Pitääkö tämä teoria parisuhteista paikkaansa?

Seurustelimme 7 vuotta ennen kuin menimme naimisiin, ja vasta 8 vuoden paasta seurustelun alkamisesta saimme ensimmaisen lapsen (nyt 3 lasta, yhdessa jo 13 vuotta).



Tilastollisesti ei tietenkaan yksittaistapauksen perusteella voi sanoa mitaan, mutta ei siis ainakaan 100% pida paikkaansa/

koska on huomannut, että tuttavapiirissä ovat todella monet yli viisi vuotta yhdessä ilman avioliittoa tai lapsia olleet ovat eronneet viime aikoina kun taas ne jotka ovat menneet naimisiin tai saaneet lapsia ensimmäisen kolmen yhdessäolovuoden aikana ovat taas edelleen yhdessä vaikka siis ovat olleet monet myös tuon yli viisi vuotta yhdessä.

Kaveri-pariskunta ovat seurustelleet jo n. 6-7 vuotta ja vasta vähän aikaa sitten (oisko pari kuukautta) menivät kihloihin..

Ovat kyllä nuoria ja mies on nyt opiskelujen jälkeen lähdössä armeijaan, joten jos heidän suhde ei kaadu, niin armeijan jälkeen uskoisin, että tulee esikoinen ja naimisiinmenokaan ei ole varmaan kaukaa haettu ;)

Samoin mun eno ja hänen (jo nyt) vaimo seurustelivat aikoinaan 5 vuotta, ennen kuin menivät naimisiin. Ja naimisiinkin meno oli vain piste i:n päälle ;) Nyt siis ovat olleet 8 vuotta yhdessä ja lapsi on suunnitelmissa.

Mentiin naimisiin 10 vuoden päästä seurustelun aloittamisesta. Ei ollut kiirettä aiemmin, kun oltiin nuoria ja järjettömän rakastuneita muutenkin. Mentiin naimisiin, kun lapset tuli ajankohtaiseksi. Viiden vuoden avioliiton jälkeen ollaan onnellisia edelleen.

Itse aloin seurustella mieheni kanssa 17-vuotiaana. Naimisiin menimme 24-vuotiaina. Esikoisemme syntyi kun olin 27v. Täytän pian 29 eikä meillä kyllä ole ero lähelläkään :)

Aika monet odottavat avioliiton solmimista pitkään. Nykynuorten, siis tässä yhteydessä 20-30 vuotiaiden elämä on usein aika kiireistä. Pitää kouluttautua ja saada jalansijaa työelämässä.



Kulttuuriset ihanteet ovat muuttuneet niin, että tavoitteena pidetään (ainakin ns. keski- ja ylemmissä yhteiskuntaluokissa) myös kokemusten hankkimista, matkustelua jne.



Lisäksi häät ovat aika iso taloudellinen ja ajallinen investointi (aika monet haluavat ne isot/isohkot häät).



Esimerkiksi me mieheni kanssa seurustelimme vuosikausia ennen kuin menimme naimisiin. Olemme olleet alusta asti sitoutuneita toisiimme. Emme kuitenkaan pitäneet järkevänä tehdä noin suuria päätöksiä nopeasti, sillä menimme yhteen 22 vuotiaina. Tosiasiahan on, että aika harvat parikymppiset vielä todella tietävät ketä ovat ja mitä haluavat (jotkut toki, mutta useimmat ehkä eivät).



Meille avioliitto on suuri lupaus, halusimme harkita sitä perusteellisesti.



Varsin outo aloitus mielestäni. Eikö se nyt ole kaikille järkeville aikuisille selvää, että se mikä toimii itsellä, ei ehkä ole paras ratkaisu kaikille. Onko aloituksen motiivina ehkä korostaa sitä, miten oma elämä ja itselle parhaat ratkaisut ovat yleinen normi? Jos, niin jokseenkin säälittävää. Toisaalta, ei tarvitse kuin vilkaista esim. ns. "virikeäitejä" koskevia keskusteluja huomatakseen, että edellä kuvattu ahdaskatseisuus ei ainakaan tällä palstalla ole kovin harvinaista.



