Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten toimia tällaisen isän kanssa?

Vierailija
29.09.2009 |

Olemme mieheni kanssa eronneet vajaa 3v sitten. Lapset ovat olleet pääsääntöisesti minulla, mutta viikonloppuisin isällään ja viikolla, riippuen miten on mennyt isän työvuorot. Kaiken kaikkiaan tämä on toiminut hienosti ja kesä- ym. pidemmillä lomilla isä on pitänyt lapsiakin pidempään.



Meidän lasten iät on siis nyt 5,5v, 7v kaksoset, 9v ja 11v. Vieläkään minulla ei pahemmin pahaa sanottavaa ole, mutta nyt kun lapset on isompia eikä heitä tarvitse koko ajan vahtia jne. niin jättää heidät turhan paljon keskenään niin, että isommat joutuu vahtimaan pienempiä. Muutamaksi tunniksi olen itsekin jättänyt, mutta välillä lasten siellä ollessa isä saattaa olla koko päivän menossa, käy vaan hätäsesti kotona katsomassa onko kaikki ok. Lapset ei tästä kauheasti pidä ja olen isän kanssa tästä keskustellut ja hän on sanonut yrittävänsä vähentää menojaan lasten hänellä ollessa, mutta käytännössä ei näin ole tapahtunut. Noin ei tapahdu joka kerta kun lapset on siellä, mutta aika usein kuitenkin.



En halua lapsia estää tapaamasta isäänsä, koska isä on heille tärkeä, mutta muutos olisi tultava tuohon, ettei isompien sisarusten tarvitse aina pienempiä vahtia.

Kommentit (23)

Vierailija
1/23 |
29.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

he voivat kertoa hänelle, ettei noin saa Suomessa tehdä!

Vierailija
2/23 |
29.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset


Älä kuitenkaan syyllistä miestä vaan käännä asia näinpäin. Kerro miehesi huolesi siitä, että jos lapsille sattumalta kävisi jotain esim. 5,5 vuotiaalle, et halua että häntä hoitaneet vanhemmat lapset kantavat syyllisyyttä ja traumaa asiasta lopun elämänsä. Vaikka aikuiset tietävät että syy ei ole lasten, lapset syyllistävät itseään. Näin olen itse saanut samantapaisessa tilanteessa isän käyttäytymisen muuttumaan.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/23 |
29.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin kurjaa ja hurjaa kuin se onkin. Mä olen täälläkin valittanut sitä, kun mun lasten isä pistää lapset (6 ja 5 v.) luonaan ulos keskenään vain siihen vedoten, että pihalla on kyllä muita, jotka valvoo lapsia! Että muka riittää, kun hän välillä vilkuilee ikkunasta...



Exä aloitti tuon touhun kun lapset olivat 4 ja 5 v., eli vuosi sitten. Otin yhteyttä lastenvalvojaan ja lastensuojeluun - kukaan ei tehnyt mitään, koska exä osaa puhua niin hyvin asiat mustasta valkoisiksi; sillä ei ollut mitään väliä, että isän asunnon seutu on lapsille kuitenkin vieraampaa aluetta (exä asunut siellä vasta vuoden, lapset siellä 1 krt/kk) ja että ovat vielä todella pieniä, en minäkään heitä laita kerrostalon pihalle omin päin.



Niin se vaan on, että etävanhemman oikeudet on Suomessa aivan rajattomat. Heidän touhuihinsa kukaan ei oikeasti puutu, koska on niin hiton tärkeää, että lapset tapaavat etää - ihan millä hinnalla tahansa. Vituttaahan se, ettei lasten turvallisuus edes ole tärkeää.



Vierailija
4/23 |
29.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä taas huomaa miten epätasaista on lastensuojelun toimintaa. Toisilla paikkakunnilla tehdään perusteelliset kartoitukset vaikka ilmoitus sisällöltään olisi ihan potaskaa, ja perhe kiistää asiat. Toisilla paikkakunnilla taas lastens. henkilöstö hyväksyy jonkinasteisen heitteillejätön.



Ehkä sinun pitäisi tehdä nimetön ilmoitus. Jos teet sen omalla nimelläsi, sinua ei oteta vakavasti koska tässä on erokuvio taustalla. luulevat että haluat ilkeillä.

