parisuhde ihan solmussa

Näistä jutuista tulee itselleni mieleen muutama oleellinen ongelma parisuhteen kannalta:

- Toisen tai molempien huonot ihmissuhde-, kommunikointi- jne. taidot

- Keskusteluyhteyden puuttuminen tai taipumus väärinymmärtää asioita (liittyy edelliseen kohtaan)

- Tyytymättömyys omaan itseen, työhön tai muuhun elämän osa-alueeseen. Tai sitten vain ihan "yleinen tyytymättömyys", joka voi liittyä ikäkriiseihin tai vastaaviin vaiheisiin elämässä

Olen nähnyt elämäni aikana monta avioeroa, vaikka itse en ole eronnut. Joskus elämä voi parantua eron myötä, mutta ainoastaan sitä kautta, että eron myötä ihminen oppii kasvamaan henkisesti. Niissä tapauksissa, joissa ollaan erottu riitelyn, rakkauden puutteen, tyytymättömyyden tms. syyn takia, myös tulevat liitot ja suhteet ovat useimmiten kariutuneet. Väkivalta- ja päihdetapaukset erikseen.

Huonot keskustelutaidot sekä tyytymättömyys ovat ihmisen omia ominaisuuksia, joten ne seuraavat mukana uuteenkin ihmissuhteeseen. Onneksi ihmisenä voi kasvaa myös vaihtamatta kumppania. Se on vaikeaa, jos puoliso ei suostu hakemaan apua. Toisaalta myös terapiassa käyminen yksin voi auttaa. Jos edes toinen oppii parempia parisuhdetaitoja, huomaa milloin pikkuasia alkaa karata käsistä ja eskaloitua järjettömäksi riidaksi, niin tilanne voi alkaa helpottua huomattavasti.

Pahimpana aikana pyysin miestä kertomaan minusta hyviä puolia, ja listasin asioita, joita ihaile, arvostan ja rakastan hänessä. Emme olleet koskaan huomanneet kertoa. Alussa on kiihko ja huuma, ei tarvitse. Sitten tulee lapset ja arki, ei huomaa tai muista. Olen vielä vuosien jälkeen iloinen muutamasta jutusta, jotka mies minusta kertoi. Tilanne meillä sikäli eri, että olemme aina hoitaneet lapsia molemmat. Ei ole koskaan kaatunut arki päälleni. Mutta fiksuillakin ihmisillä vie vuosia oppia kommunikoimaan oikein. Mulle iso juttu on ollut oppia tajuamaan, että jos toinen ei halua ruotia jotain asiaa, niin sitä halua täytyy kunnioittaa. Ikuisuuksiin asioita ei voi lakaista maton alle, mutta miehen täytyy voida luottaa, että saa valita joskus myös mökötyksen ja möllötyksen omassa kodissaan ilman draamaa. Paremmalla hetkellä sitten selvitellään, jos silloin enää sille on edes tarvetta.

kiitos.

siltä varalta että olet oikeassa niin perehdyn asiaan hyvällä ajalla varmuuden vuoksi. tällaisia asioita ei tule ajatelleeksi.

iskä

toki yksilökohtaista kuinka paljon tykkää olla kotona lasten kanssa, kuinka iso kämppä ja menot ja kuinka vakaa ja hyvätuloinen työympäristö työssäkäyvällä...

jos tekee vain yhden lapsen niin pari vuotta menee varmaan ihan onnellisesti ja homma helpottuu huomattavasti kun lapsi on päivät tarhassa ja molemmat pääsee töihin juttelemaan aikuisten asioita. jos tekee heti perään ensimmäiselle lapselle pikkusisaruksen niin kotona olo tulee helposti 4 vuotta joka on jo aika pitkä aika. siinä ajassa ehtii jo talouden suhdannesykli kääntymään noususta taantumaksi ja työhuolet voi alkaa painaa. ja 4 vuotta on mielestäni pitkä aika kotona päivät - usein yksin. parasta säästää voimia illaksi ja viikonlopuksi, molemmat. 

tarhassa on lasten mukavaa kavereiden kanssa ja tarhassa puuhaillaan monesti kaikkea kivaa. lapseni tykkäävät kovasti vaikka koti onkin paras paikka. toki olen myös sitä mieltä että ihan vauvojen ja pikkunaperoiden kanssa koti voi hyvinkin olla se paras paikka (alle 2v.). Voi olla lapsetkin saavat enemmän siitä ja suhde vanhempiin on syvempi. Yli kaksivuotiaat alkavat olla jo sen verran vilkkaita että leikit maistuu ja sosiaalisuus tarttuu hyvin tarhassa. 

