Millä viiltelyjäljet nopeasti pois? Tai miten "selittää" ne?
Mitä voisi väittää niiden olevan? tai saako niiden pois menoa jotenkin nopeutettua? Ihan pintaviiltoja, ei vuotanut ollenkaan verta. kuinka nopeasti menevät pois? tyhmyyksissäni menin "vitsinä" tekemään sellaisia käsivarteeni...
Kommentit (43)
nopeuttaa paranemista ja ehkäisee arpien syntymistä. Saa luontaistuotekaupoista, mutta tarkista että on tosiaan 100% laventelia eikä mitään laimennettua tuoksulamppuöljyä.
viiltelyjäljet kädessä, ole mihinkään lähteneet, haalenneet kyllä
sano suoraan. Ei ne sun läheiset muuten osaa auttaa sinua.
oletko jotain 15v.? Vai? Muutoin todella, todella vaikea ymmärtää..
Mäkin viillän toisinaan, enkä todellakaan oo 15-vuotias, vaan 29. Joskus en vaan kestä, ja sitten on pakko viiltää. Ei se ole mikään teinin merkki. Kun mulla keinot loppuu, teen niin. Yritän välttää räyhäämistä. En väitä, että se olisi mitenkään terve tai tasapainoinen keino, mutta kun jossain tilanteissa tuntuu siltä, että on pakko tehdä jotain, että pääsee siitä tunnetilasta pois, ja tämä nyt on sellainen vanha, hyväksihavaittu [sic!] keino. En tee kovin usein, enkä isoja haavoja, saatika monta kerralla.
Mies ei oikein uskalla kysyä, mistä naarmut on peräisin, ja kyllähän mä niitä piilottelenkin. En mä mitenkään ylpeä oo tästä, mutta rasittaa, kun heti kaikki nimittelee teiniksi viiltelijää. Ei se tarkoita, että olisi jotenkin epäkypsä. Ei musta ainakaan kukaan lähipiirin ihminen, tai ylipäänsä KUKAAN, uskoisi että viiltelen joskus.
Oletsä aivan hullu?
Eivät lähde ikinä pois ja hyvä niin.
Kuten jo sanoin, kukaan ei ainakaan minusta uskoisi ikinä, että viillän joskus. Muhun voisi liittä esim. seuraavia ominaisuuksia: sosiaalinen, älykäs, sivistynyt, empaattinen, hauska, koulutettu. Silti viiltelen. Enkä ole hullu, olen kyllä sairastanut keskivaikean masennuksen, ja mulla on ilmeisesti adhd.
Terv. Se pitemmän viestin kirjoittanut
Kuten jo sanoin, kukaan ei ainakaan minusta uskoisi ikinä, että viillän joskus. Muhun voisi liittä esim. seuraavia ominaisuuksia: sosiaalinen, älykäs, sivistynyt, empaattinen, hauska, koulutettu. Silti viiltelen. Enkä ole hullu, olen kyllä sairastanut keskivaikean masennuksen, ja mulla on ilmeisesti adhd. Terv. Se pitemmän viestin kirjoittanut
tietäisittepä, miten moni käy töissä ja viettää ulospäin täysin normaalia elämää. Tunnen psykoosilääkityksellä olevia, vaikeasti masentuneita. Ei heistä päällepäin mitään näy, ihania ihmisiä.
Mutta viiltely on merkki siitä, että jotain on mielessä rikki, siihen kannattaa hakea apua. EI se riitä, että on kulissit hienosti pystyssä.
Luulisin, että jokainen näkee ettei niitä kissa ole tehnyt. Jos kysyy, kerron että oli nuorena mielenterveysongelmia. Jatkokysymyksiä ei ole tullut.
Sille joka kysyi, mitä siitä saa: siitä saa turrutuksen paljon isompaan tuskaan.
ei tarvi selitellä mut jos joku kysyy ni kerron totuuden et ex vähän innostu heiluu rikkinäise pullon kaa tai et lapsena yks hullu huitas linkkaril poskee.
t. punkkari äiti
Mä en vain ole kovin innokas puhumaan ihmisille mielenterveysongelmistani, ja mies ei taas ole niille kovin...hmm...vastaanottavainen.
Mä en ole mitenkään kovin masentunut, eikä mua kiinnosta mikään hoito varsinaisesti. Olen ollut terapiassa kahdesti (ekan kerran 2 vuotta, tokan kerran 3), ja voin sanoa, että ei ole mun juttu. Ilmeisesti pitäis ruveta selvittelemään tuota adhd-asiaa, mutta olen aika kyllästynyt laukkaamaan mielenterveysväen pakeilla, ja olen niin onnellinen, ettei pariin vuoteen ole tarvinnutkaan sitä tehdä.
ei ne viiltelyhaavat taida lähtee :/ oon 14v poika jolla on keskivaikea masennus, mul ei oo kavereit, mun siskolla on anoreksia ja ongelmia muutenki, viiltelen siks että kuulin että siitä vapautuu jtn hormoneja jotka aiheuttaa mielihyvää, en oo sitä kokenu, pieniä pintanaatmuja on, mutta pois eivät lähde! nyt kaduttaa!!!
on viillellyt joskus alle kaksikymppisenä itseään. Ikuiset arvet käsivarsissa.
Mä oon ollut hc-viiltelijä. Nykyisin äiti ja opiskelija. Oli masennus ja syömishäiriö. Vieläkin tekisi mieli viillellä kun ahdistaa, stressaa ja paha olo valtaa. En ole edes vapaa syömishäiriöstä mut pystyn sentään normaaliin elämään.
Niin niistä arvista... eivät ne lähde mihinkään. Pienimmät pintanaarmut sentään hävisivät mutta syvät itsetuhon vallassa tehdyt jäljet eivät ole hävinneet mihinkään. Osa oli sen verran pahoja että piti tikata kiinni. Kyllä kaduttaa, en haluaisi omistaa sellaisia jälkiä käsivarsissani enää näin aikuisena. Mutta tehty mikä tehty, yritän olla häpeämättä niitä, sillä mitä se enää hyödyttäisi. Joskus kun huomaan ihmisten tuijottavan, toivoisin että he kysyisivät suoraan. Ei se haittaisi, kertoisin kyllä rehellisesti miksi ne siinä ovat.
Harrastin sitä siis nuoruusiäissä, viimeisimmät tein neljä vuotta sitten. Ei ollut mitään huomiohuorausta, aloitin paikkoihin kuten lonkka, vatsa, reidet, nilkat jne, jotka helppo peittää. Kun en enää jaksanut välittää, siirryin käsivarsiini. Helpotti oloa, mutten suosittele kellekään. Takuulla kaduttaa myöhemmin.
[quote author="Vierailija" time="01.11.2009 klo 21:49"]Mitä siitä oikein saa?
[/quote]
Sä et voi vaa voi ymmärtää sitä. :(
Mutta älä vaan kortisonipitoista rasvaa laita! Mutta kuka nyt kyselee toisen naarmuista. Sepitä jotain!