Olen shokissa! Tsekatkaas tämä asusteiden määrä!
Kommentit (313)
Minun täytyy ihan aidosti ihmetellä miten ihmiset ovat niin suvaitsemattomia. Naiset varsinkin ovat todella ilkeitä toisilleen.
Miksi se haittaa jos toisen lapsella on paljon pipoja -ehkä liikaakin pipoja, entä sitten?
Miksi se on muiden ongelma mihin ihminen käyttää rahansa tai aikansa tai energiansa?
Mikä tekee sinusta tai minusta auktoriteetin sanomaan miten muiden pitäisi elää tai olla?
Miksi sinun arvosi ja ajatuksesi on juuri niitä oikeita?
Yksi tykkää yhdestä -toinen toisesta. Yksi harrastaa kirjallisuutta -toinen lastenvaatteita.
On ok kyseenalaistaa toisten valintoja ja tehdä itse toisin -olla itse kohtuullisempi, ekologisempi, säästeliäämpi jne. mutta miksi pitää mustamaalata tai väheksyä toisia sitä tehdessään?
Se että ananan lapsella on paljon pipo tai että hän "käyttää aikaa vaatteiden metsästämiseen" ei mielestäni oikeuta arvioimaan hänen mielenterveyttään, elämän sisältöään, persoonansa tai äitiyttään kun kuitenkaan kellään teistä ei ole mitään todellisuuspohjaa siihen ihmiseen kuka Anana on.
Blogi ei varmasti kerro kaikkea kirjoittajastaan, varsinkin kun kyse on lastenvaateblogista. Blogi kuitenkin on vain raapaisu yhtä pintaa ihmisen elämässä.
Antakaamme siis kaikkien kukkien kukkia!
Ystävällisin terveisin Luvablen Nanna
P.S En ole itse henkilökohtaisesti koskaan Ananaa tai ketään muutakaan blogistia. Vaikka itsellänikin on blogi. Eli ihan kaikki ystäväni ovat IRL ystäviä.
Minun täytyy ihan aidosti ihmetellä miten ihmiset ovat niin suvaitsemattomia. Naiset varsinkin ovat todella ilkeitä toisilleen. Miksi se haittaa jos toisen lapsella on paljon pipoja -ehkä liikaakin pipoja, entä sitten? Miksi se on muiden ongelma mihin ihminen käyttää rahansa tai aikansa tai energiansa? Mikä tekee sinusta tai minusta auktoriteetin sanomaan miten muiden pitäisi elää tai olla? Miksi sinun arvosi ja ajatuksesi on juuri niitä oikeita? Yksi tykkää yhdestä -toinen toisesta. Yksi harrastaa kirjallisuutta -toinen lastenvaatteita. On ok kyseenalaistaa toisten valintoja ja tehdä itse toisin -olla itse kohtuullisempi, ekologisempi, säästeliäämpi jne. mutta miksi pitää mustamaalata tai väheksyä toisia sitä tehdessään? Se että ananan lapsella on paljon pipo tai että hän "käyttää aikaa vaatteiden metsästämiseen" ei mielestäni oikeuta arvioimaan hänen mielenterveyttään, elämän sisältöään, persoonansa tai äitiyttään kun kuitenkaan kellään teistä ei ole mitään todellisuuspohjaa siihen ihmiseen kuka Anana on. Blogi ei varmasti kerro kaikkea kirjoittajastaan, varsinkin kun kyse on lastenvaateblogista. Blogi kuitenkin on vain raapaisu yhtä pintaa ihmisen elämässä. Antakaamme siis kaikkien kukkien kukkia! Ystävällisin terveisin Luvablen Nanna
ja annetaan ihmisille oikeus ilmaista mielipiteitään -varsinkin kun kyseessä on avoin blogi, johon kirjoittaja varmastikin odottaa/toivoo kommenttejä. Pitää muistaa ettei kommentit aina miellytä kirjoittajaa, mutta kuten kirjoitit - antaa kaikkien kukkien kukkia!
