***KesäHeinät -07 Vuoteen 2009***

...Tassujen perään huudella. Ei ole kuulunut pitkään aikaan ja olisi kiva kyllä kuulla miten teillä menee. Jaksamista sinne vauva-arkeen!



-E-

Häpeäkseni huomaan etten ole tänne kirjoittanut tämän vuoden puolella mitään... enkä nyt niin usein viime vuonnakaan.



Meidän kesäheinä (joka siis otti varaslähdön ja syntyi toukokuun lopussa) on nyt ihana, touhukas 1v8kk poitsu. Toinen pieni olisi toiveissa mutta toteutumista vielä odotellaan ja toivon kovasti ettei odottelu venyisi kovin pitkäksi .



Itse olen vielä hoitovapaalla, näillä näkymin elokuun loppuun saakka. Ja jos nyt onnistun sitä ennen raskautumaan niin tuskin menen välillä töihin. Raha tietysti hiukka välillä kiristää mutta haluan kuitenkin olla kotona vielä joten miehen tuloilla mennään. Kovasti koitan tuolle pikku touhottajalle keksiä ohjelmaa, käydään muskarissa ja temppujumpassa, ulkoillaan paljon ja tavataan ystäviä.



Minä myös olen kovasti Tassua miettinyt ja vähän huolehtinutkin. Olisi kiva jos jaksaisit muutaman sanan kuulumisia laittaa ja vielä kivempi jos laittaisin AJ:lle hakemuksen multiplyyn. Tiedän etten ole ainoa joka kuulumisia kaipaisi. Jaksamista lähettelen siis täältä!



-Joors ja touho-T-

Tassut, minäkin kaipailen kuulumisianne! Miten on mennyt..?! Toivon mukaan kaikki on hienosti!

-> Itseä alkaa jo pikku hiljaa enemmän ja enemmän hirvittää, miten selvitään sitten vauvan synnyttyä, kun tuo tuleva isoveikka on niin nopea, ketterä (joka paikassa siis rymyämässä), äkkipikainen, temperamenttinen..... Ja vielä kun nyt jo väsyttää valmiiksi....



En oo aikoihin tälle puolelle kirjoitellutkaan - jos nyt en yhteisöönkään liiemmin. On niin jotenkin kerta kaikkisen saamaton olotila päällänsä. Tarttis tätä kämppääkin alkaa pikku hiljaa järjestellä: on meinaan elokuisen muuton jäljiltä yhä suuri osa tavaroista "väliaikaisilla" paikoilla ja toimivuutta tarttis saada aikaiseksi!!! Toisaalta pitäis tehdä hakemus, josko joskus saatais uus vuokrakämppä, tää oli vikatikki muuttaa tähän.. Mutta kun se hissi ja sauna löytyivät, ne ratkaisivat. Muuten tää onkin....

Ja sitten mulla on se kandityö! En oo kun ihan alkutekijöissä, tyyliin oma nimi etusivulla ja aihe valmiina :O



Poika siis tuli tammikuun lopulla 1v7kk. 16 hammasta löytyy, kova on syömään ja menemäänkin! Puistossa juoksee karkuun minkä ehtii, pian en varmaan uskalla sinne lähteäkään, kun en pysty niin nopeasti juoksemaan perässä :O Toisaalta sisälläkin menee hermot!

Liki päivittäin oppii uusia sanoja, fiksu poika on. Tosin nyt on keksinyt, että kirjahyllyyn voi kiivetä - se ei mene jakeluun, että sinne ei saa mennä: eli tosi fiksua! Lauseita ei oikeastaan tule, mutta yksittäisiä sanoja siis kosolti.



Näin siis meillä. Mitä nyt äkkiseltään tässä mieleen tuli.



Kuutar, tuleva isoveikka 1v7kk, ja masutytteli rv 31+3

Hei taas



Onpa ollut hiljaista täällä. Itsekään en ole paljon jaksanut koneella olla, enkä pitkään halunnutkaan, aluksi kaikki vauva-/lapsijutut vain ahdistivat, yhtään ei voinut asiasta kuulla eikä keskustella. Nyt olen jo vähän käynyt kurkkimassa, vaikka (ajanpuutteenkin takia) ei ole tullut kirjoiteltua. Ja tätäkin viestiä olen kokoillut (tekstinkäsittelyllä) useana päivänä. Joudunkin lähettämään useammassa erässä, kun koko ajan vaan tulee "Viestin sisältö on liian pitkä. Tarkista tiedot ja yritä uudelleen."...



Kiitoksia onnitteluista [b]Milkmaid[/b] (mitä teille muuten kuuluu?), [b]Miimi[/b], [b]Nikki[/b], [b]Saria[/b], [b]Heather[/b] ja [b]Iikkari[/b]! Tyttömme sai nimekseen Iida Helvi Alina, jossa Helvi tulee minun äidinäidiltäni ja Alina on miehen äidin nimi. Ei tullut Saria siis meille Oonaa, vaikka niinhän kirjoittelin joskus jo ennen kuin edes raskaana olin. Iida ei ollut mikään ykkössuosikkini, mutta minun ehdotuksistani yksikään ei käynyt miehelle ja miehen ehdotuksista Iida oli ainoa, jonka pitkin hampain suostuin hyväksymään.



