Kuinka eriarvoisessa asemassa lapsesi mummit ovat?

sekä hän että anoppi hoitivat lasta ihan samanveroisesti.



Nyt on anoppikin kuollut, ja mä olen ihan tyytyväinen, että kumpikin sai olla osa lapsen elämää.

pyrittiin 50/50 järjestelyyn, mutta lopputulos johti konfliktiin minun ja anoppini välillä, koska hänen näkemyksensä pienen vauvan kanssa olemisesta olivat aivan erilaisia kuin omani. Olemme yrittäneet korjata riikkoontuneita välejä, mutta luontevaksi välimme eivät ole muuttuneet.



Mummoille on (täydellisessä maailmassa) annettava tasapuolinen mahdollisuus tavata lapsenlapsiaan, mutta tärkeintä äidin on kuunnella itseään. Minun kohdallani ensimmäiset 2kk äitiydestä meni siinä, että stressasin koska on 'pakko' tehdä sukulaisvierailuja ja ottaa sukulaisia kotiimme ja pitää asunto siistinä ja jääkaappi täynnä herkkuja jos/kun vieraita tulee.

tosin päinvastoin kuin sinun tapauksessa, omalle äidilleni en ole 17vuoden aikana montaa kertaa laittanut lapsiani hoitoon,kahden käden sormet riittävät laskutoimitukseen.

Anoppi on ihan toista maata, loistava ihminen!

Kun äiti on vainaa ja anoppi elää ja voi hyvin.



Äitini vielä eläessä vein kyllä (täytyy tunnustaa) enemmin hänen hoiviinsa. Ei kyse ole siitä, ettenkö olisi anopinkin huolenpitoon luottanut, mutta kun me ollaan niin eri tyylisiä. Anoppini on ylihuolehtiva kana ja äitini oli hyvin epä-kana, maalaisjärkinen ja rempseä ihminen, joka kunnioitti toivomuksiani lastenhoidon suhteen (ja sai esim. nuorelle äidille tosi hyvän olon soittamalla minulle, että "Kuinkas minä teen tämän sun lapsesi kanssa? Tottakai osaan itsekin, mutta ajattelin soittaa käyttöohjeita, etten toimi äidin toiveiden vastaisesti!" -siitä tuli muuten tosi hyvä mieli!) ja oltiin automaattisesti samalla aaltopituudella. Anopilta tapasi ennen tulla vähän turhan kärkkäästi kaikenlaisia lapsenhoito-ohjeita, joita sitten koitin päästää toisesta korvasta ulos. Nykyään tilanne ei enää häiritse, kun itsellä neljä lasta, ja anopilla vain 2 - eipä tuolla ole enää varaa neuvoa eikä itsekään ole enää nuori ja herkkänahkainen :)).



Olipa kiireessä sekava sepustus, ehkä joku ymmärsi.

Ei ole tarkoitus ollut, mutta nähdään NIIN harvoin (tyyliin kerta per 1 - 2 vuotta), että lapsille ihan vieraita. Itku tulee jos hoitoon yrittäisi jättää. Asuvat siis eri maassa. Vähän harmittaa, mutta en minä tuolle mitään voi. Enkä siten aio siitä huonoa omatuntoa kokea.

mutta koska oma äitini asuu kaukana ja lopulta tajusin myös että jonain päivänä olen itse ainoastaan anoppi niin päätin vain luottaa anopin hoitokykyyn. Oikeasti nyt kun lapset ovat hieman isompia olen tullut tulokseen, että anoppi on paljon parempi hoitaja kuin oma äitini.

Itse asiassa luotan anoppiini hitusen enemmän, koska hän oli sentäs päiväkodissa töissä ja on lapsikeskeinen ihminen. Kun taas äitini oli urakeskeisempi.

