Kaverin lapsenkasvatus ärsyttää! Onko se tälläistä normaalisti??

että "nukuttamista ei ole koskaan harrastettu, vaikka pienempi on ollut huono nukkumaan". Eli on annettu olla hereillä vaan siellä omassa sängyssä ihan yksin myös vauvana.



Sekin että ruokaa ei saa vaikka kuinka huutaisi nälkäänsä (eivät huuda koska on turhaa) kuulostaa minusta aika kylmältä. Nimenomaan se että lapsi ei uskalla valittaa nälkäänsä. Ikää kuitenkin 3v.



Ei minusta hyvä. Liika on liikaa.

- "jos vastaus ei tule heti, niin... -... minä päätän"

- "vaikka kuinka huutaisi nälkäänsä"

- "eivät muuten huuda, kun tietävät turhaksi"

- "ja kaikkien muiden sääntöjen lisäksi... -... eikä kaaoksessa lasten pompoteltavana jaksaisi vuosikausia"

Eri asia on sitten kummasta vaihtoehdosta kasvaa niitä itsenäisiä ja tasapainoisempia aikuisia lopulta.

ellei tee siitä tuollaista. En minä ainakaan jaksaisi äitinä elää noin. Meillä ei lapset (3- ja 5-vuotiaat) tule häiritsemään jos olen puhelimessa. Käyvät välillä kurkkaamassa ovelta että olenko jo lopettanut ja jos en, niin menevät pois. Nukuttamista meillä ei ole koskaan harrastettu, vaikka pienenpi on ollut aika huono nukkuja. Iltapuuhien jälkeen viedään sänkyyn ja pusut, halit ja sinne jäävät. Tämä on opetettu ihan suunnilleen vauvasta asti. En todellakaan uhraa illan paria vapaatuntia makaamalla nukkumista yrittävän tai nukkuvan lapsen vieressä. Mieluummin vaikka juttelen sitten vieraille, tai mikä parasta istun miehen kanssa sohvalla ja ollaan vaikka hiljaa ;D. Lapset EI valitse itse vaatteitaan, jostain paidasta voin joskus antaa kaksi vaihtoehtoa, että kumpi on parempi. Jos vastaus ei heti tule tai menee vekslaamiseksi, niin sitten minä päätän. Ja ruokaa on tarjolla vain ruoka-aikoina. Pakko ei ole syödä, mutta maistettava on , ja seutaava ruoka on seuraavana ruoka-aikana vaikka huutaisi kuinka nälkäänsä (ja eivät muuten huuda, kun tietävät turhaksi). Ja kaikkien muiden sääntöjen lisäksi nämäkin säännöt meillä on juuri siksi, että olen kotiäiti, eikä kaaoksessa lasten pompoteltavana jaksaisi vuosikausia. Että tee vain lapsia, olet vain viisaampi kasvattaja kuin ystäväsi :)

..tuossa viestissä osoittaa tunnekylmyyttä?!

kysyy se onnekas, en muista numeroa

Meillä saa kyläillä iltaisin ja me kyläilemme iltaisin. Jos meillä on iltavieraita, lapsen pesut ja iltapalat hoituvat ihan normaaliin tapaan samalla vieraiden kanssa ollessa. Tai joskus myös vieraana oleva saattaa mennä lapsen kanssa iltapesulle. Iltarukoukset tavalliseen tapaan normaaliin aikaan, ovi rakoselle ja unille.

Jos olemme itse kyläilemässä iltaisin, niin kaikissa kyläpaikoissa on löytynyt lapselle petipaikka. Lapsi on pienestä asti tottunut nukahtamaan muualla kuin kotonakin. Kotiin lähtiessä lapsi unessa ja sylikyydillä autoon, turvaistuimeen, kotiin ja omaan sänkyyn. Tai viikonloppuisin voimme jäädä koko perhe yökylään.

Lapset ovat osa meidän elämää, niin sinkku- kuin perheellistenkin ystävien kanssa. Lapsen jutut ovat tärkeitä, mutta niin ovat aikuistenkin, ketään ei saa keskeyttää. Lapsen satuttaessa, riidan tullessa tmv tottakai jutut keskeytyy ja lapsi saa tarvitsemansa huomion.