Isot onnittelut tytön syntymästä [b]Ellulle[/b] ja raskausuutisesta [b]AJ[/b]:lle!



Kiva kuulla [b]Heatherin[/b] odotuskuulumisia! Tuo hemoglobiini ei ollut niin kiva juttu kylläkään. Mutta eiköhän masussa silti kaikki ole hyvin, jaksuja! Toivottavasti myös [b]Fiikuksella[/b] (kiitokset tsempityksistä, kuten myös Sarialle, Ellulle, Joorsille ja Kuuttarelle) loppuodotus menee hyvin, ja vauvan munuaisasiatkin ratkeaisivat omalla painollaan.



Olipa mukavaa kuulla myös [b]Joorsin[/b] ja [b]Kuuttaren[/b] kuulumisia! Kovasti plussatuulia puhaltelen Joorsin suuntaan, ja Kuuttarelle myötätuntoa pikku "riiviön" kanssa - sattuneesta syystä osaan samaistua todella hyvin ajatuksiisi...



Totta [b]Nikki[/b], että näiden lasten terveydestä saa kyllä olla kiitollinen. Toivottavasti teillä unet viimenkin alkaisivat parantua, samoin kuin [b]Senniinan[/b] tytöllä. Onni onneksi saa enää yleensä vain 1-2 karjuntakohtausta öisin, meillä on siis menty todella hyvään suuntaan siinä.



Virtaa toivotan [b]Sarialle[/b], ja (taas kerran) hattua nostan teille yksinhuoltajille, siis [b]Iikkarille[/b] myös. Itse en tällä hetkellä pärjäisi yksin mitenkään, mikä nyt tietysti johtuu monistakin syistä.



(.) kuuluu sellaista, että olo on hieman alkanut helpottaa, välillä on jo päiviä (tai oikeastaan hetkiä, ei vielä kokonaisia päiviä) että tuntuu lähes normaalilta. Ihan alussa oli kyllä sellaista, että vakavissani mietin ettei psykoosi ole kehittymässä. Välillä esim. makasin tuntikausia sängyssä, en pystynyt nukahtamaan mutta en myöskään nousemaan ylös, en uskaltanut edes liikkua koska se ahdistus ja kauhuntunne vetivät ihan kasaan, tuntui että jos kättä liikautan niin menee vielä pahemmaksi. Niinä hetkinä tosiaan vaan makasin tikkujäykkänä ja ajattelin, että minä varmaan kuolen tähän. Niitä kuolemakauhukohtauksia on tullut myös nukkuessa, siis herään siihen tunteeseen että nyt minä kuolen.

Voin laitella jotain synnytystarinaa joskus ja kertoilla muutenkin Iidasta enemmän jos joku haluaa kuulla, mutta älähtäkää jos ette halua vauvajuttuja tänne.



Onnille kuuluu myös ihan hyvää, on jo sopeutunut vauvan tuloon. Hirveä kiukkupussi ja varhaisuhmaikäinenhän se on ollut jo kohta vuoden (vaikka osaa hymyilläkin kun sille päälle sattuu), joten tekemistä hänen kanssaan riittää, kun mitään asiaa ei voi vain tehdä ja sillä siisti, vaan kaikesta (syöminen jne.) pitää ensin käydä se periaatetappelu, vasta sitten voi syödä (tms.). Iidaa Onni käy jatkuvasti silittelemässä ja halimassa, ei luultavasti vielä älyä olla mustasukkainen. Toisaalta se, että anoppi tai mies on melkein koko ajan paikalla, on varmasti auttanut myös, koska näin Onnille on riittänyt aikaa lähes yhtä paljon kuin ennenkin. Onni on myös ruvennut hoivaamaan leikkipingviiniään (melkein pojan itsensä kokoinen pehmolelu), peittelee sitä sitteriin ja antaa pullolla maitoa :).



Tuossa 1 v 5 kk iässä Onni alkoi yhtäkkiä puhua enemmän, siihenastinen alle 10 sanan sanavarasto alkoi lisääntyä huimaa tahtia. 1,5-vuotismitat olivat neuvolassa 11,5 kg ja 84 cm, tosin tuo pituus saattaa olla vähän alakanttiin. Onni nimittäin riehui kuin vietävä kun yritettiin mitata, ja oli kuitenkin jo 1 v 3 kk mittauksessa 83 cm, eli tuon mukaan 3 kuukaudessa olisi tullut vain sentti pituutta lisää. Mutta eipä kyllä jollain sentillä sinne tai tänne ole merkitystä, kunhan kasvaa. Ja kuten olen ennenkin sanonut, en ole koskaan odottanut Onnista pitkää, vaikka syntyessä oli pitkä, kun me vanhemmat emme ole mitään erityisen pitkiä (oletkin Iikkari monta senttiä miestänikin pidempi :) ja itse olen tällainen noin 160-senttinen). Uskon, että myös Iidan kasvu tasaantuu ajan mittaan samalla tavalla kuin Onninkin, vaikka nyt meneekin yläkäyrällä. MPR-rokotteesta ei tullut mitään jälkiseuraamuksia, ei kuumetta tai muutakaan. Onnille ei ole tullut mitään koskaan yhdestäkään rokotteesta, vaikka ollaan otettu näitä rokotusohjelmaan kuulumattomiakin, eli Calmette, rota ja influenssa (itse asiassa kaksi influenssapiikkiä, oltiin mukana rokotetutkimuksessa).



