HUOM! Päiväkoti ja vaatteet!!!
Täällä on vähintään kerran viikossa joku äiti itkemässä kun Reimatec laitettu kuivauskaappiin tai niin kuin nyt hanskojen vuoret vedetty esiin että hanskat kuivuisivat paremmin. Tai että päiväkodissa kehdattu askarrella ilman essuja ja vaatteet ihan maalissa/liimassa/ties missä.
Älkää viitsikö valittaa ihan turhasta. Jos kalliit Reimatecinne ei kestä kuivauskaappia ja tiedätte että sellaista päiväkodissa kuitenkin käytetään, niin kannattaisikohan harkita jotain muuta päiväkotihaalariksi? Sama koskee hanskoja ja muita vermeitä.
Itselle ei tulisi mieleenkään valittaa siitä että päiväkotipäivän aikana vaatteet kuivataan kuivurissa jotta lapsellani olisi iltapäivälläkin kuivat vaatteet yllään. Hanskoja on toki useammat mukana, mutta yleensä vain se 1 ainoa haalari. Ihan kiva on jos sen viitsivät kuivata.
Vaatteet olen valinnut lapselle päiväkotia silmällä pitäen. Haalari on hyvä, lämmin ja kosteussuojattu, mutta ei kalleimmasta päästä, joten minua ei kiinnosta jos kosteussuoja hiukan kärsii kuivurista.
Sisävaatteet on sellaiset, että niihin saa minun puolesta mennä mustikkaa/ketsuppia/peiteväriä. Jos ei lähde puhtaaksi pesussa, niin ei ole suuri menetys. Paremmat vaatteet eivät päädy päiväkotiin kuin valokuvauspäivänä. Silloinkin on vaihtovaatteet mukana.
Kommentit (33)
4,5 v osaa kyllä kertoa... Mutta olen saanut löhes kaikki puhtaaksi, tahranpesuaineilla ja parilla pesulla. Laitan kädentaitopäiväksi aina jonkun huonomman puseron päälle, mutta en viitsi uusiakaan käyttää vain kotona, kun lapsi on kuitenkin 5 päivää viikossa hoidossa, niin vaatteita kuluu siellä eniten.
Miksi niitä essuja ei voi pitää pesuun asti?
Meillä on ollut 2 ulkoiluasua sen takia, että ei tarvitse kuivattaa rummussa + monet hanskat ja pipoja ym. hattuja. Hanskat ja päähineet ovat repussa. Olen sanonut, että sieltä löytyy tilalle uusia, eikä tarvitse erikoisemmin kuivattaa tai kääntää kastuneita hanskoja.
Tähän asti vaatteet ovat mahtuneet ok. Toinen vaatekerta henkariin (kaikilla on 1 henkari), toinen naulakkoon, jossa 2 koukkua, toinen puvulle, toinen repulle.
Keväällä/ kesällä/syksylläkin oli siinä 2 ulkoiluhousut: verkkarit ja jotkut tuulipuvun housut, että voi vaihtaa, jos toiset menee likaan/kastuu yhtäkkiä.
Toiset voivat myös olla lämpimämmät kuin toiset mm. siksi, koska sää voi vaihtua kylmemmäksi yhtäkkiä kesken päivää. Esim. lokakuussa oli tavallinen välikausihaalari + 2-osainen kevyttoppa-asu, jolla tultiin päikkyyn (aamut kylmiä).
Olen aina aatellut, että se valinnanmahdollisuus on hyvä hoitajille, mutta täytyy kysyä, onko se kuitenkin huono ja aiheuttaa vaan harmia.
Lapsella on ollut nyt pitkään joku fleecetakki ja villadamaskit mukana. Nekin siinä ekassa hyllyssä sen takia, jos kylmenee ja olen sanonut, että ovat varalta. Takkia on paljon käytettykin.
