Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mikä yllätti lapsiperhe-elämässä eniten?
18.10.2009 |
Mikä ärsyttää?
Minkä asian muuttaisit jos voisit?
Kommentit (67)
..naisten kommentteja miehistä, joita ei omat lapset kiinnosta. En oikein käsitä tuota, vieläpä kun ei ollut ihan yksi tai kaksi kirjoittajaa tuota mieltä. Se mitä ette kirjoittaneet oli, että mitä miehet vastaavat kun heiltä asiaa kyselette? Eli siis miksi, et kylvetä lasta, ole hänen kanssaan jne. jne.?? MOni viestijä vain totesi asian olevan näin, mutta miksi, siis mitä mies sanoo??
Tämä lista voisi olla loputon, mutta laitan muutaman esimerkin.
- Mies on väsynyt työpäivänsä jälkeen. "En jaksa, sinä olet ollut koko päivän kotona, hoida sinä." Ei miehelle tullut koskaan mieleenkään, että minä tein kahden lapsen kanssa "työpäivän" kotona, tosin sille ei ollut kätevästi alkua ja loppua kuten miehen työpäivälle.
- "Joo joo, mä laitan sitten kohta sen iltapuuron". Jos kaksi lasta huutaa jo nälissään ja väsyneenä, ei ole mitään kohta vaan ainoastaan nyt. Miehen mielestä lapset olisivat voineet odottaa, kun hän lukee lehtensä loppuun, katso tv:stä urheiluruudun tms.
- Mies ei vastaa mitään. Tai sitten kommentti johonkin pyyntöön on "vain niin" eikä mies sen jälkeen tee tai sano mitään. Kyllä siinä äiti miettii lastensa parasta ja hoitaa sitten homman itse.
- Jos mies alkoi tehdä jotain asiaa pyynnöstä heti, hän otti marttyyriasenteen. Kolisteli tahallaan astioita mielenosoituksellisesti, huusi lapsille kun maitolasi kaatui ja moitti muutenkin lapset itkuisiksi. Huvittaako sellaista miestä sitten pyytää tekemään jotain?
Lopulta tämä mies sitten ilmoitti haluavansa erota ja livisti kotoa sanomatta lapsille sanaakaan poismuutostaan. Hoidin tietysti eroonkin liittyvät asiat aivan itse. Mies ei saanut edes osoitettaan muutettua ilman apuani. Muista asioista nyt puhumattakaan....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän toki, että ei se talo ole ainut syy. Mutta ihan oikeasti kun lapsi leikki ruoan laittamista kolistelemalla tyhjää lautasta lusikalla niin mies meni sanomaan, että ei sulla ole siinä mitään. Minun piti sitten kertoa, että olisit voinut kysyä, että keitätkö puuroa tms.
Parastahan tässä on, että mies on sanonut haluavansa kolme lasta! Tähän kyllä vastasin, että turha luulo kun ei tämän yhdenkään seura kiinnosta.
Ja varsinkin se, että lasta ei saa ikinä mihinkään hoitoon. Yksin yritin pärjätä itkevän vauvani kanssa parhaani mukaan, mies oli "aina" töissä.
Nyt lapsia on jo useampi. Edelleenkään ei ole hoitopaikoja tarjolla, mutta rahalla sentään saa joskus. Mutta enpä olisi ikinä uskonut, että perheellistyttyäni olen näin yksin! Tunnen kadottaneeni minuuteni kokonaan, olen ja elän vain lapsia varten. Enkä edes viihdy osassani enkä osaa touhuta lasten kanssa.
Miehestä on yllätyksekseni kuoriutunut loistava isä, ja hyvä aviopuolisokin hän on.
En silti suosittele äitiyttä kenellekään. On tämä sen verran rankkaa hommaa!!
Niinkö, siis vauvan ja taaperon, jotka tarvitsevat kummatkin autoistuimia...