Palaan taas jossain vaiheessa

Tassu, Onni ja Iida melkein 6 viikkoa

Onneksi aloitin lääkityksen heti sairaalasta kotiuduttuamme. Mielialalääkkeen annostusta on nyt pariin otteeseen nostettu, se on nyt samalla tasolla kuin Onnin syntymän jälkeen, vielä kokeillaan sitä 40 mg jos ei tämä tehoa riittävästi. Pariin otteeseen olen nyt lääkärissä käynyt ja taas muutaman viikon päästä pitäisi mennä, titrailen nyt eestaas tuota annostusta sen aikaa ja kuulostelen oloa. Ahdistus oli kuitenkin niin rankka, että sen kanssa en jaksanut enää, ja sain siihen sitten vielä toisen lääkkeen, jonka kanssa ei voi imettää. 3 viikkoon jäi siis meillä tytön imetys. Todella paska fiilis on siitä, mutta vaihtoehtoja ei ollut, en yksinkertaisesti jaksanut enää sitä tuntikausien tärisemistä. Kohtausten aikana en pystynyt tekemään yhtään mitään: en syömään, en nukkumaan, en puhumaan (saati että lapsia hoitamaan). Välillä yritin mennä sänkyyn (virhe), välillä ravasin kuin sirkushevonen ympäri kämppää silmät lautasen kokoisina, koska jatkuva liikkeellä olo tuntui ainoalta mitä pystyi tekemään. Oltiin kuin majakka ja perävaunu anopin kanssa, joka kipitti mun perässä yhtä kauhuissaan, sille tuli aika yllärinä tän homman rajuus (no kyllä itsellekin).



Niitä rauhoittavia ei vaan voi käyttää kovin kauan, koska ne aiheuttavat riippuvuutta. Kokeilin vähän aikaa sitten olla niitä ilman ja ahdistus palasi heti (vaikkei aivan yhtä voimakkaana, koska onneksi tuo Sepram ei enää tee sitä, se siis pahensi sisäänajovaiheessa sivuoireena niitä jännitystiloja myös, kuten mielialalääkkeille on tyypillistä). Toivon jotain ihmettä tässä parin viikon sisään, koska sitten on pakko jättää ne rauhoittavat ainakin tauolle. En kyllä jaksaisi sitä ahdistusta yhtään enää. Se on niin kuluttavaa, kun koko ajan joutuu sataprosenttisesti keskittymään siihen, että pitää itsensä kasassa. Mun täytyy joka sekunti todellakin keskittyä miettimään jotain mitä tahansa muuta, siis oikein aktiivisesti pumpata ajatuksia johonkin. Menen kuin Duracell-pupu ympäri kämppää ja suunnilleen pesen hammasharjalla nurkkia että saan ajatukset muualle. Yöt ovat pahimpia, kun olen yksin. Mitään vauvajuttuja ei voi ajatella, tulen hulluksi jos mietin edessä olevaa vuotta (tai siis vuosia), ja esim. itkemään en missään nimessä saa itseäni päästää, koska sitten on todella menoa. (Tämä kaikki ilman rauhoittavia siis. Niiden kanssa pärjään jotenkin kun vetelen säännöllisesti, ihan kellon kanssa. Mutta toivottavasti kohta myös ilman, muuten en tiedä mitä tapahtuu.)



Onneksi anoppi on vielä täällä. Vaatii häneltä järjestelyjä pystyä olemaan täällä, ja onkin nyt kohta lähdössä ainakin joksikin aikaa takaisin Viroon, mutta toivottavasti pääsee vielä ennen kevättä takaisin (sitten heillä alkavat taas viljelyshommat ja ei pysty ennen myöhäissyksyä tulemaan kuin satunnaisiksi päiviksi jos on pakko). Minulla on nyt siis lähestulkoon ympärivuorokautinen vartiointi ja se onkin toistaiseksi tarpeen. Vaikka on tässä onneksi ensimmäisistä synnytyksen jälkeisistä viikoista jo tultu ylöspäin, nuo kauhukohtaukset ovat lähes lakanneet ja ahdistus vähentynyt. Mieliala on toki edelleen blues-voittoinen, pakkoajatuksia on edelleen ja olen myös koko ajan kireällä kuin viulunkieli. Sitä nyt oli itkuisuuden lisäksi jo odotusaikanakin, huomasin itsekin hermostuvani ihan kaikesta, sellaisistakin asioista joille entinen minä olisi suunnilleen vain kohauttanut olkia. Ja vaikka itse tiedostan/tiedostin asian, en voi sille mitään; koko ajan sellainen olo kuin ruutitynnyrin päällä istuisi. Siis ei niinkään mitään kiukustumista, siis esim. huutamista, vaan sellaista että menen pois tolaltani vähän kaikesta. Mutta parempiakin hetkiä tosiaan jo on.



