parisuhde ihan solmussa

meillä taas tilanne päällä. Mies suuttui ja vaikka pyysin jo anteeksi niin ei lepy. Ei jaksa. Ei halua puhua ei mitään. Syyttää vaan minua tilanteesta. Hankala minun tässä on mitään tehdä. En osaa. Koen että ollaan ihan eri aaltopituudella. Mies sanoi että tuon hänessä huonot piirteet esiin. Eli minun syyni. =(

Olen muutenkin todella yksinäinen ja ilman kavereita ja ero pelottaisi tässä tilanteessa ja selviytyminen.Enkä haluaisikaan koska tunteita jäljellä vielä. Miehestä en tiedä.

sähköpostini on millamagia1978@gmail.com

jos jollain tai sillä joka pyysi sähköpostia on antaa vinkkejä miten edetä?

t:34

hei kaikille,

olen mies 40v. päädyin alunperin etsimään tietoa siitä kuinka saisin perheeni takaisin ja luin näitä kertomuksia. toivottavasti täältä löytyy keskustelukumppaneita.

erosimme reilu vuosi sitten ja sitä ennen käytiin keskusteluja vuoden verran. kaksi pientä poikaa, nyt 4 ja 6 vuotta. vuoroviikoin hoidetaan yhteishuoltajuudessa.

- en tajua oikeasti vieläkään miten näin pääsi käymään. olisi kuulemma riittänyt että työpäivän jälkeen olisin kysynyt minkälainen päivä hänellä on ollut kotona lasten kanssa ja kun hän olisi sanonut että raskas niin olisin tarjonnut syliä ja olkapäätä ja pahoitellut asiaa. näin olisin osoittanut välittämiseni ja sen että rakastan häntä kovasti.

en ole koskaan rakastanut ketään kuten häntä. halusin pitää häntä kuin kukkaa kämmenellä. sitten tuli töissä ajanjakso 2008-2009 jolloin yritin vain selvitä kun kaikki ympärillä kaatui - lopulta myös työnantajani. paineet olivat kovat koska olin vastannut lähes kaikista menoista jo kolme vuotta kun vaimo oli kotona lasten kanssa ja halusi edelleen olla kotona vielä vuoden. Piti vaan jaksaa ja yrittää pitää talo pystyssä. säästöjä oli jonkun verran mutta sijoituksia joutui seuraamaan melkein vuoden verran puoleen yöhön asti multimediapuhelimen kautta. tämä johti siihen että vaimo alkoi epäillä että minulla on suhde kun näpytelen koko ajan puhelinta. vaimo oli ollut jo jonkin aikaa väsynyt lasten kanssa kotona kun hänellä oli ollut vaikeaa siskonsa kanssa ja äitikin oli sairastunut, hänelle puhkesi astma. minun olisi pitänyt auttaa enemmän kun hän oli väsynyt ja huolestunut mutta olin itsekin väsynyt. jätin toki 90% kaikista harrastuksistani ja kavereistani ja heti kotiin tultuani leikin lasten kanssa kun vaimo tietääkseni jaksoi pitää kodin järjestyksessä muttei voimat riittäneet leikkiin. syötin pojille iltapalat ja laitoin nukkumaan. koko ajan lasten kanssa jotta vaimo sai levättyä. kun saimme toivotettua lapsille hyvää yöt tunnin nukuttamisen jälkeen iltamyöhään alkoi keskustelut siitä että en tue vaimoani tarpeeksi kotitöissä.

olisin toki voinut yrittää vieläkin enemmän ja minä hölmö menin sanomaan että jos olen töissä koko pitkän päivän niin eikö olisi kohtuullista etten minun tarvitsisi heti kotiin tultuani alkaa imuroimaan ja pesemään pyykkiä kun lapset haluavat leikkiä kanssani? Minä hölmö kysyin että mitä olisi kohtuullista että sinä tekisit kotona. Olisin mielelläni kotona enemmän ja vaikka heti jos hän menisi töihin. Valitettavasti hänen palkalla ei taloa makseta eli minä en voi olla kotona.

