Milloin rakastuit vauvaasi?

en enää muista tarkalleen että milloin. Vauva alkoi tuntua jo maailman tärkeimmältä ihmiseltä, oikeastaan jopa tärkeämmältä kuin mieheni. Toisella kerralla ei kuitenkaan vielä mahassa yhtä tärkeältä kuin esikoinen, olin itse asiassa vähän huolissani etten ehkä rakastaisikaan kuopusta yhtä paljon - tuntui ettei se olisi edes mahdollista, oli tulokas millainen ikinä olisikaan.



Pidän tavallaan epä-älyllisenä sitä että vastasyntynyttä vauvaa rakastetaan yhtä vimmatusti kuin ihmistä jonka on tuntenut jo vuosia, mutta omalla kohdallani kysymys on ollut juuri tästä epä-älyllisestä ja mitä ilmeisimminkin syvältä vaistoista kumpuavasta tunteesta. Olen heti synnytyksen jälkeen rakastanut lapsiani enemmän kuin ketään muuta tuntemaani ihmistä, vaikkei siinä mitään järkeä olekaan.

soikeana, mutta loppu raskautta kohden vihasin vauvaa entistä enemmän, pelkäsin, että en rakasta koko vauvaa kun se oli niin ilkeä mulle masussa. Leikkauspöydällä sitten katoin kun pientä rääpälettä vietiin pesulle ja rakkauttahan se oli ensisilmäyksellä. Vauva näytti niin mun omalta isältä, että kyllä omaksi tunsin :)

lapseeni olen rakastunut jo siitä hetkestä, kun tein positiivisen raskaustestin :)

kun testipuikko näytti kahta viivaa. Persoonaan tietysti hänen synnyttyään. :)

Olen ymmärtänyt, että kaikilla kiintyminen ei ole yhtä helppoa, siksi täytyy olla kiitollinen, että itsellä näin. Odotan jo kovasti, että pääsen tutustumaan tulokkaaseen "oikeasti".



Esikoiseni ja kakkonen ovat todella erilaisia luonteeltaan, kakkonen on ns. haastava lapsi ja esikoinen ns. helppo lapsi. Kumpikin on kuitenkin myös nykyään, kuten jo mahassa ja heti synnyttyään, mulle niin rakkaita, että rinnasta riipii. ;)

Kuopukseen rakastuin välittömästi, kun hänet ensi kerran näin.

Varmaan jollain tasolla jo raskausaikana, vähintäänkin ultran jälkeen, mutta ainakin heti kun sain hänet viereeni (ekat tunnit oli seurannassa). Hän oli niin ihanan pieni ja suloinen ja täydellinen (ja keskonen).



Kuopuksesta on vaikeampi sanoa. Kyllä hänestä olen aina iloinnut ja pitänyt, mutta rakkaus ehkä on tullut hiipien. Nykyisin (lapsi 2 v) jo katson häntä ja mietin oikeasti että rakastan kovasti, mutta jotenkin se tunne ei ole tullut niin automaattisesti ja ylitsevuotavan isona kuin esikoisen kohdalla.



Esikoisen kohdalla ei ole koskaan tarvinnut miettiä että rakastanko tätä lasta. Kuopuksen kohdalla olen joskus kokenut huonoa omaatuntoa kun rakkaus ei ole ollut niin selviö.

synnytystä seuraavana aamuna, kun tajusin että vauva on nyt todella siinä.



Tähän toiseen olen rakastunut jo nyt vaikka vielä on 20 viikkoa laskettuun aikaan.