Päivän vaateasiaa en täysin ymmärtänyt, mutta mulla on lokerossa useammat sisävaatteet vaihtoon. Haittaako se? Siellä on nyt 2 sukkikset ja hame ja housut, yhdet pikkarit, 1 pitkähihainen paita + jumppavaatepussi (johon olen kirjoittanut jumppa + lapsen nimi). Jumppaa on siis kerran viikossa tiettynä päivänä. Joskus vien pussin pois, pesen sen t-paidan ja capritrikoot tai tuon toiset.
Onko tämä nyt sitten liikaa?
Vaatteet tahriintuvat essuista, ruokalapuista ym. huolimatta, jos ei muuten, niin matkalla käsienpesulle. En oikein usko, että essut olisi unohdettu. Päiväkodeissa ei ole resursseja esikäsitellä tahriintuneita vaatteita. Itse teen sitä toisinaan, mutta se ei kuulu varsinaisesti työn kuvaan. Pullovärit, joita päiväkodeissa paljon käytetään, jämähtävät kankaaseen jo ennen kuin itse maalaaminen on saatu päätökseen. Olenpa tahrinut omiakin vaatteita useampaan kertaan, kun eipä meille työntekijöille ole tarjolla mitään suojavaatteita. Harva se kerta on omat vaatteet olleet myös mustikassa tms.
Työn kuvaan kuuluu laittaa vaatteet, joita ei voi esim pissavahingon vuoksi enää päällä pitää, muovipussiin ja lapsen lokeroon. Tämä on silkkaa priorisointia. On paljon tärkeämpiä asioita, kuin huolehtia lasten VAATTEISTA. 21 lapsen pyykkien esikäsittely kestäisi...tunnin päivässä???Ulkovaatteiden kohdalla on ongelmallista, jos lapsella on vain Reimateciä tms. Jotta vaatteet olisivat kuivat iltapäiväulkoiluun, ne on pakko kuivata kuivurissa. Täyteen ahdettu kuivuri ei kuivaa hanskoja, jos niitä ei ole huolella ripustettu niin, että ovat täysin avoimet. Paras tapa on kääntää hanskat nurinpäin tai vetää vuori ulos.
On parempi, että lapsella on kuivuriin sopivat hanskat ja puku kuin kaikkea kaksin kappalein - tilaa säilytykseen ei ole. Sadesäällä käytetään kuravaatteita joka tapauksessa, oli Reimat tai ei.
Vaatteet saavat olla nätit ja kalliitkin, jos vanhemmilla rahaa ja intressejä riittää, mutta on hyväksyttävä, että tahroja tulee, vaatteet kuluvat ja niitä myös menee hukkaan/varastetaan.
Päiväkotityöntekijänä ärsyttää se, että useista kehotuksista huolimatta monet vanhemmat jättävät päivän päätteeksi esim. kurahanskat naulakkoon yöksi sitoen ne yhteen hanskojen kuminauhalla. Se kun on varmin tapa estää kurahanskojen kuivuminen seuraavaksi aamuksi.
Toisekseen ärsyttää se, että sen sijaan, että katsottaisiin lapselle päivän vaatteet sään mukaan valmiiksi ja tarvittavat vaihtovaatteet, jotkut vanhemmat tunkevat lapsen lokeron täyteen paitoja, housuja ym. sekalaista. Niistä sitten pitäisi työntekijän etsiä kiireisissä pukemistilanteissa ne ulkoiluun parhaiten sopivat. Tuollaiseen ei ole aikaa!
Sisävaatteina kivoja Lindexejä, POPpeja tai muita vastaavia, jotka saa pestä 60:ssä. Kyllä lähtee tahrat!
Ulkovaatteina Tickettiä, saa laittaa kuivausrumpuun, joten varmaan myös kuivauskaappiin. Ja tosiaan kun on päiväkotihaalari, niin en edes mieti, laittavatko vai ei. Kuravaatteet olen vienyt ja vasta tässä joku päivä siten kysyttiin, että haluanko siistinä pysymisen vuoksi, että kurahaalarit puetaan. Meillä kun kuitenkin on kosteussuojahaalari. Totta hitossa en halua, että lapseni hiostuu ylipukeutumisen vuoksi. Eli eivät enää käytä kuriksia lapsellani. Haalari pesemme tarvittaessa vaikka päivittäin.
