Miksi äiditkin ovat Suomessa niin lapsikielteisiä?

Lapset ovat vaativia ja tarvitsevia olentoja, ja tyhjiin ammennetuilla äideillä ei aina tunnu olevan enää annettavaa. Jos pääsee itse jonnekin ilman lapsiaan, ei haluaisi katsella siellä muiden "kiljuvia kakaroita".

Kyllä mä ymmärrän että äidit haluaa olla rauhassa vapaa-aikanaan jos sitä on harvoin. Tietysti silloin kannattaisi miettiä se vapaa-ajanviettopaikkansa vähän paremmin jos ei kertakaikkiaan kestä muita... mennä vaikka jonnekin yksi rauhoittumaan.

Minusta on välillä ihan kivaa katsella muiden perheiden touhua, jos on yksin liikenteessä. Joku lapsi kun oikein raivoaa ja itkee, voi vaan ajatella myötätuntoisia ajatuksia ja samalla hymyillä itsekseen että JES, en ole tuossa tilanteesa (juuri tällä hetkellä)

ja ilmeisesti poikkeus :(



Mulla ei oikeastaan koskaan ole pahaa sanottavaa naapuruston lapsista (puhun nyt alle 10-vuotiaista koska omat lapsemme sitä ikäluokkaa). Musta on jotenkin tosi vaivaannuttavaa kun "mammat" jossain puistossa haukkuu tiettyjä lapsia kun ne on niin kamalia ja epämiellyttäviä. En tiedä olenko outo, mutta mun mielestä lapset on noin lähtökohtaisesti suloisia ja herttaisia, osasta vaan peilautuu aika näkyvästi omien vanhempien arvot. Osaan jostain syystä asettua sen yläpuolelle jos joku 7-vuotias sanoo että meillä on kyllä vähän hienompi talo kun teillä tai meidän isällä on kaksi autoa, miksi teillä on vaan yksi. Jotkut aikuiset ottaa kauhean herneen nenään tällaisista kommenteista ja lapsi on heti kauhea ja huonosti käyttäytyvä. Kun luultavasti nämä ajatukset ovat kuitenkin lähtöisin kotoa.



Juttelen myös aina lasten kavereiden kanssa, kyselen miten koulussa sujuu ja mitä esim. pikkuveljelle kuuluu ja mitä teit viikonloppuna/lomalla yms. ja siis aidosti myös kuuntelen ne vastaukset. Ehkä tästä syystä taidan olla jonkinlainen "luottoaikuinen" naapurustossamme.



Jos joku lapsi kaatuu kadulla pyörällä, pysähdyn aina kysymään sattuiko ja pääsetko jatkamaan. Pysähdyn vaikka olisin autolla. Yllättävän moni aikuinen vaan kävelee ohi :( Samoin jos joku vieras lapsi itkee jossain - jumpan odotustilassa, kadulla, kaupassa, kysyn aina onko hätä ja autan eteenpäin. Myöhästyn vaikka omasta jutustani, mutta en jätä hädissään olevaa lasta pärjäämään itsekseen. Olen tyrmistynyt kuinka moni aikuinen oikeasti EI toimi näin.

Lapset ovat vaativia ja tarvitsevia olentoja, ja tyhjiin ammennetuilla äideillä ei aina tunnu olevan enää annettavaa. Jos pääsee itse jonnekin ilman lapsiaan, ei haluaisi katsella siellä muiden "kiljuvia kakaroita".

Kyllä mä ymmärrän että äidit haluaa olla rauhassa vapaa-aikanaan jos sitä on harvoin. Tietysti silloin kannattaisi miettiä se vapaa-ajanviettopaikkansa vähän paremmin jos ei kertakaikkiaan kestä muita... mennä vaikka jonnekin yksi rauhoittumaan.