Minun vikani on etten osaa riidellä. En haluaisi tehdä sitä ollenkaan vaan vältellä inhottavia keskusteluja. haluaisin halata ja viettää mukavaa aikaa rakkaani kanssa ilman nahisteluja. joku voisi sanoa että lakaisen ongelmat maton alle. niin halusinkin vähäksi aikaa ihan tietoisesti. pahimman väsymyksen aikaan on hetki tehdä johtopäätöksiä. oletin että tilanne paranisi kun vuosien kotona olemisen jälkeen hän pääsisi aikuisten ihmisten pariin myös työpaikalla ja vauvojen/taaperoiden alkurumba väistyisi kun lapset menevät tarhaan. ei hän kodin vankina ollut. olin ostanut uuden ison auton joka oli koko kotipihassa. minä matkustin ihan mielelläni 30km töihin bussilla tietäen että halutessaan/tarpeenvatiessa he pääsisivät milloin tahansa minne tahansa - täydessä tankissa. toisaalta oli hyvä että sain aamulla nukkua vielä hetken bussissa kun olin väsynyt. oletin että kaikki helpottuisi ja meille jäisi enemmän aikaa ja voimia.

kaikki helpottui huomattavasti kun pojat meni tarhaan. liian myöhään. olimme menneet jo perheterapiaan, koska jos peli ei muutu niin tulee avioero. perheneuvonnassa oli kolmekin eri naista jotka kaikki pyysivät että minun pitäisi muuttua ja pystyä kommunikoimaan paremmin - vaimoni tuntee pahoin. minäkin olin väsynyt mutta olin kuitenkin onnellinen - olin perheen kanssa jota rakastin yli kaiken ja pahimmasta oltiin päästy yli. oli hyvä tulla keskustelemaan muidenkin kanssa siitä kuinka saamme parisuhteestamme paremman. sitä täällä ei kuitenkaan pyynnöistäni huolimatta tehty ja kyseessä oli lähinnä suhteen alasajo ja minun puutteideni ja tekemättäjättämieni avaus.

vaimoni oli varma että minulla oli suhde. jos en myönnä sitä niin tulee ero - rehellisyyttä pitää olla. jos vastaan rehellisesti tulee ero. jos haluan pitää perheeni yhdessä joudun valehtelemaan. huh huh. 

päälle nahistelut tiskeistä, imuroinneista ja ruoanlaitosta. "minä en ole sinun piika". ei kai ne nyt mitään syitä erolle voi olla kun minä kuitenkin autan minkä jaksan. yritän todella. sitten kun yritän tulee moitteita kun teen väärin ja hän tekee sitten kuitenkin itse. kieltämättä aika ärsyttävää välillä, joten hän saakin siitä sitten jatkaa...

mutta ei kai kotityöt voi olla avioeron syy. ei kai rakkaus voi kotitöihin loppua? syyn täytyy olla jossain aivan muualla. ei kai tämä voi olla pohjmmainen todellinen syy vaan ehkä enemmäkin oire.

ehkä hän odotti minulta paljon enemmän ja pettyi kun odotukset eivät täyttyneet. ulkopuolisten ja läheisten mielestä kaikki oli lähes täydellistä. talouspuolestakin selvisin ihan ehjun nahoin uuden työpaikan kautta.

rakastuimme aikoinaan vahvasti molemmat, näin uskon

rakastin häntä yli kaiken edelleen

seksi oli hyvää hänenkin mielestään vaikkakin vähentynyt

talous oli kunnossa

me olimme taas paremmassa kunnossa, myös hän

lapset tarhassa ja terveitä, ihania lapsia joita molemmat rakastamme yli kaiken

ei alkoholia eikä väkivaltaa

arvostan puolisoani ja sen mitä hän on tehnyt

--> nahistelua iltaisin kotitöistä, toisen arvostamisesta ja tukemisesta ja keskustelemisesta itsestään klo 22-01. klo 24 haluan lopettaa ja mennä nukkumaan. ei käy. nyt tämä keskustellaan nyt loppuun. pyydän että jatketaan huomenna ei näin myöhään väsyneenä ja kovaan ääneen kun lapsetkin nukkuu. yhteisessä makuuhuoneessa riitely vain jatkuu ja pääsen nukkumaan vain lasten viereen koska siellä ei voi huutaa. 

seuraava päivänä ei jatketa siitä mihin jäätiin vaan kaikki alusta. kaikki mikä on harmittanut jo vuosia. ei auta jos sanoo että tästä me jo puhuttiin mennään eteenpäin. pääsytään nahistelemaan siitä kuinka keskustellaan. keskustellaan keskustelemisesta. nahistellaan tavasta jolla keskustellaan. tämä ei ole johtanut mihinkään. pyydän että puhutaan asioista. en osaa tätä. meillä on tähän max. 2 tuntia aikaa joka ilta sitten pitää lopettaa. enempää en jaksaisikaan. ehtii vielä nukkumaan melkein 7 tuntia jos lopettaisi klo 24. toiveajattelua.