Hän on vain ap:n laittaman linkin "uhri". Me hiukan huvittuneessa ja ehkä jopa negatiivisessakin sävyssä kirjoittaneet, olemme vai ihmetelleen kyseistä maniaa.
Ja tämä ihmetys vain sattui henkilöitymään kyseisen blogin kirjoittajaan. Edelleen ihmettelen kaikkien vaateblogien kirjoittajien tuhlausmentaliteettia, mutta en todellakaan tarkoita ketään henkilökohtaisesti. Toivottavasti sinulla Anana on paksunahka! Aurinkoista syyspäivänjatkoa!
tavaroiden, vaatteiden, kotien, lasten yms julkisen esittelyn taustalla on vain ihmisiä, joilla on huono itsetunto. Sitä sitten positiiviset kommentit pönkittävät. Just my five cents.
tavaroiden, vaatteiden, kotien, lasten yms julkisen esittelyn taustalla on vain ihmisiä, joilla on huono itsetunto. Sitä sitten positiiviset kommentit pönkittävät. Just my five cents.
Tässä taas näkee sen suomalaisen ajattelutavan eli pidä vaan visusti kaikki omat ilonaiheet tai onnistumiset piilossa. Pysytään vaan omissa koloissa eikä tuoda muiden tietosuuteen mitä meillä on. Miksi aina omien asioiden julkituominen on Suomessa niin negatiivinen asia?
siltä että monilla blogisteilla ei ole irl kavereita lainkaan, ainakaan sellaisia joihin ei olisi alunperin netissä tutustunut.
Pidän lastenvaateblogia. Olen tavannut muutamia muita blogisteja. Se on oikien hauskaa, kun inressit on samat. On puheenaiheita ja tekemistä.Voi mennä yhdessä kirpparille tai vaikka leikkipuistoon. Lapsia ei vaúrioita, jos heidän hiekkiksellä leikkiessään äidit puhuvat vaatteista.
Kuitenkin 99,9% ihmissuhteistani on muualta kuin netistä.
Merkillisen puusilmäistä porukkaa täällä! Tai sitten ollaan siitäkin kateellisia, että jotkut voivat ystävystyä netissäkin.
Internet on avoin, laaja sosiaalinen skeene nykypäivänä. Yhä useammat tapaavat netissä jopa elämänkumppaninsa. Ei tarvitse mennä vaikkapa kuppillaan tapaamaan randomilla kaikenkarvaista sakkia, saattaa hyvällä tuurilla löytää omanhenkisiä netistä=)
Voisitteko ystävällisesti kertoa. Mäkin haluun samanlaisen. Sillä on se ranteessaan siellä blogissa jossakin kuvassa missä hän pitää kameraa kasvojensa edessä.
lopullisesti sekaisin. :D Pohdiskelevat blogeissaan elämänsä tarkoitusta.
Hyvä av! Tällä keskustelulla on ollut vaikutusta. :)
katsos jollekkin tää on harrastus.itse myönnän että mulla on 4 lasta ja tällä viimosella pojalla on ollut lastenvaunuja 42kpl.kyllä 42 eri vaunua.
harrastan vaunuja paljon ja ostan kahdet uudet ainakin kuussa ja sit jotain käytettynä jos löytyy hyväkuntoisia.se on meidän harrastajien oma asiansa minne laittaa rahat.se ei ole keltään pois.
jotku juo viinaa ja poltta tupakkaa ja jotkut ostaa autoja toiset vaatteita ja minä vaunuja.
ei siinä tarvii olla sen kummenpaa.

Nyt huijaat. Ei kellään ole edes varaa noin moniin vaunuihin. Ellet ole jonku miljoonäärin vaimo?
katsos jollekkin tää on harrastus.itse myönnän että mulla on 4 lasta ja tällä viimosella pojalla on ollut lastenvaunuja 42kpl.kyllä 42 eri vaunua.
harrastan vaunuja paljon ja ostan kahdet uudet ainakin kuussa ja sit jotain käytettynä jos löytyy hyväkuntoisia.se on meidän harrastajien oma asiansa minne laittaa rahat.se ei ole keltään pois.
jotku juo viinaa ja poltta tupakkaa ja jotkut ostaa autoja toiset vaatteita ja minä vaunuja.
ei siinä tarvii olla sen kummenpaa.
