Keskustelu - parisuhde ihan solmussa | Aihe vapaa

Vierailija

21/76 |

12.08.2013 | 20:58

Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos avusta.

Vastauksia ja kommentteja kysymyksiisi ja kirjoituksiisi.

-Raha-asiat ja puhelin. Silloin oli paineita ja hieman hävetti. Yritin hoitaa asian taka-alalla ilman että hänen tarvitsee huolehtia. Se onnistuikin ihan mainiosti silloin ja nyt. Tällä hetkellä asun pääkaupnkiseudulla melko isossa talossa yksin ja joka toinen viikko kämpästä on yläkerta täynnä kun pojat tulevat luokseni. Ongelmana oli se että asia oli jäänyt vaimolleni kytemään ajatuksiin eikä hän ollut maininnut minulle asiasta kuin vasta yli vuoden päästä jolloin puhelimen sivustoista ei ole näytettäväksi kun oli jo toinen työpaikka ja uusi puhelin. Totta. Väärin arvioitu näin jälkeenpäin. Olisi pitänyt puhua ja ratkaista asioita yhdessä ja niellä ylpeyttä. Nyt jäi epäilyksen siemen ainiaan ja luottamuksen puute eikä selitykseksi riitä se että en halunnut lisätä hänen kuormaansa kun hän oli todella väsynyt ja odotti toista lastamme.

-pariterapia ja yksilöterapia. kaikilla on opettelemista puhumisessa, avautumisessa ja empatian osoittamisessa. osaan kyllä puhua ja avautuakin, mutta en ole vain nähnyt sitä aina tarpeelliseksi. Energia kului aikoinaan hänen ongelmiensa selvittelyyn oman siskonsa ja heikentyneen yleiskuntonsa kanssa. Hän kyllä tykkäsi olla kotona lasten kanssa mutta selvästi häntä myös harmitti ettei päässyt juoksulenkille ja ei päässyt riittävästi muiden aikuisten ihmisten ilmoille samalla tavoin minä pääsin töissä ja ehkä joka toinen kuukausi johonkin työ- tai ystävien järjestämään juhlaan (aik. joka viikko). Minä pääsin - hän ei samalla tavalla. Aikaisemmin kävin paljon kuntosalilla, pelasin jääkiekkoa ja erilaisia muita lajeja kilpaa. Nyt jätin kaikki pois jotta ehtisin bussilla kotiin mahd. aikaisin. Jos välittäisin vain itsestäni niin olisin jatkanut samaan malliin harrastusteni ja kavereideni kanssa.

Kunnallisista perheterapiasta minulle jäi aika yksipuolinen ja heikko kuva. Naispuoliset perheneuvojat ovat varmaan käyneet jonkinlaisen koulutuksen jotta voivat tuoda lisäarvoa perheille ja parisuhteille. Me keskityttiin vaimoni jaksamiseen ja tunteisiin. Kukaan ei missään vaiheessa kysynyt minun jaksamisestani ja tunteistani. Vaimoni oli ollut yhteydessä perheneuvontaan ennen, jälkeen ja terapian ajan ja asiaa lähdettiin korjailemaan suoraan ilman että mielipidettäni kysyttiin ja edes faktoja tarkistettiin ennen aloitusta. Lähtökohta oli ehkä liian myöhäinen. Vaimoni oli kai jo menettänyt uskonsa ja luottamuksensa. Avunhuutaja oli vaimoni. Itse en kuvitellut asian olevan kuin normaalia ohimenevää väsymystä joka korjautuu kun pojat menevät kesällä tarhaan ja hän pääsee takaisin töihin, puoli vuotta liian myöhään. Vaimoni oikeasti piristyikin kesästä lähtien vaikka terapiaprosessi kävi yhä hirveämmäksi. Luulin hölmönä että taustalla on edelleen molemminpuolinen rakkaus ja aito yritys korjata asioita. Terapiassa mielipiteeni ja ajatukseni olivat lähtökohtaisesti vääriä koska en ollut samaa mieltä. En minä koskaan edes haastanut riitaa ja kyllä minulle keskustelu aina kelpaa jos äänenvoimakkuutta ymmärretään säädellä kun pienet lapset nukkuu/kuuntelee. Rähjääminen on niin turhaa kun voisi rauhallisestikin keskustella.

Kun kysyin rauhallisesti loppupuolella mitä muita näkökulmia on vielä tarkoitus ottaa esille tai tapoja käsitellä asiaa kun terapia oli ollut pitkään aika yksipuolista. Sain näpeilleni ja tuloksena hirveä riita kotimatkalla autossa kun olin asettanut kuulemma terapeuttien ammattitaidon kyseenalaiseksi. Olen perehtynyt itsekin muutamaan maailman yleisimpiin persoonallisuusanalyyseihin mm. MBTI mutta perheneuvojat eivät olleet kuulleetkaan niistä eivätkä olleet ottaneet huomioon sen ajatuksiakaan niiden taustalla. MBTI:n tyyppianalyysien pohjalta asiaa olisi voinut käsitellä hyvin erilaisella tavalla. Yritin myös kysellä minkälaisissa konkreettisista parisuhdeongelmissa parit yleensä täällä käyvät ja olisiko niistä meille jotain oppia kuinka on päästy eteenpäin.

