Miksi et kouluttautunut mahdollisimman pitkälle?

-nuorena on tyhmä eikä osaa ajatella asioita loppuun asti

-nyt on lapsi, eikä opintolainaa ole varaa ottaa yhtään enempää

Koska mulla on muutakin tekemistä kuin opiskella. Mä suoraan sanottuna vihaan opiskelua.

Edellisessä ammatissani mietin paljon enemmän missä tehtävässä voin olla jne, mutta nyt "aikuisempana" elämän arvoni ovat menneet uusiksi.

pääsy on henkilökohtainen käsite. En arvosta itse korkeakoulutettuja yhtään sen enmpää kuin muitakaan ihmisiä. Haluan todella, vain ja ainoastaan vapaa-aikaa. En halua enempää maallista mammonaa ja pitkiä työpäiviä eli kiitos ei stressille. Työ on minulle vain ja ainostaan hengissäpysymisen väline. Ei vain kiinnosta muu kuin kotonaoleminen, harrastaminen ja rakkaat ihmiset. Mihinkään minua kiinnostavaan en tarvitse rahaa paljoakaan. Näin on niin hyvä!

Eli en ole vielä ehtinyt. :)

Saattas lääkäreilläki toiminekuvat muuttua melko pahasti, jos ei olis sairaanhoitajia, perushoitajia, lähihoitajia, laitosapulaisia...



Mielestäni monet hoitsut tekee juuri sen arvokkaimman työn esim. sairaaloissa. Okei,lääkärillä on suurin vastuu, mutta hoitajat ne on, jotka lohduttaa, tukee, syöttää, pukee, on ihminen ihmiselle.



Itse olen lääkäri, lukion jälkeen 8v koulunpenkillä. Nyt ollut 3v oikeasti virassa. Ja yritän muistaa joka työvuorossani osoittaa hoitajille, että arvostan ja kunnioitan heitä!

heidän elämäntyylinsä ei kiinnosta minua. ovat stressaantuneita ja paljon kiinni töissään. kun minä tulen kotiin en edes muista että olen menossa töihin vasta kuin varttia vaille kahdeksan seuraavana aamuna ja I like it.

maailmassa olevien pätkätyöläisten arkea (jatkuva epävarmuus jatkorahoituksesta yms). Panostus on turhan kova verrattuna siitä saatavaan palkkioon (enkä tarkoita nyt vain rahallisesti). Maisterius riittää minulle tästä syystä.

Olen maisteri, en varmaan tee jatko-opintoja, vaikka ala kyllä kiinnostaakin edelleen. Olen ymmärtänyt, ettei kannata olla "ylipätevä" eli siis uskon, että saan paremmin haluamani alan työpaikkoja toistaiseksi näin. Mutta ehkä lasten kasvettua isoiksi ja oman vapaa-ajan lisäännyttyä voisi jatkoa ajatellakin, mutta ehkä jopa mieluummin jotain toista tutkintoa rinnalle. (Sitä itse asiassa on tullut jo vähän aloiteltuakin, mutta vielä ei ole aikaa panostaa.)

Nuorena haaveilin lastenlääkärin ammatista vaan kun ei koulussa matemaattiset aineet luistaneet ei sitten millään niin eipä ollut asiaa tuohon haaveammattiin vaikka kiinnostusta olisi ollut. Harkitsin hetken hitsun ammattia mutta en siihen sitten lähtenyt kun ei kovasti vieheättänyt potilaiden perushoito.



Nyt olen sitten lastenkodinohjaaja ja tyytyväinen työhön vaikka palkka on surkea ja työajat raskaat. Korkeampaa koulutusta en viitsinyt hankkia koska työ ja palkka olisi ollut kuitenkin ihan samat. Ja sosiaalityöntkijäksi en tahtonut kun en jaksa papereien pyörittelyä ja toimistotöitä.

Tämä riittää mulle, koska saan riittävästi tästä palkkaa ja työ on riittävän hastavaa. Kolmen pienen lapsen äitinä mulle tärkeintä on perhe - ei siis ura.



Seuraava askel olisi ollut tekniikan tohtorin tutkinto, mutta en halua jäädä yliopistolle töihin huonolla palkalla, DI yksityisellä tienaa paremmin. Lisäksi yksityisellä ei tohtoreita mun koulutusalalla tarvita, joten "hukkaan" menisi mun osaltani.



Eli olen täysin tyytyväinen koulutustasooni.

