Lue keskustelun säännöt.
Epäreilua! sis. marinaa raskauksista
09.10.2009 |
Minusta tämä tuntuu niin epäreilulta!
Tilanne siis tämä: Meillä on tosi kiva ystäväpiiri, olemme kaikki suunilleen saman ikäisiä, ja viimeisten vuosien aikana olemme kaikki saaneet esikoisemme ja vauvoillamme on nuorimman ja vanhimman välillä vaan n. 4kk ikäeroa.
Oli tosi kivaa viettää vauva-aikaa yhdessä ystävättärien kanssa.
Sitten kun vauvamme olivat n. vuoden ikäisiä, aloimme kaikki suunitella toista lasta.
Näilläkin kuopuksilla on kaikilla keskenään vaan n. 6kk ikäeroa.
Niin....paitsi, että meillä ei sitä kuopusta ole vielä tullut, yrityksistä huolimatta.
Tunnen itseni niin epäonnistuneeksi ja tyhmäksi kavereitteni rinnalla.
Ja tietenkin nämä kyselevät jatkuvasti että "noh, joko??" ja ihmettelevät mikäs siinä nyt kestää.
En oikeesti enää jaksa kohta vastata enää kysymyksiin, kun ei, niin ei.
Ja nyt yksi kavereista ilmoitti että plussasi juuri, ja heille on nyt tulossa kolmas lapsi!!!
Ei tämä ole reilua!!!! Nyt on ensin mun vuoro!!!
Ei sillä ole "oikeutta" nyt saada kolmatta lasta kun mä en oo vielä saanut toistakaan!
Kommentit (22)
Tuntuu että koko kaveripiiri on pukannut maailmaan samassa ajassa 2-3 lasta siinä ajassa kun itse ollaan saatu vaivainen yksi aikaiseksi.
Onhan se yksikin ihana, paljon ihanampi kuin muiden lapset yhteensä, mutta silti panee ärsyttämään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo tunteet on ihan sallittuja.
Sekundäärinen lapsettomuus on hurjan yleistä. Toivotaan, että teillä on vain huonosta tuurista kiinni eikä mistään sen vakavammasta.
itse yritän sitä ensimmäistä, sinulla sikäli hyvin kun olet edes sen yhden saanut... ps. toivotaan parasta
Sulla on oikeus tunteisiisi, vaikka mä en ymmärrä sua kyllä yhtään. Teittekö te siis lapset sillä mielellä, että saisitte kaveruksian olla yhtä aikaa äiteinä? Oliko miehillä siinä mitään sanottavaa?
Oikeesti ois aika kauheaa, jos mun mies tulis ja sanois että nyt pullaa uuniin, Maken ja Peran kanssa sovittiin, että ois kätsyä ja ihanaa, että kaikille ois vauvat samaan aikaan. Tuntuis että kaverit ois hänelle tärkeämpiä kuin minä ja parisuhde.
Mä en ole koskaan kuullut, että elämän isoin asia päätetään yhdessä tuumin KAVEREIDEN kanssa. Toisaalta, jos näin on, niin se selittää kyllä senkin, miksi avioerotkin näyttää menevän kulkutaudin lailla kaveripiirissä. Ei kai niihin sit koskaan oltu oikeasti edes sitouduttu.
PS; ja tajuan kyllä, että helpolla pääsee, kun tekee kaiken aina kuten muutkin lähipiirissä. Mun mielestä se vaan ei todellakaan ole tän elämän tarkoitus.
Ei me sitä kavereiden kanssa päätetty että tehdään lapset näin.
Vaan me ollaan ensin miehen kanssa tehty päätös että 2 lasta ja mikä on ikäero.
Kaverit nyt sattumalta suunitteli samalla tavalla, niin kun varmaan moni muukin.