Aika outo aloitus.

Mun mielestä naimisiin kannattaa mennä vasta kun ollaan yhdessä ol.tu 5-10-vuotta,on ainakin alun huuma mennyt ohi ja pari kriisiäkin jo koettu,silloin nähdään kestääkö se rakkaus oikeesti...ja tuokaan aika ei mikään tae ole

Aloitimme seurustelun 15 vuotiaina.Ei siinä iässä vielä mitään suuria päätöksiä tehdä. Nyt tulee 18 vuotta yhteistä eloa täyteen...Yhteen muutettiin kun oltiin seurusteltu 5v. Esikoinen syntyi siitä 4 vuoden kuluttua ja kuopus 1,5 vuotta sen jälkeen.Vieläkään emme ole edes kihloihin asti kerenneet :) Hyvin todennäköisesti ollaan loppuelämä yhdessä ellei mitään radikaalia tapahdu (--> kunnes kuolema erottaa)

instituutiona, onnelliseen pitkään parisuhteeseen kylläkin. Minä en halua naimisiin (yhdessä ollaan oltu 15 v, kaksi lasta), mies olisi aikoinaan halunnutkin, nyt hyväksynyt asian.

Vai et usko avioliittoon instituutiona. Älä sitten usko. Raha-asiasi ovat sitten varmaan täysin mallillaan? Jos ei, niin sitten vaan TOIVOT, ettei teille kummallekaan satu mitään niin inhottavaa kuin esim. kuolema. Leskeneläkettä kun ei tipu yksin jääneelle avopuolisolle. Ja se ei ole ihan mitätön summa.

naimisiin mentiin 7 v seurustelun jälkeen, esikoinen syntyi 12 v seurustelun aloittamisen jälkeen. Yhteen kyllä muutettiin jo 2 v seurustelun aloittamisesta.

Itse aloin seurustella mieheni kanssa 17-vuotiaana. Naimisiin menimme 24-vuotiaina. Esikoisemme syntyi kun olin 27v. Täytän pian 29 eikä meillä kyllä ole ero lähelläkään :)

Mentiin naimisiin vuosi tutustumisesta ja kohta syntyi lapsetkin. Mutta siitä nyt ei vielä ole niin paljon aikaa, että voisin satavarmasti luvata, että ollaan yhdessä ikuisesti. Tarkoitus kuitenkin edelleen on pysyä yhdessä, ja on onnistuttukin pysymään nyt liki 7 vuotta. Eikä tosiaan mitään eron merkkejä ole ilmassa, vaan ihan vahvasti suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta edelleen.



Mutta kyllä kieltämättä mun kohdalla hyvin paljon oli kyse siitäkin, että olin kolmekymppinen, kun tapasin tuon miehen. Ideaalitilanteessa olisin toki mielelläni tutustunut mieheen pidempään ennen lasten tekoa. Mutta ikää oli jo sen verran, etten halunnut riskeerata lastensaantia enempää. Joten kun mies tuntui oikealta, niin ei haluttu jahkailla enempää.

Itse en periaatteessa usko avioliittoon, naimisiin mentiin "järkisyistä" 7 vuoden jälkeen ja vauva tuli siitä vuoden päästä. Olin 17 kun aloimme seurustella, joten vaikutti paljon vauva-asiaan, naimisissa ei oltaisi ellei yhteiskunta "pakottaisi". Silti meillä on upeasti toimiva parisuhde, ollut alusta asti. En kokenut että tarvitsen minkäänlaisia sitovia tekijöitä sen ylläpitoon. Olen aika varma että yhdessä ollaan hautaan asti, vaikka olenkin tiukka realisti.