Vierailija
5/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän lapset on 4v, 5v, 6v ja 8v. Isä ei mene itse lasten kanssa ulos, vahtii vaan ikkunasta tai takapihalta. Otin yhteyttä lastensuojeluun kun puhe ei auttanut, mutta lastensuojelu ei tehnyt mitään, heistä tuo on ihan ok.

Vierailija
6/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

päästä ulos, pihalle, tiellä ja metsään yksin lapset 2v. ja 5v. Eikä kukaan puutu siihen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

päästä ulos, pihalle, tiellä ja metsään yksin lapset 2v. ja 5v. Eikä kukaan puutu siihen.

kun ikkunat aivan toiseen suuntaan.

Vierailija
8/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

eivät vain parkkiin hänen kotiinsa. Tosiaan, jos nyt vie roskat tai kipasee kaupassa tms. niin eihän siinä mitään, jos noinkin isot lapset ovat keskenään, mutta jos päivän poissa niin ei se ihan isän ja lasten väliseltä laatuajalta kuullosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
9/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taloa pitää kääntää.

päästä ulos, pihalle, tiellä ja metsään yksin lapset 2v. ja 5v. Eikä kukaan puutu siihen.

ja näitä lapsia ei edes ikkunasta näe, kun ikkunat aivan toiseen suuntaan.

Vierailija
10/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

(asuvat pk-seudullla)He erosivat noin 3 vuotta sitten, koska isä tuppasi katoamaan vuorokaudeksi kun lähti viemään roskat yms. Lapset jäi äidille (vaikkakin yhteishuoltajuus). Isä otti harvemmin (yleensä viikonloppuisin) lapset ja välillä peruikin itse jotain jo sovittuja viikonloppuja. Noh nyt sitten yhtäkkiä tää mies oli keksinyt täysin mitään ennakkovaroitusta antamatta mennä sossuun ja oli puhunut tuosta lasten äidistä kaikkea mahdollista paskaa.. väittänyt alkoholistiksi (äiti ei ole kohta vuoteen juonut edes yhtä siideriä) ja väittää että lyö lapsia yms.. sossut oli heti ottaaneet nuoremman lapsen (8v) isälleen ja olivat jututtaneet 13 vuotiasta esikoista. Hän ei isälleen halunnut asumaan ja saikin jäädä kotiin äidin kanssa, koska toki hän kertoi totuuksia sossulle. Nuorempi kuitenkin jäi isälleen ainakin toistaiseksi. (adhd-poika, jolla ilmaneroriitojakin pahoja käyttäytymis ongelmia). Tuo lasten isä oli vielä jälkikäteen soitellut exälleen ja naureskellut lasten äidille puhelimeen ja ilmoittanut että eipähän tartte sulle enää maksaa elareita... must tää on ihan uskomatonta, et miten sossu voi niin sinisilmäisesti uskoa jotain mitä joku exä sanoo. kuitenkin 13-vuotias tietää totuuden ja sen takia isä ei häntä edes pahemmin yrittänyt saada luokseen kun sitä on hiemanhankala alkaa aivopesemään äitään vastaan, toisin kuin neurologisestikkin hieman poikkeavaa lasta. :(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

eiku..

Olemme mieheni kanssa eronneet vajaa 3v sitten. Lapset ovat olleet pääsääntöisesti minulla, mutta viikonloppuisin isällään ja viikolla, riippuen miten on mennyt isän työvuorot. Kaiken kaikkiaan tämä on toiminut hienosti ja kesä- ym. pidemmillä lomilla isä on pitänyt lapsiakin pidempään.

Meidän lasten iät on siis nyt 5,5v, 7v kaksoset, 9v ja 11v. Vieläkään minulla ei pahemmin pahaa sanottavaa ole, mutta nyt kun lapset on isompia eikä heitä tarvitse koko ajan vahtia jne. niin jättää heidät turhan paljon keskenään niin, että isommat joutuu vahtimaan pienempiä. Muutamaksi tunniksi olen itsekin jättänyt, mutta välillä lasten siellä ollessa isä saattaa olla koko päivän menossa, käy vaan hätäsesti kotona katsomassa onko kaikki ok. Lapset ei tästä kauheasti pidä ja olen isän kanssa tästä keskustellut ja hän on sanonut yrittävänsä vähentää menojaan lasten hänellä ollessa, mutta käytännössä ei näin ole tapahtunut. Noin ei tapahdu joka kerta kun lapset on siellä, mutta aika usein kuitenkin.