toinen puhuu traktoreista toinen omenoista. olen väärässä hän on oikeassa. en tajua. ajattelemme eri tavalla. en osaa tätä. huh.

onko miehen ja naisen kokemukset näin erilaisia. minulla ei ole ollut taitoa näyttää riittävästi empatiaa hänelle. luulin että sitä ei tarvita. onhan päivänselvää että minä rakastan häntä ja koko perhettä aivan valtavasti. en halua mitään muuta niin paljon. itselläni ei ole niin väliä. haluan että voisi kokea olevansa minulle kuin kukka kämmenellä. on raastavaa riidellä hänen kanssa kun haluaisin halata ja suudella häntä. sillä en pääse kuin koira veräjästä ja lakaista ongelmia maton alle ihan kuin kaikki olisi hyvin.

kukkia en ollut tuonut moneen kuukauteen. en ehtinyt - juoksin edellisiä busseja kiinni töistä lähdettyäni että ehtisin mahdollisimman aikaisin kotiin.

olisi pitänyt hakea ne kukat.

me puhuttiin että on turvallista riidellä ilman eron pelkoa. näin ei ollut.

olen rakastanut vaimoani ensisilmäyksestä yli seitsemän vuotta. mihin hänen rakkautensa hävisi. 

olen yksin entisessä kodissamme. käytän yhtä huonetta monesta. kun pojat ovat kotona käytämme suunnilleen puolta talosta. tämä on poikien koti - avioerossa haluan pitää siitä kiinni mahdollisimman pitkään että ainakin jotain pysyy stabiilina poikien silmissä.

kaipaan häntä mutta vaikuttaa siltä että juna meni jo.

onneksi on pojat joka toinen viikko. pojat ovat urheita.

tämä oli viimeinen asia kuoleman jälkeen jonka poikien toivoin koskaan kokevan.

en näe taas poikia viikkoon. tulee vesi silmään kun pojat vilkuttavat lähteissään. pojillekin tulee kyynel silmään. yritän itse olla urhea jotta pojille olisi helpompaa.

en näe häntä kuin väläykseltä vaihdon hetkellä. antaisin mitä tahansa jos saisin halata häntä vielä kerran. antaisin kaiken pois jos hän haluaisi olla kanssamme. 

kavereiden kanssa olen käynyt useampaankin kertaan ulkona. naiset ehdottelee joka kerta kaikenlaista "kivaa" mutta minua ei kiinnosta. he eivät ole hän.

kaipaan häntä joka päivä, silloinkin kun pojat ovat luonani.

loput aikaa kaipaan heitä kaikkia.

lapset olisivat mielestäni ansainneet parempaa.

mielestäni emme yrittäneet AIVAN KAIKKEA 

tulipas pitkä. anteeksi siitä.  ja kuten arvanette niin eikä tässä vielä kaikki.

mitä tässä oikein pitäisi tehdä - tässäkö tämä nyt oli?

arvostaisin kommentteja todella paljon

t. iskä

Meillä oli tuollaista. Tappelua, tappelua, tappelua. Lopulta tilanne kärjistyi fyysiseksi, ei pahaksi, mutta yksikin kädennousu on liikaa.

Me saimme asiat kuntoon, koska mentyäni itseeni tajusin, että vain minä voin muuttaa itseäni. Kävin psykoterapiassa ja löysin itselleni rauhan. 

Meidän ongelma siis oikeasti oli minussa, olin sellainen turhasta suuttuja, pieni väärä sana ja huuto oli jo päällä.

Terapian jälkeen tappelut jatkuivat edelleen, silloin syynä oli se, että mies ei kyennyt uskomaan, että olin oppinut terapiassa keinoja purkaa tunteitani muulla tavoin kuin miehelle huutamalla.

Opin myös kommunikoimaan paremmin ja ottamaan paremmin toista huomioimaan. Ja keskustelemaan. Ja kun minä sain terapiasta välineitä tuohon, pystyin opettamaan niitä myös miehelle ja lisäksi mies olpi muutenkin siinä sivussa tuntemaan myös minua paremmin.

Eli vaikka kävin terapiassa yksin, terapiasta keskustelu miehen kanssa auttoi meitä molempia.

Toki se vaatii sen, että sitä toista kiinnostaa kuunnella.

