26-28-vuotiaana raskaaksi tulleet - kuinka monta yrityskiertoa ennen tärppiä?
Kuinkahan monta kiertoa ihmisiltä yleensä menee, ennen kuin raskaus saa alkunsa? Vanhemmilla varmaan kestää kauemmin kuin nuoremmilla...
Kommentit (23)
lähtivät molemmat ekasta kierrosta. Kolmosta (oli 30v.) toivottiin puolisen vuotta, neljäs lähti heti (meni kesken), samoin viides raskaus lähti heti.
kun olen halunnut ja kerran siitä että oltiin hetki aluksi ilman kondomia.
herkästi sikiävää sorttia.
Raskaaksi tulin 27-vuotiaana, ja vauvan sain 28-vuotiaana. Seuraavat neljä saikin alkunsa paljon nopeammin, saman miehen kanssa. Nuorimman sain 42-vuotiaana.
olemassa. 26-28-vuotiaat tulevat suhteellisen nopeasti raskaaksi, eikä ikä paina.
Kun ikää alkaa olla 35v ja enemmän, raskaaksi tulo vaikeutuu - keskimääräisesti on näin.
Jos naisella on munatorvet auki ja hän sekä partnerinsa ovat hedelmällisiä (ovulaatio tapahtuu, siittiöitä on), ylivoimaisesti suurin osa kysymässäsi ikäryhmässä tulee raskaaksi ensimmäisen 3kk kuluessa. Edellyttäen siis, että yhdyntä onnistuu ja sperma menee sinne minne pitääkin.
Täytän kohta 28, mutta en ole raskaana. En ole enää laskenut kiertoja. Yritän käsitellä hiljalleen tajuntaan hiipivää kokemusta lapsettomuudesta (tutkimukset jo takana, hoidot aloitettu mutta nyt tauolla).
esikoinen sai alkunsa 9. kierrosta. Kuopus tulikin sitten ekasta kierrosta 30-vuotiaana.
Olin siis 26v ja sit 28v.
En tiedä,miten yleistä on vai oliko meillä vaan sikahyvä tuuri :)
vaihdoin nuorempaan 18-vuotiaaseen ja heti tärppäsi. Terve poikavauva :)
Ilmeisesti vanhemmilla miehillä huonontunut spermanlaatu vaikeuttaa lastensaantia.
Tai oli yhdet kuukautiset ennen tärppiä, mutta tulivat niin pian ehkäisyn jäätyä pois, että se kierto oli jo valmiiksi menetetty tapaus.
Mutta toista ei sitten tullutkaan kuin adoptoimalla.
Samoin 28-vuotiaana ja 30-vuotiaana. Saas nähdä miten käy näin 32-vuotiaana :)
28-vuotiaana 12.kierto
31-vuotiaana 3.kierto
34-vuotiaan tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta :)
26 v, 6 kk
28 v, 7 kk