Tärkeä kysely!!!! Onko väärin saada adoptiolla lapsi jos olisi mahdollisuus tehdä oma ja saada oma

vaikeasti vammainen jota ei jaksa hoitaa tai ei adoptoida niin on parempi olla adoptoimatta.

Eikä adoptio siihen tyssää, että perhe tietää omat rajansa ja voimavaransa.

jos on tuolla mielellä liikkeelle se adoptio todennäköisesti tyssää jo neuvonnassa. Eli ei siinä sitten senkään vertaa pääse valikoimaan.

Se että laskee sen varaan, että voi nirsoilla ja valikoida lapsiesityksissä on kyllä selvästi merkki siitä, että jo neuvonta takuulla takkuaa.

ettei ole valmis ottamaan perheeseen vaikeasti vammaista adoptiolasta.



Kuten sanottu, niitä ei ole juuri edes tarjolla, eikä edes annettaisi kaikkiin perheisiin, vaikka tarjolla olisikin, joten sitten tämä argumentti siitä, että adoptiossa on otettava se vaikeasti vammainen jos sellaisen saa, menettää täysin merkityksensä.

etteikö lapsi voisi olla vammainen, vaikka tuleekin ns. terveen papereilla. Siksi tuo asenne, että jotenkin omilla valinnoilla sen voisi sulkea pois on väärä ja todellakin nousee ongelmaksi neuvonnassa.

Niin paljon ja niin vaikeita asioita on minunkin kohdalleni jo tullut , että vaikea kuvitella mitä vielä kamalampaa vielä on edessä. Tietenkin aina voi tulla vielä vaikeampia paikkoja, mutta eteenpäin on mentävä. En ole lapsiani valikoinut,en biologisia enkä muualta tulleita.

Maailmasta ei kodittomat lapset lopu kesken. Silloin tuntuu väärältä, jos lapsen adoptoiminen mahdollisimman eksoottisesta ympäristöstä on jotain vanhempien erikoisuudentavoittelua tai tyhjiön täyttämistä (vrt Angelina Jolie ja Brad Pitt).

Mielestäni adoption tarkoitus ei pohjimmiltaan saa olla sitä, että lapsettomat saavat lapsen, vaan että lapsi saa mahdollisuuden elämään. Mielestäni on typerää ajatella, että lapsettomat joutuisivat odottamaan lastaan pitempään sen takia, että muutkin lapsia adoptoivat. Maailmassa on ihan liikaa ihmisiä ja kurjissa oloissa eläviä lapsia joilla ei ole mitään tulevaisuutta, joten joikainen keino näiden lasten auttamiseksi on hyvä asia.

Samalla lapsettomat odottavat lasta pitkissä adoptiojonoissa.

tutustumista Suomen adoptiokäytäntöihin yms. On meinaan niin kummallisia käsityksiä, suorastaan urbaanilegendatasoa jotkut jutut! Jättäkää nuo "kuulin sellaisestakin tapauksesta..." -stoorit ihan omaan arvoonsa. :) Mä olen aika puolueellinen vastaamaan tähän kyselyyn, olenhan kahden biolapsen äitinä keskellä adoptioprosessia. Voin sanoa, että syyni on tiukka, sekä täällä Suomen päässä että kohdemaissa. Prosessi on pitkä ja tarkka. Suomen palvelunantajat eivät ole yhteistyössä sellaisten järjestöjen kanssa, joiden toiminnassa on jotain epäilyttävää. Mitään lapsikauppaa ei suomalaiseen adoptioon liity.



Meidän osalta adoptioneuvojat ovat olleet iloisia, että adoptoitava lapsi pääsee valmiiseen perheyhteisöön, ja me vanhemmat ollaan jo "sisäänajettuja" kasvattajina. Tätä mieltä olen itsekin. Lapselle, jonka toivottavasti pian saamme, sisarukset ovat rikkaus elämässä, ja ainakin itse koen olevani parempi ja kokeneempi äitinä, ja sitä myöten myös valmiimpi ottamaan vastaan lapsen, joka ei todennäköisesti ole helpoimmasta päästä taustansa vuoksi.

että minusta on aivan väärin lähestyä adoptiolasta valmiiksi ongelmallisena.