Puoli vuotta kesti tuota terapian jälkeistä tappeluvaihetta (vanhat tavat istuivat tiukassa, miehellä otti aina aikansa sisäistää asioita jne) ja nyt ollaan viimein oltu n. vuosi tasapainossa ja onnellisempia kuin koskaan.

Vaati itsetutkiskelua ihan molemmilta, koska eihän mieskään tokikaan huutooni ja nalkutukseeni aina varsinaisesti asiallisesti reagoinut.

#iskä 40v: Minulla voisi olla sinulle ajatus miten saisit ehkä purettua vyyhteä ja selvitettyä mistä oli kyse. Saattaisi valottaa sitä voiko asialle tehdä jotakin. Laita joku anonyymi sähköpostiosoite tänne vastaukseksi, niin kerron miten meillä alkoi selvitä taustat. Tänne en ala mielelläni kirjoittamaan niin tarkasti.

t. toinen iskä, jolla aiheesta myös kokemusta

#27 lisää: vastaan sinulle vastaavasti anonyymisti ja listaan vain sinulle asiat joilla saatat saada asiaan selvyyden. Jos haluat keskustella asiasta lisäksi, se sopii kyllä myös.

25, onkohan tässä käynyt niin, että sinä olet näyttänyt tunteesi teoilla, lähinnä käymällä töissä ja turvaamalla vaimollesi mahdollisimman mukavan kotielämän, mutta se ei ole riittänyt vaimollesi. Ilmeisesti vaimosi on kaivannut sanoja sinulta, mutta ehkä et osannut tarjota niitä hänelle. Hän olisi halunnut kuulla tunteistasi, hän olisi halunnut varmaan kuulla senkin, miksi vietit aikaasi kännykän kanssa niin paljon. Etkö kertonut hänelle, mitä teet? Etkö näyttänyt hänelle kännykästä niitä sivuja, joilla käyt tarkistelemassa raha-asioita? Etkö osannut kertoa vaimollesi omista huolistasi: työpaikkaan liittyvistä, taloudelliseen tilanteeseen liittyvistä?

Kolme naista pariterapiassa sanoo sinulle, että sinun on muututtava: on opittava puhumaan. Sinua vaadittiin myös auttamaan väsynyttä vaimoasi entistä enemmän, vaikka itsekin olit väsynyt. Sitten vaimo kyllästyi ja otti sinusta eron ja muutti lasten kanssa pois. 

Vaikutat varsin älykkäälle ja ymmärtäväiselle miehelle. Olet osoittanut halukkuutesi pelastaa avioliittosi suostumalla pariterapiaan. Entäpä jos kävisit yksilöterapiassa? Ihan itsesi vuoksi ja sen vuoksi, että tarvitset puhumisen taitoa. Voisit käydä myös terapiassa läpi päättynyttä avioliittoasi. Jo tulevaisuudenkin kannalta tällainen analysoiminen olisi hyvä, jotta et uusissa parisuhteissa toistaisi vanhoja virheitäsi. 

Miten sitten saisit perheesi takaisin? En tiedä. Riippuu pitkälti siitä, oletko vaimosi kanssa puheväleissä. Todennäköisesti hän on ihan yhtä vereslihalla avioerosta kuin sinäkin. Sinun pitäisi hoitaa ensin itsesi kuntoon ja sitten voisit ajatella sitäkin, miten voisit ystävystyä vaimosi kanssa uudelleen. Aika sitten näyttää, voiko teistä tulla uudelleen paria vai ei. 

Ota jo heti huomenna yhteyttä terveyskeskukseen erikosissairaanhoitajaan tai psykologiin saadaksesi keskusteluapua. Lääkärinkin kautta voit saada lähetteen keskusteluapuun, mutta luulen, että voit tosiaankin kääntyä suoraan erik.sairaanhoitajan tai psykologin puoleen.

Tsemppiä! 

26, minusta on hienoa, että olette jaksaneet panostaa parisuhteeseenne, sinä ja miehesi.

Myös minulla on riitainen parisuhde - tosin takanapäin, sillä edes minun omassa terapiassa oppimani keinot eivät auttaneet pelastamaan avioliittoamme. Opin kyllä olemaan provosoitumatta, vaikka puolisoni provosoi minua. Opin myös välttämään provosoimista. Opin tosiaankin riitelemäänkin asiallisemmin, mutta jotakin oli jo ehtinyt kuolla välillämme enkä lopulta enää jaksanut yrittää yksin. Niin halusin sitten erota ja onneksi myös mies päätyi avioeron kannalle.

