Niille, joiden mielestä pieninkin tukistus on liikaa - tässä vähän tehtävää sinulle

Kaikella muulla tapaa, paitsi että minä olen 41-vuotias :-).



Tämä ketju on järkyttävää luettavaa. Ap etsii apua ja on epätoivoinen ja mammat heittävät suolaa haavoihin. Käsittämätöntä, miten joku kehtaa heittää sanahelinöitä, joista ei ole yhtään mitään apua. Ap ei etsi besserwissereitä sanomaan, että toimi paremmin. Hän etsii konkreettisia neuvoja.



Minun toinen lapseni on aika hankala tapaus. Häneen ei nuorempana mikään rangaistus tehonnut; ei jäähyt, ei takavarikoinnit, ei mikään. Vasta sitten, kun lapsen oma ajatttelu alkoi kehittymään, niin sitten häneen alkoi saamaan yhteyttä puhumalla.



Minun neuvoni ap:lle on, että tartu kiinni siihen, mitä häntä eniten motivoi. Meillä se on raha ja siksi meillä on jo pitkään ollut viikkoraha käytössä. Onko se teillä kaverit?



Toiseksi yritä osoittaa lapsellesi asian hyöty (tämä tosin vaatii lapselta sitä ajattelun taitoa). Muuta sanavalintasi niin, että osoitat jatkuvasi hyödyn. "Jos nyt menet ulos, niin olet sen jälken viikon pidempään kipeänä. Ja entistä kauemmin menee aikaa siihen, että et näe kavereita". "Mitä nopeammin siivoat huoneesi, sitä nopeammin pääset leikkimään kavereiden kanssa". Aina siis osoita, mitä hän saavuttaa, kun tekee niin kuin sinä sanot.



Nämä neuvot eivät poista raivokohtauksia. Niiden kanssa on vain elettävä... Se on temperamenttikysymys. Omena kun ei kauas sieltä puusta putoa...



Tsemppiä!

ammattikasvattaja.:)



Kyllä kai se menee vaikeeksi kun oppejakin on jo vaikka mitä. Maailaisjärjellä vain. Tarroja en ole käyttänyt koskaan (enkä muutakaan lahjontaa) lapsen kuivaksi opettelussa. Kyllä lapsi näyttää ite millon on kypsä oppimaan kuivaksi ja millon sillä on siihen haluja. Jos vanhempi on herkkänä niin sen huomaa. Paljon kehuja vain kehiin.





Jo pienenä häneen ei tehonnut mikään. Kaksivuotiaana pottailuharjoittelijana kokeilin tarrapalkkaa, mikä oli tehonnut kahteen isompaan sisarukseen. Tarrat lensivät kaaressa huoneen nurkkaan kun niitä näytin. Lapsi oppi nopsaan potalle, mutta siihen ei auttanut mikään lahjonta. Olenkin jo tottunut ajattelemaan, että tämä lapsistani on sellainen, joka tekee mitä tahtoo välittämättä yhtään muiden mielipiteistä tai painostuksista. Monessa suhteessa se on hyvä juttu ja harvoin näitä yhteenottoja tulee, mutta kun niitä tulee, niihin ei tehoa mikään, ei kerta kaikkiaan mikään. Lapseni on taydellinen, viisas, osaa vaikka mitä ikäisekseen, mutta on niin omantiensäkulkija, että äidin rooli näyttää olevan vain ihmetellä sivusta. Ja toivoa, että suuria erimielisyyksiä tulee harvoin, sillä ne ovat pakostakin hyvin järisyttäviä molemmille osapuolille eikä silloin vältytä täydelliseltä sodalta. Jotenkin minusta tuntuu, että ap:n lapsi saattaisi olla kaukaista sukua omalleni. Toivisinkin niin ap:n kaltaisten äitien kuin itsenikin puolesta, että "tavallisten" riehujien vanhemmat eivät sormi pystyssä aina neuvoisi meitä. Lapsen voimakas persoonallisuus on jo tarpeeksi kova taakka, siinä ei yhtään auta mikään syyllistäminen, sillä saattaa olla, että äiti ei olekaan tehnyt mitään "väärää".