Noh juuri tällaisia oli aika vähän koska yleensä taustalla oli aika rankkoja alkoholi-, väkivalta- tai jatkuvaa pettämistapauksia joita meillä ei ollut. Kyse oli siitä että vaimoni ei uskonut että minä arvostan häntä, välitän hänestä ja hän ei enää luottanut minuun. Kun luottamuksen on kerran menettänyt niin sitä ei saa mitenkään takaisin? Halusin oikeasti pitää häntä hyvänä ja rakastaa häntä ja luulin tekeväni ja yrittäväni koko ajan niin. Hölmö luulin että olimme pohjimmiltaan vielä onnellisiakin ja että perusteet ovat edelleen vahvat. Kuinka väärässä olinkaan.

Ehdotin että vaimoni saa valita Mehiläisestä, Diacorilta tms. minkä tahansa psykologin vastaanotolle joka on erikoistunut parisuhteisiin. Ei kerrottaisi mitään etukäteen vaan mentäisiin yhdessä ja annettaisiin hänen ohjata täysin miten asiaa käsitellään. Mielellään miespuolinen niin voitaisiin ehkä oppia jotain ja minäkin lupasin nöyrtyä kaikkeen jos miespuolinenkin kokenut perheterapiapsykologi antaa minulle neuvoja. Täällä kannattaisi ehdottomasti käydä. Vaimo ei halunnut vaan perheneuvojat kuulemma riittivät. Pyysin siitä huolimatta Mehiläistä suosittelemaan jotain heidän psykologiaan ja tein sopimuksen samalla tavalla kuin vaimoni perheterapian kanssa että aloitetaan. Aikoja oli vaikka millä mitalla mutta vaimo ei halunnut mennä. Kysyin milloin hänelle voisi sopia eikä mitään ollut ja varasin ensimmäiset ajat. Vaimo ei tullut joten menin yksin. Psykologi kysyi että minkälainen parisuhdeasia - miten ne ilmenee ja mitä ovat syyt taustalla. Kun vaimo ei ollut paikalla vastasin kysymyksiin tilanteestamme siten että varmuuden vuoksi soimasin itseäni etten olisi yhtään puolueellinen. Hän kysyi myös perheterapian keskusteluista ja tuloksista. Kävin yhteensä kolme kertaa jonka jälkeen lopetin kun vaimo ei tullut. Kuulemansa perusteella psykologi tuomitsi perheterapian lähes haitalliseksi meidän tapauksessamme ja ihmetteli tapaa käsitellä vain oireita ja yrityksiä korjata niitä laastarilla puuttumatta taustalla oleviin juurisyihin joita kautta mahdollisia ongelmia saataisiin oikeasti korjattua. Hän totesi minut varsin tasapainoiseksi ja parhaansa yrittäneeksi rakastavaksi aviomieheksi eikä hänellä tullut missään vaiheessa tunne että olisin värittänyt tarinaa tarkoituksenmukaisesti siten että näyttäytyisin itse hyvältä. Päinvastoin, hän esitti tarkentavia kysymyksiä ja toppuutteli etten syyllistäisi itseäni ottaisi kaikkea omaan piikkiin. Kun kerroin että jotta tästä olisi minulle jotain hyötyä niin pitäisi löytää minusta jotain parannettavaa, joten esitän asiat kuten vaimoni ja perheterapeutit asiat näkivät eikä omina mielipiteinäni. Hän pyysi kertomaan myös faktat ja kysyi ajatuksiani kun niitä tarvittiin. Lopputulos oli aika yllättävä. Lähes päinvastainen kuin perheterapiassa. Hyvä ettei huipputyypiksi kehunut mutta kehotti toki tsemppaamaan kommunikaatioon liittyvissä asioissa. Psykologi ei ollut tavannut vaimoani mutta taustojen perusteella hänen ehdottomasti kannattaisi käydä tapaamassa muitakin asiantuntijoita välittömästi jees-naisina hänen puolelleen asettuvia kunnallisia perheterapeutteja jotka valitettavasti tutkitustikin asettuvat luontaisesti naisen puolelle kuten sosiaalivirkailijat huoltajuustapauksissa jos nainen ei ole lähes edesvastuuton. Käyntejä oli hänelle tarjolla mutta hän ei halunnut mennä kuulemaan tätä miespsykologia tai ketään muutakaan joka voisi olla eri mieltä. Ei minun kanssa eikä yksin Mehiläiselle. Hän ei halunnut enää yrittää. Jäi ihmettelemään mitä tapahtui. Miten perheterapian naiset ja miespuolinen parisuhdepsykologi voivat olla lähes täysin eri mieltä. Psykologin mielestä ei syitä noinvain voi kaataa minun päälleni vaan vaimonikin pitäisi selvittää mistä hänen tyytymättömyytensä ja kiukkunsa johtuu. Ei voi olettaa että minun täytyy ratkaista kaikki hänen ongelmansa ja olisin syy hänen esilletuomiin perheemme ja kotimme ulkopuolisiin