Lue keskustelun säännöt.
Te, joilla lapset pienillä ikäeroilla, miten olette jaksaneet?
25.10.2009 |
Meillä on lapset 2v 1kk, 1v 2kk ja 2kk. Meidän lapsiluvun piti jäädä kahteen, koska kakkosen raskausaika oli todella vaikea. Mutta kun kolmas ilmotti tulostaan niin ensin se oli järkytys, harkitsimme jopa aborttia, mutta lopulta päädyttiin siihen, että pidetään vauva.
Nyt vaan tuntuu todella raskaalta kun kaikki lapset on vielä tosi pieniä, ajan kanssa varmaankin helpottaa, mutta nyt se ei paljon lohduta. Isommat lapset on kerran kahdessa viikossa kummeillaan, mummolassa ym ja meillä on vaan vauva. Imetän eikä vauva hyväksy pulloa niin isäkään ei voi pahemmin auttaa, paitsi nukuttaa vauvan iltaisin, nukahtaa isin kanssa paremmin kun minun. Vaikeinta tässä on ehkä se, että meillä heräilee kaikki lapset vielä öisin, isommat ei enää syö yöllä, mutta silti pari kolme kertaa heräävät. Kakkosen tiedän olevan herkkäuninen ja havahtuu suht pieneenkin ääneen. Esikoinen nukkui vauvana paremmin mitä nyt. Näkee yöllä kait pahaa unta tai jotain, koska itkee unissaan ja kestää välillä pitkäänkin ennen kun rauhottuu.
Lisäksi meillä käy perhetyöntekijä, koska jo ennen nuorimman syntymää minulla oli masennuksen oireita. Lääkkeitä en masennukseeni syö, mutta terapiassa käyn.
Kommentit (51)
joka ihmettelee pitäiskö ehkäisy olla jos ei jaksa hoitaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kaikki eivät erityisemmin sairastele. Meillä esim. molemmat olleet aina hyviä nukkumaan. Kuopus nukkui yöt alusta asti 23-06 heräämättä. Ja ikäeroa myös 1 v 4 kk. Nyt jo 4- ja 5-vuotiaat.
Ikäeroa meidän lapsilla 1v4kk Toinen lapsi tuli yllätyksenä. ENsimmäiset kaksi vuotta olivat aika raskaita. Vanhempi lapsi oli äärimmäisen herkkäuninen, ripustautui minuun ja sai huutokohtauksia kun pelkäsi vauvaa joka kiljui. Kyllä siinä miehen apua tarvittiin, aikamoista rumbaa se oli. Sitten alkoi sairastelukierre, oltiin vuoroin jomman kumman lapsen kanssa öisinkin sairaalassa... omat unet jäivät lyhyeen, stressi oli kova enkä tosissaan nauttinut pätkääkään. Meillä kävi kans hetken aikaa perhetyöntekijä, koska vauva oli sairastelevainen enkä päässyt isomman lapsen kanssa edes ulkoilemaan normaalisti. Se auttoi hurjan paljon, uskon että sen voimalla selvisin hyvin. Kun vain tekee ne tärkeimmät ja oikeesti jättää ne siivoukset sun muut vähemmälle niin siinä säästää itseään. Ei ole ollenkaan huonoa hankkia vaikka parin viikon välein siivoaja, itse olin niin nahjus etten sitä ottanut. Mutta kyllä tuollainen pieni ikäero on raskas, melkein kuin hoitaisi kaksosia sillä erolla että toinen vaatii enemmän kuin toinen ja ihan eri asioissa. Kehittyvät kuitenkin omaan tahtiin, vaativat omanlaista juttua. Ja silti ovat molemmat niin pieniä. Nyt tappelevat ja toisaalta ovat läheisiä.
Toinen allerginen astmaatikko ja toisella oli korvatulehduskierre.
Olen monesti miettinyt tällaisia ketjuja lukiessani, että miksi en kokenut niitä vuosia kuitenkaan raskaaksi. Yöllä heräiltiin monta vuotta ja sairaalassa vietettiin esikoisen takia öitä aina ajoittain.
