti, koska epäilen syvästi, ettei keväällä ollut vielä mitään pandemiarokotusta olemassakaan. Virusta tutkittiin silloin vielä.
Lisäksi kertoili epämääräiseen tyyliin omista vironreissuistaan, vaikka vanhempia ei varmaankaan voinut vähempää kiinnostaa. He olivat toki huolissaan lapsestaan.
Tyyli oli täysin asiaton, ei todellakaan asiallinen. Läärin ja hoitajan kanssa tartuntariskistä tosiaan puhuin ja sain heiltä asiallista, ei peiteltyä, tietoa. Me emme kuulu edes mihinkään riskiryhmään, joten olisi voinut hyvin sanoa, että varmasti saatte tartunnan.
Mutta joo, jännää oli se, että ap:n kuvaileman hoitajan tunnisti heti. Uskon siis, että hän toki puhuu totta. Hoitajan jutut jättäisin omaan arvoonsa.
Ja voidaanhan me tulla tänne raportoimaan viiden päivän päästä, että tuliko tartunta vai ei. Jos tulos on 100% tartuntoja, niin hoitaja puhui totta, jos taas 50%, niin lääkäri ja toinen hoitaja olivat asialla.
ei hoitaja tollaisia asioita puhele.
Joo, paitsi ei hoitaja tollaisia asioita puhele.
Miksi mä valehtelisin, sepittäisin? Mistä sä tiedät, olitko paikalla? :D Siis kyllä puhui ja varmasti tiesi mistä puhui! Vanhempi mieshoitaja, asiallinen oli.

tiedotettu. Sydänleikkauksia ym siirretään, koska tehopaikat eivät riitä. Ei ole uutta tietoa.
Todella rauhallista oli, ei paljoa potilaita.Lääkärin pakeille päästiin heti.
Eikä kukaan kyllä puhunut moisia juttuja, enkä kyllä kuullut että olisi kenelekään muullekaan puhunut.
Nimimerkillä lastenklinikalla koko yön, aamu seitsemään saakka, viettänyt.
MItäs salattavaa tuossa olisi. Minua ärsyttää kamalasti salailun meininki. Hyvä vaan, jos kaikki terveydenhoidon henkilökunta puhuu, missä mennään.
ap haluaa vain olla juoruämmä:DD
Oltiin siellä viime yönä ja vähän oli potilaita.
Mekin oltiin siellä, eikä kyllä nähty mitään kamalaa. Todella rauhallista oli, ei paljoa potilaita.Lääkärin pakeille päästiin heti.Eikä kukaan kyllä puhunut moisia juttuja, enkä kyllä kuullut että olisi kenelekään muullekaan puhunut.
Nimimerkillä lastenklinikalla koko yön, aamu seitsemään saakka, viettänyt.
No me oltiin siellä kuusi tuntia yskivien ja pärskivien si-potilaiden keskellä, mutta kun pojalla allerginen reaktio, ei voinut poiskaan lähteä. Kiva jos sä koit mukavan yön. Meidän yö oli hirveä.
Ihmettelen miksi monet teistä hyökkää mun kimppuun, haukutte. Mä vaan kerron mitä mulle sanottiin. Onko niin rankkaa tietoa, että ammutte sanansaattajan?
ap
Kyse ei kuitenkaan ollut sikainfluenssasta vaan jostain ihan muusta.
Et voi tehdä diagnooseja silmilläsi.
Mekin oltiin siellä, eikä kyllä nähty mitään kamalaa. Todella rauhallista oli, ei paljoa potilaita.Lääkärin pakeille päästiin heti.Eikä kukaan kyllä puhunut moisia juttuja, enkä kyllä kuullut että olisi kenelekään muullekaan puhunut.
Nimimerkillä lastenklinikalla koko yön, aamu seitsemään saakka, viettänyt.
No me oltiin siellä kuusi tuntia yskivien ja pärskivien si-potilaiden keskellä, mutta kun pojalla allerginen reaktio, ei voinut poiskaan lähteä. Kiva jos sä koit mukavan yön. Meidän yö oli hirveä.
Ihmettelen miksi monet teistä hyökkää mun kimppuun, haukutte. Mä vaan kerron mitä mulle sanottiin. Onko niin rankkaa tietoa, että ammutte sanansaattajan?
ap
ollut eilen yöllä jotenkin normaalia kamalampi paikka. Ihan normiyö.
Mekin oltiin siellä, eikä kyllä nähty mitään kamalaa. Todella rauhallista oli, ei paljoa potilaita.Lääkärin pakeille päästiin heti.Eikä kukaan kyllä puhunut moisia juttuja, enkä kyllä kuullut että olisi kenelekään muullekaan puhunut.
Nimimerkillä lastenklinikalla koko yön, aamu seitsemään saakka, viettänyt.
No me oltiin siellä kuusi tuntia yskivien ja pärskivien si-potilaiden keskellä, mutta kun pojalla allerginen reaktio, ei voinut poiskaan lähteä. Kiva jos sä koit mukavan yön. Meidän yö oli hirveä.
Ihmettelen miksi monet teistä hyökkää mun kimppuun, haukutte. Mä vaan kerron mitä mulle sanottiin. Onko niin rankkaa tietoa, että ammutte sanansaattajan?
ap
Lapseni allergisen reaktion syy jäi epäselväksi. Päästiin lopulta lääkärin nähtyämme kotiin seurailemaan tilannetta. Määrättiin antihistamiinia ja kipulääkkeitä.
ap