En oikeasti ymmärrä, miten joillakin voi lapsiperheen arki olla niin hankalaa. Aikataulutettunakin joustovaraa on. Lapsen ei tarvitse olla nro1 ja aina etusijalla, jos hän saa kaikkien meidän ihmistn tarvitsemaa rakkautta, hoivaa ja huolenpitoa.

En tiedä, olemmeko me vain onnekkaita, sekä lapsemme että ystäviemme osalta.

Tätä juuri tarkoitan, että tällä tavalla kasvatetut lapset ovat varmasti onnellisia kun ei tarvitse olla perheensä "pikkuhitlereitä".

Eräällä toisella ystävilläni on erilainen ote lastenkasvatukseen ja lapset (3 kpl) ihania vekaroita kiukutteluineen ja tappeluineen päivineen :)

Vanhemmilla on vilkas sosiaalinen elämä ja lapset elävät siinä mukana. Lapset ovat elämänmenossa ja harrastuksissa mukana, eikä heistä tehdä suurta numeroa ja kaiken keskipistettä.

Vieraita käy kylässä ja he touhuavat lasten kanssa tai saattavat leikkiäkin heidän kansssaan, mutta eivät joudu tekemään sitä rasittavuuteen asti.

Vanhemmat asettavat heille rajat, eivätkä hypi heidän pillinsä tahtiin. Lapsista huomaa sen että osaavat ottaa toiset huomioon.

että "nukuttamista ei ole koskaan harrastettu, vaikka pienempi on ollut huono nukkumaan". Eli on annettu olla hereillä vaan siellä omassa sängyssä ihan yksin myös vauvana. Sekin että ruokaa ei saa vaikka kuinka huutaisi nälkäänsä (eivät huuda koska on turhaa) kuulostaa minusta aika kylmältä. Nimenomaan se että lapsi ei uskalla valittaa nälkäänsä. Ikää kuitenkin 3v. Ei minusta hyvä. Liika on liikaa.

vaikkakin

- kolmevuotias lapseni voi olla hereillä hetken sängyssä iltarukosten jälkeen, emme koskaan "nukuta" häntä, ovi on raollaan ja kuulee meidän äänet

- meilläkin huutaminen on turhaa, sillä ei tahtoaan saa periksi aikuiset, eivätkä lapset

- meilläkään ruokaa ei tarjoilla kuin ruoka-aikoina, jos ei lounaalla syö niin välipala on seuraava etc

Ja kyllä, meillä on rakastava ilmapiiri.

lapselle on siitä, että hän odottelee unta itsekseen omassa huoneessaan omassa sängyssään omien unilelujensa kanssa? Ei häntä sinne ole turhan aikaisn viety, vaan ihan sopivaan nukkumaankäymisaikaan. Itkenyt ja huudellut ei ole koskaan sieltä. Joskus saattaa vielä haluta suukottaa uudestaan, joka on tietysti ihan ok. Mutta me vain uskomme siihen, että jos meistä jompi kumpi makaisi siinä hänen vierellään, niin se nukahtaminen vain venyisi ja venyisi. Eikäpä se meitä siihen enää huolisikaan, on niin tottunut nukkumaan itsekseen.



Ruokailusta. Jos teen jo lapsille kaksi lämmintä ruokaa päivässä sekä aamu-, väli- ja iltapalat, niin pitäisikö minun vielä tehdä siinä välissä jotain muuta ruokaa joka nyt tällä kertaa tälle lapselle nyt sitten sattuisi sopimaan kun kerran ruoka-aikaan tarjottu ihan tavallinen ruoka ei sitten ollutkaan kelvannut? Sehän vain lisäisi ruoan kanssa ronklaamista, kun lapsi oppisi että jääkaapista saa sitten vaikka sitä nakkia kylmänä jos ei oikeaa ruokaa viitsi syödä. Jos se on sinusta "kylmää", niin voi voi. Ja saahan he soa, että nälkä on, johon yleensä vastaan että olisiko kannattanut syödä silloin kun ruoka oli. Tähän yleensä sanovat että olisi kannattanut. Mutta ei se seuraava ruoka silti tule yhtään sen aikaisemmin.