Ja se että on biolapsia ei todellakaan auta pätkääkään muuta kuin ihan vaipanvaihtorutiinina.

etteikö lapsi voisi olla vammainen, vaikka tuleekin ns. terveen papereilla. Siksi tuo asenne, että jotenkin omilla valinnoilla sen voisi sulkea pois on väärä ja todellakin nousee ongelmaksi neuvonnassa.

etteivät voi saada lapsia, mutta kas kummaa nyt on molemmilla eri kumppaneiden kanssa. Luulenpa että uran vuoksi eivät halunneet biologisia lapsia silloin.Miltä niistä adoptoiduista nyt tuntuu?

nyt vaikka silloin ei onnannutkaan. Tai on käytetty luovutettuja soluja.

Oilko ne jotenkin tarkoin eritelty? Itse tiedän yhden erittäin heikkonäköisen ja yhden cp-vammaisen, jotka tulivat täysin ns. terveen papereilla.

että minusta on aivan väärin lähestyä adoptiolasta valmiiksi ongelmallisena.

Ja se että on biolapsia ei todellakaan auta pätkääkään muuta kuin ihan vaipanvaihtorutiinina.

Sulla on tietysti vapaus olla mitä mieltä haluat, mutta kyllä mun mielestä askel lapsettomuudesta vanhemmuuteen sisälsi silloin aikoinaan paljon muutakin kuin vaipanvaihtoa. Laitapa vaikka aihe vapaalle kysely otsikolla "mikä yllätti äitiydessä?" Voin veikata, että vaipanvaihto tai edes purkkiruuan ostaminen ei ole ihan top kympissä. ;)

Toiseen väittämääsi voin siteerata adoptioneuvojaamme, joka heti alkuunsa sanoi, että varautukaa siihen, että nämä lapset ovat kaikki jollain tavalla "rikki", toiset vähemmän, toiset enemmän. Ja että suurin osa ongelmista on, lohduttavaa kyllä, mahdollista korjata rakkaudella ja huolenpidolla. Mutta sen tosiasian, että nämä ovat kovia kokeneita lapsia, kieltäminen ei hyödytä ketään, vähiten lasta itseään.

Adoptiolapsi voi vallan hyvin olla ihan helppo lapsi. Se että alunperin jo jotenkin näkee hänet ensisijaisesti ongelmana voi nimenomaan aiheuttaa niitä ongelmia.



Adoptioäitiys on täysin eri asia kuin biologinen äitiys. Se kannattaa pitää aina mielessä, ei niinkään odottaa kieli pitkällä kamalasti ongelmia.

Adoptiolapsi voi vallan hyvin olla ihan helppo lapsi. Se että alunperin jo jotenkin näkee hänet ensisijaisesti ongelmana voi nimenomaan aiheuttaa niitä ongelmia.

Adoptioäitiys on täysin eri asia kuin biologinen äitiys. Se kannattaa pitää aina mielessä, ei niinkään odottaa kieli pitkällä kamalasti ongelmia.

SINÄ väitit, että minä näen adoptiolapsessa ensisijaisesti ongelman, en MINÄ. Tartuit yhteen väärin ymmärrettyyn lauseeseen ja teit johtopäätöksen siitä, millaiset motiivit mulla on adoptiovanhempana sekä sen, mitä odotan lapselta. Katsotaanpa, minä olen ajatellut tätä asiaa kuukausikaupalla joka ainoalta kantilta, jolta sitä voi ajatella, ja edessä on vielä paljon ajatustyötä. Sinä tunnet minut kahden viestin edestä. Heh, ehkäpä et tunnekaan minua tarpeeksi hyvin tuomitaksesi? ;)))

Olet muuten ihan oikeassa siinä, että olisi tyhmää nähdä adoptiolapsi pelkästään ongelmana. Mutta en suoraan sanottuna osaa kuvitella wanna be -äitiä tai -isää, joka laittaisi alulle vuosikausia kestävän adoptioprosessin, antautuisi vieraiden ihmisten arvosteltavaksi ja syynättäväksi, ja sitten odottaisi, että se pirkaleen ongelmalapsi nyt jo tulis! Eiköhän se pohjimmainen tunne lapsen tullessa ole kuitenkin kiitollisuus ja ilo, jopa meillä, jotka olemme jo valmiiksi vanhempia.