13
koko ajan juostaan jonkun aikataulun perässä paikasta A, paikkaan B, aina hikisinä ja myöhässä. En koskaan uskonut, että sanoisin näin, mutta kyllä olisi ihanaa jäädä VAAN kotiäidiksi, niin ei tarvitsisi juosta kodin, työpaikan ja hoitopaikan väliä joka ikinen arkipäivä. Se kiireen ja riittämättömyyden tuntu ja se, että on aina kaikesta huono omatunto - se tuli suurimpana yllätyksenä. kun on töissä, stressaa kotiin lähtemisestä ja kun on kotona, stressaa töihin lähtemisestä. Lapsi menee kuitenkin kaiken edelle, vaikka pidän työstänikin (vaikka se onkin aika hektistä).
Yritän kyllä kaiken aikaa irroittautua tuosta tunteesta, ottaa rennommin ja tottua siihen, ettei aikatauluja tarvitse aina pitää minuutilleen ja että itse voisi enemmän vaikuttaa niiden joustavuuteen. Enää en koskaan sovi palaveria alkamaan aamulla ennen klo 9, koska en kuitenkaan ehdi siihen ajoissa (työpaikallani yleinen käytäntö aloittaa jo klo 8.00 tai 8.30).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen totaalinen väsymys, joka tuntuu kummina haamukipuina ja kolotuksina, jatkuvana hiivatulehduksena ja nuhana, joka ei parane. Päässä heittää ja autolla ei uskalla enää ajaa. En tunne enää mielihyvää mistään.
Voi teitä onnellisia hyvin nukkuvien vauvojen äitejä! Itsekin luulin hyvin nukkuvan esikoisen olevan jotenkin minun "ansioitani". Kyllä totuus valkeni tämän nuorimmaisen kohdalla... Lottoarvontaa nuo nukkumisjutut vain on. Mies vielä viikot eri paikkakunnalla töissä.
Luojalle kiitos on olemassa virikehoidon mahdollisuus. On varmaan pelastanut henkeni tai ainakin mielenterveyteni.
Toisaalta yllättävää on ollut myös se rakkauden määrä omia lapsiaan kohtaan. Nyt ymmärrän, että ihminen voi oikeasti tappaa toisen, jos omaa lasta uhataan. En voi edes lukea mitään juttuja, joissa lapsille on tapahtunut jotain. Vaikka olisivat ihan fiktiotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä lista voisi olla loputon, mutta laitan muutaman esimerkin.
- Mies on väsynyt työpäivänsä jälkeen. "En jaksa, sinä olet ollut koko päivän kotona, hoida sinä." Ei miehelle tullut koskaan mieleenkään, että minä tein kahden lapsen kanssa "työpäivän" kotona, tosin sille ei ollut kätevästi alkua ja loppua kuten miehen työpäivälle.
- "Joo joo, mä laitan sitten kohta sen iltapuuron". Jos kaksi lasta huutaa jo nälissään ja väsyneenä, ei ole mitään kohta vaan ainoastaan nyt. Miehen mielestä lapset olisivat voineet odottaa, kun hän lukee lehtensä loppuun, katso tv:stä urheiluruudun tms.
- Mies ei vastaa mitään. Tai sitten kommentti johonkin pyyntöön on "vain niin" eikä mies sen jälkeen tee tai sano mitään. Kyllä siinä äiti miettii lastensa parasta ja hoitaa sitten homman itse.
- Jos mies alkoi tehdä jotain asiaa pyynnöstä heti, hän otti marttyyriasenteen. Kolisteli tahallaan astioita mielenosoituksellisesti, huusi lapsille kun maitolasi kaatui ja moitti muutenkin lapset itkuisiksi. Huvittaako sellaista miestä sitten pyytää tekemään jotain?