En halua lapsia estää tapaamasta isäänsä, koska isä on heille tärkeä, mutta muutos olisi tultava tuohon, ettei isompien sisarusten tarvitse aina pienempiä vahtia.

Vierailija
12/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

5v. katsotaan jo pärjäävän ulkona yksin. En ole koskaan nähnyt 5v. ulkoilevan kotipihalla vanhempien kanssa.

Ei todellakaan ole mikään lastensuojelu asia.

Meillä täällä Tampereella ihan neuvolassa käsketään aloittamaan 5v. yksin ulkoilu.

Meillä pihapiirissä todella paljon eskarin aloittaneita lapsia ja täyttävät 6v. Ei kukaan heistä ulkoile vanhempien kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei kyllä ollakaan Tampereelta.



Mulle ei tulis mieleenkään törkätä yksin tuota 5 v:tä tonne pihaan, kaupunkialueella. Eikä nurkilla ole yhtään kaveria, ainoastaan niitä vielä vapaamielisempien muksuja jotka on näillä keleillä paitahihasillaan pihalla ja ikäkin pienimmillä on huimat 2 v. En halua omani liittyvän sihen huligaanijengiin.

Vierailija
14/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun joka asiaan pitää olla itkemässä viranomaisia apuun. Opetelkaa hoitamaan asiat itse, aikuiset ihmiset! Vai onko tässä vaan tarkotus saada mahdollisimman paljon paskaa isän niskaan keinolla millä hyvänsä!? Katkeraa, niin katkeraa.

Ja tuon ikäiset lapset kyllä pärjää hyvin keskenäänkin (vanhin sentään jo 8v!), jos isä/äiti/mummo/vaari/.. on näkö-/kuuloetäisyydellä.

Meidän lapset on 4v, 5v, 6v ja 8v. Isä ei mene itse lasten kanssa ulos, vahtii vaan ikkunasta tai takapihalta. Otin yhteyttä lastensuojeluun kun puhe ei auttanut, mutta lastensuojelu ei tehnyt mitään, heistä tuo on ihan ok.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

että isä ottaa kaljaa kun lapset ovat hänellä?



Vierailija
16/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

se ulkoilupaikka ole jotenkin erityisen vaarallinen.

Täällä meidän lapsiperheiden kansoittamalla okt-alueella kukaan vanhempi ei kyllä ulkoile tuon ikäisten kanssa.

Meidän lapset on 4v, 5v, 6v ja 8v. Isä ei mene itse lasten kanssa ulos, vahtii vaan ikkunasta tai takapihalta. Otin yhteyttä lastensuojeluun kun puhe ei auttanut, mutta lastensuojelu ei tehnyt mitään, heistä tuo on ihan ok.

Vierailija
17/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapset olisivat ulkona samaan aikaan, mutta monesti on niin, että vain nuo 4v ja 5v ovat yhdessä ulkona ja leikkipaikka on vilkkaan tien vieressä ja noin pieniä en itse jättäisi valvomatta kyseiselle leikkipaikalle. Ei tarvitse olla kun pari minuuttia katsomatta niin jompi kumpi saattaa olla juossut auton alle huonolla onnella.

Kaksi vanhempaa lasta ovat monesti kavereidensa kanssa, muutama asuu isänsä lähellä, siksi eivät aina ulkoile kaikki yhdessä.

6

se ulkoilupaikka ole jotenkin erityisen vaarallinen.

Täällä meidän lapsiperheiden kansoittamalla okt-alueella kukaan vanhempi ei kyllä ulkoile tuon ikäisten kanssa.

Meidän lapset on 4v, 5v, 6v ja 8v. Isä ei mene itse lasten kanssa ulos, vahtii vaan ikkunasta tai takapihalta. Otin yhteyttä lastensuojeluun kun puhe ei auttanut, mutta lastensuojelu ei tehnyt mitään, heistä tuo on ihan ok.

