Onko muita,jotka ovat yrittäneet tulla uskoon ,mutta eivät ole tulleet?

Sielä ensimmäisenä kerrotaan kuika Jumala muovasi ihmisen kurasta ja naisen ihmisen kuraisesta ylisuuresta kylkiluusta :( Jotenkin vaikea uskoa aikuisena tuollaista rapaa. Muovasi kurasta huh =) Onhan ihmisessä samoja alkuaineita kuin maassa mut et oikein muovasi kurasta heh.



Lapsi tuon voisi uskoa tai vanhuudenhöperö eläkeläinen.

Sielä ensimmäisenä kerrotaan kuika Jumala muovasi ihmisen kurasta ja naisen ihmisen kuraisesta ylisuuresta kylkiluusta :( Jotenkin vaikea uskoa aikuisena tuollaista rapaa. Muovasi kurasta huh =) Onhan ihmisessä samoja alkuaineita kuin maassa mut et oikein muovasi kurasta heh. Lapsi tuon voisi uskoa tai vanhuudenhöperö eläkeläinen.

raamatussa puhutaan kurasta? Ja jotenkin huvittavaa, että jotkut aikuiset eivät ymmärrä mitä tarkoittaa vertauskuvat ja tulkinnat.

voivat olla inhimilliset ja kunnossa vaikka ei niitä olisikaan opetellut raamatusta tai vastaavasta. Lähimmäistä voi myös rakastaa ilman että taustalla vaikuttaa joku aate.

Minä uskon, tavallaan. Koska silloin kun hermot alkaa kiristyä ja elämä ns. koettelee, rukoilu todella auttaa. Jumala auttaa. Ehkä se johtuu siitä että todella on Jumala joka kuulee rukoukset tai sitten rukoillessa jotenkin suggeroi itsensä sellaiseen tilaan, että saa ongelmansa ratkaistua. Siis tässä puhun esim. raivon hillitsemisestä ja konkreettisista tilanteista, joissa oma käytös on ratkaiseva, ja jolloin yksin on vaikea tehdä niin kuin on oikein. Ehkä usko vahvistuu kun kokee sen auttavan.

moni saa elämäänsä helpotusta uskosta. Ja se on hienoa.



Toiselle vaikeaan tilanteeseen helpotusta jokin toinen asia. Vaikka olisikin vain laske hitaasti kymmeneen tms.



Moni ei kestäisi elää ilman uskoaan. Monen on vaikea elää itsensä kanssa jos elämällä ei olisikaan sitä "tarkoitusta" tai pitäisikin itse ottaa vastuu omista teoistaan ja päätöksistään ilman että "jumala" johdattaisi tms.



ehkä onkin niin että elät vain kerran :)

myonteista elamanasennetta. He todella ovat onnellisempia. Jotkut pitavat uskovaisia tyhmina, mutta onko oikeasti suurempaa viisautta kuin hyvaksya elamansa sellaisena kuin se on ja olla onnellinen niilla evailla, mitka on annettu?

Itse uskon Jumalaan, mutta julkisesti en tunnusta mitaan uskontoa. Toistaiseksi. Evankelisluterilaisesta uskosta olen vieraantunut, ei tunnu oikealta. Synnyin Jehovantodistajaksi, ei tunnu oikealta. Hengailin nuoruuteni Helluntalaisten kanssa, ei... Nyt olen naimisissa muslimin kanssa, ollut jo toistakymmenta vuotta, siltikaan ei ole "heratys" viela tullut. Ystaviini kuuluu katolilaisia, ortodokseja, hinduja jne. Ja tietysti ateisteja seka agnostikkoja.

Kaikkein loogisimmalta ja laheisimmalta maailmankatsomukseni kanssa vaikuttaa islam. Talla ei kuitenkaan ole mieheni kanssa muuta tekemista, kuin etta hanen kauttaan olen uskontoon tutustunut paremmin. Kuitenkaan en ole 100% varma, siksi en ole edes hanelle vihjaillut kiinnostuksestani. Uskon myos karmaan, seka astrologiaan jne. Ehka olen vain luonteelta uskovaista sorttia ;)

Joten etsinta jatkuu ja sen tayden varmuuden tunteen odottelu. Silla valin taytyy koittaa kulkea kultaista keskitieta ja jaksaa kysella tuhansia arsyttavia ja epailevia kysymyksia!

Minä "tulin uskoon" erään seurakunnan kesäleirillä kymmenen vanhana, kuumetta oli noin neljäkymmentä astetta kun astelin saarnaajan kutsusta tunnustamaan syntisyyteni "kun en muuta voinut". Tästä seurasi paljon ahdistusta, vuosikymmeniksi. Nyt olen 41 v. ja onnekseni päässyt irtautumaan kaikenlaisista uskonnollisista piireistä ja ajatusmalleista. Kymmenisen vuotta tähän irtautumiseen meni,lopuksi vielä vuosi terapeutin tukemana - ja koskaan en ole ollut onnellisempi kuin tuon irtautumisprosessin jälkeen.



Suosittelen sinulle terapiaa tuon uskonnollista pakkosyöttöä käsittäneen lapsuutesi takia, saat purettua nuo traumasi ja huomaat, että pakkomielle tulla uskoon voi kadota ja voit alkaa elää aidosti omaa elämääsi :-) Itse ainakin olisin ollut paljon onnellisempi, tehnyt paljon viisaampia valintoja ja kasvanut aikuiseksi, oppinut elämään omaa elämääni omien arvojeni mukaan. Nyt tuli melkein kolmekymmentä vuotta elettyä minulle pakkosyötettyjen ajatusten ja arvojen mukaan...