Lopulta tämä mies sitten ilmoitti haluavansa erota ja livisti kotoa sanomatta lapsille sanaakaan poismuutostaan. Hoidin tietysti eroonkin liittyvät asiat aivan itse. Mies ei saanut edes osoitettaan muutettua ilman apuani. Muista asioista nyt puhumattakaan....
Paitsi että lapsia ei oo kuin yksi (toinen tulossa, mitäköhän mäkin oon ajatellut...) ja mä oon töissä ja että ei olla erottu. Toivottavasti toi ei oo suora ennuste asioiden jatkumisesta.
Outoa tässä on vielä se, että molempien lasten kohdalla mä olen ollut se jarruttelija, kun on niitä päätetty hankkia. Siis halusin itse kyllä kumpaakin, mutta kyse oli vaan ajoituksesta. Tuntuu, että mies haluaisi, että toinen hoitaa kaikki "ikävät" velvollisuudet pois ja voi vaikka kerran illassa vähän leikkiä lapsen kanssa. Ja senkin isän ehdoilla, ei lapsen.
tulevaan, Ei siis tullut yllätyksenä, että vauva sitoo vuorokaudet ympäriinsä, valvottaa, väsyttää jne. Eikä sekään tullut yllätyksenä, että vauvan ensimmäinen tai pari ensimmäistä vuotta ovat valtavan rankkaa parisuhteelle, emme siis eronneet sen takia, vaan päätimme jo etukäteen kestää kaiken mitä eteen tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on miehen kanssa alusta asti ollut tarkoituksena pitää parisuhdetta hyvänä viettämällä aikaa myös yhdessä, pariskuntana. Tähän meillä on onneksemme hyvä mahdollisuus koska lapsen isovanhemmat asuvat aivan lähellä ja auttavat enemmän kuin mielellään.
Mutta silti tuntuu että se parisuhde on hävinnyt jonnekin nyt kun lapsi on 1,5v. Me olemme lapsemme vanhempia nyt ensisijaisesti - emme puolisoita. Ideaalisti minun mielestäni meidän pitäisi pystyä olemaan kumpaakin samanaikaisesti.
Pohjanoteeraus tuli kun tässä pari päivää sitten täällä aaveella kysyttiin "miten miehesi reagoisi jos antaisit hänelle nyt ison märän suudelman" (tai jotain tuonnepäin). Istuin kahden metrin päässä miehestä tietokoneella ja ajattelin ensin että no kokeillaan. Ja sitten heti ajattelin että äh, ei jaksa, ei kiinnosta, yöh. Sitten rupesin miettimään että miksi miehen suuteleminen olisi yökkistä. Ja voi hyvänen aika mihin kamalaan johtopäätökseen tulin. Miehestäni on tullut jotenkin mielessäni pelkkä isä - ja kuka nyt isää suutelee. Näen hänet niin lapseni isänä että jotenkin hänen suutelunsa tuntuu väärältä, ei sallitulta.
Voi tsiisus, miten tähän päädyttiin ja miten tästä pääsee pois???
kun kuvittelin. Siis ajattelin hänen puheistaan ensimmäisen lapsen raskausaikana.
Se ärsyttää että käytännössä pyöritän arkea tosi paljon yksin.
Ja joo, kyllä sekin yllätti miten parisuhde kärsii. Miestä kohtaan tunnen välillä ihnoa, vihaa, halveksuntaa. Ihan vaan siksi ettei osallistu. Ei mua kiinnosta seksi kun teen kaiken yksin.(tai siis lasten kanssa)
Heti kun vähän viittii osalistua niin näen hänet ihan eritavalla.
Vaikka tiesin vauvaajan olevan rankkaa parisuhteelle, silti se yllätti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle oli selvää, että vauva sitoo pitkään ja valvottaa. Tuli se silti yllätyksenä, kun tulikin allerginen vauva, joka heräilee yhä puolivuotiaana kymmenisen kertaa yössä.