Vierailija
18/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

(asuvat pk-seudullla)He erosivat noin 3 vuotta sitten, koska isä tuppasi katoamaan vuorokaudeksi kun lähti viemään roskat yms. Lapset jäi äidille (vaikkakin yhteishuoltajuus). Isä otti harvemmin (yleensä viikonloppuisin) lapset ja välillä peruikin itse jotain jo sovittuja viikonloppuja. Noh nyt sitten yhtäkkiä tää mies oli keksinyt täysin mitään ennakkovaroitusta antamatta mennä sossuun ja oli puhunut tuosta lasten äidistä kaikkea mahdollista paskaa.. väittänyt alkoholistiksi (äiti ei ole kohta vuoteen juonut edes yhtä siideriä) ja väittää että lyö lapsia yms.. sossut oli heti ottaaneet nuoremman lapsen (8v) isälleen ja olivat jututtaneet 13 vuotiasta esikoista. Hän ei isälleen halunnut asumaan ja saikin jäädä kotiin äidin kanssa, koska toki hän kertoi totuuksia sossulle. Nuorempi kuitenkin jäi isälleen ainakin toistaiseksi. (adhd-poika, jolla ilmaneroriitojakin pahoja käyttäytymis ongelmia). Tuo lasten isä oli vielä jälkikäteen soitellut exälleen ja naureskellut lasten äidille puhelimeen ja ilmoittanut että eipähän tartte sulle enää maksaa elareita... must tää on ihan uskomatonta, et miten sossu voi niin sinisilmäisesti uskoa jotain mitä joku exä sanoo. kuitenkin 13-vuotias tietää totuuden ja sen takia isä ei häntä edes pahemmin yrittänyt saada luokseen kun sitä on hiemanhankala alkaa aivopesemään äitään vastaan, toisin kuin neurologisestikkin hieman poikkeavaa lasta. :(

sillä valitettavasti mihinkään toimenpiteisiin ei ryhdytä, jossei ole kunnolla näyttöä. (jos silloinkaan)

Vierailija
19/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasten isä ei ole koskaan juonut lasten läsnä ollessa, ei meidän yhdessä olon aikana eikä eromme jälkeen.

Pitää vielä yrittää tuota, jos isä ymmärtäisi kun asian kertoo kääntäen, että pelkään esim. nuorimmalle tapahtuvan jotain, kun hän on poissa ja lapset syyttäisi siitä itseään.

Meidän lapset on kyllä jo sen verran isoja, etteivät koko ajan tarvitse vahtimista ja nuorimmat ovat kyllä keskenään leikkipaikalla isänsä ja minunkin luona, molemmissa hyvä näköyhteys leikkipaikalle. Mutta lasten takia harmittaa, ettei isä ole heidän kanssaan juuri ollenkaan välillä. Muutamia kertoja jättänyt myös yöksi lapset keskenään, vaikka on puhuttu, että jos hällä lasten siellä ollessa yövuoro niin pyytää äitinsä (asuu suht lähellä) heille yöksi.

Joku mainitsi jotain katkeruudesta, minä en ainakaan ole katkera ja toivon, että lapset ovat jatkossakin isällään, koska tykkäävät isästään todella paljon.

ap

Oletko se sama, joka valitti viimeksi siitä, että isä ottaa kaljaa kun lapset ovat hänellä?

Vierailija
20/23 |
30.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei tuo äitikään voi uskoa, että tälläistä voisi tapahtua suomessa. Etenkin ku 13-vuotias osaa jo kertoa miten asiat oikeasti ovat. Tuo 13v. tyttö on todella vihainen isälleen. Periaattessa lakipapereiden mukaan äiti on edelleen lähihuoltaja, mutta sanoi ettei nyt ala asiasta enää tappelemaan jos poika nyt niin kovasti isänsä kanssa haluaa asua. Ei halua enää riidellä, koska se vaikuttaa lapsiin. Ne sossut olivat käyneet lasten äidin luona ja heti oli muuttunut niiden sossutätien käytös tuota äitiä kohtaan paljon ystävällisemmäksi. Tuo lasten isä on itse aika kova ottamaan viinaa ja hänellä on ollut todella riitaisa lapsuus (haastanut äitinsäkin joskus oikeuteen yms.).

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kuusi yhdeksän