Mutta nyt vaan tuntuu siltä että olen pudonnut kelkasta :-(
En osaa sitä paremmin selittää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään kai hirveän monella tulee se toinen lapsi esikoisen ollessa hieman alle tai hieman yli 2 v. Näin ainakin minun tuttavapiirissäni, ihan ilman mitään yhteistä kalenterisessiota :)
Kun itsellä on vaikeuksia tulla uudestaan raskaaksi, niin kyllä tekee tiukkaa kuulla toisten vauvauutisista. Ja joo, tiedän ettei se toisten onni ole itseltä pois, mutta silti.
että olitte "tehneet miehen kanssa päätöksen" että teille tulee kaksi lasta ja vielä että millä ikäerolla. Ei ihme, jos tuolla asenteella ahdistaa.. ja lisäksi, vähän suhteellisuudentajua peliin, monet eivät koskaan saa sitä ensimmäistäkään lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monesta asiasta voi kaverien kanssa kisailla ja kilpailla, mutta sulla on, ap, rankka elämä edessä, jos aiot ulottaa tuon kilpailun myös lapsiin ja jos ihan oikeasti koet itsesi tyhmäksi ja epäonnistuneeksi ja kelkasta pudonneeksi siksi, ettet saa toista lasta samaan aikaan kuin kaverit.. huoh..
Tosin meillä me olimme ne jotka emme saaneet sitä esikoista vaikka kaikki muut saivat 6kk sisään (viisi kaverusta). Toiset saivat jo pikkukakkosetkin ennen kuin me saimme esikoisemme.
Koita nyt nauttia kuitenkin siitä jo olemassaolevasta lapsesta ja mieti että pahemminkin voisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että olitte "tehneet miehen kanssa päätöksen" että teille tulee kaksi lasta ja vielä että millä ikäerolla. Ei ihme, jos tuolla asenteella ahdistaa.. ja lisäksi, vähän suhteellisuudentajua peliin, monet eivät koskaan saa sitä ensimmäistäkään lasta.
Oikeasti se on ihan hyvä että välillä nämä ihmiset palautetaan maan pinnalle.
että olitte "tehneet miehen kanssa päätöksen" että teille tulee kaksi lasta ja vielä että millä ikäerolla. Ei ihme, jos tuolla asenteella ahdistaa.. ja lisäksi, vähän suhteellisuudentajua peliin, monet eivät koskaan saa sitä ensimmäistäkään lasta.
Oikeasti se on ihan hyvä että välillä nämä ihmiset palautetaan maan pinnalle.
Päätös se on sekin, jos jättää ehkäisyn pois ja lapsia sitten tulee kun tulee ja niin monta kuin tulee.
En tosiaan näe mitään pahaa siinä, että lapsilukua tai ajoitusta hieman mietitään ja tehdään esim. päätös siitä, että ensi kuussa jätetään ehkäisy pois. Kyllä kaikki varmasti tajuavat sen, että lapsi ei sitten kuitenkaan välttämättä synny tiettynä päivänä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että olitte "tehneet miehen kanssa päätöksen" että teille tulee kaksi lasta ja vielä että millä ikäerolla. Ei ihme, jos tuolla asenteella ahdistaa.. ja lisäksi, vähän suhteellisuudentajua peliin, monet eivät koskaan saa sitä ensimmäistäkään lasta.
Oikeasti se on ihan hyvä että välillä nämä ihmiset palautetaan maan pinnalle.
Päätös se on sekin, jos jättää ehkäisyn pois ja lapsia sitten tulee kun tulee ja niin monta kuin tulee. En tosiaan näe mitään pahaa siinä, että lapsilukua tai ajoitusta hieman mietitään ja tehdään esim. päätös siitä, että ensi kuussa jätetään ehkäisy pois. Kyllä kaikki varmasti tajuavat sen, että lapsi ei sitten kuitenkaan välttämättä synny tiettynä päivänä...
kyllä kai kaikki miettivät ja päättävät omasta lapsiluvustaan. Osa ei käytä ehkäisyä ollenkaan ja lapsia saa tulla niin paljon kuin tulee, päätöshän sekin on. Ja osa päättää, että lapsia voi tulla kaksi sitten kun opiskelut on ohi pienellä ikäerolla. Eihän siinä mitään erikoista ole.