Ja edelleen, on vain hyvä asia tiedostaa, ettei adoptiolapsen saaminen ole sama asia kuin biologisen lapsen saaminen. Adoptiolapsella on omat erityispiirteensä. Tai kuten itse sanoit, adoptioäitiys on täysin eri asia kuin biologinen äitiys. ;)

Kirjoita niin selvästi, että ne tajuaa, ettei tule väärinymmärryksiä. En muuten ole tuominnut yhtään mitään, vastasin kirjoitukseesi. Jos olet noin herkkähipiäinen, adoptiovanhemmuus ei kyllä ole sinua varten!



Olet selvästikin adoptiotaipaleen alussa. Montako neuvontakertaa takana? Kaksi, veikkaisin.

Adoptiolasta ei todellakaan voi rakastaa tai hoitaa ehjäksi tai "korjata"! Ihan ihmejuttuja teidän sossunne on sepittänyt.

Mä ajattelin, että nuo hymiöt indikoisi jonkinlaista "huumormieltä", siis rautalangasta vääntäen sitä, että hymyilen kirjoittaessani, en siis ota asiaa henkkoht. Kunhan jutustelen. Ilmeisesti nekin otetaan sitten jonkinlaisena kieroutuneena tapana ilmaista henkisiä ongelmiani? ;) =silmäniskuhymiö (tarkoittaa, että älä ota ihan tosissaan).



Taidat itse olla jotenkin lähtökohtaisesti muhun ärsyyntynyt (tai ehkä muuten vaan?), kun kaikki mun sanomani pitää ottaa jotenkin väärin? Muista, että sinä aloit kritisoida minua, minä vain vastasin kritiikkiisi, ja ihan sovinnollisessa mielessä. Ei keskustelun tarvitse olla täälläkään pelkästään väärinoikein-linjalla.



Mä nyt väännän tuon adoptioneuvojan (ihan fiksun) pointin rautalangasta: Adoptiolapsilla on omat erityiset ongelmansa, joita adoptiovanhemman ei kannata kieltää. Useimmat niistä ongelmista liittyvät siihen tosiasiaan, että adoptiolapsset ovat hylättyjä lapsia, heidän perusturvallisuutensa on järkkynyt ja tästä johtuen tunne-elämänsä normaalista poikkeavaa. Rakastava ja turvallinen koti voi korjata tätä varhaislapsuuden turvallisuusvajetta, ja useimmiten adoptiolapsista kasvaa rakastavalla hoidolla ihan normaaleja, onnellisia aikuisia. Mutta perusturvallisuuden järkkyminen on joka tapauksessa tapahtunut. Tästä lienemme kaikki samaa mieltä? Ja tästähän se oli alunperinkin puhe. En nyt laita tähän hymiötä, koska tämä oli se vakava asia. Mutta nyt rupes oma viisastelu hymyilyttämään, joten laitan kuitenkin. :) Silläkin uhalla, että annan itsestäni mielipuolen kuvan. :))) No lopeta! Ei adoptiovanhemman sovi ihan miten sattuu käyttäytyä! Muthan voidaan ymmärtää ihan väärin! Damn...

että ennemminkin kysyisin miksi on niin vaikea adoptoida. Oikeasti, vaikka rakastavat homovanhemmat ovat älyttömän paljon parempi vaihtoehto kuin lapsi myymässä itseään kadulla henkensä pitimiksi.

Taipumuksesi tehdä ihmisistä negatiivisia päätelmiä väärintulkittujen kontekstistaan irrotettujen lauseiden avulla ei voi olla hyväksi lastenkasvatuksessa.