Kaverin lapsenkasvatus ärsyttää! Onko se tälläistä normaalisti??

Laitanpa lusikkani soppaan ja kerron millaista oli, kun curling-äiti-ystäväni vieraili meillä (lapsiperheessä) ainokaisensa kanssa:



Mun lapset yrittivät alusta saakka pyydellä tätä lasta leikkeihinsä. Mikään ei kelvannut.. istui tiukasti kuin sinitarra äitinsä kyljessä ja mankui ja kitisi ja häiritsi kaikin tavoin meidän naisten välistä keskustelua. Äiti-ystäväni oli selvästikin kiusaantunut ja yritti kannustaa leikkeihin, mutta tämä lapsi ei ilmeisesti osaa leikkiä. Meillä jatkui lasten touhut ihan normaalina koko vierailun ajan. Tulivat toki kahvipöytään pyydettäessä, mutta lähtivät syötyään leikkeihinsä. Ja koko ajan tämä ainokainen istui meidän aikuisten seurassa ja mankui ja kitisi... ja huom, kyseessä oli jo koululainen, ei vierastava nelivuotias.



Jälkeenpäin lapseni ihmettelivät kovasti, että miksei "Ville" leikkinytkään heidän kanssaan, en oikein osannut sanoa mitään, mutisin vain jotain, että "Ville" ehkä arasteli. Tosiasiassa "Ville" on vieraillut meillä useinkin. Ja joka kerta sama juttu; vierailut "Villen" kanssa päättyvät lyhyeen, kun "Ville" tahtoo kotiin..



Tapaammekin äiti-ystäväni kanssa usein kahviloissa ilman lapsia. Harmittaa vaan, että hän on niin hukassa äitiytensä kanssa, eikä oikein uskalla komentaa "Villeä" mitenkään. Mutta en minäkään hänelle kehtaa oikein sanoa.



Ymmärrän ap:tä oikein hyvin, pahimmillaan se on juuri tuota, kun lasten annetaan määrätä.



Perheen keskipisteessä - ei keskipisteenä, se on mun motto lasten kanssa.

Ainakin silloin jos itse sattuu olemaan kylässä. Mulle nimittäin on käynyt erään kaverin taholta ihan samoin, se meni nukuttamaan tyttöään ja jätti mut yksin istumaan olohuoneeseen tunniksi. Mä olin ihan kypsä, meinasin jo lähteä kotiin. Silloin kun mun lapset oli pieniä, ei olisi tullut mieleenkään pyytää jotain kylään iltaa istumaan ja jättää se sitten yksin istumaan pitkäksi aikaa kun mä nukutan lapsia.

Mutta vinkkinä: pyydä ystäväsi joskus kanssasi jonnekin aivan muualle - ilman lapsia. Näin saatte keskustella rauhassa, ilman häiriötekijöitä ;)

Sitten ap saa rauhassa kuunnella 100%:sti, kun äippä-kaveri puhuu vain lapsistaan :)

Joka on unohtanut täysin käytöstavat lasten syntymän myötä. Ilmeisesti äitiys vie niin paljon energiaa, ettei sitä riitä muuhun.



Joka ikiseen lapsen inahduksen suhteen hän on jatkuvassa valmiustilassa. Isompi lapsi on nyt 3 ja aikamoinen pompottaja.



Tämä äiti antaa lapselleen sellaisen esimerkin, että vain meidän tarpeet ja puuhat ovat tärkeitä - vieraita (tai ketään muutakaan) ei tarvitse huomioida eikä olla kohtelias. Ei tarvitse kuunnella toisen puheenvuoroa loppuun.



No, meitähän ei ymmärrettävästi siellä juuri enää kylässä nähdä.



Suvun yhteisissa tilaisuuksissa esim. kesämökillä tämä on jo lähes sietämätöntä. Tämä äiti tunkee lähes kyynärpäätaktiikalla ottamaan ensimmäisenä ruokaa lapsilleen ja kovaäänisesti hössöttää "otatko maitoa otatko leipää ota nyt sitä perunaa syö nyt sitä" eikä kukaan muu kuule toisten puhetta. Kaikki aikataulut (saunan lämmittämiset sun muut) täytyy suunnitella hänen lastensa ehdoilla.



Meidän kuopus on samanikäinen kuin serkkunsa ja aivan toisesta maailmasta. Ei hänelle ole mikään ongelma odottaa vuoroaan, syödä ilman hössöttämistä, saunoa vaikka viimeisessä vuorossa tai istua pöydässä vaikka oma lautanen on jo tyhjä. Tietysti hänkin innostuu kaikkien kolmivuotiaiden temppuihin, mutta ystävällinen muistuttaminen käytöstavoista riittää.