että pahin virhe on vaatia lapselta liikaa liian aikaisin. Liian varhainen itsenäistäminen saattaa johtaa pahoihin ongelmiin. Kyllä lapsen pitää saada olla lapsi. 3-vuotias on todella pieni vielä. Hän vasta harjoittelee eri asioita sekä oikeaa ja väärää. Toiset lapset kehittyvät sosiaalisesti hitaammin



Lapsen pitää osata olla jo 3-vuotiaana niin maan perusteellisen hyväkäytöksinen, vaikka 5-vuotiaana olisi vasta valmiudet siihen kehittyneet.

että "nukuttamista ei ole koskaan harrastettu, vaikka pienempi on ollut huono nukkumaan". Eli on annettu olla hereillä vaan siellä omassa sängyssä ihan yksin myös vauvana. Sekin että ruokaa ei saa vaikka kuinka huutaisi nälkäänsä (eivät huuda koska on turhaa) kuulostaa minusta aika kylmältä. Nimenomaan se että lapsi ei uskalla valittaa nälkäänsä. Ikää kuitenkin 3v. Ei minusta hyvä. Liika on liikaa.

vaikkakin - kolmevuotias lapseni voi olla hereillä hetken sängyssä iltarukosten jälkeen, emme koskaan "nukuta" häntä, ovi on raollaan ja kuulee meidän äänet - meilläkin huutaminen on turhaa, sillä ei tahtoaan saa periksi aikuiset, eivätkä lapset - meilläkään ruokaa ei tarjoilla kuin ruoka-aikoina, jos ei lounaalla syö niin välipala on seuraava etc Ja kyllä, meillä on rakastava ilmapiiri.

Meilläkin rakastava ilmapiiri, vaikka nukkumaankäymisestä ei suurta numeroa tehdäkään, vaan lapset osaavat sen ihan itse.

Ei ole kyse tunnekylmyydestä vaan käytöstavoista. Toisten puhetta ei saa keskeyttää.

3-vuotiaasta, sisaruksettomasta lapsesta. Ei voi odottaa, että 3-vuotta täyttänyt lapsi ei keskeytä toisten puheita. Sitä vasta O-PE-TEL-LAAN! Se, että lapselle sitä opetetaan ei tarkoita sitä, että se heti tai vielä seuraaavina kuukausina tai vuosinakaan olisi täydellisesti hanskassa. Näytä mulle 3-vuotias joka odottaa kiltisti vuoroaan eikä puhu ikinä vanhemman päälle, niin minä näytän sulle pelottavan vanhemman. (tai valehtelijan).

Ap, kun sillä 3-vuotiaalla ei ole sisaruksia vielä, niin kyllä hän tavallaan on perheen huomion keskipiste ihan yksin, ihan niinkuin kaikki esikoiset muutaman vuoden ovat ennenkuin niitä sisaruksia rupeaa pukkaamaan. (vertasit tilannetta siihen 3-lapsiseen perheeseen. Siellä on opittu asioita jakamaan pakosta kun niitä sisaruksia on ja toisaalta on sitä seuraakin ihan kaksin kappalein sillä nuorimmaisella). Ei voi oikein rinnastaa, elämä nimittäin opettaa. Sinuakin.

Meidän 2-vuotiaskin osaa jo sanoa siskolleen: "Kauniisti pyytämällä onnistuu paremmin kuin huutamalla". Tottakai jokainen normaali lapsi kokeilee rajojen pitävyyttä suht säännöllisesti, muttei niistä synny mitään kriisejä, kun olo on turvallista juuri tällaisten johdonmukaisten vanhempien kanssa.

Minäkin saatan sanoa lapselleni, että nyt kyllä joudut odottamaan seuraavaan ruokaan asti, jos hän kärttää ylimääräisiä välipaloja. En ole koskaan pitänyt tätä tunnekylmyytenä vaan järkevänä tapana opettaa lapsi syömään ruoka-aikoina ja torjumaan kariesta.

Ei kaikki mitä lapsi haluaa, ole hyväksi hänelle.