Ymmärrän sua.
Meillä kyllä toka lapsi tuli pian. Liiankin pian, ihan suunnittelematta. Vaikeutensa oli siinäkin ja samalla sain kuulla, miten toiset ei saa lasta vaikka haluaisikin. Että sellaista tämä elämä vaan olen.
Olen nyt lasten kanssa kotona, yhteensä melkein 4 vuotta olen kohta täällä ollut. Mua taas harmittaa se, miten olen jäänyt kelkasta pois, mitä tulee työelämän suhteen. Kaverit ovat ehtineet tehdä vaikka mitä tähän mennessä. Jotenkin mua vähän masentaa se. Vaikka ymmärrän toki jossain tasolla, että mun tärkein työ on olla äitinä täällä näille lapsille. Vaikka tiedä sitten, miten tässäkään olen onnistunut..
Mutta siis, yritän vaan sanoa ap, että asiat eivät aina mene niin kuin suunnittelee. Etenkään lapsen saanti asioissa. Jotkut saavat "liian pian", jotkut "liian myöhään" ja jotkut eivät ollenkaan.
Tsemppiä kuitenkin sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ajattelevani yhtä itsekeskeisesti ja epäkypsästi kuin keskenkasvuinen kakara.
Sori vaan, myötätuntoa ei juurikaan heru.
Ehkä tässä on teille se kasvun paikka opetella nöyryyttä. Elämänne kuulostaa juuri sellaiselta paljonmainostetulta "heti-mulle-kaikki-tänne-nyt" -meiningiltä. Vauvat tulevat ystäväperheiden kanssa samalla aikataululla tilauksesta, ja elleivät tule, aletaan marmattamaan elämän kauheutta!
Luulisi, että tuollaiset tunteet soittaisivat jo omiakin hälytyskelloja. Eikö jotain ole pielessä, kun lapsi antaa odottaa hieman itseään, VAIN KOSKA MUILLA ON TÄRPÄNNYT suunnitellusti, niin eniten kalvaa kateus ja elämä tuntuu siksi epäreilulta? Nyt vähän suhteellisuudentajua tuohon hommaan. Lapsia ei tehdä, vaan ne saadaan, jos saadaan.
ajattelevani yhtä itsekeskeisesti ja epäkypsästi kuin keskenkasvuinen kakara.
Sori vaan, myötätuntoa ei juurikaan heru.
Ehkä tässä on teille se kasvun paikka opetella nöyryyttä. Elämänne kuulostaa juuri sellaiselta paljonmainostetulta "heti-mulle-kaikki-tänne-nyt" -meiningiltä. Vauvat tulevat ystäväperheiden kanssa samalla aikataululla tilauksesta, ja elleivät tule, aletaan marmattamaan elämän kauheutta!Luulisi, että tuollaiset tunteet soittaisivat jo omiakin hälytyskelloja. Eikö jotain ole pielessä, kun lapsi antaa odottaa hieman itseään, VAIN KOSKA MUILLA ON TÄRPÄNNYT suunnitellusti, niin eniten kalvaa kateus ja elämä tuntuu siksi epäreilulta? Nyt vähän suhteellisuudentajua tuohon hommaan. Lapsia ei tehdä, vaan ne saadaan, jos saadaan.
Saako tuntea olonsa kurjaksi, jos ei saa hakemaansa unelmatyöpaikkaa tai jos saa potkut? Entä jos sairastuu vakavasti? Vai onko teini ja heti-kaikki-mulle-nyt -ihminen, jos ei ymmärrä, että elämää nekin vaan on.
Miten teidän lastentekopäätökset on tehty ja ovatko lapset tulleet siinä vaiheessa kun niitä on alettu toivoa?
vai millä perustelette tuon, että lapsen toivominen ja tämä toiveen toteutumattomuus ei oikeuta tuntemaan oloaan kurjaksi?
MIllä perusteella teidän mielestänne lapsettomuutta saa surra, oli se sitten kokonaan lapsettomuutta, sekundaarista tai sitä, että toive suuresta perheestä ei toteudu?
