En pysty tarjoamaan lapselleni "juoksentelee pihalla kavereiden kanssa"-elämää

Samaten lapset leikkivät paljon keskenään (enemmän kuin useammat sisarukset!) ja viemme heidät sitten silloin tällöin kavereille tai joku tulee meille. Ehkä kerran viikossa, ei useammin.



Autolla on vielä pakko viedä, koska matkaa lähimmälle kaverille on yli 1 km enkä päästä menemään itse.



Naapurissa on kyllä yksi samanikäinen tyttö mutta hänen kanssaan eivät juuri leiki:(. Tällä tytöllä niin paljon muuta ohjelmaa ettei oikein koskaan sovi.



En usko että tästä mitään haittaa on. Kun lapset kasvavat niin pääsevät pyörällä itsekin menemään.



Asutteko te sitten kovin syrjässä?

meidän lapset ainakin on aina ulkona ja on kiva kun on aina kavereita maisemissa, ei tarvitse erikseen sopia. Kyllä mä muistan itsekin miten tärkeää se lapsena oli, että oli niitä ns. pihakavereita.

Toki olisi hyvä lapsellekin jos löytyisi enemmän kavereita ihan läheltä. Mutta toisaalta kuten joku kirjoitti, niin eikö noin pienen lapsen kuitenkin pidä olla vielä paljon perheen kanssa? Eikö se ole vain hyvä juttu? Kyllä kavereiden kanssa ehtii olla.



Toisaalta liikaakaan eristyksissä oleminen ei ole hyvä juttu. Muistan lapsuudestani miten olin usein yksinäinen! ASuimme juuri noin, ettei ollut leikkikavereita lähellä ja kyllä mä kaipasin niitä! ei äiti osannut sitä korvata millään.



Että mikä sitten on hyvä? Jos on sisaruksia niin kyllähän se on sitten parempi juttu. Tai jos nyt edes pari kertaa viikossa saa käydä jonkun luona leikkimässä tms. Ettei jatkuvasti luuhaa kotonaan...

meillä lähinaapureissa (omakotialue) vauvoja ja taaperoita ja sitten muutama murrosikäinen. Meillä eskari-ikäinen poika ja 3,5 vuotias tyttö. Nuo vauvat ja taaperot kaikki poikia, joten ei edes sitä toivetta että tyttö saisi niistä kohta kavereita.



Itsekin aina mietin kun olen pihan kevereitten kanssa kasvanut, että onko tämä menetys lapsilleni. Mutta mistä sen tietää olisko toisessakaan paikassa oikeanikäisiä? Ja en nyt sen takia kerrostaloon muuta.

itselläni oli penikkana paljon kavereita mutta silti mieluummin vietin aikaani sisarusten parissa..

kummasti sitä jos on iso kaveriporukka ja viilettelee tiellä ja muualla missä voi haaveri sattua niin unohtuu ne kotiintuloajatki ja vanhemmat saa sit olla etsimässä minnes se nyt hävisi..

että tuolleen jos näkee kavereita että isä tai äiti vie silloin tällöin ja muut ajat on sisarusten parissa niin ihan hyvä käytäntö sekin.

eipähän mikään erakko ainakaan ole ilman ystäviä.

En pidä siitä yhtään että naapurin muksut juoksevat meillä ilman mitään rajoja ja sääntöjä. Itse olen tehnyt meidän perheen rajat, joita tällä tontilla noudatetaan, mutta huolimatta mun yrityksistä ei kavereille ole samoja ilmestynyt. Mun mielestä ei eka-tokaluokkalainen saa vielä itse päättää missä pihalla pyörii ja kenen kanssa, vaan asiat ja leikkiajat sovitaan aikuisten kesken yhdessä ja niitä noudatetaan.



Itse olen kasvanut maalla ilman kaveriporukkaa ympärillä, sisarukset olivat selvästi vanhempia. Tämä haittasi mua vain alle kouluiässä, kun olin vielä kotihoidossa. Kouluaikaan riitti kouluaika sosiaaliseksi ajaksi kavereiden kanssa, sitten ehkä kerran viikossa oli lupa mennä kylään/saada kaveri kylään koulun jälkeen. Se riitti ihan mainiosti, ei sitä seuraa tarvitse joka päivä! On hyväksi lapsen mielikuvitukselle ja minuuden kehitykselle että välillä on tylsää.



Samaa sääntöä noudatetaan nyt meillä: Vaikka naapurit on aidan takana ja se välillä harmittaa, joka päivä ei kavereiden kanssa luuhata.



