Apua hampaiden pesuun
Meillä on ollut jo pidempään vaikeuksia saada 2 vuotiaan hampaat pestyä. Hän ei suostu pesemään hampaita ja niitä olisi vaikea pakolla pestä. Mutta, miten te olette onnistuneet? Palkitseminen ei tehoa, häntä ei voi lahjoa vaikka tarroilla, olemme yrittäneet tehdä hampaiden pesusta leikkiä, käyttää hammastahnaa, irvistää... En tiedä enää mitä tekisin.
Apua kaivataan:)
Kommentit (4)
Meillä tyttö pesee ensin itse ja lopuksi äiti tai isä ajaa loput hammaspöpöt takahampaista pois. Eli saa ihan rauhassa itse harjailla miten osaa, ja lopuksi otetaan kaikki pinnat pikaisesti. Meillä auttoi se. Tosin meillä tyttö on aika kiltti, eli kun olen huonona äitinä myös uhkaillut, että hampaiden pesuun käytetty kiukutteluaika on aina pois iltasadusta, hampaatkin tulevat pestyä kohtuullisen nätisti.
Mutta siis selkein helpotus on ollut se, että saa itse pestä ensin rauhassa. Osaa nyt 2v10kk minusta jo aika hienosti pestä myös takahampaita, silti 95% vanhemmat putsaavat vielä lopuksi, joinain iltoina annan palkinnoksi mennä omalla pesulla unille. Aamuisin saa pestä myös täysin itse, tärkeintä, että oppii tavan.
Meillä neiti saa itse pestä ensin omalla harjallaan (hassumpi harja jolla on "jalat" joiden varassa harja voi myös seistä pöydällä) ja annan aina myös ihan pikku tipan tahnaa hänelle. Sen jälkeen antaa äidin tai isin pestä toisella harjalla. Joskus harmittaa, mutta itse olen ratkaissut ongelmatilanteet keksimällä "hammaspeikkolauluja", jotka kyllä yleensä neitiä huvittavat niin että hekottaa samalla kun pestään. ;) Leikin varjolla meillä suju kaikki "epämieluisat" jutut hyvin, harvemmin nuo uhkailut, lahjonta tai kiristys toimivat, vaikka niitäkin kyllä täytyy joskus käyttää valttikorttina..
Tsemppiä pesuihin!
Meidän puolitoistavuotias taistelee myöskin kynsin hampain hampaanpesua vastaan. Tosin lapsen huutaessa suu ammollaan saa kyllä hampaat kätevästi pestyä, mutta ei jää hyvä mieli kummallekaan.
Meillä apua on löytynyt näistä:
- Lapsi saa itse valita kahdesta eri värisestä hammastahnatuubista. Lisäksi saa leikkiä tuubeilla harjauksen aikana. Vie kätevästi huomiota itse asiasta
- Sähköhammasharja on paljon suositumpi kuin tavallinen. Ainakin toistaiseksi surisevassa ja pörisevässä sähköharjassa on sen verran uutuudenviehätystä, että harjaus sujuu ilman itkuja
- Jonkin aikaa toimi myös se, että annoimme lapsen pestä ensin itse. Mutta vähitellen hän innostui harjailemaan mm. vessan seiniä paljon innokkaammin kuin hampaita, joten se huvitus piti sitten lopettaa...
Meillä on aivan sama ongelma.. Yhdessä vaiheessa antoi hampaat pestä kun sai katsoa itse peilillä, mutta sekin innostus loppui ja taas huudetaan kilpaa kun hampaita ruvetaan pesemään.