Pitääkö tämä teoria parisuhteista paikkaansa?

No johan oli taas yleistystä. Me olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 12 vuotta, ei kihloja, ei avioliittoa, ei lapsia, ei eroa. Ei edes näköpiirissä. Tavattiin parikymppisinä. Kumpikaan ei usko avioliittoon, joten meille se ei ole mikään merkki "suhteen kehittymisestä". Sitoutua voi suhteeseen muutenkin kuin papin aamenen ja jälkikasvun myötä. Olemme muuten ystäväpiirimme toiseksi pisimpään yhdessä ollut pari. Että se siitä teoriasta...

Jos sitä vuositolkulla ollaan vaan yhdessä eikä suhde etene mihinkään, niin on todennäköistä, että ero siinä jossain vaiheessa tulee. Tuttavapiirissä on paljon tällaisia tapauksia. Ollaan oltu yhdessä esim. 7 vuotta eikä edes kihloja vielä vaihdettu. Tuntuu, että ollaan vaan yhdessä kun ei osata erotakaan. Itse menin kihloihin 2 vuoden kuluttua seurustelun aloittamisesta ja naimisiin siitä parin vuoden kuluttua. Lapsi syntyi 6 yhteisen vuoden jälkeen. Ei lapsi ole kyllä muuttanut suhdettamme millään lailla, ei ainakaan huonompaan suuntaan. Ollaan oltu nyt 8 vuotta yhdessä ja edelleen yhtä onnellisia kuin alussakin. Tai no, itseasiassa paljon onnellisempia. Minusta suhteen pitäisi kehittyä koko ajan. En kannata hätiköityjä päätöksiä, mutta jos vuositolkulla ollaan vaan yhdessä ilman sitoumuksia, niin mun on jotenkin tosi vaikea uskoa, että sellainen suhde kestäisi läpi elämän.

harvinaista, että nainen ei halua naimisiin jos on sen oikean kuitenkin löytänyt. Musta toi kertoo jotain suhteen epävakaudesta ja siitä, että kummatkin haluaa pitää takaportin auki. Mä en ainakaan tunne ketään naista, joka ei avioliittoon uskoisi. Miehiä löytyy, mutta nekin sit vaihtaa nuorempaan ja menee salamana naimisiin...

esimerkki pelottaa lapsia, joista tulee sitoutumiskammoisia. Tuttavapiirissäni juuri ne parit, joiden omat vanhemmat ovat aikoinaan eronneet, eivät usko avioliittoon. He haluavat pitää selvästi takaportin auki.



Myös miespuolisilla j(oiden vanhemmat eronneet) on aika ongelmallinen suhtautuminen naisiin ylipäätään (sovinistinen, akotteleva, epäkunnioittava).

No johan oli taas yleistystä. Me olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 12 vuotta, ei kihloja, ei avioliittoa, ei lapsia, ei eroa. Ei edes näköpiirissä. Tavattiin parikymppisinä. Kumpikaan ei usko avioliittoon, joten meille se ei ole mikään merkki "suhteen kehittymisestä". Sitoutua voi suhteeseen muutenkin kuin papin aamenen ja jälkikasvun myötä. Olemme muuten ystäväpiirimme toiseksi pisimpään yhdessä ollut pari. Että se siitä teoriasta...

Eihän teillä kuulosta olevan oikein niinkö yhtään mitään. Hengailette vain yhdessä, ette uskalla tehdä mitään, minkä edessä suhteenne punnittaisiin. Turhaan hehkutat sillä kuinka kauan olette olleet yhdessä. Olet aika huvittava.

paikkaansa. 17 v yhdessä, lapsia alettu tekemään kun oltu 10 v yhdessä.



uskon että ne jotka menee naimisiin nopeasti eroavat helpommin, tai no, eikös se ole ihan selväkin?!

