Lue keskustelun säännöt.
Hei eronnut/eroa suunnitteleva! Muistathan lapsesi?
28.09.2009 |
Katsoin juuri eilisen ylen Inhimillisen tekijän. Paljon oli tuttua näiden aikuisten avioerolasten kertomuksissa. Ja kyllä koen, että se, mitä he sanoivat pitää minun kohdallani todella paljon paikkaansa.
Eron vaikutus vain korostuu lapsen elämässä iän myötä. Aikuisena.
Katsokaa oikeasti tämä ohjelma, älkääkä puhuko enää niistä mukautuvista ja joustavista lapsista, helpoista sopueroista jne. joita media syöttää.
Muistakaa, että se sopeutuva ja kiltti lapsi sopeutuu ja on kiltti, koska pelkää, että hänet heitetään romukoppaan ihan niinkuin isi/äitikin heitettiin. Ja kun haukut ex-puolisoasi, lapsi miettii: miten voit puhua elämäsi rakkaudesta niin rumasti. Ehkä hylkäät hänetkin ja puhut myös hänestä vielä yhtä rumasti.
Kyllä minä aikuisena ihmisenä olen nyt niin hukassa, ahdistunut ja peloissani.
tässä linkki:
http://areena.yle.fi/video/445855
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lisäksi kun täälläkin aina lukee ketjuista kuinka eksän nyksät on ilkeitä ja suosii omia lapsiaan. Kukaan ei koskaan voi rakastaa minun lastani, ja kauhea on ajatuskin, että joutuisi asumaan puolet ajastaan paikassa jossa aikuinen ei välitä.
Ja huom, tiedän tämän koska olen paha ihminen ja juuri noin kohtelin mieheni poikaa. Kyllä me jotenkuten toimeen tultiin, mutta mitään lämpimiä rakkaudentunteita ei ollut. Kyllä lapsella pitää olla oikeus kotonaan ihan täysin ehdottomaan rakkauteen!
Haaveilen vähän väliä erosta, lähinnä ettei tarvisi tapella miehen kanssa joka asiasta. Mutta meidän lapsemme tarvitsee meitä molempia saman katon alla, vaikka mitä tulisi. Kukaan kun ei täällä hakkaa eikä ryyppää tms. todellisia kauheuksia.
sitä, että miltä itestäs tuntuisi, jos sulla ei olisi yhtä kotia, jossa saat rauhassa olla! Mä olen 7-vuotiaasta asti reissannut, enkä osaa tänä päivänäkään olla rauhassa kotonani. Ei mulla ole kotia missään.
Ei sitä kuule jaksa aikuisetkaan! Ja lapsen pitää..
itselleni.
mutta on se teidän ei eronneiden helppo antaa neuvoja kiitos vaan.
se sun helppo siellä sanoa, että mulla on helppoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samaa mieltä, mutta toisaalta minkäs teet? Sellaista se vaan on elämä, että pitää ottaa vastaan se, mitä annetaan. Tänään viimeiksi juttelin kaverini kanssa, joka on ihan syystäkin katkera, että lapsensa elämässä ei isää ole. Isä kyllä tekee nyt uuden lapsen. Kaverini saa huolehtia lapsestaan yksin. Sellaista se vaan on.
Itsekin tässä taiteilen koko loppuelämäni lastani tukien. Monia kipukohtia on jo läpi käyty, mutta ainahan niitä lisää tulee, kun tulee ikää ja kykyä analysoida asioita. Pieni vielä ottaa asioista usein itseensä syyllisyyttä, vanhempi taas usein ajattelee, että ei voi onnistua liitossaan, kun vanhemmatkaan ei onnistuneet. Usein nämä erot ihan ikäänkuin kulkevat suvuissa. Jälkiviisaana minäkin voisin sanoa, että siitä olisi pitänyt arvata, että ei minun ja exän suhde onnistu, kun ei exän suvussa kahdessa edellisessäkään sukupolvessa onnistunut. Mutta silti elin hirmuisen hienot 8 vuotta hienon miehen kanssa ja ihanan pojan sain, joten mitään en kadu.
että miten muka onnistun elämään joskus perhe-elämää, kun en koskaan sellasta kokenut. Mutta sitä en olis kyllä kokenut, vaikka vanhemmat ei olis eronnutkaan.
Mua ei paljon tarvinnut tukea, kun osasin esittää vahvaa yli 20 vuotta. Ei sitä vanhemmat osanneet ihmetellä. Sitten kaikki kaatuikin niskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halunnut että lapsi joutuu elämään kodissa jossa jatkuvasti riidellään ja isä viskoo äitiä päin seiniä mennen tullen. Ex-mies uhkasi myös tappaa minut ja itsensä joten en jäänyt odottelemaan koska näin käy. Pakkasin kimpsut ja kampsut. Eron jälkeen lapsi oli noin puoli vuotta kovin säikky, jos joku korotti ääntään vähänkin niin säikähti.
Olen sitä mieltä että ero oli fiksuin päätös mitä olen tehnyt. Myöhemmin tapasin nykyisen mieheni jonka kanssa sain toisen lapsen. Nykyään elämme normaalia perhe-elämää ja esikoisellani on elämässään häntä rakastava ja kunnioittava isähahmo (vaikkei biologinen isä olekaan) ja ympärillään tasapainoinen perhe. Lapsella on toki mahdollisuus tavata myös biologista isäänsä, harvemmin nämä tapaamiset tosin toteutuu kun isää ei vaan tunnu kiinnostavan.