[/quote]

et se nuha/flunssa lähtee siellä raikkaassa ilmassa parhaiten pois. Jos ei nyt korkee kuume ole. Minä oon päästäny räkäsiä lapsia ulos, ovat siellä sen aikaa kun jaksavat. Jos kuume on korkea (yli 37.5) niin sitte ei.



Oisin varmaa päästäny 7v vähäks aikaa ulos tuulettuu, jos on jaksanu huoneensa siivota niin varmaa jaksaa ulkoillakin.



Kyllä tuon ikäinen jo tuntee itekin että missä kunnossa on. Tuon ikäinen ja nuorempi lapsikin esim osaa sanoa ite millon ei enää ole esim nälkä. Ehkä olen liian lepsu kasvattaja. En siis pakota olemaa sisällä enkä syömään.:)

Siinäpähän reuhtoo ovea.



Älä kiinnitä kiukkuilevaan enempää huomiota kuin on tarpeen perustoimintojen vuoksi. Mene hoitamaan kipeää lastasi.



Erikoista että sinä pistät läppärin etusijalle ja palstailun vaikka kotona on ongelmia.



Koeta pysyä aikuisena, aseta rajat ja pidä niistä kiinni. Pidä oma puheesi rauhallisena ja määrätietoisena.

on kysymys vanhemman vallan väärinkäytöstä.

Mieti mitä ihmettä vaadit toinen lapsi joutuu kipeänä huonettaan siivoamaan ja toinen saa kaiken huomion. Kyllä minäkin lähtisin ulos, meillä ainakin kipeät lapset pysyvät sisällä koska ovat niin kipeitä etteivät jaksa mennä ulos. Pikku nuhassa kun on ihan sama onko ulkona vai sisällä.

mistä kaikesta sitä voikaan syyttää anoppia ja ulkoistaa ongelman pois itsestä.

Toki jokainen perii ominaisuuksia geeniperimänä sitä en kiellä. Kasvatus on se tärkein juttu ja sillä voi vaikuttaa paljon.

Meillä asuu kolme äärimmäisen itsepäistä lasta, tulleet varmaan anoppiini. Tänään olen tapellut yhden heistä kanssa (7v tyttö) oman huoneen siivoamisesta koko aamupäivän ja nyt koko iltapäivän siitä, että en päästä häntä hieman kuumeisena nuhanenänä ulos raakaan ilmaan. Tyttö sinnikkäästi on pukenut vaattet ja yrittänyt salaa häipyä ovesta monta kertaa. Jäähy ei auta, puhe ei auta, uhkailu, lahjonta, kiristys eivät auta. MIKÄÄN ei auta. Tyttöä ei kiinnosta tuon taivaallistakaan, miksi kiellän häntä tai että hän haluaisi tehdä, kuten äiti sanoo. Ongelmalliseksi asian tekee nyt se, että nuorin katraasta on kipeä ja kaipaa minun apuani ja hoitoa ja nyt käytän kaiken ajan tämän tuittupäisen tytön kanssa. Mitä voin tehdä? Kerro sinä, joka et tukistustakaan hyväksy, kiitos!

se sun lapsi ny sitte on? Siis ihan korkee kuume vai pikkunuha? Jaksaa siivota ja riehua, kuulostaa siltä että lapsi tarvitsee ulkoilua ja raitista ilmaa!! Ja ehkä vähä irti ottoa kodista ja äiditä. Lieka ei saa olla liian tiukka, toisaalta ei liian löysäkään. Joskus voi vähä perääntyä vaikka on jo kovasti jostain asiata päättänyt.