Tällä viikolla olen poikien 4 ja 5/6v. kanssa. Tarhassa on taas kivaa mutta kotona kivempaa. Naapuriin on tullut lapsi ja pikkupoika on juuri oppinut kävelemään. Ei puhu vielä. Naapurin rouva on ihan pirteän oloinen ja näin kesäisin on tullut pojan kanssa ulos. Mies on paljon työmatkoilla ja on selvästi työhuolia - jutellaan avoimesti. Ovat minua nuorempia muttei ihan kymmentä vuotta. Välillä tuntuu että rouvalle on melkein päivän voitto kun pääsee juttelemaan hiekkalaatikon äärellä jollekin toiselle aikuiselle. Hän on ollut kotona noin vuoden. neljä vuotta olisikin jo huomattavasti pidempi aika.

juttelin tästä sille miehelle joka saattaa vaihtaa työpaikkaa jonka mukana tulee min. 50-70 matkapäivää vuodessa ehkä enemmän. kiva päästä reissuun aina silloin tällöin mutta vaimosi ei. pitäkää huoli toisistanne ja säästäkää voimia ja aikaa toisillenne. muuten hinta voi olla liian kova. kiva jos on rahaa, mutta jos ei kohta ole kenelle ostaa ja kenen takia töissä käy niin mitä niillä rahoilla sitten tekee...

pitäisi kai jutella etukäteen. jutella myös odotuksista.

iskä

jatka juttelua...

hieno homma !

iskä

Meillä tulee tuollaisia kausia silloin tällöin. Yhdessä 8 vuotta oltu. Kestävät puolisen vuotta.

Osaisitko itse olla riitelemättä (jos siis oletetaan, että miehesi pahantuulisuus on riitojen taustalla)? Antaa miehelle periksi silloin kun se on mahdollista tarpeeksi pienissä asioissa (siis sellaisissa, jotka eivät täysin sodi sinun ja perheen hyvinvointia vastaan)?

 Anna sen jöröttää tovi rauhassa. Siinähän kiehuu omassa liemessään.

Meillä se olen minä, joka jöröttää välillä. Mies on silloin viisas kun antaa tilaa.

ongelma ei liene lasten vaihtovaatteet eikä kulmakaapin ovi vaan...?

miehesi saattaa olla jopa ihan normaali perusmies eikä käytöksellään ja jutuillaan tarkoita mitään pahaa sinulle tarkoituksellisesti.

kai se inttäminen ja nahistelukin käy paremman puutteessa mutta kannattaisi varmaan ihan jutella. kyllä miehesi kuuntelee kun asiallisesti ja rauhallisesti esittää asiansa ja mitä värinöitä tekemiset ja tekemättäjättämiset sinulle aiheuttaa. kysy samalla onko miehelläsi vastaavanlaisia mutta ei ole halunnut tuoda ilmi. puhukaa mutta älkää suuttuko tulisesti ja erotko jos kyseessä on vaihtovaatteet tai kulmakaapin ovi. ei ole välttämättä kysymys edes siitä välittääkö, arvostaako ja rakastaako miehesi sinua.

miehen näkökulma - voin olla pahasti hakoteilläkin enkä ole tilanneherkästi oikein mukana vaan puhun metsästä enkä edes aidasta tai aidan seipäistä.

iskä

crashed and burned

kylläpä kuulosti hyvältä. hyvin sanottu ja monelle miehelle tämä olisi varmaan helpotus:

"Mutta fiksuillakin ihmisillä vie vuosia oppia kommunikoimaan oikein. Mulle iso juttu on ollut oppia tajuamaan, että jos toinen ei halua ruotia jotain asiaa, niin sitä halua täytyy kunnioittaa. Ikuisuuksiin asioita ei voi lakaista maton alle, mutta miehen täytyy voida luottaa, että saa valita joskus myös mökötyksen ja möllötyksen omassa kodissaan ilman draamaa. Paremmalla hetkellä sitten selvitellään, jos silloin enää sille on edes tarvetta."