Olen onnellisempi eronneena kuin avioliitossa. Mennyttä en kaipaa. Joskus haaveilen parisuhteestakin, mutta en ole tehnyt asian hyväksi juuri mitään. 

[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 18:02"]

#27 lisää: vastaan sinulle vastaavasti anonyymisti ja listaan vain sinulle asiat joilla saatat saada asiaan selvyyden. Jos haluat keskustella asiasta lisäksi, se sopii kyllä myös.

[/quote]

Miksi ette voi kirjoittaa tänne? Muitakin kiinnostaisi?

Ja sinulle iskä 40 v. vielä. En halua lisätä suolaa sun haavoihin, mutta tuskin saat suhdettasi korjattua jos et ymmärrä tätä oikeasti myös naisesi kannalta.

Jos minä olisin ollut vaimosi tilanteessa, olisin myös kysynyt että mikä muu kuin piika olen? Olen kotona ympäri vuorokauden yhteisten kersojen kanssa, en pääse koskaan itse minnekään, mies tekee pitkää päivää ja raplaa kännykkää yötä myöten (kenen kanssa se keskustelee?). Siivoan koko ajan, siivoan ipanoiden sotkut ja isännän jäljet ihan yksin. Ei ole omaa rahaa, ei tietoa perheen taloustilanteesta eikä omaa aikaa, ei mitään omaa. Mies ei kehu, ei puhu eikä huomioi (kelpaanko enää naisena, vai olenko pelkkä kulissivaimo tai piika?). En saa sanoa, miltä oikeasti tuntuu vaikka koitan, aina keskustelu kääntyy siihen että pitäisi keskustella jollakin tietylla tavalla, ja tietyn ajan verran, ettei mies vaan rasitu, vaikka minä haluan jo erota (välittääkö se edes miltä musta tuntuu?).

Varmaan et halunnut enää usein seksiäkään stressin takia. Vaimosi käsitti sen niin että on lasten jälkeen kulunut ja rupsahtanut etkä halua häntä. Varsinkaan kun viivyit töissä ja rassasit puhelintasi illat. Mitä muuta pitäisi olettaa?

Nuo seikat kun sisäistät niin olet pitkällä. Naiset ja miehet ihan oikeasti katsovat usein samoja asioita ihan eri kantilta. Ihmettelen kyllä yksityispsykologiasi. Ei tainnut olla hänellä oikeasti perhetyökokemusta vaikka muuten pätevä olisi ollutkin?

Kaikella hyvällä 40

hei

kun olen lukenut nämä viestiketjut niin muutama asian noteerasin:

- hyvä pointti että jos on paljon päällä muita vaikeuksia niin on helposti paljon kireyttä, hermostuneisuutta ja väsymystä päällä eikä ole voimia eikä kärsivällisyyttä parisuhteeseen. ongelmat ja tiukkuus kasaantuvat ja saattaa tulla vuosi jolloin vakavia keskusteluja / riitaa tuntuu olevan koko ajan. ei ole enää kivaa. ei ole sitä mitä odotettiin. suuri pettymys. tuleva ero on saanut alkunsa ja on päällä vanhojen nahistelujen kierre ja edellisten väsyneitten ilkeyksien kuittauskierrokset, ei unohdeta kuinka on viime kerralla puhuttu inhottavasti, ei ennenkuin anteeksi on oikesti pyydetty niin että tarkoittaa. anteeksi on vaikea sana silloin kun molemmat on omasta mielestään ja varmaan omalla tavallaan oikeassa. riippuu mistä vinkkelistä katsoo ja mitä asioita ylipäätään elämässä arvostaa. mielipideasioita.

- mistä ihmeestä te nahistelette? käsitin että syy saattaa löytyä pitkälti tuosta ylhäältä... riidellään aivan muista asioista ja mennään hermostuksissaan ja väsyneinä henkilökohtaisuuksiin. paha mieli, riita ja tulevat suhteen kannalta vakavimmat riidat syntyvät itse riitelystä joiden syyt/taustat ovat jossain aivan muualla kuin sinä ja hän itsessänne. siirrytään riitelyn jaloimpaan muotoon keskustellaan tavasta keskustella "keskustellaan keskustelusta".... joka toki johta riitelyyn koska keskustellahan emme rauhallisesti ja asiallisesti osaa. ei viimeksikään osattu - toinen ei vaan ymmärrä. ja on niitä mielipiteitäkin "minä olen oikiassa ja sinä olet väärässä"...  veenuksen vituravinkkelistä katsottuna kaikki näyttää täysin selkeältä kun toinen on tottakai aanus -planeetalta. ja sama toisinpäin. kun ollaan ihan eri mieltä niin varmasti aivan turha toivo saada toisen pää noinvain kääntymään. ja mitä kovempaa huutaa niin sitä huonommin toinen kuulee. en tiedä naisista mutta miehillä menee aika pitkälti juuri näin kun nainen huutaa miehelle. 