Minusta on välillä ihan kivaa katsella muiden perheiden touhua, jos on yksin liikenteessä. Joku lapsi kun oikein raivoaa ja itkee, voi vaan ajatella myötätuntoisia ajatuksia ja samalla hymyillä itsekseen että JES, en ole tuossa tilanteesa (juuri tällä hetkellä)

Lapsirakas numero 23 ajattelee myös näin :)

mutta, kaikki eivät ole lapsirakkaita. Ja ne lasten jutut oikeasti ON usein tosi ärsyttäviä, ja ne lapset ei ole mitenkään suloisia ja herttaisia. Mutta tämä on just se ero lapsirakkaiden ja ei-lapsirakkaiden välillä, me nähdään lapset ihan eri tavalla :).

miksei joku pidä lapsista. Tietysti heitäkin on monenlaisia eikä kaikki päivät ole yhtä hyviä, mutta kyllähän lapset ovat aivan ihania niin pitkään kuin heissä on lapsuuden viattomuutta jäljellä. Jotkut onnistuvat pitämään siitä kiinni vielä aikuisinakin, ja tällaiset ihmiset ovat todella maan suola.

miksei joku pidä lapsista. Tietysti heitäkin on monenlaisia eikä kaikki päivät ole yhtä hyviä, mutta kyllähän lapset ovat aivan ihania niin pitkään kuin heissä on lapsuuden viattomuutta jäljellä. Jotkut onnistuvat pitämään siitä kiinni vielä aikuisinakin, ja tällaiset ihmiset ovat todella maan suola.

Kyllä lapset on pääsääntöisesti ihania. Toki on ärsyttäviäkin tapauksía, mutta yleensä ne johtuu vaan siitä että ise on ärsyyntynyt.

Tosin yli 10-vuotiaat alkaa jo tajuta omien tekojensa seurauksia ja usein ne ärsyttävimmät tapaukset löytyykin tästä ikäryhmästä.

Kypsä aikuinen ihminen

rakastaa kaikkia lapsia samoin kuin omiaan. Kaikki eivät valitettavasti koskaan kasva aikuisiksi tässä mielessä.

Anteeks nyt vaan mutta musta tuo ei ole kypsä ajatus vaan naiivi ja tekopyhä. Kypsä ihminen myöntää ja tunnistaa itsessään erilaiset, myös negatiiviset tunteet. Eri asia sitten miten niiden kanssa toimii,näyttäähän niitä ei tarvitse. Mutta ei kenenkään polla pidemmän päälle kestäisi rakastaa kaikkia lapsia kuin omia, mikä maailman tuska ja hätä olisi esim. kaikkien kehitysmaissa sairauksiin ja nälkään kuolevien lasten puolesta..

Anteeks nyt vaan mutta musta tuo ei ole kypsä ajatus vaan naiivi ja tekopyhä. Kypsä ihminen myöntää ja tunnistaa itsessään erilaiset, myös negatiiviset tunteet. Eri asia sitten miten niiden kanssa toimii,näyttäähän niitä ei tarvitse. Mutta ei kenenkään polla pidemmän päälle kestäisi rakastaa kaikkia lapsia kuin omia, mikä maailman tuska ja hätä olisi esim. kaikkien kehitysmaissa sairauksiin ja nälkään kuolevien lasten puolesta..

Tiedätkö että aika monella ihmisellä on kova tuska kehitysmaiden lasten takia? Jos sinä olet kylmäsydäminen, ei se tarkoita että kaikki muutkin ovat tai että se olisi tavoiteltavaa ja normaalia. Minä olen nähnyt suuria epäitsekkäitä tekoja jotka on tehty toisten lapsille ja tuntemattomien rakkaus on suurinta rakkautta.

