***KesäHeinät -07 Vuoteen 2009***

Istun täällä kasa villavermeitä niskassa, meillä on lämmitys poikki :(. Tuntuu olevan jokamaaliskuinen riesa tässä taloyhtiössä, vuosi sitten maaliskuussa oli patterirempan takia lämmöt pois viikon (!! varsinainen neronleimaus joltain ajoittaa patteriremppa tällaiseen vuodenaikaan). Onneksi silloin ei ollut niin kylmää kuin nyt. En tiedä, mikä on tämänkertaisen lämpökatkon syy ja montako päivää nyt kestää. Mutta kivaa on pienten lasten kanssa.



Muuten ei nyt niin ihmeitä kuulu. Ite vetelen vielä aika vuoristorataa, välillä on päiviä kun lennän pitkin seiniä ihan kaikesta, välillä onneksi päiviä jolloin pystyy ottamaan löysemmin rantein. Onni on ollut koko viikon aivan persiiseen ammuttu karhu, mikä lie taas vaivaa kun tappelee kaikesta vieläkin ponnekkaammin kuin yleensä; ja Iida sit huutelee muuten vaan illat. Mutta oma pinna on _todella_ tiukalla ollut viime päivät, kun vielä nämä molemmat ovat ihan eri rytmissä - yksi kun nukahtaa niin toinen herää. Ja sama yöllä. Iida nyt ei niin paljon heräile kun lopulta nukahtaa, mutta se yöuni alkaa noin klo 01. Onni heräilee muutaman kerran yöllä, ja aamuherätys koittaa klo 06. Toisinaan aikaisemminkin, esim. eilen ja tänään klo 05.30.



Kiva oli kuulla [b]Iikkarista[/b] ja [b]Nikistä[/b] "pitkästä" aikaa, vaikka se ei ollut niin kiva että Nikkilässä on sairastettu. Nenien aukeamista toivottelen sinne! Kiva juttu Iikkari että pääsit reissuun ja kavereita tapaamaan, vaikka Iiriksen isä tekikin oharit. Onneksi olet ihan reippaalla mielellä siellä asiasta huolimatta.



Viikonloppuja kaikille

meidät takaisin etusivulle, ja jatkan samalla yksinpuheluani täällä...



Nyt on mulla onneksi mies isyyslomalla, joten vähän tulee helpotusta päiviin. Onnia vierotamme nyt lopullisesti tutista (sitä on nukkumiseen käytetty vielä, huvituttia ei enää varmaan kohta vuoteen) ja sen seurauksena jätkä ei tietty nuku yöllä eikä päivällä ja on, jos mahdollista, vieläkin kiukkuisempi kuin yleensä. Alkaa todella jo pää hajota kun koko ajan jompikumpi tai molemmat huutaa. Iidahan huutaa, kuten olen ennenkin kertonut, illat pääksytysten ihan yliväsymystä, nukkumaan ei siis vahingossakaan voi mennä. Onnilla oli ihan samaa, tosin hänellä se alkoi vasta 2 kk iässä, Iidalla 6-viikkoisena.



Mutta noita iltojen karjuntamaratoneja lukuun ottamatta Iida jakselee ihan hyvin, osaa tarttua ja kääntyä, nauraa ääneen ja kiljahtelee ja höpöttelee kovasti. Onnilla ei muuta erityistä uutta kuin sanavaraston laajentumista tietty päivittäin; jaa no fillarilla opettelee kovasti ajamaan kun sai oman kolmipyöräisen. Tekniikan tajuaa kyllä, kärsivällisyys vaan (yllätys :D) on pieni ongelma, kauhea huuto heti jos pyörä juuttuu johonkin matonkulmaan.



Mutta, laitan nyt vielä sen lupaamani synnytystarinan tänne. Tulihan tuosta h-hetkestä kyllä jo viikonloppuna 3 kuukautta, joten ei nyt ihan tuoretta uutista ole tämä ;) mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :).

Tässäpä tätä synnytystarinaa nyt sitten.



Sunnuntaina 4.1. puolenyön jälkeen rupesin vuotamaan verta, valui muutama lammikko lattialle. Soitin polvet tutisten päivystykseen, käskivät heti näytille. Taksissa rupesi lotisemaan lisää ja ajattelin, että nyt sen on pakko olla lapsivettä, koska jos tulee jo noin paljon verta, niin sitten on tosi huono tilanne. Lapsivettä se onneksi oli, edelleen verensekaista tosin. Päivystyksessä otettiin käppyrät ja ultrat ja tutkittiin, veri tuli kohdunsuulta eikä istukasta joten siirryin osastolle seurantaan. Lääkärin tutkimuksessa ei vielä kohdunsuu ollut auki, joskin siinä käppyrällä maatessa supistuksia oli alkanut tulla noin 5 minuutin välein.