Tukiverkkoja ei ollut.
liekö sinulle 53 käynyt näin?
Meillä on neljä lasta 10kk-1v ikäeroilla. Alku oli rankkaa, koska kaikki todella itkuisia alkuun, osa allergioiden takia osa "muuten vaan" siis heidän itkuihin ei syytä löydetty, sanottiin vaan, että on koliikkia. Tuosta on nyt 10v aikaa ja pakko sanoa, että hatarasti muistan sen, että rankkaa oli, mutta vähän on sumun peitossa nuo vuodet osittain.
Toinen allerginen astmaatikko ja toisella oli korvatulehduskierre.
Olen monesti miettinyt tällaisia ketjuja lukiessani, että miksi en kokenut niitä vuosia kuitenkaan raskaaksi. Yöllä heräiltiin monta vuotta ja sairaalassa vietettiin esikoisen takia öitä aina ajoittain.
Tukiverkkoja ei ollut.
Me ei "unohdettu" parisuhdetta. Koko ajan tiedettiin, että tällä menolla tulee ero, mutta ei kyetty tekemään mitään asian eteen. Minulla meni kaikki aika perushoitoon ja lasten hyvään henkiseen kasvatukseen. Ei todellakaan ollut voimia pitää parisuhdetta koossa. Ja asiahan ei riipu vain minusta. Mieheni oli tosi stressaantunut siitä, että joutuu käymään töissä, on pakko saada pidettyä työpaikka, on pakko saada rahaa. Ei puhettakaan, että minä olisin kyennyt töihin siitä pikkulapsikaaoksesta. Eikä se olisi ollut käytännössä edes mahdollista. MEidän energiamme meni miehen töissä käyntiin ja minun lasten hoitoon. Ei meillä ollut rahaa siivoojaan tai lasten hoitoon. Oltiin jo muutenkin tehty rahallisia kompromisseja, että on varaa hoitaa lapsia kotona. Ostettiin asunto, josta maksettiin korkoja, jotka olivat vuokraa alhaisemmat yms. En voi jälkeenpäinkään sanoa, että olisi pitänyt tehdä jotain toisin.
Meillä ei ole mahdollisuutta olla naimisissa. Ei meillä ole edelleenkään aikaa toisillemme. Olemme jo niin vieraantuneet toisistamme. Meillä ei ole mitään muuta kuin lapset.
Aloimme syytellä toisiamme siitä, kuinka kumpikaan ei saanut pidettyä liittoa kasassa. Miksi mieheni ei järjestänyt lapsenvahtia? Miksi minä en järjestänyt lapsenvahtia? Miksi emme järjestäneet toisillemme yhteistä tekemistä? Miksi emme vaikka ulkoilleet yhdessä? Miksi? Emme jaksaneet. Mieluummin toinen jäi nukkumaan, makaamaa, suihkuun, syömään, jos toinen kampesi lapset ulos. JNE.
Sitten alkoi toisen naama kyrsiä.
Välit sukulaisiinkin on katkaistu lopullisesti, kun alkoi ottaa niin päähän, että meillä käytiin kahvilla ja syömässä, mutta koskaan ei tarjottu apua. Ei edes sellaista, että olisi lapset viety toiseen huoneeseen saati nyt ulos tai yökylään. Nyt kun lapset ovat 5 ja 6, kummasti on alkanut mummua kiinnostaa lasten seura, mutta myöhäistä on enää. Saavat lapseni itse ottaa yhteyttä ja pitää suhteitä yllä, kun siihen itse kykenevät. Minä en aio pistää tikkua ristin suhteen eteen. Olen niin vihanen ja katkeroitunut siitä, että koskaan emme saaneet apua. En meinaa antaa rusinoita pullasta nyt.