"Voit mennä puoleksi tunniksi ulos mutta sitten on oltavat sisällä."

ihan yhtä itsepäinen kuin tyttösäkin, tuli ainakin näistä viesteistä sellanen olo.:) Ja jos anoppikin on kovin itsepäinen niin johan on tyttö voinut saada itsepäisyyttä paljonkin.:) Ole kiitollinen ap, lapsesi tulee pärjäämään elämässä hyvin tuolla sisulla!:)

mistä kaikesta sitä voikaan syyttää anoppia ja ulkoistaa ongelman pois itsestä.

Toki jokainen perii ominaisuuksia geeniperimänä sitä en kiellä. Kasvatus on se tärkein juttu ja sillä voi vaikuttaa paljon.

Meillä asuu kolme äärimmäisen itsepäistä lasta, tulleet varmaan anoppiini. Tänään olen tapellut yhden heistä kanssa (7v tyttö) oman huoneen siivoamisesta koko aamupäivän ja nyt koko iltapäivän siitä, että en päästä häntä hieman kuumeisena nuhanenänä ulos raakaan ilmaan. Tyttö sinnikkäästi on pukenut vaattet ja yrittänyt salaa häipyä ovesta monta kertaa. Jäähy ei auta, puhe ei auta, uhkailu, lahjonta, kiristys eivät auta. MIKÄÄN ei auta. Tyttöä ei kiinnosta tuon taivaallistakaan, miksi kiellän häntä tai että hän haluaisi tehdä, kuten äiti sanoo. Ongelmalliseksi asian tekee nyt se, että nuorin katraasta on kipeä ja kaipaa minun apuani ja hoitoa ja nyt käytän kaiken ajan tämän tuittupäisen tytön kanssa. Mitä voin tehdä? Kerro sinä, joka et tukistustakaan hyväksy, kiitos!

Itse kokeilisin seuraavaksi jätesäkkiä. En siis laittaisi lasta siihen, vaan alkaisin lappaa sinne hänelle rakkaita tavaroita ja sanoisin, että nämä on nyt pari viikkoa jäähyllä ja lisääkin tänne sopii jos tarvis on.

ei meidän lapsia ainakaan, eikä mikään muukaan uhkailu

Kun uusia tavaroita ei todellakaan hankita tilalle. On tietysti teitä curling vanhempia, jotka aina vaan ostatte ja ostatte, kun lapsi vähän inahtaa.

Meillä ei myöskään saa itse tahallaan rikottujen tavaroiden tilalle uusia, vaikka olisi kuinka rakas lelu tms.

Eikö teillä lapset saa osoittaa huonoa tuulta? Aikuisetkin kiukuttelevat joskus.. Aika karua tekstiä tämä loppuosa. Alkuviestiin voin yhtyä täysin. Toki joskus kun ei ole sopivaa raivota (juhlat, ruokapöytä jne..) sitä voi yrittää hillitä, mutta kyllä mielestäni kotona on ihmisen oikeus olla huonollakin tuulella.



Ja ihan vinkkinä vielä; kun huomaat että lapsi aloittaa kiukkuamisen ja uhmaamisen, katkaise se heti. Kiellä-perustele-ohjaa muihin mielekkäisiin puuhiin!



Ja jossakin edellisessä viestissä joku oli sitä mieltä, että aikuinen ei saa koskaan menettää malttiaan :D . Olitko aivan tosissasi? Todellakin on suotavaa joskus hermostua, myös aikuisen. Ketään ei tietenkään sillä varjolla saa solvata tai satuttaa, mutta kyllä nyt malttinsa saa menettää!

Sinä olet tainnut opettaa lapsillesi, että tavara ja materia on tärkeämpää kuin mikään muu. SIKSI he reagoivat siihen, että menettävät lelunsa.

Minä olen yrittänyt opettaa lapsilleni, että materia on vain materiaa, eikä siitä ole väliä. Tämä heijastuu sitten siihen, ettei tavaran hävittäminen ja rikkominen ole heille tärkeää.

ps. en ole se kirjoittaja, jolle vastasit.