Eihän teillä kuulosta olevan oikein niinkö yhtään mitään. Hengailette vain yhdessä, ette uskalla tehdä mitään, minkä edessä suhteenne punnittaisiin. Turhaan hehkutat sillä kuinka kauan olette olleet yhdessä. Olet aika huvittava.

Helpommin sitä avioeron saa kuin pääsee irti yhteisestä omistusasunnosta, etenkin näinä taloudellisina aikoina... Keskinäisellä testamentilla vielä varmistamme, että irti ei päästetä kuoleman jälkeenkään :)

Mutta ihan vakavasti puhuen väittäisin, että meillä on paljon enemmän kuin monilla muilla. Tasapainoinen ja onnellinen parisuhde ilman kriisejä on mielestäni aika paljon. Jos sinusta tämä on vain hengailua, niin olet toki oikeutettu tähän näkemykseesi.

et olisi täällä sitä julistamassa. Joku on suhteessa pahasti pielessä, kun aikuiset elää kuin jotkut teini-kämppikset.

nyt suhde kestänyt 14 vuotta

aikataululla naimisiin ja lapsikin tuli. Ja ero.



Nyxän kanssa sitten kokeillaan tätä toista vaihtoehtoa. Toistaiseksi pyyhkii hyvin (11 vuotta ollaan oltu avossa).



Että yksilötasolla sanoisin, ettei teoria päde.

Siitä 5 vuotta eteenpäin saimme lapsen. Nyt naimisissa 10v.

Emme pitäneet kiirettä. Tosin olin 15v kun aloimme seurustella ja lapsiakaan ei tullut heti kun olisimme halunneet.

instituutiona, onnelliseen pitkään parisuhteeseen kylläkin. Minä en halua naimisiin (yhdessä ollaan oltu 15 v, kaksi lasta), mies olisi aikoinaan halunnutkin, nyt hyväksynyt asian. Meidän molempien vanhemmat ovat edelleen onnellisesti naimisissa ja rakastuneita, joten mielipiteeni ei johdu huonosta esimerkistä.

kuten kaikki muutkin tällaiset teoriat. kymmenien parien kohdalla olen huomannut, että mitä nopeammin on menty naimisiin, sitä nopeammin on myös erottu. samoin mitä isommat häät, sitä nopeammin on ero tullut, poikkeuksetta!

eroavat yhtä nopeasti, kun arkea ei kestetä huuman loppuessa. Siinä sitten aletaan vasta tuntea toista ja totuus onkin erilainen kuin luuli rakastuneena.



Ei ole lasten kannalta se paras juttu tämä.

Meillä eka lapsi syntyi parin vuoden seurustelun jälkeen. Yhteiseloa menossa nyt 13. vuosi. Ja voin kertoa että ellei ylätysvauvaa olisi syntynyt niin ei oltais enää yhdessä. Lapsi sitoi meidät yhteen sillä hänen takiaan koko arvomaailmamme muuttui.

ainakaan en tätä veljelleni ja ystävälleni toivo, ova yhdessä olleet viitisen vuotta, kihloissa kyllä, mutta eivät naimisissa tai lapsia hankkimassa.. Heillä on kaksi karvaista vauvaa, jotka riittävät heille toistaiseksi.. Asuntoa ovat katselleet jo vuoden päivät ja kun sopiva löytyy, niin sitten voivat jo perheenlisäämisestä puhua.. Ja avioliitossa eivät ole koska kumpikaan ei halua..

Johan se lukion biologian tunnilla opetettiin, että fyysinen huuma kestää n.3 vuotta. Jos vielä sen jälkeen haluaa olla yhdessä, on kyse muustakin kuin pelkistä hormoneista. Itse en lähtisi tekemään suuria päätöksiä -kuten lapsia- parin vuoden seurustelun jälkeen.

Toki toisilla voi käydä hyvä tuuri. ja ainahan sitä voi oppia rakastamaan toista, vaikka vuosien vierähdettyä huomaisikin, ettei kaikki olekaan niin kuin ensihuumassa luuli.