Ei toki voi aina mököttää ja vedota tähän oikeuteen. pitää saada puhua jos harmittaa. jos puhuminen on asiallista eikä kireää huutamista ja äänen korottamita niin miehetkin juttelevat mielellään.

hei millamagia1978 /  t.34

"taas on tilanne päällä".

jos kaipaat näkökulmaani niin toki jaan sen. se on kuitenkin miehen mielipide ja minun. vaikka mies olenkin niin en välttämättä samanlainen kuin miehesi.

miehelläsi on ilmeisesti mitta täynnä (nahistelua, huutamista, riitelyä...) eik'ä halua sitä enää. näin ei kannatta enää jatkaa - se ei ole tuottanut tulosta eikä tule tuottamaankaan.

on turha odottaa että jokin muuttuu jos mitään ei muuta.

olen iskä 40/41v. ja minulla ei ole enää tilanne päällä. juna meni jo. valitettavasti. meillä oli samanlaista.

keppi ja huutaminen ei toimi joten koita jotain muuta. porkkanaa ja mukavaa jutustelua ihan rauhallisesti. sellaiseen miehesi suostuu mielellään. heti kun alatte nahistella niin saatte toisistanne huonoimmat puolenne esiin ja pahennatte ensitsestään tilannetta. toki  saa räiskyäkin ja se on kuulemma suurten tunteiden merkki, mutta ei koko ajan korkealta ja kovaa. jos puhuitte asioista niin älkää menkö henkilökohtaisuuksiin jos on henkilökohtaisuus niin koittakaa ymmärtää. puhukaa nätisti toisillenne.

sinun ei tarvitse koko ajan miellyttää miestäsi, mutta ei tarvitse myöskään aina tuoda kaikkea ulos ja tehdä olo epämiellyttäväksi. moni mies onm mieluummin hiljaa sanomatta mitään kuin osallistuu riitelyyn. ei olla aina samallalailla läsnä ja herkkiä tunteille.

sinun tulee saada olla nainen ja naisellinen toivomallasi tavalla. jutelkaa miten se toteutuu. jutelkaa mistä pidätte ja mistä ette ja mitä tekemiset ja tekemättäjättämiset teille molemmille aiheuttaa. mitä te niistä ajattelette. jutelkaa tulevaisuudesta ja odotuksista. sanokaa jotain postiivista toisillenne, se mistä pidätte toisesta ja että ylipäätänsä pidätte toisistanne. siitä tulee väkisinkin hyvä mieli. jutelkaa nätisti. miehesi pitää myös saada olla mies. ja miehesi täytyy ymmärtää että sinun pitää saada tuntea olevasi nainen - haluttu ja toivottu. miehesi saattaa tunteakin näin mutta joskus kaikki jää sanomatta koska se on omasta mielestä itsestäänselvää.

kyllä mieskin on herkkä ja tykkää halata, pussata, rakastella ja pitää kädestä oman kultansa kanssa. on iso menetys kun ei enää voi.

riitelemällä ette selvästikään saa asioita ratkaistua. teidän pitää kaiketi molempien haluta että toisella on hyvä olla. molempien.

itse taisin laiminlyödä paljon näitä asioita ja se harmittaa. taisimme molemmat laiminlyödä näitä. oletin liikaa ja pidin itsestäänselvyytenä liian paljon asioita. voisipa kelloa siirtää taaksepäin...

aloin itsekin pohtimaan että mistä se hyvä olo syntyy...

tsemppiä,

t. iskä

crashes and burned

Mulle tulee mieleen teidän isien jutuista sama ongelma kuin mikä mulla on mieheni kanssa. Siis tuo keskustelu, tai paremminkin sen välttely. Olen työstänyt asiaa mielessäni ja luultavasti oppinut ymmärtämään miestäni, ettei hän tarkoita sitä miten käyttäytyy.