- pitäisikö siis vaan säätää ääneen voimakkuutta molemmat. ottaa vähän rauhallisemmin ja puhua nätimmin koska ollaan nyt kuitekin tekemisissä yhden sinulle tärkeimmän ihmisen kanssa?

- ei sekoiteta keskenään käytännön arjen ongelmia ja henkilökohtaista rakkautta? ihastuessa rakastutaan toiseen ihmisenä ei toisen arkeen, työpaikkaan, tuloihin tai rahoihin, autoon tai siivous- ja ruoanlaittokykyihin. mutta näistähän me riidellään ja ilkeillään toiselle... samalla tavalla ei toisen työpaikka laatu, tai onko sitä ollenkaan tai ei, onko rahaa tai ei, tai miten tiskaa tai imuroi pitäisi olla eronkaan syy.

- jos epäilet että arvostaako ja rakastaako toinen sinua niin kysy. monelta verbaalisesti lahjakkaalta mieheltäkin jää asiat sanomatta. kun asia on kerran sanottu että rakastan niin se lähtökohtaisesti pitää. ulkoisista tekemistä ja tekemättäjättämisistäkään ei voi vetää suoraa johtopäätöstä että rakastaa/ei rakasta tai arvostaa/ei arvosta.

- totuus miehistä ja ihmisistä. emme ole yksiavioisia kuten joutsenet ja oli kai pari muutakia lajia jotka ovat parinsa kanssa aina alusta loppuun. raa-asta luonnostaan urosleijonat ja härät haluavat laumasta kaikki naaraat. raaka eläimellinen luonto kutsuu näin. punnittakoon miehet kuitenkin tekojensa eikä vaistojensa vuoksi joille ei luonnostaan mitään mahda. naisillekin käy oletettavasti samalla tavalla, mutta ovat astetta pidättyväisempiä kuin miehet. en tiedä kun en ole nainen. naista arvostaa siten kuin käytännössä konkreettisesti toimii ko. asiassa. joka vaatii monella valtavasti tahdonvoimaa kun vietti yrittää ottaa vallan. toiset on mentaalisti vahvempia kuin toiset - toisilla raaka vietti on voimakkaampi. toista arvostava ja rakastunutkin voi hairahtaa. mitäs sitten.

- rakkautta on vaikea löytää. älä pelkää. tunnistat sen kyllä ja ihastut kun sen kohtaat. käsittääkseni kovin moni meistä seurustelee, asuu yhdessä ja menee naimisiin kunhan joku mukiinmenevä seuralainen löytyy. todettu on että todellista rakkautta ja juuri sitä oikeaa on todella vaikea löytää. ja vaikka rakastuisitkin niin juuri hänen pitäisi samanaikaisesti rakastua sinuun. erittäin epätodennäköistä kun itsellänikään ei ole värähtänyt 15 vuoteen vaikka. huh huh. minua on komeaksikin haukuttu ja olen kohdannut satoja kauniita neitoja tuhansissa päivissä ja illoissa 15 vuoden ajan, n. 33 vuotiaana totesin että rakkaus ja ihmisten avioliitot ovat lähinnä myytti tai viitsi. miksi minulla ei ole sydän värähtänyt. kohtaamisia on ollut valtava määrä ja mukavanoloisille olen myös mennyt juttelemaan. seksiä kyllä saa ja tullaan tarjoamaankin mutta rakkaussektorilla ei mitään. eikö minussa ole empatiaa. kuoren alla tiedän on. tiedän oman herkkyyteni. heitin jo toiveeni ja ajattelin vaihtaa manterettakin hetkeksi. sitten tapasin hänet. valtava tunne. tunsin että nyt. hänkin piti minusta, mutta rakkaus olisi kyllä onnenkantamoinen. seuraavat kuusi vuotta olivat tähtitieteellisesti elämäni parhaimpia. tuollainen tunne ei voi koskaan täysin kadota.... mihin toinen ihminen on voinut sen kadottaa? koska en usko että sen kooknaan kadottaminen on mahdollista niin ala epäillä että se epätodennäköisyys toteutui sittenkin - minä todella rakastuin mutta hän ei - korkeintaan tykkäsi...? Huh huh. Sain näpeilleni toden teolla. enkä pelkästään minä vaan joku minuakin tärkeämpi. Toteutui myös lähes pahin mahdollinen. Lapset kokevat avioeron ja toisen vanhemman jatkuvan poissaolon. mutta hänestä ero oli hyvä juttu.