Yön mittaan supparit kipeytyivät reippaasti. Yritin mm. jumppapallolla istua, kävellä käytäviä ja suihkutella kuumalla vedellä, sain myös petidiiniä ja litalginia mutta mikään ei oikein auttanut. Aamulla klo 7 aikaan olin 3 cm auki ja niin kipeä, että lähettivät synnytyssaliin. Ja saliin ehdittyäni olin jo 6 cm auki ja huusin suoraa huutoa. Kätilö alkoi saman tien valmistella puudutusta kun näki minut :D.



Epiduraali valitettavasti sitten hyydytti supistukset ja uhkasi topata koko synnytyksen. Olin tosiaan 6 cm auki saliin tullessani, ja pian epiduraalin laiton jälkeen - 4 cm auki! Kätilö rupesikin heti siinä aamulla hienovaraisesti valmistelemaan minua ajatukseen leikkauksesta, hän ei uskonut että alakautta tulisi, kun vielä veikattiin niin isoa vauvaa (arviot vaihtelivat lääkärin noin neljästä ja puolesta kilosta kätilön 4,8 kiloon). Pidin sitkeästi kiinni päätöksestä synnyttää alakautta, onneksi Naikkarin lääkärit ovat niin sektiovastaisia ;), eli vaikka kätilöt olivatkin vähän sitä mieltä että turha ihmistä kiduttaa, jäätiin vielä odottavalle kannalle. Tunsin puudutuksen heiketessä, että supistukset alkoivat taas saada uutta terää, ja käppyrällekin piirtyi paljon korkeampia huippuja. Kipu oli taas sellaista että vain huusin ja huusin, mutta kielsin miestä soittamasta kelloa. Ilokaasusta ei näissä supistuksissa ollut enää mitään apua.



Parin tunnin kuluttua kätilö tuli katsomaan miten menee, ja haki heti uuden puudutussatsin. Olinkin auennut taas neljästä sentistä seitsemään. "Älä enää päästä itseäsi noin kipeäksi" sanoi kätilö, ja kieltämättä oli helpottavaa hetki levähtää kun puudute alkoi hieman tehota. Kokonaan se ei silti vienyt kipuja kuten Onnin synnytyksessä, vaan jouduin ottamaan ilokaasua lisäksi, mutta sillä tavalla pystyin jotenkin olemaan. Tosin heti puudutuksen laittamisen jälkeen avautuminen jälleen pysähtyi. Siinä kun aikaa kului ja supistukset oksitosiinista huolimatta vain hyytyivät ja hyytyivät, alkoi jopa lääkäri huomautella, että "nyt täytyy kohta ruveta jo tapahtumaan tai sitten täytyy alkaa tehdä päätöksiä". Odoteltiin pyynnöstäni kuitenkin kunnes puudutteen vaikutus lakkasi, ja sitten taas huudettiin. Tässä välissä oli jo vaihtunut vuorokin ja tullut uusi kätilö paikalle. Onneksi kipujen lisäksi myös supistukset alkoivat voimistua kunnollisiksi kun puudutus ei enää tehonnut.



Muutaman huutotunnin jälkeen sain vielä kolmannen satsin puudutetta jotta saisin vähän vetää henkeä ennen ponnistusvaihetta, oltiin kuitenkin jo yhdeksässä sentissä niin lääkäri arveli että ei tästä enää takapakkia tule. Vaikka eihän se taaskaan edennyt ennen kuin oli puudutteen teho vähentynyt, sitten onneksi kuitenkin se viimeinenkin sentti katosi eikä ollut enää reunoja jäljellä. Aina välillä synnytyksen aikana pääsin kyllä jalkeillekin, ja esim. vessaan, keinutuolissakin istuskelin jossain kurvissa, että en koko ajan joutunut makaamaan puudutteesta huolimatta.

Ponnistusvaihe oli myös aika ikävä, vaikka siinä ihan lopussa sain vielä pudendaalin. Vauvan sydänäänten takia en siinä vaiheessa saanut enää ottaa edes ilokaasua, vaikka eihän se kyllä pahimpiin supistuksiin muutenkaan ollut auttanut, vain siinä epiduraalin ohella. Ponnistin aluksi seisaallaan sängyn vieressä, ehkä vajaat puolisen tuntia (tätä ei ole mulle synnytyskertomukseen merkattu, sinne on laitettu ponnistusvaiheen pituudeksi puoli tuntia, mutta se on siis laskettu siitä kun mut komennettiin sängylle).