Vaikeista tai raskaista asioista en saa sanotuksi miehelle koskaan. Oikeastaan tuntuu etten saa sanoa ääneen jos suututtaa, vituttaa, masentaa ja kaikki kaatuu niskaan (onneksi näitä tuntemuksia on harvemmin). Ohittaa mut, ei halua kuulla tai sanoo vaan että älä nyt taas ole tuollainen. Luulen, että se ei joko osaa vastata oikein, ei halua oikeastikaan kuulla mistään mitään negatiivista jne. Perheasioita en saisi sitten kenellekään muullekaan puhua.

Kun ei kuunnella, eikä olla kiinnostuneita, niin jossain vaiheessa se ääni kovenee, se on selvä. Mulla näin ei ole vielä käynyt, mutta jossain vaiheessa tulee käymään. Ja jos on kyseessä niin iso asia, kuin että toinen haluaa erota, niin miltä luulette sen tuntuvan, kun toinen haluaa nukkua? Se on ihan hirveän loukkaavaa.

Minun mieheni vastaa vaikeisiin aiheisiin ehkä tarkoittamattaan niin, että koen ettei hän anna minun mielipiteilleni, tunteista puhumattakaan mitään arvoa. Sama juttu on ollut edellisissäkin suhteissa joten ehkä miehet on vähän sellaisia.

moi,

Miehen ja isän näkökulma. Ei voine yleistää kaikkiin miehiin mutta jos tunnistan itseni äskeisestä 90%sti niin saattaa mennä aika lähelle. Lue miehesi kanssa tätä palstaa sopivin kohdin ja katsokaa osuuko...?

"keskustelu, tai paremminkin sen välttely"

V: miehille keskustelu ei ole ollenkaan välttämätöntä. riippuu minkälaisista perhekulttuureista tulee. itse tulen sellaisesta suvusta että ei puhuttu lämpimikseen. puhuttiin kun oli oikeasti asiaa. puhuttiin aina asioista eikä koskaan tunteista. ei tarvinnut puhua tunteista kun oli selvää että olimme perhe ja välitimme toisistamme kovasti. ei asiaa tarvinnut tuoda esiin ja mainostaa - itsestään selvä asia. 

"Vaikeista tai raskaista asioista en saa sanotuksi miehelle koskaan"

V: mitä tarkoitat vaikeilla ja raskailla asioilla. olisiko sinulla esimerkkejä. minun suvussa on nähty melkoisia tragedioita joten tulee puntaroitua useampaan kertaan kehtaako valittaa vai pitäisikö asiasta selvitä ihan itse omalla yrittämisellä ja pienellä sietokyvyllä. apua voi toki pyytää ja sitä yleensä myös saa. talvisotaan ei tarvitse mennä yksin. saat sanoa melkein mitä tahansa kunhan puhut nätisti. yritä kärsivällisesti löytää tapa päästä nätisti ja rauahallisesti puhumisen yhteyteen. huutaminen on yleensä lopun alku.

"tuntuu etten saa sanoa ääneen jos suututtaa, vituttaa, masentaa ja kaikki kaatuu niskaan"

V:  suututtaa, vituttaa, masentaa... onko ongelma syy sinun miehesi vai joku muu syy kuten työ, raha, terveys, joku muu kodinulkopuolinen tyyppi tai asia? sitä vaan että jos sinua suututtaa jokin kodin ulkopuolinen asia niin perimmäinen syy ei ole sinun miehesi vaan joku muu henkilö tai asia. mitä jos yrittäisit ratkaista asioita ihan itse etkä suutahtele miehellesi asioista joiden kanssa hänellä ei ole ollut mitään tekemistä. kyllä maailman ongelmat jakaantuvat tässä maailmassa miesten ja naisten kesken aikalailla tasan. miehet ei vaan purnaa asioista. ja jos kysyt mieheltäsi onko ongelmia, niin vastaus on lähes aina "eiköhän tässä pärjätä" vaikka haasteita olisikin. tämä saattaa kuulostaa aina sovinistiselta mutta käsittääkseni maailman vastuista valtaosa on kasaantunut miesten harteille joten valitettavaakin pitäisi olla enemmän? toki vastuu on erilaista eli saattaa olla huono vertailu. silti. 