Olen mielestäni rakastava äiti.. vaikkakin - kolmevuotias lapseni voi olla hereillä hetken sängyssä iltarukosten jälkeen, emme koskaan "nukuta" häntä, ovi on raollaan ja kuulee meidän äänet - meilläkin huutaminen on turhaa, sillä ei tahtoaan saa periksi aikuiset, eivätkä lapset - meilläkään ruokaa ei tarjoilla kuin ruoka-aikoina, jos ei lounaalla syö niin välipala on seuraava etc Ja kyllä, meillä on rakastava ilmapiiri.

kuin päättäväisyys ja käytöstapojen opettaminen.

Lapsi vaan valitettavasti oppii vanhemmiltaan, joten näiden lastensa pillin mukaan pomppijoiden lapset eivät koskaan opi tavoille, kun kasvavat pienestä pitäen siihen malliin, että ovat maailman napa. Turha siis väittää, ettää asettamalla lapsen aina ja kaikkialla kaiken muun edelle opettaisi lapselle oikeaa ja väärää - näin toimimalla tekee juuri tismalleen päinvastoin!!

että pahin virhe on vaatia lapselta liikaa liian aikaisin. Liian varhainen itsenäistäminen saattaa johtaa pahoihin ongelmiin. Kyllä lapsen pitää saada olla lapsi. 3-vuotias on todella pieni vielä. Hän vasta harjoittelee eri asioita sekä oikeaa ja väärää. Toiset lapset kehittyvät sosiaalisesti hitaammin Lapsen pitää osata olla jo 3-vuotiaana niin maan perusteellisen hyväkäytöksinen, vaikka 5-vuotiaana olisi vasta valmiudet siihen kehittyneet.

Esim. ilta- ja aamu-unisuus ja -virkeys ovat geneettistä laatua.



"Teet mitä teet, älä syytä tai kiitä itseäsi liikaa".

kaverilla on kohta 6-v lapsi ja ei voi puhua vieläkään mitään kun tämä lapsi huutaa ja keskeyttää, kun tavataan lapsen jutut on keskiössä,vieraatkin pakotetaan nitä kuuntelmaan.



Oma samanikäinen lapseni ei saa keskeyttää eikä vaatia jatkuvaa huomiota seurassa. Kaksistaan sitten annan huomiota ja seuraa yllin kyllin.

Mutta se että lasta ei lohduteta millään tavalla(ts. nukuteta) yöllä hänen herätessään on tunnekylmää. Lisäksi se että lapsi ei uskalla puhua nälästään ja muista tunteistaan on tunnekylmää.



Itse en lapsena uskaltanut lapsena puhua vanhemmille kuin hyviä asioita. Hyvät vanhemmat minulla muuten oli, mutta kylmät jotta kuri säilyi. Tiedän siis mistä puhun. Tiedän miten en toimi omien lasteni kanssa.

En nyt muista, mikä numero olin, mutta olen se kirjoittaja, jonka 3-v kyllä saattaa tulla juttelemaan minulle, kun puhun puhelimessa, enkä rankaise häntä siitä. Mun mielestä se ei ole rangaistava teko, että 3-v tulee esim. kysymään, kenen kanssa puhun tai näyttämään leluja, joilla parhaillaan leikkii tai pyytämään puhallusta, jos satuttaa itsensä jne. Tai jos isoveli kiusaa tms. Joka kerta sanon 3-v:lle, että olen puhelimessa, mutta en pidä pahana, jos muutaman sanan vaihdan lapsen kanssa samalla kun kuuntelen ystäväni asiaa.



Kun meillä on lapsettomia kavereita kylässä, keskityn pääasiassa heidän kanssaan seurusteluun, mutta välillä saatan samalla rakennella lapsen kanssa esim. legoilla tai tehdä jotain muuta, jota pystyy samalla tekemään ja juttelemaan kaverin kanssa. Kun meillä käy vieraita, he ovat meillä yleensä 2-3 tuntia ja hienoa, jos jonkun muun 3 v leikkii 2-3 tuntia nätisti itsekseen, kun äidillä on kaveri kylässä, mutta mä en sellaista alkaisi meidän 3-v:tä vaatimaan. Huonosta käytöksestä seuraa meilläkin kyllä rangaistuksia ja mielestäni meillä on rakkautta ja rajoja sopivassa suhteessa.