Mä en vaan pidä, en ole koskaan pitänyt. Joskus nuorena olin ihan varma, etten koskaan hanki lapsia, lapset herätti niin negatiivisia tunteita. Se on hassua, että te lapsirakkaat näette lapset jotenkin niin eri tavalla. Itse näen heidät juonittelevina, rääkyvinä, ärsyttävinä, ei-niin-suloisina, äänekkäinä, huonokäytöksisinä jne. Te taas näette ne hyvät puolet heissä :). Lapsirakkaus varmasti on kuitenkin synnynnäinen juttu, joko on lapsirakas tai ei. Toki omien lasten myötä on huomannut, että kaikki lapset ei todellakaan ole samanlaisia, vaan heissä on suuria eroja, ja jotkut on ihan oikeasti mukavia :), mutta silti ei sitä lapsirakkautta voi kaupasta ostaa. Sitä vaan on tai ei. En mä silti lapsia inhoa, vaikka en heistä nyt erityisesti pidäkään.

Vihasin lapsia nuorena, mutta oman lapsen myötä tajusin miten tyhmää se on inhota yhtä ihmisryhmää vain siksi että nämä puhuvat muita kovempaa ja näyttävät tunteensa julkisesti! :O Siis miettikää nyt: jos tiedätte että esim. väsynyt lapsi kiukuttelee ja uhmaikään KUULUU raivoaminen, ihan tosissaanko dissaatte lapsia tuon takia?? Saanko minä inhota sitä työpaikan naista joka ei osaa käyttäytyä ilman säännöllistä tupakkaansa? Ai en vai? Miksi?

Lapsia ei saisi viedä minnekään. Neljän seinän siällä pitäisi piileskellä. Lukekaa esim. tuo Kirjamessu-ketju. Ja tuolla messuilla tosiaan on myös lapsille suunnatua ohjelmaa.

se johtuu siitä, että nykyään vanhemmat eivät enää

kasvata eivätkä kiellä mitään lapsiltaan.

nuo Nico-Petterit ja Jenna-Jannicat ovat vaan niin ärsyttäviä. Katsokaa peiliin äidit.

hyvin käyttäytyviä ja kasvatettuja lapsia.

se kuuluu lapsuuteen. Minusta on ollut ihanaa seurata venäläisten ystävieni suhtautumista omaa kieltämättä vilkkaaseen poikaani, joka joskus käy omillekin hermoilleni. He jaksavat olla kärsivällisiä ja joskus jos meno yltyy aivan mahdottomaksi, korkeintaan nauravat sydämellisesti pojan toilailuille. Ihan oikeasti. Ehkä lapsirakkauskin on vain kulttuurisidonnainen ja opittu juttu.



t.29, jonka mielestä Jeesuksen esimerkin noudattaminen ratkaisisi kaikki ihmiskunnan ongelmat

siis ei tuo jeesus-juttu. Siitä en välitä.



Mutta monissa kulttuureissa lapset saavat olla lapsia, toki ne kasvatetaan, mutta ei heti itketä, jos lapsi vähän innostuu.



Aika huima ero esimerkiksi venetzuelassa, mistä äitini on kotoisin(missä olen paljon vieraillut) ja suomessa tämän asian välillä.

Jos joku lapsi kaatuu kadulla pyörällä, pysähdyn aina kysymään sattuiko ja pääsetko jatkamaan. Pysähdyn vaikka olisin autolla. Yllättävän moni aikuinen vaan kävelee ohi :( Samoin jos joku vieras lapsi itkee jossain - jumpan odotustilassa, kadulla, kaupassa, kysyn aina onko hätä ja autan eteenpäin. Myöhästyn vaikka omasta jutustani, mutta en jätä hädissään olevaa lasta pärjäämään itsekseen. Olen tyrmistynyt kuinka moni aikuinen oikeasti EI toimi näin.

mutta silti toimin samalla tavalla. Eiköhän kyse ole vain siitä, että käyttäytyy fiksun aikuisen tavoin ja pitää huolen heikommista pallontallaajista - oli se sitten eläin, lapsi, sairas tai vanhus. Kukaan täysjärkinen aikuinen ei ohita hädissään itkevää yksinäistä lasta. Tämä ei ole mikään lapsirakkauden osoitus, vaan humaani tapa suhtautua muihin elollisiin olentohin.