yleensä miehet nielevät kodin ulkopuolelta tulevan katkeran kalkin ja yrittävät selvitä. tämä ei tarkoita sitä että vaimolle tarvisisi alkaa mesomaan. ei se vaimon vika ole korjata minun työpaikan ongelmia tai muiden loukkaavaa käytöstä. toisin kuin ulkona niin kotona on turvasatama jossa lokaa ei tule niskaan? jos perimmäinen syy vitutukseen ei ole miehesi niin lähtökohtaisesti sinun pitäisi päästä sinut niiden asioiden kanssa itse. älkää naiset syyttäkö miehiänne siitä että he eivät ratkaise kaikkia Teidän ongelmianne. toinen auttaa jos pystyy, ja jos ei mistä vaan syystä pysty, niin syy ei lähtökohtaisesti edelleenkään ole miehesi. ratkaisepa itse miehesi ongelmat. todennäköisesti se kuka mieheltäsi kysyy "miten menee" on toinen mies: ystävä pitkältä ajalta tai seurakaveri saunaillassa. sieltä löytyy tukea ja neuvoa. jos sinä olet jo aivan hiilenä niin lisää ei enää tarvita.

mies tuskin näitä keskusteluja avaa. puhutaan paljon kuinka miehen pitää ymmärtää naista. aika yksipuolista marinaa - eipä paljon kysytä mikä miehen mieltä painaa ja minkälaisia huolia.

Jos sinulla oli paketti sekaisin jo ennenkuin tapasit miehesi niin älä syytä miestäsi siitä äläkä myöskään sitä ettei hän sinun pakettiasi korjaa. jos kannat kaiken moskan himaan ja alat vänkäämään miehesi kanssa niin huonosti käy. samat tietysti miehelle eli toisinpäin. auttaa toki pitää lähimmäistä aina mutta älä katso lahjahevosta suuhun.

"Ohittaa mut, ei halua kuulla tai sanoo vaan että älä nyt taas ole tuollainen."

V: mikä on miehen odotus siitä minkälaista kodissa pitäisi olla ja mitkä ovat omat odotuksesi. kumpi on oikeassa ja hyvä - sinä? ja huono miehesi tekee kaiken väärin eikä ymmärrä :-). Miehesi saattaa nähdä sinut aivan samoin silmin ja ajattelee että olet aivan hakoteillä mikä on elämässä ja kodissa tärkeää ja missä mennään. Kasotaan vain ihan eri perspektiivistä. Naisen perspektiivi on se oikea?

"Luulen, että se ei joko osaa vastata oikein"

V: siis sinulle kelpaa vain yksi vastaus "my way or highway" vai että miehesi pelkää että sinua miellyttääkseen ei osaa vastata sinua miellyttävällä tavalla riidan välttääkseen...? ...jos vastaa oikein niin tilanne jatkuu normaalina... väärästä vastauksesta tulee riita... mitä jos jättäisi kokonaan vastaamatta jotta kotirauha säilyisi... onko pakko vastata?

"ei halua oikeastikaan kuulla mistään mitään negatiivista jne."

V: onko pakko jos on ollut raskas päivä ja haluaa hetken levätä. kotirauha. levätään ja ladataan akkuja. ollaan vaan yhdessä ja nautitaan yhdessäolosta mahdollisimman paljon! vaihtoehtona nahistelu... Noup!
Negatiivisia asioitakin pitää pystyä käsittelemään realistisesti. kummat tuo yleensä enemmän iloa kotiin - negatiiviset asiat vai positiiviset? koittakaa pitää huoli ettette jauha aina samaa negaatiota vaan etsikää jotain positiivistakin puhuttavaakin väliilä.

"Kun ei kuunnella, eikä olla kiinnostuneita, niin jossain vaiheessa se ääni kovenee, se on selvä. Mulla näin ei ole vielä käynyt, mutta jossain vaiheessa tulee käymään."

V: mikä sulla nyt taas on? ihan oikeasti, mistä ihmeen asioista aviopuolisot kotona keskenään riitelee! Onko kyse siitä että niin kauan jatkat kunnes mies muuttaa luontaista tapaansa toimia ja alkaa käyttäytymään uudella haluamallasi tavalla oikein :-). Sinun tapasi on oikea ja hänen väärä. Miehesi on tahallaan luonnostaan väärä?