Tosin meillä kävi niin, ettei sitä ensimmäistäkään kuulunut, kun kaikki muut saivat esikoisensa ja sitten jo toisetkin.
Tuntui todella pahalta kun oli ajatellut olevansa kivasti kotona samaan aikaan lapsen kanssa kun kaveritkin.
No nyt on esikoinen tulossa ja kaverit takaisin työelämässä...
Silti nyt myötätuntoa ja sympatiaa ei täältä ap:lle heru. (VIelä) lapsettomana ei jotenkin osaa asettua lapsellisten asemaan, ainakaan jos vingutaan tästä syystä kuin ap. Sinänsä toisen lapsen kaipuun ymmärrän, mutta en sitä, kuinka elämää suurempi asia on ettei toinen tullut samaan aikaan kuin muilla.
Huvittavaa myös lukea näitä vastauksia. Kun joku lapseton kirjoittaa tänne rehellisesti tunteistaan, niistä negatiivivista kateuden ja katkeruuden tunteista, jotka luonnollisesti kuuluvat lapsettomuuteen, lynkataan hänet välittömästä lapsellisten taholta itsekkääksi ja ymmärtämättömäksi, kun ei aina jaksa täysillä nauttia muiden onnesta. Nyt ap tuntuu saavan lähinnä päänsilityksiä muilta äideiltä...
koska minulla ja miehelläni on tulossa ensimmäinen vauveli kuukauden sisällä ja sitä edelsi pitkä ja raskas aika yritystä ja erinäisiä tutkimuksia lapsettomuusklinikalla. Sattumalta sitten tärppäsi, kun meille tuli koira ja stressi ja kova yrittäminen väheni hetkellisesti. Stressillähän on suuri vaikutus lapsien hankinnassa jos koko elämä pyörii sen ympärillä, että kun ei tule lasta.
Nyt sitten katsellaan, jos vaikka toinen on tullakseen, jos ei niin sitten ollaan tyytyväisiä tähän ainoakaiseen.
Miten teidän lastentekopäätökset on tehty ja ovatko lapset tulleet siinä vaiheessa kun niitä on alettu toivoa?
vai millä perustelette tuon, että lapsen toivominen ja tämä toiveen toteutumattomuus ei oikeuta tuntemaan oloaan kurjaksi?
MIllä perusteella teidän mielestänne lapsettomuutta saa surra, oli se sitten kokonaan lapsettomuutta, sekundaarista tai sitä, että toive suuresta perheestä ei toteudu?
Motiivit suremiselle vain ap:lla ovat hieman eri, kuin mitä pidän "normaalina". Häntä harmitti se, että ovat hankkineet aiemmat lapsensa tasatahtiin kaveriensa kanssa, ja nyt - oijoi - luonto onkin päättänyt toisin ja heidän täytyykin nyt jäädä tuosta junasta jälkeen.
Ymmärrän asian niin, että harmittaa, kun ei pääsekään samalla hetkellä uuden vauvan kimppuun, kuin kaverit. Siis HALOO! On eri asia murehtia vaikka vuosiksi tai vaikka vuodeksi jatkunutta turhaa yritystä, kuin sitä, että ei tärpännytkään samaan aikaan kaverin kanssa!
Olen itse yrittänyt aikoinani esikoista vuosia, kokenut keskenmenoja sun muuta. Tästä taustastani katsottuna ap:n juttu todellakin kuulostaa keskenkasvuisen ja hyväonnisen ihmisen itsekkyyslöpinältä. Kun ei lapsi tule sillä siunaaman hetkellä kun se on tilattu, nuristaan. Usein lapsi tulee juuri silloin kun on tullakseen, eikä niitä tilata katalogista.
Jaksamista ja kärsivällisyyttä. Ei niitä lapsia oikeasti tehdä, vaan saadaan. Meillä kaikki raskaudet clomialkuisia. Ekaa tehtiin reilu puoli vuotta, toista 1,5v ja tätä kolmatta 9kk.Kyllä se vielä joskus nappaa!