Siihen ei valitettavasti aina voi itse vaikuttaa, millaisia nukkujia lapset ovat, joten turha syyllistää niitä vanhempia, joiden lapset eivät nuku kyläpaikkojen sohvilla yms. Mutta sitähän nämä erinomaiset äidit eivät tajua, vaan luulevat, että on heidän ansiotaan, jos lapsi nukkuu "missä vaan". Itse olen aika herkkäuninen ja minun on vaikea nukahtaa, jos ei ole ihan pimeää ja hiljaista. En voisi kuvitellakaan nukahtavani jossain juhlissa sohvalle, joten en vaadi sitä lapsiltanikaan, vaan he saavat nukahtaa rauhassa omaan sänkyynsä (tai jos ollaan yökylässä niin siellä johonkin sänkyyn).

Minäkin saatan sanoa lapselleni, että nyt kyllä joudut odottamaan seuraavaan ruokaan asti, jos hän kärttää ylimääräisiä välipaloja. En ole koskaan pitänyt tätä tunnekylmyytenä vaan järkevänä tapana opettaa lapsi syömään ruoka-aikoina ja torjumaan kariesta.

nimenomaan kyse siitä, että kun vieras tulee kotiin kahville, hänelle ja muillekin tarjotaan ruoka-aikojen ulkopuolella herkkua, olkoonkin se sitten kahvia ja piparia, jätskiä tai pullaa/piirakkaa. Jos meidän lapset näkee että me aikuiset herkutellaan pöydässä, niin toki annan pöydän vieressä kuolaaville lapsille myös jotakin, iästä riippuen: Nuorimmainen saa leipäpalan, keksimmäinen ei pidä makeasta joten saa nakin ja vanhin saa sitten aikuisten herkkupöydästä jonkun jutun valita. Tämä on aivan eri asia kuin se, että ruoka-ajoista ei pidetä perheessä kiinni. Lapseton kahvittelija voisi meilläkin kuvitella että lapset syö mitä sattuu ja miten sattuu, vaan kun kotioloissa ollaan normaalisti, niin näitä vieraiden herkkupäiviä on maksimissaan se kerran viikossa.

ja kai se ero joskus on hiuksenhieno, onko joku toisen mielestä epäkohteliasta vai ei. Jos et rankaise lastasi keskeyttämisestä, onko kuitenkin OK jos koko puhelusta ei tule lapsen takia mitään? Voiko lapsi teillä tehdä tällaisia päätöksiä?

Tai saako lapsi päättää, juovatko aikuiset nyt kahvia vai ei?

Jos ap:n ystävällä eivät onnistu tällaiset perusasiat, lienee selvää että lapsi tarvitsisi lempeää ohjausta käytöstapojen ja toisten huomioimisen suhteen.

Minun isälläni oli tapana sanoa meille lapsille (tietysti jo vähän isommille kuin 3 v), että "tässä asiassa voit tehdä niin kuin parhaaksi näet, kunhan et teollasi loukkaa toisten oikeuksia". Hänen periaatteensa oli siis antaa paljon vapautta mutta samalla opettaa toisten vapauden kunnioittamista. Tähän kuuluu mielestäni myös se, että lapset oppivat aikuisillakin olevan omia asioita ja oikeus puuhata niitä. Ja kun se puuha on ohi, tehdään taas jotain yhdessä.