Ensimmäisen kerran menin naimisiin 5 vuoden tuntemisen jälkeen. Mies ei alussa tuntunut oikealta vaikka meille kehittyikin syvä molemminpuolinen riippuvuus. Menimme naimisiin paikataksemme yhden pahan riidan. Ero tuli pian, lapsia ei koskaan.



Toisen aviomieheni kanssa aloimme puhua naimisiinmenosta jo muutaman kuukauden seurustelun jälkeen ja toteutimme aikeemme vähän yli vuosi tapamisesta. Nyt jo 12 vuotta mennyt hyvin.

itse en tuohon usko. Kaveripari ehti seurustella ennen avioitumista 13 vuotta ja ovat olleet naimisissakin jo 11 vuotta. Tuskin eroavat koskaan. Itse menin 1. kerran naimisiin 2 vuoden kohdalla ja erosin 14 vuoden jälkeen, toisen miehen kanssa olimme yhdessä 6 vuotta ennen avioitumista ja nyt jo siis yli 13v yhdessä.

pitäisi pitkittää, jos kerran tietää haluavansa elää toisen kanssa. Lasten hankinta on vähän eri asia - talou- ja asuntosasiat ym. on mietittävä eri lailla kuntoon tai ainakin tehtävä suunnitelmia niiden suhteen.



Me menimme kihloihin 7 kk seurustelun jälkeen ja naimisiin 1v 3kk jälkeen. Häistä tasan 2 vuoden päästä syntyi ensimmäinen lapsi. Nyt yhdessä 11 vuotta.

Ensimmäinen lapsi syntyi 12 vuotta seurustelun aloittamisen jälkeen. Nyt lapsia on kolme ja olemme olleet yhdessä 21 vuotta. Olin tosin 15 vuotias, kun aloimme surustella, joten ihan kiva ettei niitä lapsia tullut kahden vuoden sisään tapaamisesta.

Jos sitä vuositolkulla ollaan vaan yhdessä eikä suhde etene mihinkään, niin on todennäköistä, että ero siinä jossain vaiheessa tulee.



Tuttavapiirissä on paljon tällaisia tapauksia. Ollaan oltu yhdessä esim. 7 vuotta eikä edes kihloja vielä vaihdettu. Tuntuu, että ollaan vaan yhdessä kun ei osata erotakaan.



Itse menin kihloihin 2 vuoden kuluttua seurustelun aloittamisesta ja naimisiin siitä parin vuoden kuluttua. Lapsi syntyi 6 yhteisen vuoden jälkeen. Ei lapsi ole kyllä muuttanut suhdettamme millään lailla, ei ainakaan huonompaan suuntaan. Ollaan oltu nyt 8 vuotta yhdessä ja edelleen yhtä onnellisia kuin alussakin. Tai no, itseasiassa paljon onnellisempia.



Minusta suhteen pitäisi kehittyä koko ajan. En kannata hätiköityjä päätöksiä, mutta jos vuositolkulla ollaan vaan yhdessä ilman sitoumuksia, niin mun on jotenkin tosi vaikea uskoa, että sellainen suhde kestäisi läpi elämän.

Ihan tutkittua tietoa, että vasta 7.vuonna tulee parisuhteessa aika, jolloin täytyy päättää, ollako vaiko ei yhdessä. Eli rakastuneisuuden tila muuttuu rakkaudeksi. Tähän saakka ollaan eletty vaaleanpunaiset lasit silmillä, mutta linssit kirkastuvat 7 vuoden yhteiselon jälkeen.



Moni eroaa tai pakottaa miehensä naimisiin (ero tulee myöhemmin) tai päädytään ihan OIKEASTI yhteisestä päätöksestä jatkamaan vakavampaa suhdetta.

ei olla naimisissa vieläkään, koska mies ei tahdo. Ei usko kuulemma avioliittoon. Joten täällä on näillä näkymin (muistakin syistä, kuin avioliitto) tulossa ero..itse sitä harkitsen vakavasti. Joten tässä tapauksessa pitää paikkaansa sillä erolla, että meillä on lapsi 4,5v.