Iida-tyttö jaksaa ihan hyvin, tietenkin on hirveä morkkis kun en pysty häntä yksin hoitamaan vaan on aika paljonkin mummin hoivissa (joskin osittain myös siksi, että minä hoidan esim. Onnin vaipat ja ruuat, anoppi ei pärjää Onnille, jätkä on niin räyhäkkä tapaus) mutta nyt vaan on näin. Kasvaa ainakin: 4 vko neuvolassa pituus 57,2 cm (syntyessä 54) ja paino 4,7 kg (syntyessä 4092 g). Kuuskakkoset on jo vaatteissa käytössä. Iida on onneksi myös helpompi tapaus kuin Onni tässä iässä, nukkuu yöllä selvästi pidempiä rupeamia; tosin nyt korvikkeeseen siirtymisen jälkeen unet ovat lyhentyneet mutta eihän tämänikäisellä muutenkaan vielä oikein unirytmejä ole.



No juu, se että nukkuu pidempiä unia kuin Onni vauvana ei vaadi kaksisia unenlahjoja :S, mutta saattaa Iida siis jopa kolmenkin tunnin pätkiä nukkua yöllä. Hereillä ollessaan seurustelee jo usein, kovasti ääntelee, ja tietoisia hymyjä on tullut 3,5-viikkoisesta. Päivät nukutaankin sitten vain pientä pätkää, mutta kaipa meille joskus joku päivärytmi kehittyy.

Aivan ihanaa kuulla sinusta, Onnista ja Iidasta :) Rankkaa oli lukea sun tekstiä ja kyynel tuli silmääni - olet todella sitkeä sissi! Olet ollut mielessämme usein ja ihanaa kuulla, että Onnista on kehkeytynyt tuollainen hoitaja, joka hoitaa siskoaan ja pehmoaan :) Ja siskonsa on ihana myös :)



Nyt en kerkeä enempää, neiti Elotähkän kummitäti tuli käymään. Tassulle jaksamisia ja voimia!

Lämmin ja voimia antava halaus sinulle, on hienoa että tunnistat olotilasi, etkä ole piilotellut sitä ! Toivon hirmuisesti että saat apua niin kauan että pääset kunnolla jaloillesi, nyt vaan otat hetken kerrallaan, aika tekee tehtävänsä ja kohta kaikki on toisenlaista. Eläkä imetystä sure, vauvasi saa aivan varmaan kaiken tarvittavan näinkin, oma olosi ja jaksamisesi on nyt tärkeintä, sitä älä unohda koskaan. Kyynel tuli kyllä silmään kun luin sinun kirjoituksesi, niin syvästi myötäelän kanssasi ja uskon että kaikki kesäheinä-mammat myös.

Itse kun olen edelleen tämä ns. "ulkopuolinen" ryhmän jäsen :) en tiedä ollenkaan muiden kuulumisia, kun täällä niin harvoin ja lyhyesti kirjoittelevat.

ei sitten tule itsekkään tänne paljon mitään laiteltua.Oma olemiseni ja alkuajat alexinan kanssa tuli kyllä elävästi mieleen ja kaippa sitäkin itkin myötäeläessäni sinun kuulumisiasi Tassut . Itse olen nykyisin enemmän sulkeutunut kuin että kertoisin avoimesti olotilastani ym. ymmärrystä ei tahdo saada enää tässä iässä synnyttäneenä ja tämän lauman äitinä, enemmänkin arvosteluja ja siitä on sitten oppinut pitämään omat asianasa sisällään, mikä ei tietty ole hyvä asia.Arvostan todella että tulit kertomaan kuulumisiasi, oikein odotin niitä ja synnytyskertomus on tervetullutta kuultavaa kyllä, kirjoita vaan ! Mukavaa että lapset voivat hyvin ja äitikin paremmin.Ja ihana nimi on teidän prinsessalla, vaikkei oonaa tullutkaan :D Täytynee rientää tuon tehopakkaukseen perään.

kaikki rakkaat ystävät!

Ihana kuulla sinusta Tassut, olet ollut usein mielessä. Sarian tavoin arvostan kovasti sitä, että kerroit tunteistasi. Hyvä, että anoppi ja miehesi ovat pystyneet olemaan apuna. Jaksamisia edelleen ja kirjoittele, kun siltä tuntuu. Meralinkin 3. nimi on Alina-ihana nimi:-)



Itsekin käyn harvakseltaan täällä kirjoittelemassa. Välillä törähdän jotain. Erityistä syytä hiljaisuuteen ei ole, enemmänkin on kyse siitä, että "mä olen nainen jolle ei koskaan tapahdu mitään." Sellasta tavallista arkipäivää vaan pikkuhiljaa elellään. Penniä venytetään, kun ollaan tooooosi tiukilla. Mies ei päässytkään töihin 1.3., vaan kurssia on jatkettu 31.5. asti. Senkään jälkeen ei ole työstä varmuutta. Itsellä on kotihoidontuen tarkistus vetämässä, mutta ei ole kuulunut päätöstä. Elämme muutaman sata euroa alle kaikkien toimeentulorajojen, mutta ruokaa riittää ja lapsilla on lämmintä ylle, se on tärkeintä. Köyhyys on ollut kehittävää. En muistanutkaan, miten paljon osaan tehdä asioita itse ja miten kivaa se on;-)



Lapsia meille ei enää tule. Jos olis nuorempi ja hedelmällinen, niin varmaan yritettäisiin Meralille kaveria. Kun ei ole kumpaakaan, niin ei jaksa enää käydä tahkoomaan eikä ole rahaa hoitoihin. Päätöksen kanssa olen ihan sinut ja elämä on tällaisenaan mallillaan.



