Lue keskustelun säännöt.
Itkettää
05.10.2009 |
Oli pakko tulla tänne purkamaan pahaa mieltäni ennen töihinlähtöä.
Äitini soitti ja kysyi olisinko voinut vahtia dementikkoisäpuoltani ensi viikolla yhtenä iltana, jotta hän pääsisi vertaistukiryhmän tapaamiseen.
Sanoin että ei onnistu, lapsellani on samaan aikaan harrastusta ja sen jälkeen menen avokkini (= lapsen isä) kanssa tanssikurssille (menemme kesäkuussa naimisiin). Äiti kysyi että eikö isäpuoli menisi näiden hömpötysten edelle. Suututti ja sanoin aika töksäyttäen että minulle lapseni ja mieheni menee aina kaikkien muiden edelle. Lapseni ei pääsisi sinne jos en olisi kotona, sillä meillä vain yksi auto ja harrastus 8km päässä paikassa, jonne hyvin hankala mennä bussilla. En pääsisi myöskään vanhemmilleni ilman autoa, asuvat 60 km päässä maaseudulla jonne ei mene busseja kuin pari kertaa päivässä.
Äitini loukkaantui vaihteeksi kovasti. Antoi tulla kaiken mahdollisen tuskan taas minulle. On masentunut sen jälkeen kun isäpuoli sairastui. Miehelläni oli myös taannoin työttömyysaikana masennusta ja kun siitä päästiin vannoin asettavani aina lapsen ja tämän isän muiden edelle. He ovat minulle kaikkein rakkaimmat ihmiset.
Nyt vaan on niin paha olla. Olen raskaana ja otan kaiken paljon rankemmin kuin muulloin. Tiedän tämän menevän ohi joskus, mutta nyt vaan itkettää. Töissä pitäisi jo olla, mutten pääse edes lähtemään kun itkettää. Viimeistään vartin päästä on startattava auto :-( Miten voin, kun silmät ihan punaiset, meikit pitkin kasvoja ja vatsaa vihloo.
Kommentit (33)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta koskaan äiti ei etukäteen ilmoita menoistaan. Ei koskaan. Aina kaikki kyytitarpeet ja muut menot tulee ihan yllärinä meille.
Äiti käy pari kertaa kuussa psykiatrilla. Voisi varata ajat pitkänkin aikaa etukäteen ja 8-18 välille melkein mihin väliin vain. Silti soitot kyytiä varten tulevat yleensä edellisenä iltana tai samana aamuna. silloin onkin hankalampi järjestää enää mitään. Sisarukseni asuvat vielä kauempana kuin minä, mutta kuitenkin 100km etäisyydellä onneksi. Ja psykiatrille varaa ajan aina jollekin arkipäivälle ja 8-16 välille. Siis sille ajalle jolloin me kaikki olemme töissä. Hän tietää että meidän on hyvin hankala järjestää hänen kyyditystään. Aina silti joku meistä jättää omat jutut (työt) väliin ja lähtee kuskiksi. Taksillakin pääsisi.
ap
joka yrittää koota itsensä vaihteeksi ja koittaa jaksaa keskittyä nyt töihin. törkeetä olla työajalla täällä, mutta henkisesti olo aika nollissa.
Oisko mahdollista, että sinä ja sisaruksesi yhteistuumin puhuisitte äidillenne, miten asiat voitaisiin hoitaa jatkossa? Korostaisitte, etä teille hänen hyvinvointinsa on tärkeää ja että kannatte siitä huolta, mutta että samaan aikaan teilläkin on monenlaisia hoidettavia asioita elämässänne, kuten työ ja oman perheen asiat.
Korostaisitte, että olette valmiit auttamaan niin, että hyvissä ajoin (vaikka kuukaudeksi kerrallaan?) suunnittelette hänen kanssaan tarpeelliset menot niin, että hän pääsee minne haluaa ja isäpuolellesi on myös turvallinen hoito siksi aikaa. Samalla sitten mietitte miten/milloin taksiseteleitä hyödynnetään. Sitä vartenhan setelit ovat, että niitä käytetään, samoin kuin tuo mainitsemasi dementiakodin hoitopaikka.
Tuskinpa tuo vertaisryhmän tapaaminen on tullut tietoon vasta nyt juuri? Kunnollisella suunnittelulla äitisi varmaan pääsee käymään itselleen tärkeissä jutuissa!
Älä kanna syyllisyyttä siitä, ettet voi aina sännätä äitisi avuksi, kun hän sitä haluaa. Ja sinun päätehtäväsi on pitää huolta omista lapsistasi - myös siitä syntymättömästä - eli vedä henkeä ja jätä äitisi moitteet omaan arvoonsa!