Hanskat/rukkaset eivät muutenkaan ehjän kovin kauaa kestä, joten minun puolestani saa kaappiin laittaa.
hyvä idea kun lapsella on kaikenlaista vaatetta tarjolla lokerossa, ei ole kuulema aikaa kiireessä etsiä ulkoiluun parhaiten sopivat.
Oletkos huomannut kuinka sääolot voivat vaihdella täällä Suomessa? Aamulla voi olla +8 astetta ja iltapäivällä kylmä +2 astetta ja napakka tuuli. tai päinvastoin aamupakkasesta vaihdellen lämpöasteisiin iltapäivällä. On se silloin hyvä kun on mistä valita sopivaa päälle.
Koitapa muuttaa käytäntöä asiakasystävällisemmäksi niin, että homma hoituu. Se on mahdollista kun käyt valitsemassa ennen ulosmenoa ne vaatteet esille, joita tullaan tarvitsemaan milläkin säällä. Aina ei ole sama sää iltapäivällä kuin aamulla. Siksi on varavaatteita, lisävaatteita.
Seuraavaksi arvaan että kerrot kuinka ei ole silloinkaan aikaa, ennen ulosmenopukemista, jolloin hässäkkä oikein onkin. Yritän valaista ja kertoa että joissakin paikoissa valmistellaan ulosmenovaatteet lasten ollessa nukkumassa, kerätään kuivuneet vaatteet omille paikoilleen ja siinä samalla tarkistaen laitetaan esille mitä puetaan. Tai otetaan pois varavaatteisiin jos ilma on sellainen ettei paljoa tarvitakaan.
Lasten nukkuessa on tietysti kirjaamista, palaveria, kahvitauko, välipalan valmistamista ja jotain muutakin, yhden työntekijän mahdollisesti ollessa jo kotimatkallaan. Silti kokemuksella kerron että vaatteiden laittaminen valmiiksi ennen varsinaista pukemishässäkkää onnistuu, ainakin minun työpaikassani.
Mitä voisitte tehdä toisin että asiat hoituu, kun aikaa löytyy ihan varmaan jos tahtoa riittää.
"meillä ei edes ole mitään kurahousuja kun lapsellamme on reimatecit" -juttuja. Ihan oikeestiko ilolla otatte ne kuraiset ja likaiset lapset autoon pinnalta likaisissa ja märissä haalareissaan?
Minusta on tosi kätevää kun voi käydä riisumassa kuriksen pois vaatteiden päältä ja sieltä alta löytyy kuiva puhdas lapsi!
että lätäkkökurat saa hoidetu kuriksilla. Kuivilla ilmoillahan ei tarvitse.
Aika yllätys tämä äitien määrä, jotka eivät ollenkaan ymmärrä, että vaatteet likaantuvat! Itse olen tytölleni saanut paljon käytettyjä vaatteita, joita on kiva laittaa hoitoon varavaatteiksi. Eikai hoidossa tarvitse mikään muotinukke olla, vaan päälle semmoiset vaatteet, joissa on hyvä ja helppo leikkiä!
En silti tarkoita, että pitää olla "törkeissä" vaatteissa, edulliset ja käytetytkin ovat ihan kivoja kun on silmää valita.
Sama pätee ulkoiluvaatteisiin. Onneksi meidän pph:n leikkipaikat eivät ole mitään kurakenttiä, joten ihan älyttömäksi ei ole tuo kuivausrumba mennyt. Meillä on Lassien:n kosteudenkestävät haalarit, aikaisemmin olivat Remut. Niillä voi vaikka istahtaa lätäkköön ja kuivuvat nopeasti. Harvoin käyttävät kuriksia niiden hankaluuden ja hiostavuuden takia.