4 on meillä tällä hetkellä.aina luovun kun tulee lisää.mitä huijattavaa tuossa on ja sen voin myöntää että varaa mulla on ja siksi sanoinkin että keneltä se on pois jos ostan uusia vaunuja?
merkki on myös laadukas joten ei ole mitään pilipali vehkeitä meillä käytössä:)
katsos jollekkin tää on harrastus.itse myönnän että mulla on 4 lasta ja tällä viimosella pojalla on ollut lastenvaunuja 42kpl.kyllä 42 eri vaunua.
harrastan vaunuja paljon ja ostan kahdet uudet ainakin kuussa ja sit jotain käytettynä jos löytyy hyväkuntoisia.se on meidän harrastajien oma asiansa minne laittaa rahat.se ei ole keltään pois.
jotku juo viinaa ja poltta tupakkaa ja jotkut ostaa autoja toiset vaatteita ja minä vaunuja.
ei siinä tarvii olla sen kummenpaa.Nyt huijaat. Ei kellään ole edes varaa noin moniin vaunuihin. Ellet ole jonku miljoonäärin vaimo?
vaan vastasin kun ihmetyttää toisten ostot.
jotkut tosissaan laittaa rahat lasten vatteisiin.ostaa reimatec haalareita sun muita.jotku pitää päästä vetää päätäyteen joka viikonloppu(en ymmärrä kyllä juomista),jotku miehet vaihtaa autoja.en todellakaan nää mitään pahaa asiassa.toki ei meillä kerralla ole ollut 42 eri vaunua vaan yhteensä on tällä hetkellä laskuissa tuo ja ensiviikolla tulee uudet eli luku 43 menossa.
"Tarkoitan siis sitä että minua ainakin ällöttäisi kun joku sairas ihminen tutkii kuviani lapsistani, kodistani tms. ja tekee samalla ties mitä ällöttävää."
Aika monta tuollaista ihmistä olen tästäkin ketjusta löytänyt. On haukuttu hulluksi, milenvikaiseksi, menty henkilökohtaisuuksiin. Vauva-lehden ylläpidolle voi ilmoittaa jos kokee että itseä on herjattu, solvattu tai haukuttu täällä. Poliisi saa nimettömät kirjoittajat selville.
Jos live-elämässä ei saa toista ilman kunnainaloukkausta solvata hulluksi niin ei täälläkään.

No mä ainakaan en ole kyllä ketään herjannut. Olen keskustellut tuon julkisen blogin sisällöstä ja lastenvaatebloggaamisesta yleisesti.
Missä kohtaa tässä ketjussa on herjauksia/solvauksia?
40 pipoa kahdelle lapselle tekee yhdelle 20. Osa oli ilmeisesti itse tehtyjä ja eri-ikäisille sopivia.
Olen mies, ja minullakin on jo 5 pipoa, vaikka en pidä blogia tai erityisemmin ostele vaatteita. Pojallani on varmaan se 20 lippistä, aina tuntuu kuluvan tai olevan kadoksissa. Pitää varoittaa häntä, että ei vaan missään blogissa kerro, että omistaa niin monta lippistä. Se herättäisi vain turhaa kiivasta keskustelua ja hämmennystä palstamammoissa.
Kun luin aloituksen ja kävin katsomassa kuvat, niin ajattelin vain että So?
Mielestäni blogi on täyttänyt tehtävänsä erinomaisesti, kun siitä näin suuri kalabaliikki on syntynyt. Keskustelua kuluttamisesta, ajankäytöstä, harrastuksista, pakkomielteen ja kiinnostuksen rajasta. Hienoa!
Itse en kannata ylenmääräistä kuluttamista, mutta tiedän että moni muu tekee sitä minunkin edestä. En silti tuomitse ketään, vaan koetan itse noudattaa valitsemaani linjaa.
Tämänkin tekstin kirjoittamisen aikana olisin varmaankin ehtinyt kuvaamaan monen monta vaatekappaletta ja lataamaan ne nettiin...