ongelmiin. Tällaisena isona ongelmana joka itketti häntä kokonaisen vuoden melkein päivittäin oli hänen suhteensa siskoonsa joka oli aina olut todella itsekäs ja hänelle ilkeä pienestä asti. Nyt hänelle oli lopullisesti valjennut tämä asia eikä halunnut hiljaa niellä kuraa vaan mitta tuli täyteen. Kielenkäyttö heidän välillään sitä tasoa että perhe-elämämme oli täysin sekaisin puoli vuotta. Hänen siskonsa on todella pahasuinen nainen ja oikeasti todella itsekäs, joten sen pään käännyttäminen ja anteeksipyynnön saaminen vaikuttaa täysin mahdottomalta. Varsinkin kun olivat täysin eri mieltä asioista. Kummankin mielestä kumpikin oli täysin väärässä. Heidän peitsenvääntö oli lopulta itkua meillä kotona lähes joka ilta. Niin se mielipide minultakin alkoi muuttumaan pikkuhiljaa että kyseessä on varmastikin erittäin vaikea, itsekäs ja inhottava ihminen tuo sisko vaikka en tällaista käytöstä ole koskaan nähnytkään tai kuullutkaan. No tästähän äläkkä syntyi vaikka olin tottakai vaimoni puolella tässä asiassa enkä tietenkään siskon. Olen perheeni puolella. Puutun välittömästi peliin kun minun kuulleni tapahtuu jotain niin inhottavaa mitä olet kertonut että hän sinulle puhelimessa puhuu tai on aikaisemmin tehnyt.... Nyt olin hänen nähdäkseen alkanut lipeämään jo hänen siskonsa puolelle. Minun oli pakko yrittää viheltää peliä poikki ja suositella ettei ole missään tekemisissä siskonsa kanssa vähäänaikaan jos ei ole pakko koska nyt meillä itketään kotona lähes joka päivä ja vaimolle oli tulla keskenmeno noiden stressiriitojen takia. Ei lopettanut yhteydenpitoa vaan yritys kääntää toisen päätä vain jatkui ja jatkui tyyliin "etkö sinä tajua mitä olet minulle tehnyt ja pyydä anteeksi!". Aivan hirveätä puolin ja toisin. Mistä tuollainen halu päästä nahistelemaan oikein kumpuaa että pitää työntää pää suoraan mehiläispesään. Miehenä en ymmärrä tuossa mitään logiikkaa. Minä en osannut tässäkään keskustella ja tukea vaimoa oikein... Mites tämä sisko nyt minun syy yhtäkkiä onkaan... Ei auttanut perheterapetitkaan mutta psykologi olisi voinut aukoa hieman pintaa syvemmältä. Tämä oli yksi isoimmista kivistä kengässä enkä tiedä olisiko ollut mitään mahdollisuutta psykologillakaan saada heidän suhteitaan lämpenemään kun olivat ihan eri planeetoilta kuten naiset veenuksesta ja miehet aanuksesta vanhan sanonnan mukaan. Huonommin ymmärtävät toisiaan kun mies ei ole nainen eikä nainen mies. Eroja on tietysti yksilöissä mutta jotain asioita ja eroja voi kuulemma yleistää. Nykyisin tosin ihan mystisesti siskot tulevat kuulemma jo melko hyvin keskenään toimeen ilman että mitään on edes keskuteltu tai anteeksi pyydetty. Jos tämäkin nyt korjaantui ihan itsestään niin miksi tätäkään minun niskaan lastattiin? Vai onko laastaria vaan hetkellisesti haavan päällä ja mukamas sovinto kun on vanhemmilla vakavia terveydellisiä huolia ollut viime aikoina. Hänen siskokin erosi miehestään kun oli kuulemma aivan hirveää nahistelua. Pieni lapsi heilläkin. Mukava tyyppi se mies, myös vaimoni ja anopin mielestä. Mekin tykättiin anopin kanssa ennen - missä ihmeessä sekin nyt muuttui. Pitäisi jutella kai sen anopinkin kanssa, mutta olen saanut sen käsityksen anoppi on nykyisin samaa mieltä kuin perheterapeutit. Sääli. Miten tässä nyt näin kävi. Puhun edelleen nätisti exästä omalle äidilleni exästäni, mutta hän ei ymmärrä miniänsä ajatuksenjuoksua ollenkaan.

Pelkkien luulojen ja omien hetkellisten tuntemusten perusteella ei pitäisi tehdä tämän kokoluokan päätöksiä. Pitäisi olla jotain konkreettista ongelmaa kun rakkautta oli alunperin niin hirveästi.

Vai oliko?

Miten se voi se kokonaan kadota noin vain täydestä rakkaudesta niin ettei edes kaveria haluta olla?

Vai onko sitä vielä jonkun verran jäljellä?

Haluaisin olla edes ystävä. Hyvä ystävä.

Apua....

Anteeksi että tuli näin pitkä. Ehkä joku jaksaa lukeakkin.

Vastaa

Tapahtumat

parisuhde ihan solmussa

Kommentit (76)