Nuo ikävät kommentit olet saanut niiltä lähiöäideiltä joiden nico-petterit rakentelee omassa huoneessa kohta pommeja aikuisen puutteessa.

Ja olen NIIIIIIN ilonen että meilläkin on talo lapsia varten.

Ei minua pienenä haitannut leikkiä poikien kanssa!

Oli huippuhauskoja juttuja. välillä tyttöjen kanssa, välillä poikien ja välillä kaikki sekasin!



Toi sukupuolirajotteneisuu leikeissä on jokseenkin säälittävää. Samaten se, ettei oteta leikkiin naapureita. Omassa lapsuudessa oli selvää että aina leikittiin naapureitten kanssa. Joskus joku halus olla yksin ja se sallittiin mutta en muista että koskaan olisi kukaan sanonut ettei saa leikkiä nyt naapurissa koska sielä jo leikitään!!!

on lasten kasvaa kadun kasvatteina? Suurin osa suomalaisista asuu lähiöissä mutta ne on huonompiosaiset jotka niihin kerääntyy ja meno sen mukaista. Onneks päästiin pois rivarialueelta rauhalliselle omakotialueelle, ei koskaan enää.

Itse olen kasvanut maalla ilman kaveriporukkaa ympärillä, sisarukset olivat selvästi vanhempia. Tämä haittasi mua vain alle kouluiässä, kun olin vielä kotihoidossa. Kouluaikaan riitti kouluaika sosiaaliseksi ajaksi kavereiden kanssa, sitten ehkä kerran viikossa oli lupa mennä kylään/saada kaveri kylään koulun jälkeen. Se riitti ihan mainiosti, ei sitä seuraa tarvitse joka päivä! On hyväksi lapsen mielikuvitukselle ja minuuden kehitykselle että välillä on tylsää. Samaa sääntöä noudatetaan nyt meillä: Vaikka naapurit on aidan takana ja se välillä harmittaa, joka päivä ei kavereiden kanssa luuhata. Nuo ikävät kommentit olet saanut niiltä lähiöäideiltä joiden nico-petterit rakentelee omassa huoneessa kohta pommeja aikuisen puutteessa.

Itsekin kasvoin maalla eikä ollut leikkikavereita lähellä. Kyllä mä ainakin kärsin eikä mulle riittänyt kouluaika siihen leikkimiseen! Leikin tosi paljon yksin.

Kannattaa kuunnella sitä LASTA myös. Kyllä lapsi kertoo jos on tylsää, jos hän on turhautunut. Omasta 8-v pojasta alkaan kyllä huomata milloin hän kaipaa kaveria ja silloin voin kysyä että soitetaanko 'X:lle' ja pyydetään tänne. Sitten leikkivät muutaman tunnin tyytyväisinä yhdessä.

Sen sijaan jos lapsi vaikuttaa tyytyväiseltä, keksii puuhaa yksin tai sisarusten kanssa niin annan olla.

Mutta samaa kohtaloa en halua lapsilleni kuin itselleni että leikin liikaa yksin! Leikki toisten lasten kanssa on lapsille todella tärkeää!! Eikä se tarkoita sitä että luuhattaisiin kavereiden kanssa jatkuvasti...

26

Meillä ihan sama tilanne ja samaa olen miettinyt minäkin. Olen tullut kuitenkin siihen tulokseen että hieman syrjemmällä asumisen plussat ovat kuitenkin isommat kuin miinukset. Meillä 3 alakouluikäistä muksua ja edelleen kaveritapaamiset sovitaan etukäteen. Myös vanhemmilta kysyy viitseliäisyyttä kuskata kaikkia kolmea kavereiden luokse ja harrastusten pariin.



Vanhin poika on myös sitä mieltä että syrjässä on kivempi asua, kun täällä saa olla rauhassa silloin kuin itse haluaa :) Joskus tosin sanoo että olisipa kiva kun pääsisi itse hakemaan Villeä ulos..



Sitten kun katsoo tuota jo 9 vuotiaasta eteenpäin kaupalla roikkuvaa jengiä, niin mielessä ajattelee että onpa hyvä että muutaman vuoden pystyy vielä itse vaikuttamaan siihen miten oma jälkikasvu aikaansa viettää..