Koska epäiltiin isoa vauvaa lääkäri päätti, että synnytystä ei saa mitenkään auttaa esim. imukupilla, vaan jos uhkaa juuttua kanavaan, niin heti leikkaus. Punnertamista riitti, koska mulla siinä lopussa vielä neljännen kerran supparit alkoivat heiketä, ne tulivat koko ajan vain lyhyempinä, enkä ehtinyt kunnolla ponnistaa kuin kerran supistuksen aikana. Pusersin sitten ilman supistusta aina vielä supparin päätteeksi, oli kyllä hullun tuntuista hommaa mutta kai se auttoi. Lisäksi olin niin kipeä, että sekin vaikeutti hommaa. Kätilöt painoivat reisiäni taaksepäin aina supistuksen alkaessa, ja silloin tuntui kuin kohtu olisi syttynyt tuleen. Kipu oli sen verran kova, että menetin osan jokaisen (muutenkin lyhyen) supistuksen alusta, koska en pystynyt tuskalta ponnistamaan.



Lopulta illalla klo 17.49 pieni (heh, 54 cm ja 4092 g) pyöreäposkinen tyttömme syntyi. Iida nostettiin aluksi alavatsani päälle, koska napanuora oli niin lyhyt ettei yltänyt rinnalle. Mies leikkasi napanuoran ja sitten tyttö saatiin ihailtavaksi. Hän oli rinnan päällä koko sen ajan kun kätilö ompeli tikkejä ja istukka irrotettiin. Istukan irrotukseenkin tarvitsin vielä ilokaasua, niin kipeä oli kohtu että itku pääsi kun kätilöt painelivat mahaa. Kun kaikki oli kunnossa, kokeiltiin imetystä, joka lähti onneksi melkein heti sujumaan. Iida vietiin pesuun ja punnittavaksi, ja sen jälkeen miehen oli pakko lähteä hakemaan Onnia (jolle onneksi pitkän soittokierroksen jälkeen oli aamulla löytynyt hoitaja, miehen sisko jolla ei lapsenhoitokokemusta ole ollut, mutta suoriutui urakasta kunnialla!).



Itse selvisin yhdellä episiotomiaviillolla ja tyttönen oli hyvässä kunnossa myös. Ensimmäisenä iltana tosin vähän alilämpöinen, eikä lämpö oikein ottanut noustakseen kapaloitunakaan, joten hän kävi lämpölampun alla, sitten kaikki ok. Sillä aikaa kun Iida oli lastenlääkärin tutkittavana ja lämpölampussa minä sain iltapalaa synnytyssaliin ja pääsin suihkuun. Omin jaloin kävelin myös synnytysosastolta lapsivuodeosastolle, joten ihan hyvin se kroppa rupesi koettelemuksesta palautumaan :). Iida söi vissiin vähän turhan nirkosesti, koska paino putosi sairaalassa sen -10 % syntymäpainosta mitä ei saisi, siksi pääsimme vasta 3 päivän kuluttua kotiin. Lisämaitoa siis ruvettiin antamaan ja sitten alkoi painokin nousta.



Synnytystä seuraavana päivänä aamuvuorossa ollut kätilö tuli katsomaan minua osastolle. Tuli hyvä mieli, kun hän tuli oikein halaamaan ja julisti, että "sinä olet kyllä meidän vuoden tsemppaaja". Totesi, ettei olisi uskonut silloin sunnuntaiaamuna että syntyy alakautta, mutta niin vaan kävi; oli lääkärikin kirjoittanut potilaskertomukseni loppuun että "rankka synnytys". Eihän siinä sektiossa muuten mitään, ei ole minusta yhtään huonompi tapa synnyttää tai mitään sellaista, mutta mietin sitä miten Onnin hoitaminen olisi leikkaushaavan kanssa sujunut. Nyt ei onneksi tarvinnut sitä murehtia. Ja äkkiä ne kivutkin myös onneksi unohtuvat, vaikka salissa ollessani päätinkin, että tätä en kyllä enää ikinä halua kokea :).

huh huh mikä synnytys Tassulla olikaan, kuulostaa kyllä todella rankalta operaatiolta. Vastasi varmasti kolmea maratoonia - ainakin.



Samantapaista asiaa lähdin itsekin tänne ilmoittelemaan elikkä vatsa on minulta poissa ja tuhisee tuossa vieressä. Poika siis syntyi, lauantaina 28. maaliskuuta. Painoa oli 3250g ja pituutta 49cm, melkein 400g isompi kuin veljensä.