Ja nyt sitten tuli erokin. Ja syy: ei jakseta asua saman katon alla. Mitä väliä on asua samassa paikassa, kun ei ole mitään yhteistä. Nyt on jo niin paljon kuonaa välissämme, että tuskinpä kykenemme palaamaan yhteen. Helpommalla pääsee mieskin, kun ottaa uuden naisen. Saa olla hänen kanssaan joka toinen viikonloppu rauhassa. Meille se ei ole koskaan mahdollista. Minä en aio ikinä uutta miestä ottaa, niin kauan kuin lapset asuvat kotona.
Lapset olivat toivottuja, joten itseään voi loppukädessä tästä syyttää ja lapset saavat ihan vapaasti syyttää meitä siitä, että heistä tuli avioerolapsia. Haluttiin kaksi lasta pienellä ikäerolla, jotta heillä olisi edes toisensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulosti aika hurjalta tuo teitin tarina ja toisaalta niin tutulta. Aika auttanee erosta toipumiseen. Usko pois, elämä kantaa ja vielä se hymy kasvoille palaa :)
Mekin haluttiin lapset pienellä ikäerolla. Pikkulapsi vaiheen mentyä huomaan tuon siipan olevan täysin vieras(ja vastenmielinen). Aikaa parisuhteen hoitoon ei ole ollut. Ollaan mekin vain yritetty selvitä arjesta tulehduskerteisten huonosti nukkuvien lasten kanssa.
Varmaan erottaisiin heti jos jompikumpi jaksaisi tehdä asian eteen jotain. Vaan kun ei jaksa. Ihmeellinen ajatus, että kaikki järjestyy.... Nii, milloin?
Toisaalta, lapset on kyllä kertakaikkisen ihania. Voimia arkeen tulee heidän hassuista jutuistaan :)
niin energia, ettei jouda töihin menemään niin....
Vaikuttaa, että se ero olisi tullut ilman niitä lapsiakin.
Tämä on taas niitä tarinoita, missä on haluttu isot häät, pari lasta ja iso talo sen ekan jätkän kans, joka soitti seuraavana päivänä. Kun joku mies saatiin kiinni niin heti toimiin ja upeita kulisseja pystyyn.
Hei haloo, ei kahden lapsen hoito tosiaan ihan oikeesti vie niin energiaa, että niitä voisi syyttää erosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jotkut lapset vievät todella paljon energiaa: voivat heräillä useita kertoja yössä vuosikaudet. Voivat olla vaativia päivällä, saada raivareita jne. Heillä voi olla oppimisvaikeuksia tai muita ongelmia. Yksikin lapsi voi täysin viedä vanhempien voimat!
t. kokemusta on.
Minulla ei ole kokemusta useammasta pienestä pienillä ikäerolla.
Ystäväperheessä noin oli ja yksi vuosi oli aivan kamalaa kuulemma, äiti ei muista siitä paljon mitään (voiko olla edes mahdollista?) ja söi masennuslääkkeitä pari vuotta.
Nyt hän hymyssä suin suosittelee samaa muillekin. Oli kerran pakko kysyä että anteeksi, etkö sä OIKEASTI muista mitä se teidän elämä oli? Hän ei osannut vastata siihen mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämänasenteesi kuulostaa kyllä tosi negatiiviselta. Jotenkin mykisti tuo viestisi. Itselläkin on kaksi lasta, mutta en aio antaa jo valmiiksi periksi vaan haluan rakentaa perheemme elämästä hyvää. Sinun tekstistäsi kuultaa läpi halu siihen että perseelleen menee. Pelottavaa.
Aika harva varmaankaan voi etukäteen tietää ylipäätään mitään tulevasta. Vai tiedätkö sinä? Voiko ihminen ennakkoon tietää tuleeko lapsesta sairas, vammainen, vaativa, huonouninen, helposti ärtyvä???
Toisekseen meidänkin tapauksessa toisen lapsen ei olisi pitänyt millään luomumenetelmällä tulla, kun ei ekakaan tullut. Oli suuri ihme. Raskasta se oli silloin aluksi mutta se opetti paljon. Mm. pitämään kaltaisiasi kommentteja todella tyhminä ja lapsellisina.