Lisäksi miehen sairastumisen vuoksi hän ei ole pahemmin voinut osallistua paljoa lapsen hoitoon useampaan kuukauteen, toisin kuin suunnittelimme, joten olen paljon enemmän kiinni vauvassa kuin kuvittelin. Luulin tässä vaiheessa pääseväni käymään edes urheilemassa yksin muutaman kerran viikossa, mutta ei onnistukaan noin vain. Tunninkin poissaoloa pitää järjestellä ja minä joudun aina olemaan se joka nukuttaa vauvan ja herää hänen kanssaan.
Muuttaisin tuon miehen jutun, jos voisin.
Lisäksi luulin, että saamme helpommin vauvanhoitoapua tarvittaessa. Lähinnä erittäin huonon tuurin ja yhteensattumien vuoksi sitäkään ei olla pahemmin saatu. Mutta toivotaan, että tämä tästä alkaa helpottamaan.
Onneksi vauva on kuitenkin ihana ja elämä muuten onnellista.
t. 5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arki ja lapsen hoito onkin kokonaan mun vastuulla, vaikka vielä raskausaikanani mies suunnitteli lähtevänsä vauvan kanssa vaunulenkeille ym. Kertaakaan ei sitä tehnyt!
Viim. 10kk aikana on kylvettänyt lapsen yhden kerran, ja senkin kun pakotin sen siihen hommaan.:(
Olin haaveillut että miehelläni ja lapsella olisi yhteistä aikaa ja omia juttuja (esim. kylpyhetket) mutta eipä nyt sitten olekaan.:(
Ensin piti odottaa vuosi häiden jälkeen ennen kuin mies sanoi, että tunsi olevansa valmis isäksi. Sitten kun lapsi syntyi, hän ei ollut tästä kuitenkaan yhtä kiinnostunut kuin minä. Mies on kiltti mutta jotenkin pöljä mielestäni. Sitä en vain tajunnut ennen kuin saimme lapsen. Kun vauva sairastui ekan kerran ja puhuin, että hänet on vietävä lääkäriin - vauva oli parin viikon ikäinen - mies vain naureskeli ja sanoi, että vauvat ovat välillä tuollaisia. Tapahtuma on jäänyt mieleeni ja se on niin kuvaavaa hänen asenteelleen sen jälkeenkin, nyt monen vuoden mittaan. Hän on hyväntahtoinen mutta uskoo aina, että kaikki sujuu mukavasti omalla painollaan, ilman että hänen tarvitsee tehdä mitään asian eteen.
ja kuinka paljon nautin äitinä ja kotiäitinä olosta. En tiiä mistä mie olin saanu semmosen kuvan, että elämä lasten kanssa on koko ajan tosi rasittavaa ja raskasta, pelkkää kotitöiden puurtamista aamusta iltaan.
Ärsyttää vain satunnaisesti jotku rasittavat hetket tai valvottu yö, mutta ei mikään kokonaisuutena lapsiperhe-elämässä (ainakaan vielä).
Olenkin näköjään jo vastannut tänne.
Tuo nelonen on kuin minun kirjoittamaani.
olen ollut nyt 5 v liian vähillä unilla ja seuraukset näkyy niin naamasta kuin muistista
Alue: Aihe vapaa
...mutta kyllä miehelläsi jokin muu ongelma on kuin rakennusprojekti! Jos joku sanoo, ettei "osaa" olla lapsensa kanssa, niin aika hiljaiseksi vetää! Pitäisikö opetella tai vielä enemmän kysyn, että miksi ei kiinnosta opetella?
Toki olet oikeassa siinä, ettei rakennusprojektia ole fiksua aloittaa saamaan aikaan lapsen syntymän kanssa, mutta kyllä miehesi ongelma oikeasti on jossain ihan muualla, anteeksi vain. Älä missään nimessä anna miehesi syyttää tätä projektia pelkästään vaan pakot ahänet katsomaan peiliin. Älä myöskään itse usko, että tuo projekti nyt olisi tässä se isoin ongelma.