Ja olen NIIIIIIN ilonen että meilläkin on talo lapsia varten. Ei minua pienenä haitannut leikkiä poikien kanssa! Oli huippuhauskoja juttuja. välillä tyttöjen kanssa, välillä poikien ja välillä kaikki sekasin! Toi sukupuolirajotteneisuu leikeissä on jokseenkin säälittävää. Samaten se, ettei oteta leikkiin naapureita. Omassa lapsuudessa oli selvää että aina leikittiin naapureitten kanssa. Joskus joku halus olla yksin ja se sallittiin mutta en muista että koskaan olisi kukaan sanonut ettei saa leikkiä nyt naapurissa koska sielä jo leikitään!!!

Ärsyttää kun naapurissa on tyttö joka on samanikäinen kuin poikamme ja tämän tytön äiti jatkuvasti painottaa etttei tyttö voi leikkiä poikamme kanssa kun ovat eri sukupuolta... Juu miksi eivät voisi? Kun ovat joskus leikkineet niin leikit ovat sujuneet hyvin.

Itsekin leikin poikien kanssa paljon ja oli kivaa!

Itse kasvoin lapsuuteni maaseudulla, missä silloin oli vielä paljon muitakin lapsia. Parhaat muistot liittyy juuri siihen, kun kuljettiin isolla porukalla milloin hiihtämässä, majaa rakentamassa, uimassa tai muuten vain kyläteillä kulkemassa. Koulun kentällä pelattiin pelejä, monesti oli aikuisiakin mukana ja silloin kaikki oli kaksin verroin mukavampaa!



Nyt asumme hieman syrjässä kylältä ja harmittaa ettei oma lapseni voi kokea samaa yhteisömeininkiä kuin itse lapsena. Ja kun joku sanoi, ettei lapsi osaa sitä kaivata, niin kyllä meidän sosiaalinen lapsemme kaipaa muiden lasten seuraa.



Emme kuitenkaan ole muuttamassa kodistamme pois, sillä paikka on meille rakas ja toisessa vaakakupissa painaa myös oma rauha ja turvallinen ympäristö. Täytyy siis kuskailla lasta ympäriinsä ja toivoa, että eskari ja kyläilyreissut paikkaavat jollain lailla seurankaipuuta.

Vaihdetaanko ap?

Täällä riekkuu kesät pitkät lapsiporukoita pitkin teitä ilman aikuisten valvontaa: ikäjakauma 5-7-v. Joskus sitten isompiakin omissa porukoissaan. Lampataan katua ees taas aamusta iltaan. Ajellaan autojen seassa, haistatellaan pienemmille tai kiltimmille, tehdään tyhmyyksiä (mm.rikotaan leluja jonkun pihassa, kiristetään toisilta tavaroita jne.)



Eikä aikuisia paljon tunnu kiinnostavan.

Omat lapsemme eivät liiku näissä valvomattomissa lapsiporukoissa liiku - olen nähnyt heidän kättensä töitä riittävästi ja KUULLUT.

Ja tämä on ihan tavallinen okt-lähiö, ja lapset hyvinkoulutettujen ja herraskaisten perheiden pikku riiviöitä. Mutta eihän meidän Nicsu-Peetu pahanteossa ole, ei. Pääasia että on KAVEREITA. Ulkoistakaamme koko fuckin kasvatus. Kaverit rules.

tuo on oikeesti vaan hyvä juttu..meidänkin alueella juoksee 5-10-vee ipanoita ympäriinsä ilman mitään valvontaa illat pitkät=(On niin helppoa pistää muksut pihalle ja huutaa vaan iltapalle ja sit petiin.Tottakai omat lapsenikin ulkoilee kavereitten kanssa,mutta esim.tuon 6-vuotiaan rajat menee niin että näen keittiön ikunasta mitä pihalla tapahtuu...leikit on välillä ihan järjettömiä..mä oon tiukkis äiti kun en anna lasteni kiipeillä roskiksiin,juosta pitkin pyörä/verkkovarastoja yms..

10-vuotias saa mennä lähipuistoon yksin,mutta silloinkin sanon etä esim.tunnin saa olla.Tehdään paljon yhdessä perheenä asioita,eikä illat ja viikonloput ole vaan tuota päättömänä juoksemista..

eikä ole pakko olla niiden kanssa, joita sattuu naapurustossa asumaan.