Pukemisrumbaan sinänsä helpotusta tuo, jos vanhempi aamulla hoitoon tuodessaa laittaa vaikka ekan ulkoilun hanskat, pipot, kaulurit jne valmiiksi haalareiden hioihin tms. Ei tarvitse hoitajan hirveesti miettiä mitä laittaa päälle.
"meillä ei edes ole mitään kurahousuja kun lapsellamme on reimatecit" -juttuja. Ihan oikeestiko ilolla otatte ne kuraiset ja likaiset lapset autoon pinnalta likaisissa ja märissä haalareissaan?
Minusta on tosi kätevää kun voi käydä riisumassa kuriksen pois vaatteiden päältä ja sieltä alta löytyy kuiva puhdas lapsi!
Meillä joko pyöräillään tai kävellään tarhasta kotiinl.
kestävät kuivauskaapin. Olenpa selvittänyt asian. Eli se joka kirjoitti, että ostaa kuivauskaapin kestävät Reimatecit, on aivan oikeassa.
Itse tosin ostan halvemmat Lassiet, jotka kestävät hyvin kuivauskaapin ja kulutuksen. Ja mieluusti saavat laittaa kurahousut päälle kurakeleillä. Kätevät, jos vaikka sattuu hakemaan autolla lapset, voi ottaa kurahousut päiväkodissa pois ja kas, ei tule kaikki kurat autoon.
Sisävaatteina kivoja Lindexejä, POPpeja tai muita vastaavia, jotka saa pestä 60:ssä. Kyllä lähtee tahrat!
Ulkovaatteina Tickettiä, saa laittaa kuivausrumpuun, joten varmaan myös kuivauskaappiin. Ja tosiaan kun on päiväkotihaalari, niin en edes mieti, laittavatko vai ei. Kuravaatteet olen vienyt ja vasta tässä joku päivä siten kysyttiin, että haluanko siistinä pysymisen vuoksi, että kurahaalarit puetaan. Meillä kun kuitenkin on kosteussuojahaalari. Totta hitossa en halua, että lapseni hiostuu ylipukeutumisen vuoksi. Eli eivät enää käytä kuriksia lapsellani. Haalari pesemme tarvittaessa vaikka päivittäin.
Hanskat/rukkaset eivät muutenkaan ehjän kovin kauaa kestä, joten minun puolestani saa kaappiin laittaa.
1. Mitä se auttaa että ostan PÄIVÄKODIN MOKAILUN takia halvemman ja siis melko varmasti HUONOMMAN haalarin?? Sitten valitetaan kun haalari kastuu mitättömistä/ei pidä lämpöä yhtään ja lapsi tulee kipeäksi kerta toisensa jälkeen!
2. Hanskoissa sama juttu; laatu maksaa. Ostin kokeeksi halppishanskat, hajosivat taaperolla viikossa.
3. Sisävaatteita ostettaessa en osta erikseen ns. riepuja (= rumia, huonolaatuisia vaatteita) vaan siistejä ja kivoja, värikkäitä perusvaatteita. Tiedän että päiväkodissa askarrellaan jne. eikä se minua haittaakaan; se haittaa että vaatteita ei edes viitsitä suojata mitenkään ja ne päätyvät vain tuurilla pojan "pyykkipussiin" tarpeeksi ajoissa tahranpoistoa ajatellen. Viikon vanhaa mustikkatahraa on kiva yrittää poistaa ilman että paita menettää värinsä muuten..!
En ole mikään vaatesnobi, melkein päinvastoin. Kuitenkin tuntuu oudolta että pitäisi antaa juuri ostetut, uudet vaatteet sotkettaviksi vain sen takia ettei päiväkodissa "muisteta" laittaa essua tms. Ihmeellistä tämäkin suomalainen naputus että vika olisi vanhemmissa! Kai nyt perusaikuiselta voi olettaa että tämä huolehtii sen verran lasten vaatteista ettei anna niiden pilaantua päivän aikana?