Hyvä kun kerroit tilanteestasi lisää. Ensimmäisestä viestistäsi tuli tosiaan se kuva että et halua äitiäsi auttaa mutta sitten kerroit kuinka olet tehnyt vaikka mitä.
Mielestäni äitisi suhteen enempää ei sinulta voi vaatia.
Meillä oli anopin kanssa samantyylistä rajanvetoa aikoinaan ja se oli kyllä todella kuluttavaa.
Olet saanutkin äitisi suhteen täältä hyviä neuvoja miten toimia. Mutta jos äitisi on sellainen "puupää" että mikään ei kelpaa,niin anna olla.
Voimia ja haleja sinulle aivan tuhannesti!
Itse olisin ehkä menny dementikon luokse. Ellei joka viikko ole kyselemässä apua. Olen kyllä paljon auttanut äitiäni ja ellen auta, saan marttyrin huudot niskaani. Olen siis oppinut asettamaan rajat ja itseni/lapseni etusijalle. Tuossa tilanteessa olisin myös saanut kuulla olevani kylmä ja tunteeton ihminen, joka ei KOSKAAN auta jne.
Voi hyvänen aika kun on vaikeaa.
täjuatteko urpot ettei kaikki asu pk-seudulla.
Aika pimeää on pyöräillä nyt iltaisin tienposkessa, lisäksi kylmä ja jossain pohjoisessa lumimyräkkääkin tänään.
Eli ei edes välttämättä ole sellainen ilma että voisi pyöräillä.
Kyllä ap on ainakin kirjoituksensa mukaan tehnyt äitinsä hyväksi jo todella paljon. Ja kun kerran muutakin apua olisi tarjolla niin äiti voi käyttää niitä keinoja.
Ja todellakaan ei tarvitse kesken työpäivän lähteä kuskaamaan lääkäriin kun kerran taksisetelitkin on annettu. Eriasia olisi joku sydäri tai muu akuutti sairaus, että pitää mennä mukaan mutta kun kerran syy on "ahdistus" jolla saa sitten sopivasti taas syyllistettyä tytärtä joka uskaltautui pitämään omaa perhettään kerrankin etusijalla niin taksi kulkee kyllä.
Onko teidän arvostelijoiden jotenkin vaikea tajuta, että ei lastenkaan tarvitse koko omaa elämäänsä pyhittää vanhempien oikkujen täyttämiseen. Kiusanteolta ja marttyyrimeiningiltä vaikuttaa äidin jutut tässäkin.
Tsemppiä ap, teit varmasti oikean ratkaisun : )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen todellakin auttanut äitiäsi ja näemmä hänellä olisi ollut mahdollisuus viedä avomies dementiakotiinkin ryhmän ajaksi. Ehkäpä äidilläsi on vaikeaa, yksinäistä ja kaikkea muuta. Kaataa pahan olonsa sinun niskaasi. Tiedän tilanteen oman äitini osalta. Olen niin usein saanut kuulla olevani itsekäs ja tunteeton ihminen. ja jos yrittää ystävällisesti neuvoa ja antaa vaihtoehtoja niin saa kuulla olevansa veemäinen jne. Eli tekee mitä vain niin väärin tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jo rauhoittunut. Äiti kyllä rassaa kieltämättä aika paljon välillä. Supistukset alkoivat silloin kun ensimmäisen kerran uhkasi tappaa itsensä :-( Sen jälkeen olen - niin kamalalta kuin se kuulostaa - yrittänyt pitää pientä etäisyyttä. Juttelin tästä neuvolan terkan, omien sisarusteni ja äitini sisarusten kanssa. Kaikki käskivät pysytellä nyt äidistä hiukan etäämmällä ja että vauva on nyt tärkein. Helpommin sanottu kuin tehty, koska jos en vastaa äidin puheluihin, on kohta vastaajassani 10 viestiä. Hän myös soittaa usein työaikaan, jolloin on hankala pitää kännykkää äänettömällä (työpuhelin).
Viikonloppuina voinkin pahoina päivinä sulkea kännykän/laittaa äänettömälle. Viikolla se ei kovin usein onnistu.
Nyt tilanne kuitenkin rauhoittunut tältä päivältä ja illalta. Huomenna on jälleen uusi päivä.
Enkä ole näin _ilkeä_ äidilleni aina. Nyt vaan itku tuli tästäkin vähästä. Tämänpäiväinen oli vielä hyvin pientä aiempiin verrattuina.