Itse kokeilisin seuraavaksi jätesäkkiä. En siis laittaisi lasta siihen, vaan alkaisin lappaa sinne hänelle rakkaita tavaroita ja sanoisin, että nämä on nyt pari viikkoa jäähyllä ja lisääkin tänne sopii jos tarvis on.

ei meidän lapsia ainakaan, eikä mikään muukaan uhkailu

Kun uusia tavaroita ei todellakaan hankita tilalle. On tietysti teitä curling vanhempia, jotka aina vaan ostatte ja ostatte, kun lapsi vähän inahtaa. Meillä ei myöskään saa itse tahallaan rikottujen tavaroiden tilalle uusia, vaikka olisi kuinka rakas lelu tms.

joku jopa neuvoi, että lukekaa yhdessä! Huomaa, että vastaajilla ei itsellään todellakaan ole koskaan ollut temperamenttista lasta hoidettavana. Sellaista joka uhmaa loputtomiin, kuin rangaistukset jäähy, nuhtelu, aresti ei vaan kertakaikkiaan pelota eli ei vaikutusta!

Joku ehdotti, että ota syliin ja helli... Hyvä idea, mutta vahvatahtoinen lapsi ei ole herkkää tyyppiä, joka haluaa mussuttaa sylissä. Vahvaan tempramenttiin kuuluu halu mennä ja tehdä, halu vaikuttaa ja määrätä. Pitää olla tosi kipeä, että haluaa käpertyä hellittäväksi...

nimim. kokemusta on

joku jopa neuvoi, että lukekaa yhdessä! Huomaa, että vastaajilla ei itsellään todellakaan ole koskaan ollut temperamenttista lasta hoidettavana. Sellaista joka uhmaa loputtomiin, kuin rangaistukset jäähy, nuhtelu, aresti ei vaan kertakaikkiaan pelota eli ei vaikutusta!

tai edes lastenkasvatusta käsittelevää kirjallisuutta.

tilanteita kuin meillä. Harmillista sen sijaan on, että niihin tilanteisiin ei kyllä löydy mitään järkevää konstia, miten ne tulisi hoitaa.

En oikein ymmärrä millaisina avuttomina kasvattajina moni meitä hankalien lasten vanhempia pitää. Meille annetaan ihan peruskasvatusohjeita ikäänkuin olisimme ihan tumpeloita itse, emmekä olisi kaikkia niitä jo tuhanteen kertaan koittaneet, tuloksettomina.

Minäkin olen yli 40-vuotias ammattikasvattaja ja itse olen ollut aikoinani suuren lapsikatraan esikoinen. Olen siis varmasti saanut kantapään kautta näkeä ja kokea jo kaikkea sekä ammattini kautta opiskella lastenkasvatusta. Silti en osaa kasvattaa yhtä lastani kolmesta mitenkään. Hän on aivan kuin ap:n maitsema lapsi, johon mikään ei tehoa. On aivan turha yrittää antaa minkäänalaista rangaistusta, koska sillä ei ole hänelle mitään merkitystä. Hän ei välitä, jos lelut viedään pois, jos telkkaria ei saa katsella tms. Ei kerta kaikkiaan mikään rangaistus koskaan ole harmittanut häntä. Hän asettuu sen kaiken yläpuolelle ikäänkuin.