Omalla porukalla kotona saa kiljua, pomppia, juosta ja koetella sääntöjen pitävyyttä. Vieraiden aikana (ja suvun tilaisuuksissa) ollaan kohteliaita ja koetetaan tehdä vieraan olo mahdollisimman mukavaksi. 3-vuotiaallamme ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää tätä.

Ainakin silloin jos itse sattuu olemaan kylässä. Mulle nimittäin on käynyt erään kaverin taholta ihan samoin, se meni nukuttamaan tyttöään ja jätti mut yksin istumaan olohuoneeseen tunniksi. Mä olin ihan kypsä, meinasin jo lähteä kotiin. Silloin kun mun lapset oli pieniä, ei olisi tullut mieleenkään pyytää jotain kylään iltaa istumaan ja jättää se sitten yksin istumaan pitkäksi aikaa kun mä nukutan lapsia.



Jos lapsi on nukahtanut joka ilta viereen, hänen on tosi vaikea saada unta yksin. Olisiko hyvin toiminut perhepetikäytäntö pitänyt lopettaa siksi, että joskus on vieras myöhään kylässä? Vaihtoehtona on siis joko odottaa että äiti on saanut lapset nukahtamaan tai yrittää jutella kun lapsen haahuilevat vähän väliä väsyneenä ja kiukkuisena pedistään. Varmaan lasta nukuttanutta äitiäkin harmitti, kun ei voinut olla keskustelemassa kanssasi.

Olen monesti miettinyt, millaisia teinejä ja aikuisia näistä lapsista, jotka ovat aina huomion keskipisteenä, oikein kasvaa. Minun kokemukseni mukaan kotiäidit ovat pahimpia tässä lapsen jokaiseen älähdykseen reagoimisessa, jatkuvassa leikkeihin puuttumisessa, aikuisten keskustelun jatkuvassa keskeyttämisessä jne. Ja kuten tämäkin ketju osoittaa, suurin osa näin toimivista ihmisistä ei oikeasti tajua, kuinka ärsyttäviä he ovat ja millaisen karhunpalveluksen he lapsilleen toiminnallaan tekevät!

Monikin kirjottaneista on ymmärtänyt pointtini asiassa. En sano onko minulla lapsia vai ei, koska se ei mielestäni liity asiaan.

Kaverini on ainut lapsi ja ainoat kokemukset lapsenhoidosta on oman lapsen kanssa. Silläkin seikalla voi olla asiaan vaikutusta. Kokemus auttaa näissä asioissa varmasti :)

Tämän päivän lapsenkasvatuksessa on paljon hyvää (lapsentahtisuus ym.) verrattuna entisaikoihin. Mutta tänä päivänä monet vanhemmat eivät uskalla asettaa lapselleen rajoja ja olla oikeasti vanhempia! Sehän on asia joka luo lapselle turvallisuuden tunteen.

Vanhempien tehtävä on kasvattaa lapset pärjäämään kodin ulkopuolisessa maailmassa, antaa ne taidot jota siellä tarvitaan, esim. toisten huomioon ottaminen ja pettymysten sietäminen.

sanoi jossain vähän aikaa sitten hienosti että "Lasten on tiedettävä, että he ovat perheen arvoasteikossa vain hieman koiran yläpuolella." (Ei välttämättä ihan noilla sanoin, mutta sama sisältö). Näin meillä oli kotona, paljon sai sietää odottamista, turhautumista ja tylsyyttä. Aikuisena olen ollut kiitollinen vanhemmilleni, osaan kohtuullisen hyvin hahmottaa paikkani ja asemani yhteiskunnassa, siedän pettymyksiä hyvin ja omaan vahvan itsetunnon. Kyllä meillekin äiti luki aina sadun ja nukutti, paitsi jos oli jotain muuta (esim. vieraita). Ja se meidän oli vain kestettävä. Ja hyvin kestettiin, kun oli turvallinen koti ja jämäkät vanhemmat, joihin lapsi voi luottaa.

Minulla on 1v4kk ikäinen ja joudun kyllä puhelimessa ollessani paljonkin puhumaan lapselle siinä lomassa. Lapsi ei sinäänsä vingu äidin huomiota mutta pakkohan se on lasta kasvattaa myös puhelimessa ollessa. "xxx ei, niitä kasveja ei yritetä repiä alas", "ei, sinne pöydälle ei kiivetä" jne jne. Voi kun olisikin lapsi joka uskoisi aina ensimmäisestä kiellosta. ;)

ja mitään puhumatta ottaa häntä pois pahanteosta. Vai puhutko lankapuhelimeen??

ihan eri asia, kuin mitä ap varmaan tarkoitti! Tottakai lasta voi kieltää ja komentaa, mutta jos juttelet ja lärpätät ipanan kanssa, se on raivostuttavaa.

