Äitisuhde

En tiedä muistatteko kun kerroin että välini menivät poikki äitiini viime äitienpäivänä.Takana on ollut kummaa valtapeliä äitini puolelta 40 vuotta.

Myös lapsuuteni oli täynnä pelkoa ja ahdistusta äitini käytöksen vuoksi.Hän pelotteli veljeäni ja minua kaikilla mahdollisilla asioilla. Kertoi esimerkiksi että mitä me oltais mieltä jos hänet olisi paloiteltu kun tulemme koulusta?Pää olisi sängyntolpassa ja raajat olisivat ympäri asuntoa.

Kaikenlaisia juttuja riitti.Veljeni kanssa saimme paniikkikohtauksia jo alle kouluiässä.Veljeni tappoi itsensä viinaan ja lääkkeisiin 25 vuotiaana.

Olen nyt 40 vuotias ihminen.Terapiaa takana ainakin 6 vuotta. Olen eheytynyt terapian ansiosta.Äitini vaan jatkoi pompotteluaan.Tein sen virheen että annoin äitini auttaa minua taloudellidesti,ajattelin että otan tässä vaan maksua kärsimyksestäni.

Jossain vaiheessa tajusin että äitini maksaa minulle rahaa että myötäilisin häntä kaikessa.

En ole uskaltanut aiemmin olla rehellinen äidilleni mutta taas hän arvosteli minua ja sain voimaa kirjoittaa hänelle kirjeen.

Kerroin hänelle että pelkään häntä ja koko äiti tytärsuhde on minulle pelkkää näytöstä.En enää anna polkea oikeuksiani ja kohdella itseäni lapsena.Kirjoitin siis kirjeen joka oli rehellinen tunnustus tunteistani äitiäni kohtaan.

Mykkäkoulua kesti vähän aikaa mutta sitten äiti kutsui kylään.Luulin että asiat puhutaan halki mutta puhuimme vain tunnin ajan ja sitten äitini sanoi että keskustelu on päättynyt.

Pari kertaa tämän tapaamisen jälkeen kutsuin äitiäni kylään mutta hän ei tullut.Lopulta hän ilmoitti tekstiviestillä että häntä ahdistaa liikaa meille tuleminen ja voi olla ettei hän halua nähdä minua tai perhettäni koskaan enää.

Minulla on kolme lasta 15v 3v ja 4v. Itse olen helpottunut ja iloinen siitä että sain rohkeutta kirjoittaa kirjeen.

Kapina olisi pitänyt tapahtua 15 vuotiaana mutten silloin uskaltanut hiiskua sanaakaan.

Ylipäätään en ole uskaltanut sanoa äidilleni mitään 40 vuoteen.

Psykodraamaistunnoissa olen hakannut äitini kädet ja jalat irti ja ripustanut ne sängynpäätyihin samoin kuin äitini meille kertoi.Se vapautti paljon.

Olen mielestäni hyvä äiti.Rakastan lapsiani ja miestäni ja meillä on terveellinen ilmapiiri.Lapsien ei tarvitse pelätä vanhempiaan vaan saavat olla omia itsejään.Lapset rakastavat minua ja isäänsä ja sen ajatteleminen saa minut kyyneliin.Minä olen katkaissut sen sairaan ketjun jota koko sukuni edustaa.Suvusta löytyy sairaita ihmiskohtaloita,puhumattomuutta.

Äiti kirjoitti minulle elokuussa että ahdistaa pelkkä ajatus että joutuisi näkemään minut.

En voi mitään sille että koen hylkäämisen tunnetta.Aikuisena ymmärrän sen ja täytyy todeta että tunnen oloni tasapainoisemmaksi ilman äidin yhteydenottoja...mutta kun hän ei pidä mitään yhteyttä lapsiinkaan.Mietin miten selitän lapsille? Vanhimmalle olen jo kertonut totuuden ja hän ymmärtää minua koska on myös kokenut mumminsa määräileväksi toisinaan.

Miten te toimisitte?

Tarinani on liian pitkä..tiedän mutta kiitos jos jaksoitte lukea