Nyt siivoushommia jatkamaan, kun on inspis päällä..

että jaksoit laittaa kuulumisia! Tosi kurja kuulla että teillä on ollut noin vaikeaa! Hienoa kuitenkin että edes vähän helpottaa, toivottavasti suunta olisi nyt ainoastaan ylöspäin. Iso voimahali täältä, olet ajatuksissa!



-J-

Kiitos kun kävit laittamassa kuulumisia. Olen minäkin teitä kovasti miettinyt.

Kovasti jaksamista ja haleja täältäkin suunnasta toivottelen.



Meillä poika ollut 4pv 39n kuumeessa ja kovassa nuhassa. Tänään ei enää kuumetta, mutta nuha ja yskä jatkuu. Pikkuneiti sai nuhan myös, onneksi ei kuitenkaan kuumetta (ainakaan vielä, *kop kop*). Olemme siis valvoneet viimeiset neljä yötä ja siksi menenkin nyt petiin kun molemmat lapset on unilla jo.



-E-

Kiitoksia ystävällisistä sanoista [b]Saria[/b], [b]AJ[/b], [b]Joors[/b], [b]Senniina[/b] ja [b]Ellu[/b]. Olen sitä synnytystarinaa alkanut vähän naputella myös, mutta siitä(kin) on tulossa pitkä (...) joten kestänee vielä tovin että saan sen valmiiksi. Pitkiä rupeamia yhtäjaksoisesti en jaksa olla koneella (tätäkin viestiä on kirjoitettu useampana kuin yhtenä päivänä), ei vain ole keskittymiskykyä yhtään. Hesarinkin kanssa saattaa mennä päre ihan yhtäkkiä, joinakin päivinä pystyn sen lukemaan (kun anoppi on paikalla siis) ainakin otsikkotasolla, joinakin en pääse edes C-osaan kun iskee se sirkushevosefekti päälle. Myöskään ahdistus ei ole vieläkään mennyt pois, olen jo ihan epätoivoinen sen kanssa, koska nyt on se nelisen viikkoa pameja vedetty eli ne on pakko lopettaa. Koko ajan on sellainen möykky mahassa, joka puristaa, puristaa, puristaa... Sellainen tunne kuin vaikka poliisista olisi yhtäkkiä soitettu että lapsenne on kuollut. Eikä mene pois. Ei liity mihinkään tiettyihin tilanteisiin tms. vaan on koko ajan päällä. Riemulla odotan, kun olen tällä viikolla jäämässä yksin (tai siis kolmestaan) lasten kanssa. Onneksi miehen työnantaja (4 lapsen isä itsekin) tietää tilanteen, sille kerrottiin jo heti alussa että jos miehen tarvitsee yhtäkkiä kesken päivän lähteä kiireellä tulemaan. Mutta huh, kyllä pelottaa nyt. Tähän asti olen ollut vain muutamia tunteja aamuisin ja iltaisin (ja tietysti yöllä) yksin, en kokonaisia päiviä.



Noita [b]Sarian[/b] sukulaisia ja heidän asennettaan ei voi kuin ihmetellä, muistan miten pulassa olit jo silloin kun yritit saada lapsille hoitoa Alexinan synnytyksen ajaksi, ja näemmä sama ystävällismielinen linja jatkuu edelleen. Siinä kyllä lakkaa pyytämästä, edes odottamasta yhtään mitään kun tulee toistuvasti torjutuksi, kun avunpyyntöihin suhtaudutaan just noin että mitä sinäkin siellä vingut. Ja mä niin tiedän nuo huonommuuden ja arvottomuuden tunteet, ja sen miten se vaikuttaa. Ristiriitaista kyllä, silloin kun eniten apua tarvitsisi, sitä vähiten pystyy pyytämään ja vain käpertyy enemmän ja enemmän itseensä. Mulla on kuukausia ollut sellainen olo että haluaisin vaan mennä jonnekin komeroon enkä tulla ikinä sieltä pois. Raskausaikahan jo oli mulla tosi rankka, ja olisin tarvinnut tosi paljon tukea silloin jostakin. Ja nyt sitten, jotenkin olin kai odottanut, että synnytys auttaisi ja raskaushormonien hälvetessä olokin helpottaa, mutta pahemmaksi vaan meni. Onneksi miehellä on järki pelannut ja se tuon anopinkin tänne puhui.



Niin ja se on kyllä totta Saria, että imetys on pienimpiä murheista tällä hetkellä, vaikka sen loppuminen harmittaakin (erityisesti siksi kun sen traumaattisen edelliskokemuksen takia olin miettinyt todella kauan ja hartaasti, yritänkö edes imettää, ja sitten päättänyt että yritän kaikesta huolimatta). Mutta näinhän se on, että maidolle on korvike, äidille ei!



