Miten eropäätöksen tekeminen voi olla näin hankalaa
Mies on tosi räiskähtelevä ja riidat päivittäisiä, tiuskiminen jatkuvaa jne. Mutta isä on lapsille rakas vaikka hän heitä sättiikin jatkuvasti. Vastapainoksi hän on kyllä hyvä isä joka ei pelkää muistuttaa lapsia kuinka heitä rakastaa. Tiedän ettei tämä ole oikea ympäristö lapsille, mutta mitä teen. Paikkakunnalta en haluaisi lähteä sillä lapsille koulukaverit ovat tärkeitä ja muutto samaan syssyyn olisi varmasti liikaa. Toisaalta näin pienelle paikkakunnalle en haluaisi jäädäkään. Työtäkään en täältä löydä ja töihin on mentävä.
Kommentit (15)
Ei missään tapauksessa kannata erota, se on aina huonoin vaihtoehto. Siis jos ei ole mitään ihan mahdotonta, kuten alkoholismia tai väkivaltaa.
Miestäsi selvästi risoo joku asia, koska hän hermoilee. Kannattaa selvittää, mikä. Ei hän sitä varmaan tiedä itsekään.
Menkää pariterapiaan, siellä voitte oppia toisistanne ja varsinkin itsestänne ihan uusia asioita. Todella yllättäviäkin asioita.
Meillä oli kaikki aivan totaalisen solmussa ja nyt on kaikki terapian ansiosta kristallinkirkasta. :)
Tsemppiä! Ei kannata luovuttaa! Toivoa on!
meilläkin miehen ärjyminen johtui aika pitkälti minusta, minkä nyt tiedän... Ei vaan ollut tullut ajateltua...
Menkää sinne terapiaan. ;)
-11-
Oon aika väsynyt ja lamaantunut. Lapsetkin se haluaa pitää...mulla ei rahaa...miltä tuntuu eka yö yksin...
Tietenkin salassa. Kun kirjaat ylös riitanne, niiden aiheet ja lapsien reagointi, et ainakaan ihan helpolla menetä heitä mahdollisen eron tullessa.
Soitat huomenna ja varaat terapia-ajan. Sanot, että teillä on tilanne ihan solmussa ja erouhka päällä. Että apua pitää saada.
Älkää nyt vaan alkako näistä eroasioista enää riidellä, se vaan pahentaa tilannetta.
Ota rauhassa, hengitä, odota huomista.
Kaikki järjestyy!
Mies on niin vahva persoona ja etenkin kun hän ei näe itsessään mitään vikaa :(. Mä koitan nyt ainakin pariksi viikoksi lopettaa vastaan sanomisen ja annan sen tiuskimiset mennä toisesta korvasta ulos. Jotenkin vain pelkään että sitten menetän taas jotain kun mies alkaa pitämään sitäkin itsestään selvyytenä ja vaatimaan sitä. Tuntuu että vuosien saatossa olen huomaamattani alistunut pikkuhiljaa pienissä asioissa mutta niitä on paljon. Etenkin jos olen tehnyt jotain hyvää hyvyyttäni niin hetken päästä mies jo odottaakin sitä ja saan kommenttia jos en enää sitä teekkään. Esim. takkapuiden kanto kuului alussa miehelle, mutta ajattelin että siitä on kiva kun välillä mä haen ja nyt tilanne on kääntynyt niin että mulle tulee kommenttia jos takkapuut on loppu :(.
Täytyy alkaa tutkailemaan löytyykö netistä hyviä vinkkejä mihin mennä pariterapeutille. Ja toivoa että saisin miehenkin sinne lähtemään.
ap
ps. 15, ei ollut minun kirjoitukseni
itse voisin vielä jatkaa miehen kanssa mutta eroaisin lasten takia. Lapset näkevät ja kuulevat kaiken, mitään peiteltyä riitamme ei ole. Mies on niin räjähtävää luonteenlaatua, ettei hän kertakaikkiaan pysty ajattelemaan hetkeäkään ennen kuin ärähtää. Hän saattaa myös paiskoa tavaroita ja käyttäytyä tosi uhkaavasti. Monesti ollaan puhuttu asiasta, mutta yrityksistä huolimatta mikään ei muutu. Minäkin yritin jossain vaiheessa olla sanomatta takaisin yms. mutta koin sen vahvasti niin että alistun vain tilanteeseen ja mies pitää minua kynnysmattonaan.
miestä vihanhallintakurssille?
En ole varma, onko sellaisia kuinka laajasti tarjolla, mutta vaikuttaa siltä että perheen isä sellaisesta varmasti hyötyisi.