Muistatko, että minkälaista tukea olisit voinut ottaa vanhemmilta nuorena vastaan tai koet nyt jälkikäteen että olisit tarvinnut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikää 35 v.
Muistan sen kauhean hylätyksi joutumisen tunteen ja pelon tulevaisuudesta. Tunsin olevani niin yksin, niin hirvittävän yksin. Itkin tuskaani yksin piilossa vaatekomerossa, eikä kukaan tullut lohduttamaan. Tuska ei vieläkään ole täysin hellittänyt.
Eipäs olla mustavalkoisia. Mistä taas tulee tuohon ohjelmaan, niin tuo kirjailija ei ole kyllä täysin tasapainoinen, enkä suinkaan usko, että kaikki siinäkään oli isän syytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tää ketjuhan oli otsikoitu että ne jotka vielä harkitsevat, miettisivät vielä nimenomaan lasten kannalta. Helppoa ei ole takuulla kellekään, mutta tuskin tässä nyt tarkoituksena on hieroa jo eronneiden silmille yhtään enempää, vaan pysäyttää ne jotka vielä eivät ole tehneet peruuttamatonta miettimään.
jos hakataan ja uhkaillaan, niin tietenkin pitää erota! Mutta ehkä niitä "on tylsää ja ruoho vihreämpää muualla" eroja voisi harkita vielä kerran ja oikein kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se mahdollinen tasapainottomuus sitten olisi? Tuskin vanhempien riitaisi ero ja siitä johtuva turvattomuus ja juurettomuus ainakaan ovat auttaneet.
Siitä kärsi koko perhe. Päivääkään en ole katunut. Lapsista en tiedä.
jos vikaa löytyy vain yhdestä osapuolesta.
se mahdollinen tasapainottomuus sitten olisi? Tuskin vanhempien riitaisi ero ja siitä johtuva turvattomuus ja juurettomuus ainakaan ovat auttaneet.
ei AP:n tarkoitus ollut tällä viestillä sanoa, että kenenkään elämä onnellisempaa olisi ilman avioeroa. Eikä tuossa ohjelmassakaan tällaista asiaa esille tuotu. Eikä ettei saisi erota.
Idea oli herättää ajattelemaan asiaa lasten kannalta. Että siinä oli 3 aikuista ihmistä, jotka tippa linssissä kertoi näitä asioita vieläkin. Se kun ei ikävä kyllä auta, että sitten aikuisena ymmärrät ne asiat. Jos olet jo oppinut elämään tunne-elämältä täysin vääristynyttä elämää.
Silloin kun ne vanhemmat eroavat, olet kuitenkin lapsi ja varustettu lapsen järjellä. Ja se järjetön ristiriita, mikä syntyy siitä että sinä rakastat molempia vanhempiasi, jotka kuitenkin vihaavat ja haukkuvat toisiaan.
Toi lojaalius, mistä tossa puhuttiin. Että olet paha, kun rakastat äitiä/isää. Ja sitä roolia pitäisi sitten osata vaihtaa 2 viikon välein. Ja se ääretön työ, mitä joudut tekemään, että kelpaat, etkä ainakaan tulisi jätetyksi niinkuin isä/äiti.
Mitä mä olisin tarvinnut? Aikuiset vanhemmat, jotka osaa laittaa lapsen edun etusijalle. Ei laita pientä lasta viestinvälittäjäksi. Muhun on kipattu 100kg jätettä, jota iloisesti nielin 20 vuotta, että äidillä ja isällä olisi hyvä mieli.
Ja jostain syystä se 7-vuotias ei ymmärtänyt, että tunteita pitää näyttää tai käy huonosti myöhemmin. Ehkä olisin toivonut, että vanhemmat olisivat ymmärtäneet sen, kun kerran ovat aikuisia.
Kai sitä nyt voi hakea vaikka ammattiapua, jos ei itse pysty asiaan keskittymään.
PS. Mietin juuri, että miltähän olisi tuntunut asua molempien luona vuoroviikoin. Kuulostaa aika järjettömältä. Olen muuten kuullut sellaisestakin ratkaisusta, että lapsi asuu samassa asunnossa ja vanhemmat vuorottelevat. Kuulostaa varmaan kamalalta: ei ole omaa kotia, ei omaa elämää blaablaa. No, jos se aikuinen ei siihen pysty, niin miksi sen lapsen pitäisi pystyä?
että onko hyvä/paha asia erota. Tai katuuko vai ei. Vaan, että yrittäisi ymmärtää sen eron lapsen kannalta ja keskittyisi siihen.
Jos se aikuisestakin tuntuu niin pahalta, niin tätyyhän sen tuntua lapsesta aivan yhtä kamalalta!
Kolmosella tulee just juttua avioerolapsista..
joka haluaa erota kun on rakastunut työkaveriinsa...ja samalla jättää 9 lasta ilman isää/perhettä:(
Itse en ikinä voisi kuvitellakaan jättäväni lapsiani jonkun miehen takia, mutta en voi omaa miestänikään väkisin tässä perheessä pitää kun haluaa mennä uuden rakkautensa perään...