Hullua kyllä tunnen myös syyllisyyttä tästä olosta, siitä että pää väittää etteivät asiat ole hyvin vaikka ne ovat. Tarkoitan, että vaikka olemme pienituloisia, onhan meillä kuitenkin työ molemmilla ja katto pään päällä, ruokaa ja vaatetta, terveys tallella, emme elä sodan jaloissa tai hirmumyrskyjen tuhoalueella. Sanalla sanoen siis, verrattuna suureen osaan maapallon asukkaista, hyvin etuoikeutettua elämää - ja silti nuppi sanoo, että huonosti menee. Vaikka siitähän kai on kysymys, eihän tämä olisi sairaus jos sen voisi järjellä pois ajatella.



No niin, nyt tästä sitten tuli taas kauhea SJM-viesti, anteeksi. Toivon todellakin, etten nyt lopullisesti karkoita kaikkia täältä näillä vuodatuksillani! Tulkaahan ihmiset kirjoittelemaan muustakin...En siis tarkoita, etteikö tästä jutustani saisi puhua, kysyä tai kommentoida, toki saa jos haluaa, kuten muistakin/muidenkin ikävämmistä kokemuksista ja kuulumisista. Toivon vaan kaikenlaisia kirjoituksia, eli myös niitä iloisia tai "tavallisia" kuulumisia. Kieltämättä en itsekään ole tänne usein kirjoitellut, mutta se on johtunut paljolti myös siitä, kun ei olisi ollut mitään kauhean iloista kerrottavaa eikä kukaan kyllä näitä märinöitä olisi loputtomiin jaksanut lukea.

Yritetäänpä siis niitä tavallisia kuulumisia sitten. Meillä oli ennätysten viikonloppu, Onni teki sunnuntaina jotakin mitä ei vielä ikinä päivällä, eikä todellakaan monta kertaa yölläkään, nukkui nimittäin 3,5 tunnin päiväunet! Ja Iida nukkui la-su yönä vähän yli 22:sta 05:een, ja viime yönä 23.30-05! Nyt vaan toivotaan, että sama suuntaus jatkuisikin. Jo tuota valvoskelua on Onnin kanssa ollut ihan tarpeeksi ja on edelleen (vaikka huutoja tulee enää vain parisen kertaa yössä niin kyllä se muuten edelleen herää kohkailemaan jotakin vähän väliä). Iida nukkuu 7 viikon iässä paremmin kuin Onni reilun puolentoista vuoden ikään mennessä (ensi viikollahan tulee 1 v 7 kk mittariin) :D. Yhden kerran on Onni nukkunut ns. läpi yön eli 6 tuntia putkeen, se oli joskus kesäkuussa, ja toista kertaa ei tätä ihmettä ole sattunut.



Viime keskiviikkona oli myös Iidan 6-viikkoisneuvola ja Onnin 1,5-vuotislääkärintarkastus. Punnitus ja rokotus olivat olleet Iidan edelliskäynnin yhteydessä, eli Onnilta testattiin vaan nämä palikoiden kasaamiset ja pallon potkimiset ym. sekä tietysti keuhkot, pumppu jne. Korttiin kirjattiin "Hyvin kasvaa. Reipas ja motorisesti taitava. Normaali seuranta.". Iidan 6 vko mitat olivat 60 cm ja 5,2 kg.



Mitenkä [b]Fiikuksen[/b], [b]Heatherin[/b], [b]Mistin[/b], [b]Miimin[/b], [b]Kuuttaren[/b] ja [b]AJ[/b]:n odotukset ovat edenneet? [b]Miiusta[/b] olisi myös kiva kuulla, sullahan oli LA nyt helmikuussa - miten on mennyt, joko on syntynyt?



Saitteko [b]Nikki[/b] muuten asunnon kaupaksi, ettekö te uuden kuitenkin jo löytäneet vai jäikö se ostamatta kunnes vanha myydään? Ei enää muista... Kuinka [b]Ellu[/b] on pärjännyt kahden kanssa, ja miten [b]Meralin[/b] yöt? Onko [b]Joorsilla[/b] jo hyviä plussauutisia? bd



Oletko [b]Milkmaid[/b] vielä yksin kotona vai onko jo mies palannut työkomennukselta? Onko sulla [b]Iikkari[/b] muuten Iiriksen isä millään lailla lähentynyt teitä ja yhtään enempää tytön elämässä? (Sori jos kyselen liian intiimejä, ei tarvitse vastata jos et halua.) Mitenkäs [b]Lorutar[/b] ja Emppu, teillehän tuli hyviä uutisia kasvukontrollissa syksyllä, millaiset olivat 1,5-vuotismitat? Kiva olisi kuulla myös esim. [b]Monumentista[/b], [b]Jiipistä[/b] ja [b]Anjuusasta[/b] tosi pitkästä aikaa. Ja tietenkin kaikista jotka joskus ovat Kesäheinissä kirjoitelleet.

Taas tulin naputtelemaan ihan vain sinun takia tänne (päätin tossa tovi sitten, etten enää koskaan tänne kirjoita, ko loukkaannuin eräästä tekstistä täällä, siis en Tassu sinun). En voi muutako edelleen toivottaa voimia ja jaksamista sinulle näin virtuaalisesti :) Olet suuri vahvuus joukossamme ja olet tärkeä ihminen <3 Onnille ja Iidalle lämpimiä auringon säteitä täältä pohjoisesta.