Tarkoittaako se lapsirakkautta tyyliin Michael Jackson vai vain sitä, että auttaa lasta hädässä? Yhden ihmisen lapsenvihaaja on ilmeisesti toisen ihmisen lapsirakas... Jos auttaa ja sietää parhaansa mukaan tuntemattomiakin lapsia, kyllähän ihminen silloin käyttäytyy kuin lapsirakas henkilö, ihan sama mitä mielessä liikkuu.

Suomalainen äiti on yksinäinen ja arjesta selvityminen on rankkaa kovien paineiden alla. Paineita tulee mm. rahasta, aikatauluista, ulkopuolisten (todellisista tai kuvitelluista) odotuksista, omista haaveista ja periaatteista, arjen kuluttavuudesta...

Tietty kielteisyys kumpuaa mielestäni enimmäkseen väsymyksestä. Lapset ovat vaativia ja tarvitsevia olentoja, ja tyhjiin ammennetuilla äideillä ei aina tunnu olevan enää annettavaa.

Jos pääsee itse jonnekin ilman lapsiaan, ei haluaisi katsella siellä muiden "kiljuvia kakaroita". Tavallaan se on minusta tosi ymmärrettävää, vaikkei tällaisten väsyneiden ehdoilla voida tietenkään yhteiskunnassa toimia.

Näinhän se varmaan on.

Olen aina pitänyt lapsista, kävin teininä MLL:n kurssin ja kävin hoitamassa lapsia. Sukulaisten lapsia leikitin ja luin, olin varmaan kiva täti.

Nyt kun on omia, niin olen niin poikki kaikkien vaatimusten kanssa, että silloin kun ei ole lapset mukana, haluaisin vain olla ihan rauhassa. Kun näen kavereiden lapsia, minun pitää pinnistellä, että huomioin heitä ja jaksan olla mukava ja ystävällinen. Se ei enää tule aina luonnostaan.

En siis ole lapsikielteinen ja yritän aina ottaa lapset ja lapsiperheet huomioon, mutta minun täytyy tsempata, etten heittäytyisi väsyneeksi ja ärtyisäksi. Kuitenkin minusta on hienoa, että ihmiset ottavat lapsia mukaan ja olen sitä mieltä, että lasten kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Mielelläni autan siis muita.

tykkää kaikista lapsista. Jos näkee kaupassa jonkun lapsen, niin pelkästään se lapsen näkeminen hymyilyttää ja haluaa sanoa jotain sille lapselle. Jos lentokoneessa lapsi potkii selkänojaa, niin sekin vaan hymyilyttää, no, lapset on nyt lapsia, onpas suloinen pikkuinen... Näkee lapset kamalan positiivisesti, kaikki lapset. Jos telkkarissa on nälkää näkevä lapsi niin itkettää. Kun telkkarissa syntyy vauva, niin itkee sitäkin kun se vauva on niin ihana. Lapsirakkautta ei kuitenkaan tarkoita se, että auttaa hädässä olevaa. Hädässä olevan auttaminen on inhimillistä, jotain, mikä meidän kaikkien pitää tehdä, kohteesta riippumatta. Kuten joku sanoi, oli se sitten lapsi tai eläin tai vanhus. Heikomman auttamista. Mutta ei se ole lapsirakkautta.

On viisasta rakastaa kaikkia lapsia tasapuolisesti. Niitäkin joita on vaikea rakastaa, koska he tarvitsevat sitä eniten.

ottaa mukaan ravintoloihin, tapahtumiin jne. Jos lapsi saa jonkun kauhean raivokohtausken, niin silloin olisi kohteliasta mennä lapsen kanssa ulos hetkeksi. Normaali hihkuminen ja ihmettely on vain suloista ja normaalin aikuisen pitäisi sitä "kestää". Lapset saa olla lapsia!



Eri asia on sitten kouluikäiset, jotka terrorisoi muita, esim. penkin potkiminen, kiroilu. Silloin vanhempien on pystyttävä kieltämään lastaan. Muuten sen tekee varmasti joku muu ja siitähän ei ikinä yksikään mamma pidä ja sitten ei ole enää kellään kivaa.