Jo pienenä häneen ei tehonnut mikään. Kaksivuotiaana pottailuharjoittelijana kokeilin tarrapalkkaa, mikä oli tehonnut kahteen isompaan sisarukseen. Tarrat lensivät kaaressa huoneen nurkkaan kun niitä näytin. Lapsi oppi nopsaan potalle, mutta siihen ei auttanut mikään lahjonta. Olenkin jo tottunut ajattelemaan, että tämä lapsistani on sellainen, joka tekee mitä tahtoo välittämättä yhtään muiden mielipiteistä tai painostuksista. Monessa suhteessa se on hyvä juttu ja harvoin näitä yhteenottoja tulee, mutta kun niitä tulee, niihin ei tehoa mikään, ei kerta kaikkiaan mikään. Lapseni on taydellinen, viisas, osaa vaikka mitä ikäisekseen, mutta on niin omantiensäkulkija, että äidin rooli näyttää olevan vain ihmetellä sivusta. Ja toivoa, että suuria erimielisyyksiä tulee harvoin, sillä ne ovat pakostakin hyvin järisyttäviä molemmille osapuolille eikä silloin vältytä täydelliseltä sodalta. Jotenkin minusta tuntuu, että ap:n lapsi saattaisi olla kaukaista sukua omalleni. Toivisinkin niin ap:n kaltaisten äitien kuin itsenikin puolesta, että "tavallisten" riehujien vanhemmat eivät sormi pystyssä aina neuvoisi meitä. Lapsen voimakas persoonallisuus on jo tarpeeksi kova taakka, siinä ei yhtään auta mikään syyllistäminen, sillä saattaa olla, että äiti ei olekaan tehnyt mitään "väärää".

Fanaattiset tukkapöllyn vastustajat jaksavat aina vaan keuhkota. Surullista. En nyt sano, että tässä ap:n tilanteessa tukkapölly olisi mikään ratkaisu, mutta joissakin muissa tilanteissa se voi olla.

Ei ihme, että monet äidit ja isät ovat hukassa vanhemmuutensa kanssa, kun niin moni täydellisyyteen pyrkivä fanaatikko täälläkin mesoaa, miten aikuinen ihminen EI KOSKAAN saa menettää malttiaan. Mitä ihmettä, robottejako meidän pitäis olla?

Minusta lapsen PITÄÄ nähdä JOSSAKIN MÄÄRIN koko ihmiselämän tunneskaala. Siihen kuuluu myös surua, vihaa, epätoivoa ja väsymystä. Lapselle ei ole haitallista huomata, että äidilläkin on tunteet. Toki pääasiallisesti suuttumus pitää voida hillitä, mutta ei absoluuttisesti!

Löysätkää vähän niitä pipojanne.

on 6-vuotiaan käytössä sellainen aresti, josta ei pääse pois. Jos laittaisin arestipenkille, kävelisi sadat kerrat pois ja tajuaisi itsekin, että riehumisellaan sitoo minut täysin eli tavallaan hallitsee minua. Kun on aresti, josta ei pääse pois, teen arestiajan muita juttuja enkä provosoidu tenavan käytöksestä. Kun aresti on ohi, se on ohi, ja yritän olla ystävällinen ja asiallinen aikuinen.



Kuulostaa musta vähän hurjalta, mutta oikeasti olin ennen se tukistaja, ja voin sanoa, että siitä ei ollut mitään hyötyä! Mutta kun on näitä lapsia, joiden kanssa ei neuvottelut ym. aina auta, on konkreettisesti saatava riehuminen loppumaan. Itse asiassa arestia tarvitaan nykyisin aika vähän, ihan jo uhkaus siitä auttaa. Ja tietenkin, kun lapsi osoittaa jotain halua rauhoittua, yritän itsekin keksiä hänelle mielekästä tekemistä tms., en kieli pitkällä odota, milloin saan taas uhkailla arestilla. Eli vaikka minulla on käytössä aresti, joka varmaan on kaikin tavoin hyvien tapojen vastainen, olen nykyisin paljon parempi äiti kuin ennen, jolloin itsekin räjähtelin kiitos täydellisen avuttomuuden tunteen.

Meiltäkin löytyy vaativa lapsi. Mitään poppakonsteja minulla ei ole antaa. Omamme kohdalla parhaiten tepsii huomion saaminen ja huomion vieminen pois kiukuttelun aiheuttaneesta asiasta. Yksinkertaisesti harhautamme lasta. Sekään ei tosin läheskään aina tepsi. Vaativaan lapseen auttaa parhaiten lehmän hermot ( vanhemmilla siis ).

