Pelkäätkö että lapsesi ovat akuisina tyytymättömiä sinuun äitinä/vanhempana?

ja juuri siksi, että tiedän teoriassa tasan tarkkaan, millainen on hyvä vanhempi.

arvostan omia vanhempiani heidän virheistään ja puutteistaan huolimatta. Minua on rakastettu. Rakastan myös omia lapsiani ja toivon toki voivani välittää heille saman kunnioituksen itseäni ja muitakin ihmisiä kohtaan heidän virheistään huolimatta.



Minun vanhempani tekivät yhtä ja toista väärin, mutta olivat silti ehdottomasti hyviä vanhempia. Sellainen minäkin uskon olevani. Siinä että ihminen ei pysty arvostamaan muuta kuin ätydellisyyttä on jotain keskenkasvuista. Sellaiselle ihmiselle ei jää juuri mitään. Toivoisin lapselleni enemmän ja uskon hänen saavan enemmän.

ja mä luulen, että esikoinen (poika) tulee niin varmaan ajattelemaankin (moittii ehkä siitä, etten leikkinyt ja ollut niin paljon hänelle läsnä). Pienempi lapsista on tyttö ja meillä on ollut jotenkin niin paljon helpompaa nämä yhteisjutut. Ymmärrän tytön leikkejä paljon paremmin kuin pojat taistelujuttuja. Eli on vähän niin kuin luonnostaan mennyt homma niin, että minä touhuan paljon tytön kanssa, isä pojan kanssa.



Olen silti kuitenkin lähellä ja yritän olla lämmin äiti. Että ehkä sitten onnistun kuitenkin.

Eiköhän se huonous olisi tullut jo kahden teinin ja yhden esipuberteettisen puheista julki.

Kyllä kai kunnioituksen määrä vaihtelee ihan luontaisesti, varsinkin murrosiässä...ei kannata ottaa niin vakavasti, tilanteet elää ihan niinkuin ihmissuhteissa ylipäätään.

Luulen sen johtuvan siitä, ettei minulla itselläni ole mitenkään hyvät välit vanhempiini ja erityisesti äitiini.



Ne joilla on hyvät välit vanhempiin eivät ehkä tajuakaan millaista on kun välit ovat etäiset??? On meilläkin näennäisesti jonkinlaiset välit, mutta en kerro vanhemmilleni mitään enkä koe että he ymmärtävät mua ollenkaan. Olen heille ikuisesti LAPSI, en koskaan aikuinen. Se ärsyttää nyt eniten ja sen koetan muistaa että annan lapsilleni mahdollisuuden tulla aikuisiksi.



Haluaisin että välit olisivat läheiset ja välittömät. Haluaisin että tulisivat käymään, että tekisimme asioita yhdessä vielä kun lapset ovat aikuisiakin. Haluan antaa heille tukea, aina ja kaikessa.

niin tulen perheestä, jossa on ollut henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä seksuaalista hyväksikäyttöä, mutta en silti ole traumatisoitunut tai tunne kaunaa.



En hyväksy asioita, jotka tapahtuivat, mutta olen antanut anteeksi. Joitakin ikäviä kokemuksia lukuunottamatta lapsuuteni oli onnellinen, itse asiassa onnellisuus on aina kuulunut elämääni - vai elämänasenteeseen. Katkeruus ei auta mitään, se vain vahingoittaa omaa itseään.



Kukaan ei ole täydellinen, mutta se ei ole tekosyy; mokan sattuessa aikuisen täytyy korjata virheensä, pyytää anteeksi ja olla enää toistamatta virhettä.