pahinta on että tiesin yrittäneeni lähes kaikkeni ja lähtöpelimerkit olivat n. parhaat mahdolliset. silti ei onnistunut. en osannut. tulee tunne että eihän minulla tule koskaan olemaan mitään mahdollisuutta. luottamus on aika nollassa.  itse asiassa en ole ollut yhtään kiinnostunut näyttävistäkään neitosista eron jälkeen. kukaan heistä ei ole hän. paha paikka... tässä taitaa mennä ikuisuus. tämä oli nyt sitten minun kohdaltani tässä. huh.

- vanha klisee: hyväksykää erilaisuutta. ulkonäön ja ajatusten. on luonnollista että toisen toimintatavat ja tyyli ärsyttävät - toisia enemmän toisia vähemmän - toisia ei yhtään - päinvastoin. ajan mittaan kaikissa ihmisissä on jotain sinua ärsyttävää ja toisinpäin. pieni tai iso ärsytys. se on kuitenkin vain luontainen tapa toimia, eikä tarkoitus ole ärsyttää sinua. itse koet ja tulkitset toisen ihmisen tekemiset, tavat, ilmeet ja puheet tietyllä luontaisella tavallasi hyvällä tai ärsyyntyen. joku muu voisi kokea samat asiat täysin päinvastoin. esimerkiksi puolisosi. ajattelutyylit ja tapa kokea asioita ovat erilaiset. kumpikaan ei toista huonompi tai väärä tapa toimia ja ajatella jos ne poikkeavat toisistaan ja alkaa ärsyttämään. molemmat ovat omalla luontaisella tavallaan oikeassa ja yhtä hyviä. toiset tykkää kovasti - toiset ärsyyntyy samoista tavoista ja jutuista. samat ihmiset voivat olla eri ihmisten silmissä samaanaikaan hyviä tai ärsyttyviä tyyppejä. mites teillä kotona. jos toisen tavat toimia ja kommunikoida ärsyttää niin oletatko automaattisesti että olet oikeassa/hyvä ja toinen väärässä/paha? Eri tavalla ajattelevana ihmistyyppinä hän saattaakin kokea sinut ivan samalla tavalla. Soppa on valmis ja ratkaisematon jos tätä hoksaa. Huomaat tämän kyllä kotona pian. kuinka usein on tarve imuroida ja tiskata, onko ajoissa, viime tingassa vai myöhässä aina, ihmis- vai asiakeskeinen, pikkutarkka vai suuripiirteinen, suunnitteleeko etukäteen vai luonnostaan tilanteen mukaan ilman suunnitelmia, pohtiiko asioita keskustelemalla sinun/muiden kanssa vai pohtiiko paljon itsekseen omassa päässään, seurallinen vai tekeekö mieluummin yksinään, ottaa riskejä vai varman päälle, tunteella vai järjellä ja logiikalla, halu miellyttää vai puhua suoraan, jne... vastakkaiset tavat voivat olla punainen vaate toiselle. ei toinen mitään pahaa tarkoita - pitää vaan ymmärtää. suoranainen laiskuus on asia erikseen jos ei tee mitään ilman hyvää syytä.

- älkää kantako vanhoja taakkojanne uusiin tai edes ensimmäisiin suhteisiinne. ne eivät ole tulevan puolisosi vikoja. pyydä apua puolisoltasi - hän auttaa varmasti mielellään koska olet tärkeä ja se vahvistaa suhdettanne. huutamalla saat päinvastaisen vaikutuksen. nätisti.

- hiljaisuutta jaarkea pitää sietää myös suomessa. se että ei pitkään julista rakkauttaan ja syvälliset keskustelut ja vaikka suoran rehdin kritiikin vastaanottaminen ovat epämukavuusalueilla ja aiheuttavat stessiä, ärsyyntymistä jne. niin se ei tarkoita että rakkaus on kuollut. voi olla juuri päinvastoin ja jos koet asioita ärsyttävinä niin kysy ensin toiselta ennenkuin ymmärrät mukamas taitavasti asiat rivienvälistä oikein ja teet niiden perusteella päätöksesi.

osaisimpa itsekin aina...

tuntuu siltä että riidellääm

#27 AP:lle: Laitoin sinulle pari sähköpostia tulemaan, toivottavasti ne auttavat teitä jotenkin eteenpäin.