En nyt muista, mikä numero olin, mutta olen se kirjoittaja, jonka 3-v kyllä saattaa tulla juttelemaan minulle, kun puhun puhelimessa, enkä rankaise häntä siitä. Mun mielestä se ei ole rangaistava teko, että 3-v tulee esim. kysymään, kenen kanssa puhun tai näyttämään leluja, joilla parhaillaan leikkii tai pyytämään puhallusta, jos satuttaa itsensä jne. Tai jos isoveli kiusaa tms. Joka kerta sanon 3-v:lle, että olen puhelimessa, mutta en pidä pahana, jos muutaman sanan vaihdan lapsen kanssa samalla kun kuuntelen ystäväni asiaa. Kun meillä on lapsettomia kavereita kylässä, keskityn pääasiassa heidän kanssaan seurusteluun, mutta välillä saatan samalla rakennella lapsen kanssa esim. legoilla tai tehdä jotain muuta, jota pystyy samalla tekemään ja juttelemaan kaverin kanssa. Kun meillä käy vieraita, he ovat meillä yleensä 2-3 tuntia ja hienoa, jos jonkun muun 3 v leikkii 2-3 tuntia nätisti itsekseen, kun äidillä on kaveri kylässä, mutta mä en sellaista alkaisi meidän 3-v:tä vaatimaan. Huonosta käytöksestä seuraa meilläkin kyllä rangaistuksia ja mielestäni meillä on rakkautta ja rajoja sopivassa suhteessa. Siihen ei valitettavasti aina voi itse vaikuttaa, millaisia nukkujia lapset ovat, joten turha syyllistää niitä vanhempia, joiden lapset eivät nuku kyläpaikkojen sohvilla yms. Mutta sitähän nämä erinomaiset äidit eivät tajua, vaan luulevat, että on heidän ansiotaan, jos lapsi nukkuu "missä vaan". Itse olen aika herkkäuninen ja minun on vaikea nukahtaa, jos ei ole ihan pimeää ja hiljaista. En voisi kuvitellakaan nukahtavani jossain juhlissa sohvalle, joten en vaadi sitä lapsiltanikaan, vaan he saavat nukahtaa rauhassa omaan sänkyynsä (tai jos ollaan yökylässä niin siellä johonkin sänkyyn).

Meidän kuopus on erittäin hintelää tekoa (75cm ja 8,5 kiloa, ikää 1.5v).Meitä lastenlääkäri nimenomaan tuossa vuodenkieppeillä painon ollessa vielä alhaisempi käski antamaan ruoka-aikojen ulkopuolellakin kuopukselle sapuskaa, jos vain maistui. Lapsi on moniallerginen ja jostain syystä paino ei tahdo nousta, oltiin niin ala rajoilla jo, että oli pakko sekoitta normaali ruokailurytmi ja annettava ruokaa ihan milloin vain maistui. Ulkopuoliset kyllä kovasti pyörittelivät silmiään. Nyt painoa tullut sen verran lisää että olemme palanneet normaaliin ruokailurytmiin takaisin.

Itse en lapsena uskaltanut lapsena puhua vanhemmille kuin hyviä asioita. Hyvät vanhemmat minulla muuten oli, mutta kylmät jotta kuri säilyi. Tiedän siis mistä puhun. Tiedän miten en toimi omien lasteni kanssa.

"Mutta kylmät jotta kuri säilyi".

Millä perusteella kurin säilyttäminen edellyttää kylmyyttä? Sitähän sä itse tossa väität, vaikka toisaalta kirjoitat otsikossa että kukaan ei sanonut että tunnekylmyys liittyy jämptiyteen. Hiukka ristiriitaista.

Mutta se että lasta ei lohduteta millään tavalla(ts. nukuteta) yöllä hänen herätessään on tunnekylmää. Lisäksi se että lapsi ei uskalla puhua nälästään ja muista tunteistaan on tunnekylmää.

Itse en lapsena uskaltanut lapsena puhua vanhemmille kuin hyviä asioita. Hyvät vanhemmat minulla muuten oli, mutta kylmät jotta kuri säilyi. Tiedän siis mistä puhun. Tiedän miten en toimi omien lasteni kanssa.

Miten sulle tuli sellainen kuvitelma ettei lapsi sais puhua nälästään?

Oot tainnu lukea ihan eri viestin kuin minä

tuomittu jämään hyväksi kakkoseksi, kun ystäväsi seurasta kilpailee oma lapsi ja oma kaveri.



Jos vaivaudut miettimään, niin niinhän se pitää ollakin. Kasva tilanteen tasalle.



Lasten kanssa ehtii olla vaikka ja mitä, ennen kuin heistä kasvaa av-mammoja, mutta vanhempien huomio on kyllä tärkeää.

Ja miksei lapsille voisi sitä myös antaa. Pitäähän heidänkin oppia juttelemaan toisten kanssa.

MIksi et mene kaverisi ja lapsensa kanssa leikkimään. Varmaan antaisivat sinullekin köntin muovailuvahaa. Pafkantärkeys sikseen, lasten kanssa saa ottaa myös rennosti.