Mihin ihmeessä sinä mieheesi rakastuit? nyt jos sinä muutat miestäsi niin miehesi on eri kuin mihin rakastuit. eli... kannattaisiko jättää tuo miehen muuttaminen ja valtapeli kotona väliin ja kunnioittaa toista ihmistä sellaisenaan kun muuttaminen on lähes mahdotonta. siitä saa riitaisan eron - jos ei ole lapsia vielä niin mies lähtee kyllä ennenpitkää.

"Ja jos on kyseessä niin iso asia, kuin että toinen haluaa erota, niin miltä luulette sen tuntuvan, kun toinen haluaa nukkua? Se on ihan hirveän loukkaavaa."

V: anteeksi mikä on loukkaavaa. jos sinä sanot että haluat erota niin matto on juuri vedetty jalkojen alta. pahemmin et voisi miehellesi sanoa. eron jälkeen  EI OLE MITÄÄN ja sitä sinä olet juuri ehdottamassa. Eli miehesi tuo huonoa elämääsi josta pitää päästä eroon. Kuka on  loukkaava? Kuka on petetty? Ja tällaisen ihmisen kanssa pitäisi alkaa keskustelemaan... Värkyttävä tilanne  - toivottavasti teillä ei ole lapsia, sillä kannattaa miettiä tarkkaan millä syillä lapsenne ansaitsevat avioeron ja olla erossa koko ajan toisesta vanhemmasta. Tai toivottavasti ovat jo aikuisia lapsia.

"Minun mieheni vastaa vaikeisiin aiheisiin ehkä tarkoittamattaan niin, että koen ettei hän anna minun mielipiteilleni, tunteista puhumattakaan mitään arvoa. Sama juttu on ollut edellisissäkin suhteissa joten ehkä miehet on vähän sellaisia."

V: Koet? mitä jos kysyisit etkä arvailisi. sopisi sekä miehille että naisille. mistä olet varma ettet ole systemaattisesti väärin tulkinnut toista jo aikaisemminkin? kysy oikeasti suoraan - väärinymmärryksiä on maailma täynnä ja suutuspäissään pikaistusissa sanomiset eivät ole koko totuus ja todellinen ajatusmaaima. Vaikka oletat olevasi taitava ilmeiden ja tunteiden tulkitsija ja rivien välistä lukija niin varmuudeksi KYSY koska asiat saattavat olla juuri päinvastoin...

Ei se mitään. Vielä vähän ja riidat loppuu. Usko pois,kahdeksan vuotta ja rauhoitut. Et voinee silloin miehelle mitään.

Jos vituttaa suhteessa niin etsii sellaisen miehen, jonka kanssa ei vituta :)  Niitä miehiä on erilaisia ja myös kommunikoimaan kykeneviä/haluavia, jotka eivät pidä asioita itsestäänselvyytenä. 

Näin loma-ajan koittaessa tää on taas ajankohtaista. Itseä ainakin lähes hymyilytti miten samankaltaisissa tilanteissa toiset keskustelijat olivat. Lomahelvetti - täältä tullaan!





(mitähän alkuperäisille kommentoijille kuuluu tätänykyä?)

Vuosikaudet samaa tappelua samoista aiheista. Lopulta tein ratkaisuni, laitoin eropaperin muutama viikko sitten menemään ja sanoin miehelle, että nyt on puoli vuotta aikaa laittaa suhde kuntoon.

[quote author="Vierailija" time="12.08.2013 klo 21:26"]

Näistä päätellen on ilmeisesti parasta jos molemmat käyvät työssä. Lapset päiväkodissa. Näin miehen harteille ei lankea koko perheen talous ja naiselle pelkkä kodinhoito ja lasten kasvatus.

[/quote]

Niin. Naiselle lankeaa siis työssäkäynti, kodinhoitpo, lasten kasvatus ja osa taloudellisesta vastuusta. Näin ainakin meillä. Miehellä on sohva ja 42 " tv.

Olin todella lähellä menettää vaimoni viime kesänä. Mekin riideltiin jonkin verran ennen tätä ja epäluottamusta oli puolin ja toisin.

Kun tajusin toden olevan kyseessä menin aivan polvilleni hänen edessään. Olin, ja olen valmis tekemään ihan mitä hyvänsä että saan olla hänen kanssaan.