Jos #34 tai joku muu haluaa vastaavan viestin, niin laittakoon anonyymin meiliosoitteensa tänne ja pyynnön, vastaan kun ehdin. Tänne en ala vastailemaan tarkemmin, tätä ei ole järkeä muuttaa kiistelyksi sillä vain asianosaiset voivat tietoa saatuaan itse päätellä ratkesiko jotakin vai ei. Ihan sama onko täällä joku provo tai kiukkuinen muija joka haluaa nähdä asian siten, että kaikki pitää saada lannistettua ennen kuin on uusin tiedoin yritettykään. Ihan sama minulla onko vika miehessä vai vaimossa, kunhan asiassa jotakin selviää ja osaavat auttaa itseänsä.

Meillä ei oltu valtavan kaukana AP:n tilanteesta vaikka moni muuttuja oli nurin päin tai toisin, silti meillä asioita on ratkennut ja tilanne näyttää nyt toiselta kuin vuosi sitten tai edes viime talvena. Miksi? Koska meillä on nyt tieto mistä mikäkin johtuu. Mitä millekin asialle voi tehdä ja mitkä tulevat olemaan pysyviä ongelmia joille ei voi koskaan mitään saada aikaan (eli ne kannattaa oppia sivuuttamaan, ihmeen helppoa jos niitä on rajattu määrä ja ne tietää varmasti sellaisiksi ja senkin ettei toinen tee sitä kiusallaan vaan toimii vain että ovat hänen omimpia reaktioitansa).

27

Taas kerran tuli miehen kanssa riideltyä kunnolla. Googletin parisuhteen ongelmista ja tämä vanha ketju osui silmään.



Ihan kuin omasta elämästä olisi lukenut.



Meillä keksittiin nyt alkaa kiristämään rahalla jne riidan seurauksena. Todella tylsää tällainen. Mulla ei vaan ole voimia lähteä....

yritä kuitenkinn saada se terapiaan, meillä nimittäin auttoi ihan ihmeellisesti.

Yli 20 vuoden aikana ollut vaikeaakin. Minun mieheni on onneksi suostunut myös ulkopuoliseen apuun. Sen avulla päästy aina eteenpäin.

Oletteko huomanneet, onko ammateissa eroja? Ovatko esimerkiksi humanistit tai liikealan ihmiset parempia kommunikoimaan kuin tekniikan alan ihmiset?

Kaipasin itsekkin neuvoja parisuhdetilanteeseeni. Eli ongelma on mm puhumattomuus ja turha tiuskimen ja välinpitämättömyys. Yritän avautua avopuolisolleni joskus turhaan tuntuu siltä ja on myöntänytkin itse ongelmakseen ettei voi puhua. Muutaman kerran tapahtunut mm silleen että kun on oikeasti ollut tarvetta puhua liittyen ongelmiin niin alkaa äänensävy mennä ja poistun huoneesta. Tuo tiuskimen on juuri samoissa tilanteissa kun vastaukset on tyyliin joo joo tai niinpä jotain pitäisi tehdä mutta toinen ei kuitenkaan tee. Itse selaillut vaikka mitä foorumeja että saisin mielenrauhan itselle ja että hätäilenkö rakastamani turhaan toista niin paljon etten huomaa sitä ettei hän haluaisikaan olla kanssani. Nyt tilanne vielä kaiken lisäksi se että hän on raskaana laskettu aika pian yms ongelmia oli puhumisen suhteen ennen raskauttakin. Kaiken huippu se että hän kokee keskusteluni syyttävänä vaikka kuinka kehuisinkin häntä yms. Ja minä kun aina luulin että puhuminen auttaa aina niin paskan marjat pahimmillaan tulee jopa monen päivän hiljaisuus. Mikä neuvoksi mikä häntä voisi vaivata yms en tiedä alan olla neuvoton kuitenkin sanoo rakastavansa vaikkei se todellakaan näy päällepäin aina. Itse julistan rakkauttani häntä kohtaan muutaman kerran viikossa pyrin takaamaan yms kyselemään kuulumisia mutta se olen suurimmaksi osaksi minä joka lähestyy mitå mieltä olette tilanteesta ja mikä neuvoksi?