Minulla on 1v4kk ikäinen ja joudun kyllä puhelimessa ollessani paljonkin puhumaan lapselle siinä lomassa. Lapsi ei sinäänsä vingu äidin huomiota mutta pakkohan se on lasta kasvattaa myös puhelimessa ollessa. "xxx ei, niitä kasveja ei yritetä repiä alas", "ei, sinne pöydälle ei kiivetä" jne jne. Voi kun olisikin lapsi joka uskoisi aina ensimmäisestä kiellosta. ;)

On helppo huomata, että kirjoittajalla ei ole omaa lasta. Mikäli Sinulle lapsi joskus tulee, huomaat kyllä miksi lapsen äiti ei ehdi/halua juoruilla puhelimessa. Itselläni on 2-vuotias lapsi ja olen kokenut ärsyttävänä ihmiset, jotka eivät ymmärrä, että pienen lapsen kanssa ei ehdi juoruilemaan tuntikausia. Kun lapsi on päiväunilla haluaa aikaa itselleen tai hoitaa kotityöt. Sellaista se elämä pienen lapsen kanssa on, jos siihen ei ole valmis lasta suunnitellessaan on syytä harkita vielä toistamiseen. Lapsi on kuitenkin vanhemmilleen se tärkein asia ja hyvä parisuhde kestää vauvajan. Kyseessä ei ole itsekkään lapsen pompottelu vaan aina on syytä muistaa, että lapsen tarpeiden huomiointi antaa lapselle hyvän perusturvallisuuden tunteen ja luottamuksen aikuisuutta varten. - Mamma 36 v-

49, ei ole tullut mieleesi kävellä sen lapsen luo ja mitään puhumatta ottaa häntä pois pahanteosta. Vai puhutko lankapuhelimeen??

ei 49

Kieltämättä on huonoa käytöstä, jos itse on pyytänyt vieraita juuri nukutusaikaan, ja onkin sitten tunnin poissa paikalta.

Mutta, mutta: useimmiten käy niin, että vieraat tulevat _kutsumatta_ iltatoimien aikaan kylään! Silloin saavat kyllä istua yksin olohuoneessa. Perjantai- tai lauantai-iltana voimme joustaa nukkumaanmenosta sen 0.5-1 h, mutta arki-iltaisin emme. Aamulla on pakko lähteä töihin ja hoitoon.

Tässä ketjussa on nyt vallalla tämä lapsettomat-pikkulapsiperheet -kahtiajako. Taitaa vain olla niin kuin moni on sanonut, että lapsettoman on vain mahdotonta ymmärtää, ettei lasten kanssa voi niin vain joustaa. Onhan täällä joukossa ne pari täydellistäkin perhettä, jossa lapset istuvat hiljaa ja kauniisti, ja jaksavat joustaa kulloisenkin vieraan tarpeiden mukaan. Anoppi please, mene sinäkin sinne kylään!

Ainakin silloin jos itse sattuu olemaan kylässä. Mulle nimittäin on käynyt erään kaverin taholta ihan samoin, se meni nukuttamaan tyttöään ja jätti mut yksin istumaan olohuoneeseen tunniksi. Mä olin ihan kypsä, meinasin jo lähteä kotiin. Silloin kun mun lapset oli pieniä, ei olisi tullut mieleenkään pyytää jotain kylään iltaa istumaan ja jättää se sitten yksin istumaan pitkäksi aikaa kun mä nukutan lapsia.

Jakakaapas vähän vinkkiä. Jos esim. lapsi pelkää yksin nukahtamista, pelkää varjoja, pahaa unta tms. ja esittää alahuuli väpättäen toivomuksen, että äiti jäisi viereen silittelemään, kunnes uni tulee. Niin mitenkäs holdaisitte tilanteen, jotta lapseton ystävä, joka tarvitsee teitä kipeästi viereisessä huoneessa ei loukkaantuisi?

Sanotteko lapsellenne, että"nyt unta palloon ja selkäsauna tulee, jos rupeet siellä kitisemään" sitten jätät lapsen itkemään itsensä uneen ja menet juttelemaan sinkkuystävän jänskästä sinkkuelämästä. Neuvokaa!

49, ei ole tullut mieleesi kävellä sen lapsen luo ja mitään puhumatta ottaa häntä pois pahanteosta. Vai puhutko lankapuhelimeen??

Jooh, ja tuossahan syy-seuraussuhde lapselle selkiää??? ei 49

Ei pieni lapsi ymmärrä kieltoa senkään vertaa jos aikuinen tulee vain sanomatta mitään paikalle ja nappaa hänet pois. Sillä sekunnilla kun lapsi lasketaan takaisin hän syöksyy tekemään takaisin sitä mitä teki. Eihän hänellä ole käsitystä siitä että hänet poistettiin tilanteesta koska sitä ei saa tehdä. Tuo ehdotus nyt oli täysin mitäänsanomaton jos on tarkoitus oikeasti saada lapsi lopettamaan sen mitä tekee eikä pitää häntä kokoajan sylissä (jolloin kitinää taas luultavasti esiintyisi jatkuvalla syötöllä).