Itse kokeilisin seuraavaksi jätesäkkiä. En siis laittaisi lasta siihen, vaan alkaisin lappaa sinne hänelle rakkaita tavaroita ja sanoisin, että nämä on nyt pari viikkoa jäähyllä ja lisääkin tänne sopii jos tarvis on.

ei meidän lapsia ainakaan, eikä mikään muukaan uhkailu

tavaroiden vaan kännykän, tietsikan, mp3, dvd, telkkarin ... meillä ainakin tehoo. Tosin jos uhkailet niin sitten täytyy myös uhkaukset toteuttaa.

tilanteita kuin meillä. Harmillista sen sijaan on, että niihin tilanteisiin ei kyllä löydy mitään järkevää konstia, miten ne tulisi hoitaa.



En oikein ymmärrä millaisina avuttomina kasvattajina moni meitä hankalien lasten vanhempia pitää. Meille annetaan ihan peruskasvatusohjeita ikäänkuin olisimme ihan tumpeloita itse, emmekä olisi kaikkia niitä jo tuhanteen kertaan koittaneet, tuloksettomina.



Minäkin olen yli 40-vuotias ammattikasvattaja ja itse olen ollut aikoinani suuren lapsikatraan esikoinen. Olen siis varmasti saanut kantapään kautta näkeä ja kokea jo kaikkea sekä ammattini kautta opiskella lastenkasvatusta. Silti en osaa kasvattaa yhtä lastani kolmesta mitenkään. Hän on aivan kuin ap:n maitsema lapsi, johon mikään ei tehoa. On aivan turha yrittää antaa minkäänalaista rangaistusta, koska sillä ei ole hänelle mitään merkitystä. Hän ei välitä, jos lelut viedään pois, jos telkkaria ei saa katsella tms. Ei kerta kaikkiaan mikään rangaistus koskaan ole harmittanut häntä. Hän asettuu sen kaiken yläpuolelle ikäänkuin.



Jo pienenä häneen ei tehonnut mikään. Kaksivuotiaana pottailuharjoittelijana kokeilin tarrapalkkaa, mikä oli tehonnut kahteen isompaan sisarukseen. Tarrat lensivät kaaressa huoneen nurkkaan kun niitä näytin. Lapsi oppi nopsaan potalle, mutta siihen ei auttanut mikään lahjonta. Olenkin jo tottunut ajattelemaan, että tämä lapsistani on sellainen, joka tekee mitä tahtoo välittämättä yhtään muiden mielipiteistä tai painostuksista. Monessa suhteessa se on hyvä juttu ja harvoin näitä yhteenottoja tulee, mutta kun niitä tulee, niihin ei tehoa mikään, ei kerta kaikkiaan mikään. Lapseni on taydellinen, viisas, osaa vaikka mitä ikäisekseen, mutta on niin omantiensäkulkija, että äidin rooli näyttää olevan vain ihmetellä sivusta. Ja toivoa, että suuria erimielisyyksiä tulee harvoin, sillä ne ovat pakostakin hyvin järisyttäviä molemmille osapuolille eikä silloin vältytä täydelliseltä sodalta. Jotenkin minusta tuntuu, että ap:n lapsi saattaisi olla kaukaista sukua omalleni. Toivisinkin niin ap:n kaltaisten äitien kuin itsenikin puolesta, että "tavallisten" riehujien vanhemmat eivät sormi pystyssä aina neuvoisi meitä. Lapsen voimakas persoonallisuus on jo tarpeeksi kova taakka, siinä ei yhtään auta mikään syyllistäminen, sillä saattaa olla, että äiti ei olekaan tehnyt mitään "väärää".

siivoamisen just nyt ja odottaisit otollisempaa hetkeä. Tehkää jotakin kivaa kaikki kolme. Katsokaa vaikka leffaa tai lukekaa satuja. Ota seitsenvuotias syliin ja helli, kutittele.



Tietokone sammuksiin.