Kiitos sinulle 26 sanoistasi! Ehkä edes joku ymmärtää mitä on omata hiukan erilainen äiti-lapsi suhde.
ap
No isä kuljettaa 4v ikäisen omalla polkupyörällään jos niikseen onVoi hyvänen aika kun on vaikeaa.
kun on saattaja viemässä ja joku vastassa. Näin meillä on tehty isäni kanssa. Tosin nyt on jo niin huonona, ettei voi matkustaa, kun ei ymmärrä mistään mitään.
Tai mitäpä, jos äitisi ajaisi isäpuolen teille iltaa varten ja menisi sitten menoonsa. Ja te puolestaan veisitte isäpuolen illalla sitten takaisin? Olisihan siinä ajelua, mutta kerrankos sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä dementikon voi laittaa bussilla kun on saattaja viemässä ja joku vastassa. Näin meillä on tehty isäni kanssa.
Mun mummoni oli ainakin sellainen karkaileva dementikko, olisi jäänyt heti ekalla pysäkillä pois kyydistä vaikka väkisin ja lähtenyt omille teilleen.
ap, kun laitat rajat äidillesi. Älä välitä noista typeristä kommenteista, niiden kirjoittajat eivät selvästikään tiedä, millainen äitisuhde sinulla on.
t. Kokemuksesi tunnistava
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäpuoli kysyisi bussikuskilta 5 minuutin välein: -Mihin me ollaan menossa?
- Kukas sinä olet?
- Milloin ollaan perillä?
Lisäksi saattaisi muiden poistuessa bussista lähteä hortoilemaan muiden perään. Puhumattakaan siitä, että saattaisi saada milloin tahansa pakokauhukohtauksen, kun ei ketään tuttua olisi lähellä. Ei - dementikkoa ei oikein voi laittaa yksin bussiin, ei ainakaan noin pitkälle edennyttä dementikkoa. Ehkä jonkun joka tajuaisi sentään sen että ollaan bussissa ja bussissa pitää istua aloillaa kunnes joku käskee poistumaan.
Äidillä ei edelleenkään korttia/autoa. Busseja meidän kaupunkien välillä kulkee näköjään nykyään 3kpl, aiemmin mennyt vain 2/pv. Puolen päivän aikoihin, neljän kieppeillä ja kuudelta.
Onhan sekin sentään jotain toki. Vielä sitten sieltä vanhempien kotoa bussipysäkille bussilla. Se sentään ajelee kerran tuntiin, mutta niin niukasti vaihtoaikaa, että tunnin verran joutuisivat bussia odottelemaan.
Emme edelleenkään asu ihan suurkaupunkien lähettyvillä, vaan oikeastaan molempien kaupungit ovat enempi tai vähempi maalla.
Isäpuolellani oli kortti & auto tietenkin ennen kuin sairastui, äitini ei koskaan ajanut korttia. Ei vaikka me lapset oltaisiin häntä opetettu. Vanhin velipuoleni oli isäpuolen sairastuessa sinkku ja muutti muutamaksi kuukaudeksi kotiin. Hän olisi voinut opettaa äitiä opetusluvalla. Äiti ei suostunut, velipuoleni tapasi elämänsä naisen ja muutti puolen vuoden seurustelun jälkeen hänen ja uuden työn perässä kauemmaksi asumaan.
Tämä alkaa mennä jo pitkäksi tarinoinniksi, enkä enää jaksa puolustella valintojani. Kuten sanottu, pahin takana ainakin hetkeksi.
Mukavaa iltaa kaikille! Itse käperryn mieheni kainaloon sohvalle katsomaan tellua ja hukutan loputkin murheet hömppäviihteeseen ja suklaajäätelöön.
ap
kun on saattaja viemässä ja joku vastassa. Näin meillä on tehty isäni kanssa. Tosin nyt on jo niin huonona, ettei voi matkustaa, kun ei ymmärrä mistään mitään.
Tai mitäpä, jos äitisi ajaisi isäpuolen teille iltaa varten ja menisi sitten menoonsa. Ja te puolestaan veisitte isäpuolen illalla sitten takaisin? Olisihan siinä ajelua, mutta kerrankos sitä.
Ai niin mutta voitaishan me maksaa itse taksi. Siihen meillä onkin varaa. Joo aina kaikki on niin helppoa. Ei asuta pk-seudulla jossa julkiset kulkee näppärästi ovelta ovelle. 4-vuotias ei pyöräile itse tuota matkaa syksyllä. Edelleenkin meillä on se 1 ainut auto. Tarvitsisin sen mennäkseni äitini luokse.