Eli esikoisen saatuani olen ihan hämilläni, kuinka paljon kyseenalaistan anoppini lastenhoitotaitoa versus oman äitini. Vauva on jo pienestä iästään huolimatta ollut useita kertoja hoidossa äidilläni, mutta ei tulisi pieneen mieleenkään viedä hoitoon anopille. Ja siis ihmisinä, objektiivisesti tarkasteltuna ovat täysin tasavertaisia (hyviä lasten kanssa, ei ongelmia, kivoja ihmisiä jne.) Missä mättää ja miten ottaa toista mummia enemmän kuvioihin mukaan? Ongelma on myös se, että anopin läsnäollessa tulee, täysin turhaan, suorituspaineita. Siksi aina toivon, että vauva nukkuu koko anopin vierailun... miten päästä tästä eroon?

Mutta täytyy sanoa, että vauva-aikana olosuhteiden johdosta lapsilla kehittyi ensin läheisemmät suhteet omaan äitiini, syynä seuraava:



Molemmat mummit asuvat yhtä kaukana, lähes 300 km, mutta aivan vastakkaisiin suuntiin. Kun olin äitiyslomalla ja hoitovapaalla, tein paljon reissuja vanhempieni kotikaupunkiin, joka sattuu olemaan oma vanha kotikaupunkini ja sillä oli näin mammalomalaisen näkökulmasta myös se etu, että kaupunki sattui olemaan Helsinki :) Oli helpompi mennä lasten kanssa omaan lapsuudenkotiin ja heittää äidin kanssa kaupunki- ja Ikeareissuja. Lisäksi kesäisin olin vanhempieni kesäasunnolla lasten kanssa, toki kesällä olimme alusta asti aina reilun viikon myös anoppilassa, eli kesät olivat aika tasa-arvoisia. Tämä ei siis ollut mikään luottamus eikä hoitotaitokysymys, vaan puhtaasti omaa itsekkyyttäni - anoppilaankin olisin varmaan ollut tervetullut useamminkin. Ja huom! Kävin kyllä välillä usean päivän reissuja myös anoppilassa itsekseni lasten kanssa (siis ilman miestäni).



Nyt kahdeksan vuoden kuluessa roolit ovat tasoittuneet: Anoppi ja appi asuavat vanhalla maatilalla, jossa on kouluikäisten näkökulmasta aivan määrättömästi puuhaa kesäisin ja talvisin. Lisäksi omat vanhempani ovat hmm....vireitä eläkeläisiä, joiden päivät tuntuvat nykyisellään täyttyvän kaikenlaisesta toiminnasta ja Thaimaan yms. matkoista. Lapset ovat siis omasta valinnastaan nyt syyslomat ja hiihtolomat anoppilassa, josta oma äitini on jopa vähän kade :)



Molemmista mummeista on tullut kyllä aivan yhtä läheisiä, vaikka oma äitini otti etumatkaa vauva-aikana. MOlemmat mummit myös käyvät meillä melko säännöllisesti n. 3-5 päivän sessioita, anoppi enemmän, koska äidilläni tosiaan on noita virikkeitä aika runsaasti :)

avoimesti tunnustaa omat vikansa, ja pyrkii toimimaan paremmin?



Meillä anoppi hoitaa enemmän lapsia, ja vaikka äitiini luotan ehkä luonnostani enemmän, on helpompi antaa lapset hoitoon anopille, koska tämä innokkaammin tarjoutuu lastenhoitoon.



Äitini auttaa kyllä aina jos on tarve ja pyydetään, mutta anoppi on asiasta selvästi innostuneempi.

Miehen äiti ei juuri koskaan. Esikoista nähnyt ehkä 10krt, keskimmäistä 3krt ja kuopusta kerran. Lasten iät 6v. 3v. ja 10kk.



Ja ihan omasta tahdostaan ei tapaa. Ok, ei tulla kovin hyvin toimeen mutta en ole koskaan kieltänyt tulemasta, aina on kahvit saanut jne. Enemmän kiikastaa siitä ettei tule poikansa kanssa toimeen...