Ja mitä omaan odotukseen tulee, niin viime perjantaina kävin np-ultrassa, jossa todettiin kaverin olevan pari viikkoa nuorempi, joten uuteen np-ultraan tuli aika maaliskuussa. Kovasti pienen kädet siellä heilui ja huitoi, vaikka päästä pepaan mittaa vain alle 3 senttiä. Paha olo on väistynyt, väsymys vielä painaa.

Tulin Tassulle toivottelemaan jaksamista. Meillä neiti ärisee ja murisee eteisessä täysissä vaatteissa kauppareissun jäljiltä. Vetelee usein turvaistuimessaan puolikin tuntia kun on kotiuduttu kaupasta. Ja sitten herää hiki päässä =) Mutta poiskaan en siirrä kun kerran uni maittaa.



Täällä siis ihan suht ok menee kahden kanssa. Jullehan on tarhassa näin ti, ke ja to ja se on ollut mun pelastus. Viime viikolla Julle oli influenssassa, kuumetta oli 37,5:n ja 39n välillä lauantaista lauantaihin ja se oli kyllä kaameaa. Lisäksi mies oli yönyli työmatkalla, joten hetken jo olin hätää kärsimässä. Onneksi äitini pääsi apuun toiseksi päiväksi. Mutta siis kun ollaan kaikki terveitä niin kaikki menee hyvin. Meilläkään ei ole suuria mustasukkaisuuden ilmentymiä ollut, viime viikolla toki, mutta olihan pieni mies kipeänä. Muuten lähinnä Onnin tapaan halitaan ja pusutellaan. Niin ja annetaan kehdossa ja sitterissä vauhtia pikkuneidille.



Onneksi Iida nukkuu paremmin kuin Onni. "Julia" on aika samanlainen nukkuja kuin veljensä, vähän pidempiä kuitenkin. Ulkona saattaa liikkeessä nukkua parikin tuntia, sisällä parinkymmenen minuutin pätkissä, ellei saa nukkua mahan päällä. Öisin nukkuu parin tunnin pätkissä, eli ei olla samoissa kuin Iida =) Mutta kuitenkin ihan plussaa ettei huuda alle tunnin välein niinkuin Justus. Pientä mahavaivaa kuitenkin veljensä tapaan, kakkaa kaksi kertaa viikossa ja toisen kerran yleensä vaatii jo apuja. Olen sellaista neljää päivää pitänyt rajana ja sitten annan oliiviöljyä tilkan, se auttaa.



Mutta siis aika perusarkea täällä.



Kovasti vielä jaksamista sinulle, Tassu, olotilaan. En voi kuvitellakaan miltä sinusta tuntuu ja sydämestäni toivon, että pian olosi helpottuu.



Ja Nikin kuulumisia minäkin kaipailen. Olen miettinyt sitä teidän talotilannetta kun tuossa meidän naapurissa on kämppä ollut myynnissä kohta vuoden (vaati kyllä mahdottomia rahoja siitä aluksi).



Tähän hätään ei ehdi muuta, neiti kuuluu ärisevän enemmän (eli herännee kohta). Kuulostaa kyllä kuin tuossa istuimessa olisi mursu, eikä vauva ;)



-E-

voi kun kiva kuulla Tassun kuulumisia :) olen käynyt välillä niitä täältä katsomassa, onko tullut mitään. Kyllä se siitä pikkuhiljaa elämä voittaa ja upeaa on tuo, kuinka Tassu pystyt kaikesta huolimatta pohtimaan asioita noin hienosti. mulla tahtoo ajatus puuroontua, eikä sitten synny järkevää lausetta yhtään :/ Ja hienoa kuultavaa tuo Iidan (ja Onnin ) nukkuminen, kunnon yöunet on aikamoinen parantava tekijä toipumisessa !Ikävä että A-J on pahoittanut mielensä tän puolen kirjoituksista...heti aloin miettimään olenki itse kirjoittanut mitään loukkaavaa !?! olen yleensä se, kehen kyrsiinnytään, en ehdi aina kiireessä pohtia sanonko kaiken niin fiksusti ja mahtaako joku loukkaantua yms.

Mietin kyllä usein, kun tänne ei paljoa enää kirjoitella, että johtuuko minusta...plaah, sitä kun en koskaan "päässyt" teidän puhe-porukoihin sillai sisään. Lämpimällä mielellä kuitenkin olen tällä palstalla aina käynyt ja iloiten lukenut teidän kuulumisenne. Ellulla kuulostaa sujuvan hienosti elämä pienten kanssa, mukavaa luettavaa. Muiltakin olisi niin kiva kuulla kuulumisia...vaikka tällainen muori olenkin :D Eikun kaikille mukavaa kevään odottelua vaan !

Oli pakko tulla *Saria* sulle kertomaan, että ei, sinun tekstit ei ole koskaan mua loukanneet :)

nyt on kyllä synti ja häpeä olla sisällä kun aurinko paistaa upeasti ulkona. Mutta ei voi mitään, viimeistä viikkoa viedään töissä. Sitten ei tartte enää toimistolle asti raahautua, saan tehtyä viimeisiä rästihommia etänä kotisohvalta :-)



Lämmittää kovasti mieltä että jaksat Tassu vielä minunkin perään kysellä, kiitos paljon siitä. Ja kovasti toivon että oma vointisi alkaisi kohenemaan. Eikö neuvolan kautta ole saatavilla mitään apua? kotihoitajaa tms.? Onko kaikki palvelut ajettu tosiaan näin alas.... Ja synnytystarina kiinnostaa kyllä, kovin rankalta se vaikutti.