Meillä on pikkuisen samaa ongelmaa. Mies on joskus puhunut hakevansa apua (pohdittiin juuri tuollaisen treenin etsimistä), mutta vielä ei ole asiassa edetty. Muut keinot ovat vielä toistaiseksi auttaneet: ulkoilu ja fyysinen aktiviteetti, rauhoittuminen ym.
ei hän kuulemma syyttä hermostu vaan yleensä minä kuulemma ärsytän. Saatan kyllä sanoa turhan kärkevästi, mutta kyllä täällä tavarat lentelee jos mies vaikka lyö varpaansa tms. vaikka jotenkin sekin on aina mun syy, esim. puhuin juuri hänelle eikä hän siksi huomannut lyövänsä varpaitaan tms.
Tosi kurjaa kun ei tiedä mikä olisi oikein. Lapsiin sattuu joka tapauksessa :(.
ap
jos mies vaikka lyö varpaansa tms. vaikka jotenkin sekin on aina mun syy, esim. puhuin juuri hänelle eikä hän siksi huomannut lyövänsä varpaitaan tms.
tämä kuulostaa jo aika pahalta.
Ehkä nyt olisi aika ottaa pieni aikalisä (esim. viikko-pari) täysin stoalaisella asenteella, jolloin et vastaa mihinkään provosointeihin tai ylipäätään menetä hermojasi edes suht ylivoimaisessa tilanteessa. Ja jos tällaisen tarkkailukauden perään olet varma asiastasi (vaikuttaa kyllä jo nyt aika rankalta tapaukselta) voit sitten kertoa miehelle, että eroajatukset ovat aivan nurkan takana ja viimeinen mahdollisuus on ongelman olemassaolon tunnustaminen ja sen mukaisesti toimiminen.
Kuulostaako liian raskaalta tai - pahempi vaihtoehto - peräti vaaralliselta?
(Olin siis se, joka suositteli vihanhallintakoulutusta miehelle.)
Ainakaan tavallisessa arjessa, mutta kieltämättä olen miettinyt että pitäisikö eropäätöksen tehtyäni vain pakata ja kadota jonain päivänä. En ole ollenkaan varma miten mies suhtautuu. Voisi hyvin kipata kaikki mun tavarat pihalle eikä antaisi lapsia mulle. En tiedä, mutta valitettavasti se on mahdollista. Hänen kanssaan on kertakaikkiaan miltein mahdotonta keskustella mistään vakavasta. Usein kun on riitaa niin hän sanookin että pakkaa kamas, tossa on ovi. Tiedän kuitenkin ettei hän missään nimessä halua eroa, mutta toisaalta jos siitä olen joskus puhunut niin se vaikuttaa häneen ainoastaan nostamalla vihan pintaan...
ap
pitäisikö eropäätöksen tehtyäni vain pakata ja kadota jonain päivänä. En ole ollenkaan varma miten mies suhtautuu. Voisi hyvin kipata kaikki mun tavarat pihalle eikä antaisi lapsia mulle.
ei ehkä ole hyvä ratkaisu jos varsinaista väkivallan uhkaa ei ole. Se nimittäin huonontanee mahdollisuuksia saada lasten huoltajuus. Tähän voivat varmaan kommentoida asiasta paremmin tietävät tai kokeneet.
Mutta yleensä ei ole koskaan haitaksi asialle, jos ongelmat saa edes jonkun ulkopuolisen arvioijan tietoon. Jos on olemassa tällaista "historiaa", niin mahdollisessa erotilanteessakin voit näyttää toteen, että olet YRITTÄNYT viimeiseen saakka saada mies puhumaan vaikkapa terapeutille, vihanhallintaan, mitä vain saatat keksiä. Silloin myös viranomaistahoilla on jo olemassa mahdollisuuksia saada asiantuntijalausuntoa asioiden tilasta - eli siitä, että itsehillintä tuottaa toiselle puolisoista vaikeuksia ja tämä tuo pulmia arkielämään.
Voimia ja kekseliäisyyttä sinulle, ap!
Kiitos tuesta :).
Olen koko päivän taas miettinyt erilaisia vaihtoehtoja toivoen keksiväni jotain jolla lasten ei tarvitsisi kärsiä. Mulle olisi ihan ok jos vaikka vuokrattaisiin lähistölät yksiö jossa mies ja minä asuttaisiin vuorotellen. Ei minulla mitään paloa ole eroa. Mies on edelleen kiva ja arvostan ja kunnioitan häntä ihmisenä, kun hän on hyvällä päällä. Mutta ei lapsien voi antaa katsoa näitä jokapäiväisiä riitoja...
ap