Juteltiin paljon ja nyt luottamus on alkanut palata ja olemme uudelleen rakastuneita (toisiamme olemme rakastaneet aina). Takana 10+ yhteistä vuotta ja melkein 10 vuotta avioliittoa.

Vaimoni on niin hyvä ihminen että hän ei käytä hyväkseen sitä tosiasiaa että tekisin mitä vain pelkästään sen eteen että saan olla hänen kanssaan.

Elämä hymyilee!

M33

Meilläkin vähän samanlaista... riitaa tulee helposti. Mies ei oikein ota kantaa mihinkään, ja kun jonkun on toimittava ja tehtävä ratkaisuja, mies sitten herää just kun ois lähdön hetki tms. ja alkaa narista, että pitikö nyt tälleen ja eikö ois voinu silleen... Ajallaan ei turpaansa saa auki eikä asian perästä. Ja sitten on sota pystyssä.

Viimeeks tänä aamuna ihmettelin, että lasten hoitorepussa ei olekaan vaihtovaatteita, vaikka ne eilen aamulla sinne laitoin. Kysyin lapsilta, onko ne hoidossa laitettu jonnekin, ja eivät tienneet. Mies istuu persiillään sohvalla Hesarin kanssa, ja jankkaa, että "jos ne on nyt vaan pantu jonnekin " tai "jos sä oot ne jonnekin laittanut", kysyn, että no onko joku teistä sitten ottanut täältä tavarat pois, ja mies sanoo että ei, mutta väittää ettei repussa eilisaamuna ollut mitään vaihtovaatteita, kun hän vei lapset hoitoon.

Inttää ja inttää, vaikka yritin rauhallisesti sanoa, että itse olit myös illalla lastenhuoneessa kun pakkasin laukun, miten kummassa ne tavarat olisi sieltä kadonneet jos kukaan ei kerran niitä ole ottanut. Eniten ottaa päähän, että sama perseellään istuminen aina jatkuu, samoin kitinä, ja elettäkään ei koskaan tee auttaakseen tai toimiakseen. Hermohan siinä menee. Niin, ja hoitopaikassahan ne vaatteet olivat... Samoin aina, jos sanon, että jompikumpi lapsi on sairas, niin alkaa inttäminen että no ei ole ja ei sitä mikään vaivaa... Korvatulehduksenkin uskoo vasta, kun saa lääkärinlausunnon, sitä ennen ei lapsi ole missään tapauksessa sairas, vaikka pyöriskelisi koko yön kipeänä.

Vaikka keskustelussa on aina kaksi osapuolta, tuollaisen ihmisen kanssa on ihan helvetin vaikeaa jutella.

Tuli vielä mieleen, että eilen kysyin, täytyykö joka kerta jättää keittiössä yhden kulmakaapin ovi auki, kun siellä käy, kun jo komannen kerran käyn sen sulkemassa jonkun jäljiltä. Mies vastaa, että "no kun kuivasin lasten mukeja" (kaapissa on siis keittiöpyykeet oven sisäpuolella). No, kun sanon, että voisitko silti laittaa kaapin kiinni, kun käyt siellä, niin vastaus on äkäinen "no, ei sit pestä ja kuivata niitä mukeja, nehän happanee pöydälle". Aha.

45:lle, pienet on teillä murheet, jos ei muuta ole.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 16:49"]

Olin todella lähellä menettää vaimoni viime kesänä. Mekin riideltiin jonkin verran ennen tätä ja epäluottamusta oli puolin ja toisin.

Kun tajusin toden olevan kyseessä menin aivan polvilleni hänen edessään. Olin, ja olen valmis tekemään ihan mitä hyvänsä että saan olla hänen kanssaan.

Juteltiin paljon ja nyt luottamus on alkanut palata ja olemme uudelleen rakastuneita (toisiamme olemme rakastaneet aina). Takana 10+ yhteistä vuotta ja melkein 10 vuotta avioliittoa.

Vaimoni on niin hyvä ihminen että hän ei käytä hyväkseen sitä tosiasiaa että tekisin mitä vain pelkästään sen eteen että saan olla hänen kanssaan.

Elämä hymyilee!

M33

[/quote] 

Ihana :)