En tosiaankaan luule, että koko maailma hyppää minun ja perheeni pillin mukaan. Mutta: meidän omassa kodissamme eletään meidän perheemme sääntöjen mukaan, erityisesti ruoka- ja nukkuma-aikojen suhteen. Jos se ei lapsettomille ystäville ja sukulaisille sovi, niin ei todellakaan tarvitse vaivautua. Oikeat ystävät osaavat ymmmärtää sen, että elämäntilanteet vaihtuvat, ja nyt tilanne on tämä: minulla ei ole aikaa, enkä jaksa, käyttää tuntikausia puheluihin, en jaksa enkä halua roikkua kahviloissa/baareissa, en jaksa puida juoruja, jne. Huoleton nuoruus ja opiskeluaika on takana, nyt eletään tällaista elämää!

Luulevatko lapsiperheet, että koko maailma hyppää heidän pillinsä mukaan? Kyllä lapsettomillakin ihmisillä on menoja ja kiireitä, ei heillekään ihan aina sovi. Kai sitä olisi lapsiperheenkin hyvä edes yrittää jotain sosiaalisia verkostoja pitää yllä?

Ihanko oikeasti et ole enää vuosiin voinut puhua yhtään puhelua? Aika säälittävää. Eikö olisi hieman kurinpalautuksen paikka?

Minä olin lapseton 35 vuotta, ja ihan sama juttu, että lapsiperheiden äitien puhelintavat yms. ärsytti.



Nyt sen ymmärtää, kun on lapsi. Meillä ainakin aikataulutetaan pienen lapsen ehdoilla. Nukutaan päikkärit kun nukuttaa, ja viisasta se on itsekin silloin torkahtaa, jos vaan ehtii! Ja jos pikkuiseni kesken puhelun ottaa lahkeesta ja koittaa jotakin selittää äidille, niin toki vastaan. Enkä tosiaankaan jouda lapsen hereillä ollessa mitään puolen tunnin puheluja vetäsemään... niin se vaan on. Ja itse asiassa, elämä muuttuu niin lapsiperhekeskeiseksi, ettei kauheasti innosta enää mitkään hörhötykset... Mukavampi jutella niistä lapsiperhejutuista. Eli tämäkin vastarannankiiski on muuttunut ÄIDIKSI!! Minkäs teet :)



Meikkipussi sentään eksyy käteen melkein joka päivä, ja vaatteet on kotoa lähtiessä vielä entisenlaiset, eli ihan ei toivo ole mennyt ;)

Luulevatko lapsiperheet, että koko maailma hyppää heidän pillinsä mukaan?

Mutta vinkkinä: pyydä ystäväsi joskus kanssasi jonnekin aivan muualle - ilman lapsia. Näin saatte keskustella rauhassa, ilman häiriötekijöitä ;)

Sitten ap saa rauhassa kuunnella 100%:sti, kun äippä-kaveri puhuu vain lapsistaan :)

Hmm... Ja mistäköhän sen äippä-kaverin pitäisi sitten puhua, jos kotona viettää päivisin aikaa lasten kanssa??? Olla ilmeisesti hiljaa ja vain kuunnella. Yhtä lailla voisi arvostella tätä ystävää, että äippä-kaveri "joutuu" kuuntelemaan hänen hurjasta sinkkuviikonlopustaan/hankalista työkuvioista tms. Kiinnostaa varmaan yhtä paljon äippä-kaveria toisen drinkkien määrä, kuin tätä toista äippä-kaverin jutut kakan koostumuksesta.

Mutta eikö se kuulu ystävyyteen, että SAA OLLA OMA ITSENSÄ, ja jutella itselle tärkeistä asioista? Kumpikin osapuoli.

Mutta minä ainakin soittelen kavereille kun töröttelen esim pihalla ja vahdin lapsia. Jos tulee hengenhätä, niin sanon moikat ja lopetan puhelun, jatketaan sitten paremmalla ajalla.



Jos meillä on vieraita illalla kylässä, niin lapset saa olla mukana ja nukahtaa vaikka sohvalle, jos haluaa. Tai mennä sänkyynsä. Harvoin näin on ja silloin en halua mitään pakkorutiineja suorittaa.



Samoin päkkärinukuttamiset, nukkukoon sylissä tai sitterissä lattialla tai missä vaan, ei se keskustelua häiritse.



Jos tekee omasta ja lasten elämästä liian kaavamaista, niin rajoittaahan se olemista ja elämistä ja sosiaalisia suhteita.