Hienoa, että kuitenkin kyseenalaistat ne ja haluat muuttaa niitä, läheskään kaikki ei siihen pysty tai sitä edes halua.

tosin minusta johtumattomista syistä! Anoppi on 72-vuotias, sairas ja asuu 800 kilsan päässä. Oma äitini on 57-vuotias, terve ja asuu puolen tunnin ajomatkan päässä.

hyvinkin eriarvoisessa mutta en suostu ottamaan syytä siitä niskoilleni (vaikka anoppi varmaan mua syyttääkin selän takana).



Ollaan pyydetty anopilta monta kertaa lastenhoitoapua (jota hän kovaan ääneen tarjosi kun muita sukulaisia oli lähistöllä) ja hän kolme kertaa kieltäytyi esim. ylitöihin vedoten - hän ei todellakaan ole missään esimies tms. asemassa että uskoisin ettei hän oikeasti joku ilta olisi voinut tulla tunniksi tai pariksi auttamaan. Siis olisi voinut valita päivätkin muttei sitten koskaan tullut.



On myös monta kertaa perunut tulonsa viime hetkellä kun on ruoat ollut jo meillä uunissa. Yritin tosissani pitkään, mutta kun näitä ohareita rupesi tulemaan eikä apua ikinä (me kyllä kuskasimme häntä, autotonta ihmistä ennen lapsen syntymää moneen otteeseen, kävimme joka päivä katsomassa jalkaleikkauksen jälkeen ja teimme ruokaa pakkaseenkin) niin olen luovuttanut.



Mun mielestä olis ihanaa, että lapsella olis molemmat mummot läheisiä. Nyt on vain mun äiti.

mutta silti huomaan suosivani osin tiedostamattani omaa äitiäni. Ei tulla anopin kanssa kovin hyvin toimeen, mutta olen yrittänyt ettei se vaikuttaisi lasten ja isovanhempien suhteeseen. Toisaalta jos appivanhemmat haluavat käydä vain kun poikansa paikalla (joka siis lähes aina töissä) niin eipä pääse kovin lähentymään lastenlastensa kanssa. En kuitenkaan rupea lapsia yömyöhään valvottamaan, jotta tuntisivat mummonsa. Oma vika mielestäni. Korjatkaa jos olen väärässä.

Anopille en alkujaan miniäksi kelvannut, joten en koe, että minun täytyisi olla sen ämmän tunteista kovin kiinnostunut. Perseen nuolenta alkoi kun esikoinen syntyi, mutta se oli myöhäistä. Lapsillani on läheinen mummi, miksi pitäisi olla kaksi?

Arvostan anoppiani suuresti ja hän maailman ihanin ihminen. L



apsen kanssa hän on ollut tosi vähän koska on jo yli 80v. Vauva-aikana hän ei jaksanut kanniskella omasta huimauksstaan johtuen ja nyt ei pysy lasten perässä. Seuralaisena hän on usein lapsille eli viihdyttää lapsia jutuillaan kun olemme myös itse paikalla.



Oma äiti taas on parikymmentä vuotta nuorempi ja hyvissä voimissa + hoitaa lapsia mielellään.

Anopilla on iso koira, joten ei edes ole halunnut ottaa meidän 4-v tytärtä vielä yöhoitoon. Anoppi siis asuu yksin, kokee että on mukavampi että on kaksi aikuista läsnä koiran ja pikkulapsen kanssa, vaikka koira onkin tosi kiltti eikä koskaan ole mitenkään elkeillyt uhkaavasti tmv. Lisäksi anoppi tekee vuorotyötä, joten on vapaalla vähän miten sattuu mikä hankaloittaa jonkun verran tapaamisia.



Oma äitini on opettaja, joten työ- ja loma-ajat on hyvin tiedossa. Ei eläimiä, ja "plussana" ;) innokas ukki joka jaksaa leikittää tyttärentytärtä ikuisuuksia...