Oma vointi on ihan ok, painaahan tuo mahan kantaminen jo selässä mutta hyvin olen vielä jaksellut. Vauvahan on jo monta viikkoa ollut pää alaspäin lähtökuopissa eli rt-tilassa köllii. Viimeisin ultra oli 16.2 ja painoa oli vaavilla silloin jo arvioilta 2,2kg - 50% käyrällä kasvaa. Munuaiset ovat edelleen eri paria ja siksi joudun/pääsen äitiyspolille rv36 lääkärintarkastukseen. Sekin on jo vajaan kahden viikon päästä edessä. Todella äkkiä tämä talvi on mennyt...



Leksa kasvaa kohisten ja joka päivä tulee jotain uutta ihmeteltävää meille. Tempperamentti alkaa näkyä ja kuulua entistä enemmän ja kiukkukohtauksia tulee ihan yllättäen milloin mistäkin. Poika taitaa olla itsekin niistä yhtä yllättynyt kuin mekin - eli uhmaa pukkaa jo päälle. Kilttihän tuo vielä on mutta olivat tarhasssakin jo laittaneet merkille että Leksa vastaa nykyään "Ei" kysymykseen kuin kysymykseen. Syksyllähän Leksa oli aina että "joo"...



Ai niin, joudunhan tosiaan vielä sokerirasitukseenkin. Viime neuvolassa oli sokeria pissassa..... ääh...



hyvää jatkoa kaikille, pitää tehdä taas vähän töitä

t. Fiikus

Mukavaa, että tekstiä oli ilmaantunut tännekin! Tassuille edelleen valtavasti voimia lähettelen. Jos vaan tietäisi, miten sen henkisen möykyn saisi pois. Ja kiitos kysymästä Meralin öistä. Ne vaihtelevat. Kokonaisia öitä saattaa sillon tällön tulla. Niitä saattaa olla muutama peräkkäinkin, mutta sitten tulee taas huonompi jakso. Huonompi on taas tällä hetkellä menossa, mutta eiköhän se taas jossain vaiheessa käänny parempaan.



Kovasti oppivat kesäheinät uutta. Meral on kova höpöttelemään ja laulamaan. Joululaulut ovat ikisuosikkeja: "tip tap tip tap väääkiiii nukkuu" ja "oikein haukkaa koulua (=joulua), töttöjöö" raikaavat usein. Viimeisimmät virret ovat muskarista opittu "Asikkalan puiset rattaat" ja isolta veljeltä opittu "Hyvää yötä ja huomenta, ehdit myöhemmin nukkua"



Pottaan ei olla saatu yhtään osumaa. Liekö Meral tässä viimeinen vihtahousu?

Täällähän on käynyt melkoinen vilske sitten viime vierailun.

Voi Tassu! Kovasti voimia sulle, toivottavasti ahdistukset ja möykyt pian menee matkoihinsa! Toivottavasti päivät lasten kanssa kolmistaan on sujunut hyvin.



Meidän eloon ei kuulu mitään villimpää. Ramakka vatsatauti sairastettiin ja meinas huumorintaju mulla loppua ku Iiriksen ripulointi kesti kuusi päivää.

Tauti selätetty ja arki normalisoitunut. Vieläkin jaksan olla ihan innoissani talvesta ja lumesta ja joka päivä on päästävä pulkkamäkeen. Iiriskin tietää päivän ohjelmiston ja usein hän kulkee liukuri käpälässä jo ennen aamupalaa.

Kovasti odottelen tulevia talvia, kun pääse luistelemaan ja hoohtämään. Näin sanon siis minä joka olen aina vihannut talvea ja hiihtämistä!

Puhetta edelleen odottelen.



Kyllä Tassu saapi kysellä. Isi-ihmisestä siis: me ollaan n. viikottain puhelinyhteydessä ja ihan hyvissä väleissä ollaan. Välimatkaa meil on reilut 400 km ja sen takia varmaan välit onkin kunnossa. Herralla suhteellisen läheinen suhde alkoholin kanssa, joka myös oli syynä eroomme ja oli myös suuri syy minun ja Iiriksen poismuuttoon Pirkanmaalta. Mies on mitä parhain isä, siis silloin ku hälle sopii. Lupaukset eivät olleet minkään arvoisia, kun ryyppy hirtti päälle. Tyttö tapaa isäänsä pari kertaa vuodessa, kun Tampereella käydään ja mielelläni minä suon lapselle oikeuden isäänsä. Parin viikon päästä ollaan sinne lähdössä ja mua jo hiukan jännittää se reissu. Toivottavasti isukki nyt vähän tsemppaa ja ottaa itteensä niskast kiinni tyttärensä vuoksi.



Meralin lauleskelut oli hauskaa luettavaa.

Hyviä vointeja kaikille. Ellulle ja Tassulle paljon poweria vauva-arkeen!