Mekin asutaan ulkomailla (ei USAssa kuitenkaan, mika tuli tuolla mainituksi) ja lapset ovat koulussa vahan kauempana, vaikka omakotialueella asutaankin, eli naapurustosta ei tunneta leikkikavereita. Ja jos tunnettaisiinkin, niin taalla on parempi lasten olla vaeltelematta kadulla keskenaan, sen verran huomiota se herattaisi ja saattaisi sattuakin jotain ikavaa. Eli vaikka tuntisimmekin naapuruston lapsia, eivat lapset leikkisi keskenaan kadulla tai pihoilla, vaan aina aikuisen valvonnassa vahintaan kunnes ovat n. 12 v. Sen sijaan taalla on paljon jarjestettya toimintaa lapsille, urheiluseuroja, tanssia, taidetta, musiikkia, partiota jne. Vanhimmalla lapsista (6 v) on play date:ja noin pari kertaa kuussa, nuoremmat viela hiukan liian nuoria sellaisiin, mutta iltaisin sisarukset yleensa leikkivat keskenaan, viikonloppuisin kaydaan lasten kanssa urheilukerhoissa tms. jossa tapaavat myos kavereita koulusta. En ole edes tullut ajatelleeksi etta tassa jarjestelyssa olisi mitaan outoa ennen tuota ap:n viestia, enka usko etta lapset jaavat taalla sen kummemmin mistaan paitsi, sehan on heille sita "tavallista elamaa" eivatka muusta tiedakaan. Ja toisaalta kaikissa jarjestelyissa on seka hyvat etta huonot puolet, kuten tassakin ketjussa on kaynyt ilmi.

itse kasvoin vantaalaisessa lähiössä, rivitaloalueella jossa oli paljon lapsia. Aina kun meni pihalle oli kavereita, järjestettiin yhdessä kaikkea kivaa ulkoleikkiä, pelattiin polttopalloa, kirkkistä, 10 tikkua laudalla, oltiin rosvoa ja poliisia, syysiltoina oltiin fikkaripiilosta yms. yms. mukavaa. Ei todellakaan ollut kyse siitä että oltaisiin "kadulla notkumassa" pahanteossa.



Omat lapseni jäävät tästä kaikesta paitsi kun meidän alueella (myös vantaalainen rivarialue, mutta eri kuin lapsuudessani) ei ole yhtään samanikäistä lasta. Lapseni eivät liiku pihalla ja puistossa niin kuin minä ennen muinoin, ovat mieluummin sisällä kuin menevät ulos. Välillä pakotan heidät pihalle, mutta ryytyvät kun eivät keksi siellä mitään tekemistä. Aina pitää järjestää tekemistä tai viedä jonnekin.

Pitäisikö kaikkien lasten olla samasta muotista?

Mielestäni jokaisella perheellä on oikeus valita asuinpaikkansa omien tarpeitten mukaan, ilman, että tarvitsee päivitellä sitä, että asutaan kerrostalossa, rivarissa, maatilalla, lähiössä tai missä tahansa. Kukin lapsi syntyy ja kasvaa siihen ympäristöön missä perhe asuu, eikä siinä ole mitään paremmuusjärjestystä. Toiset ovat jokatapauksessa seurallisempia kuin toiset ja jotkut todellakin viihtyvät oman perheen kanssa. Se, että kasvattaako vanhemmat lapsiaan vai ei: onko rajoja, tapakasvatusta jne., onkin sitten toinen juttu.

Todellakin ihmettelen, että tällä palstalla aina kavereiden merkitystä vähätellään, eri mieltä on taatusti esim. lastenpsykiatrit. Asiasta jutellut.

Me valittiin koti, niin että kavereita löytyy.

Asutaan rivarissa ja pojat rakentavat metsässä majaa, silti asumme järven lähellä ja metsää löytyy.

Aivan ihana paikka. Mitään menoja meillä ei ollut kesällä, mutta lapset oli tyytyväisiä.

Ainut asia on se, että kaikki ei voi asua siellä missä on kaverit, niin se vaan menee.

Luonnosta en luopuisi mistään hinnasta ja tällaisi paikkoja missä me asutaan ei ole paljoa.

Ulkoilevilla lapsilla on aina aikuinen, vaikka ne siellä yksin olisivatkin. Lapset käyvät kyllä kotona tankkaamassa rakkautta.

Tien toisella puolella on kerrostalon pihalla paljonlaisesti tuollaisia oman lapseni ikäisiä lapsia: 6-8 vuotiaita, noin vajaan kymmenen lapsen laumassa hyörivät siinä kadun varrella ja roskiskatoksen luona, asfaltoidulla pihatiellä fillaroivat.

Meidän piha-alueella ei omalle pojalleni ole ketään kavereita.

Täh? Miksei poikasi mene naapuritalon lasten kanssa leikkimään??