Toiset ovat omimmillaan juuri hoitajina, toiset lääkäreinä. Hienointa olisi jos jokainen voisi valita sen taipumuksiaan parhaiten vastaavan ammatin. Itse en henkilökohtaisesti arvosta lääkäreitä yhtään enempää kuin hoitajiakaan - molemmilla toki oma todella tärkeä tehtävänsä potilaan näkökulmasta.



Niin että kysyisin ap:lta: miksi sairaanhoitajan olisi mieluummin pitänyt pyrkiä lääkäriksi?

ja "Mahdollisimmanpitkälle kouluttautunut" ei yleensä enää tee itse konkreettisesti eikä käsillään.



Minä siis olen tohtori, joten olen lukenut "mahdollisimman pitkälle" (toki ainahan voisin lukea vaikka jonkun toisenkin aineen tohtoriksi ja tutkimustyöhän on elinikäinen oppimisprojekti). Olen unelma-alallani. Mutta toinen unelma-alani olisi erityisluokanopettaja ja jos siihen vielä ryhtyisin (pidan alanvaihtoa seuraavan 10 vuoden säteellä mahdollisena, joskaan ei ehkä todennäköisenä) en ollenkaan haluaisi "lukea mahdollisimman pitkälle" eli väitellä myös erityiskasvatuksesta, vaan nimenomaan tehdä sitä käytännön työtä.

...vaan pitkälle kouluttautumisesta ja se ei ole subjektiivinen käsite.

Opiskelin pääaineena suomea ja sivuaineena kirjallisuutta ja kasvatustiedettä. Olen siis äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Suomen kielen jatkoopinnot eivät kiinnosta yhtään, sillä en jaksa keskittyä tutkimukseen niin paljon, että jaksaisin edes kuvitella vääntäväni lisuria tai väitöskirjaa.



Olen valmistumisen jälkeen opiskellut yhden opettavan aineen opinnot lisäksi ja nyt teen kolmen muun aineen opintoja tässä työn ohella. Opiskelua en siis ole missään nimessä lopettanut, mutta korkealle tavoittelun sijasta olen pyrkinyt laajalle,



Olen miettinyt joskus alan vaihtoa, mutta jos haluaisin hakea esimerkiksi lääketieteelliseen, pitäisi minun varmaan aloittaa sen haaveen toteuttaminen palaamalla takaisin lukioon, sillä en ole saanut mitään erityisen hyviä papereita lukiosta ja esimerkiksi kemian opiskelua ei juurikaan silloin kiinnostanut.,

Sitten työelämä imaisi mukanaan enkä enää raaskinut lähteä jatko-opiskelijaksi.



Ehkä sitten vanhempana, jos/kun työelämä alkaa kyllästyttää.

ulkomailla töissä ja palkka on kaksinkertainen siihen verrattuna mitä saisin Suomessa vastaavassa tehtävässä. Minulla on esimiesasema ja pidän työstäni. Tällä hetkellä jatko-opintojen esteenä on perhe. jos joskus jatkan opintoja on suuntautuminen hoitotiede eikä lääketiede, sairaanhoitajasta seuraava aste ei ole lääkäri vaan hoitotieteen maisteri, lisuri, tohtori...ala ei siis ole sama. Voi olla että joskus jatkan opintoja, se riippuu kuitenkin monesta asiasta, nyt olen tyytyväinen näin.

Nuorena epävarma ja huonon itsetunnon omaava (sitä tosin edelleenkin). En kuvitellut pääseväni mihinkään kouluun tms. Ei kunnianhimoa. Ei päämääriä. Ailahtelevainen luonne. Laiska ja saamaton. Liian itsekriittinen ja vaativa itseäni kohtaan.



26-vuotiaana pääsin yliopistoon, mutta FM:n tutkinto vieläkin kesken (lähes 10 vuotta kulunut) Älyssäni ei ole mitään vikaa, sen olen kyllä huomannut...

minua kiinnostaa enemmän oman alani maisterintutkinnon mahdollistama käytännön työ kuin jatkotutkimus.

.koska halusin päästä töihinkin välillä. Tohtoriksi lukeminen ei vaan kiinnosta.

ja sekin on liikaa. Olisin erittäin kiinnostunut sen kaltaisista tehtävistä, joihin olen ylipätevä ja näin ollen en pääse edes haastatteluihin. Minulle olisi hyvin riittänyt alempi tutkinto.