Minun synnytys oli nopea ja helppo. Aamulla heräsin selkäsärkyyn, mikä minulla tarkoittaa avaussupistuksia ja puoli 10 aikaan mies komensi autoon ja Tayssiin kun naama oli kuulemma saman näköinen kun Leksasta salissa... tiedä siitä sitten :-) Vastaanotolla otettiin käyrät jne. ja olin 3-4cm auki ja pääsin siirtymään siitä pikku hiljaa salin puolella ja sain ilokaasun käyttöön. En tosin sitä kauan ehtinyt nauttia, olisko tunnin ? kun alkoi jo ponnistuttamaan ja tunsin kuinka kalvopussi tulla hupsahti tuli jalkojen väliin. Kätilö äkkiä paikalle ja lupa ponnistaa seuraavalla ja sittenhän se poika syntyikin jo. 3 min oli ponnistusaika. Istukka syntyi kanssa melkein heti. Eli koko synnytyksen kesto säännöllisistä alle 10 min supistuksista jälkeisiin, 5½ tuntia. Ei paha. Pari tikkiä tuli välilihaan, mutta siinä kaikki.



Poika on oikein reipas syömään ja hyvävointinen. Ultrassa katsottiin ne munuaiset ja varmuuden vuoksi määrättiin antibioottit ehkäisemään virtsatietulehduksia. Varjoainekuvaus on toukokuussa ja sen jälkeen tiedetään sitten lisää. Eli oikea munuaisallas on laajentunut, aivan kuten raskausajan ultrissa todettiinkin. Päältäpäin ei tosin pojasta tietäisi että olisi mitään "vikaa" ja jos olisi ollut huonompi ultraaja rv20 ultrassa, tiedettäisiikökään....



Arki rullaa omalla painollaan, poitsu syö ja nukkuu. Esikoinen suhtautuu vielä toistaiseksi myönteisen kiinnostuneesti ja haluaa silittää ja antaa pusuja. Mies on nyt isyyslomalla, joten vielä ei ole tarvinnut testata miten pärjään kahden huutavan pojan kanssa :-) eiköhän niitäkin tilanteita tule vielä ihan tarpeeksi



mutta maitobaaria tarvitaan taas, hyvää pääsiäistä kaikille



t. Fiikus

Tää yh-kotiäiti taas pakoilee kotitöitä lorvailemalla netissä, mut eipä ne tiskit ja pyykit ole ennenkään minnekkään kadonneet vaikka hetken, jos toisenkin joutuvat odottelemaan,,,



Fiikukselle mielettömän suuret onnittelut pienestä pojasta! Nauti ja nuuskuttele nyt oikein antaumuksella.

Lueskelin Fiikuksen ja Tassun synnytyskertomuksia ihan silmät pyöreinä. Iiris syntyi kiirellisellä sektiolla eikä mulla ole mitään käsitystä ns. oikeasta synnytyksestä. ootte te melkosia sissejä!



Kyl Tassu täs ollaan oikein hyvillä mielin tuon isukin suhteen. Oon saanut tosi hyvin ravisteltua sen miehen varjon pois yltäni enkä nykyään ajattele häntä edes joka päivä. Kokonaan häntä en tietenkään pysty unohtamaan ja mielestäni pyyhkimään, mut ei kai tarvitsekkaan. Tulevaisuudessa joudun taatusti vastaamaan Iirikselle kiperiin kysymyksiin isästään, mut onneks täs on vielä jokunen vuosi aikaa miettiä sitä parasta vastausta.



Iiris on heittäytynyt isoksi tytöksi. Pari viikkoa sitten iski stoppi vaippailulle, hän ei suostu laittamaan kotona vaippoja jalkaan ei sit millään. Potalle osaa mennä ihan omin päin, kun on hätä ja paljon minä häntä siitä muistuttelen ja sinne houkuttelen. Jokunen pikku vahinko on tullut, mut ei edes joka päivä.

Ihan suosiolla antaa laittaa vaipan, kun lähdetään ulos, mutta usein nukkumaan mennessä ei suostu vaippaan ja niimpä minä sit lapsen nukahdettua puen hälle vaipan.

Toivottavasti tää viiraus kestää n. loppuelämän.



Eilen ostin Iirikselle uuden sängyn ja kovasti herkistelin, kun pinnasänkyä purin pois, Nyt se vauva-aika on ihan lopullisesti ohi,

Koskakohan se onnistuu, et lapsi jää yksin sänkyyn eikä äiskän tarvitse kölliä lattialla yli tuntia odottaen et pienokainen nukahtais?



Sanavarastossa ei lisäyksiä.



Nyt mä reipastun ja ryhdyn touhuilemaan.

Iloista pääsiäistä kaikille: Iikkari