Vaatteet tahriintuvat essuista, ruokalapuista ym. huolimatta, jos ei muuten, niin matkalla käsienpesulle. En oikein usko, että essut olisi unohdettu. Päiväkodeissa ei ole resursseja esikäsitellä tahriintuneita vaatteita. Itse teen sitä toisinaan, mutta se ei kuulu varsinaisesti työn kuvaan. Pullovärit, joita päiväkodeissa paljon käytetään, jämähtävät kankaaseen jo ennen kuin itse maalaaminen on saatu päätökseen. Olenpa tahrinut omiakin vaatteita useampaan kertaan, kun eipä meille työntekijöille ole tarjolla mitään suojavaatteita. Harva se kerta on omat vaatteet olleet myös mustikassa tms.
Työn kuvaan kuuluu laittaa vaatteet, joita ei voi esim pissavahingon vuoksi enää päällä pitää, muovipussiin ja lapsen lokeroon. Tämä on silkkaa priorisointia. On paljon tärkeämpiä asioita, kuin huolehtia lasten VAATTEISTA. 21 lapsen pyykkien esikäsittely kestäisi...tunnin päivässä???
Ulkovaatteiden kohdalla on ongelmallista, jos lapsella on vain Reimateciä tms. Jotta vaatteet olisivat kuivat iltapäiväulkoiluun, ne on pakko kuivata kuivurissa. Täyteen ahdettu kuivuri ei kuivaa hanskoja, jos niitä ei ole huolella ripustettu niin, että ovat täysin avoimet. Paras tapa on kääntää hanskat nurinpäin tai vetää vuori ulos.
On parempi, että lapsella on kuivuriin sopivat hanskat ja puku kuin kaikkea kaksin kappalein - tilaa säilytykseen ei ole. Sadesäällä käytetään kuravaatteita joka tapauksessa, oli Reimat tai ei.
Vaatteet saavat olla nätit ja kalliitkin, jos vanhemmilla rahaa ja intressejä riittää, mutta on hyväksyttävä, että tahroja tulee, vaatteet kuluvat ja niitä myös menee hukkaan/varastetaan.
Päiväkotityöntekijänä ärsyttää se, että useista kehotuksista huolimatta monet vanhemmat jättävät päivän päätteeksi esim. kurahanskat naulakkoon yöksi sitoen ne yhteen hanskojen kuminauhalla. Se kun on varmin tapa estää kurahanskojen kuivuminen seuraavaksi aamuksi.
Toisekseen ärsyttää se, että sen sijaan, että katsottaisiin lapselle päivän vaatteet sään mukaan valmiiksi ja tarvittavat vaihtovaatteet, jotkut vanhemmat tunkevat lapsen lokeron täyteen paitoja, housuja ym. sekalaista. Niistä sitten pitäisi työntekijän etsiä kiireisissä pukemistilanteissa ne ulkoiluun parhaiten sopivat. Tuollaiseen ei ole aikaa!
varsinkin näillä syyssäillä on yöpakkasen jälkeen aamulla ihan mahdoton arvioida mitä vaatteita lapsella pitäisi olla päällä iltapäiväulkoilun aikana. Onko päivä ehkä aurinkoinen ja lämpötila kohonnut usealla asteella vai onko alkanut sataa räntää, onko tuuli noussut kovaksi(mikä ainakin täällä Helsingissä lähellä rantaa asuessa vaikuttaa huimasti ulkolämpötilaan). Aaamulla esille jättämäni vaatteet voivat olla siten ihan väärät iltapäiväulkoiluun. Siksi meillä on lapsilla varalla eri vaihtoehtoja hanskoista, välivaatteista yms. Eikä 4v ja 5v lapset ite kyllä osaa vielä arvioida mitä päälle pitäisi pukea....