Mies käyttäytyy kuin uhmis. "Kasvatusvinkkejä"?
Otsikossahan tuo jo tuli. Ikänsä puolesta aikuinen mieheni käyttäytyy kuin uhmaikäinen tenava, ei oikein ole vielä kypsynyt aikuiseksi. Tavallinen arki rullaa ihan OK, mutta kun jotakin neuvoteltavaa tulee, tai ristiriitatilanne, niin mies alkaa jumpittaa. Mietin, että jos toinen kerran käyttäytyy kuin uhmis, niin ehkä käytökseen tepsisivät samat konstit kuin oikeaankin uhmikseen. Mitä hyväksi havaittuja toimintamalleja teillä on uhmaikäisten kanssa elämiseen ja olemiseen?
Kommentit (19)
tosin tässä on se riski, että mies alkaa jupisemaan siitä, että häntä uhkaillaan:D
Kerro jotain konkreettisia esimerkkejä, voidaan vaihtaa kokemuksia, mustakin nimittäin joskus tuntuu että on naimisissa jonkun pienen lapsen kans....
No toi keskenkasvuisuus näkyy esim. jos pitää sopia vähän jotakin monimutkaisempaa. Mä mietin erilaisia vaihtoehtoja ja kerron niistä miehelle. Vastaus on aina EI ( :-) ). Kun pyydän, että no kerropa sitten oma ehdotuksesi, niin hiljaista on. Toinen esimerkki on, että mies haluaa asioita, jotka järjellä tietää mahdottomaksi. Esim. haluaa että mennään juhliin, vaikka olen kipeä... Ihan uhmis-touhua.
tosin tässä on se riski, että mies alkaa jupisemaan siitä, että häntä uhkaillaan:D
Kerro jotain konkreettisia esimerkkejä, voidaan vaihtaa kokemuksia, mustakin nimittäin joskus tuntuu että on naimisissa jonkun pienen lapsen kans....
hiivatulehduksista niin sillä yleensä on pahakin känkkäränkkä oiennut.
meinaan toi että pitää kipeenä lähtee juhliin tms. kuulostaa vähän sellaiselta?
Jos ei, niin ehdottaisin jämäkkää ja johdonmukaista kurinpalautusta. Ja sitten keskustelua, mikäli pystyy aikuisten keskusteluun.
toinen lähestyy, niin kerro, että jatkuva inttäminen ja mökötys on saanut sulle aikaan hirveän pääsäryn
minuun. Kestin kaksi vuotta ja sitten erosin. Nyt asun ja elän täysipäisen aikuisen kanssa. Hyvä niin.
sinä kiukuttelit?
Noin, meidänkin "äiti" laajensi sen lastenkasvatuksen myös minuun. Kestin kaksi vuotta ja sitten erosin. Nyt asun ja elän täysipäisen aikuisen kanssa. Hyvä niin.
Meillä vaan on sairasteltu paljon, ja sillä alkaa hermo mennä. Ei ymmärrä, että eihän se sairastelu lopu, jos ei hoida kunnolla. Siitäkään en tykkää, jos on ihan joka viikonloppu yksikseen bilettämässä.
Mitenkäs toi jämäkkä ja johdonmukainen kurinpalautus käytännössä tehdään? Mä oon tähän asti joko ollut ihan pehmo, tai kun oikein on harmittanut, niin riidellyt kovaa. Välimallin toiminta puuttuu täysin... Keskustelusta en tiedä, onnistuuko, kun ei tuo ota huomioon niitä käytännön reunaehtoja.
meinaan toi että pitää kipeenä lähtee juhliin tms. kuulostaa vähän sellaiselta?
Jos ei, niin ehdottaisin jämäkkää ja johdonmukaista kurinpalautusta. Ja sitten keskustelua, mikäli pystyy aikuisten keskusteluun.
tissiä, että päälle piti laittaa väärät vaatteet. Yleensä kiukuttelin varsinkin silloin, kun oli kiire, ja äiti komensi minua, että päästäisiin liikkeelle.
10
lähtikin sitten paremmalla hoitotädille.
esität asian tänään ja pyydät miettimään.
Kysyt mitä mieltä on asiasta, mutta vasta ensi viikolla.
Ja sama uudestaan, kunnes kompromissi on kummankin hyväksyttävissä.
Me pyrimme aina kaikissa ratkaisuissa AITOON YHTEISYMMÄRRYKSEEN JA YKSIMIELISYYTEEN ja sen saavuttaminen kestää puolesta minuutista kuuteen vuoteen.
Ei toista saa pakottaa mihinkään, neuvotelkaa, neuvotelkaa, neuvotelkaa, sopikaa, vertailkaa. Kaikessa rauhassa.
Muusta en tiedä. Mutta harvoin sitä avioliitossa saa kokonaan oman päänsä pitää ja liekö tuo tarkoituskaan. ainakin puolitiehen pitää olla valmis menemään vastaan.
Neuvottelut vaan turhauttavia, kun elämässä on itsestä riippumattomia tekijöitä, jotka pitää huomioida asioissa, ja mies systemaattisesti kieltäytyy huomioimasta noita. Vaihtoehtoina on sit, että joudun toimimaan niin, että sairastun entistä pahemmin, tai sitten joudun yksin päättämään asiat toisen mököttäessä. Miten sen miehenkin saisi ne reunaehdot ymmärtämään?
Teillä kyllä kuullostaa olevan hyvä parisuhde. Sellaisen mäkin haluaisin, että kumpikin kuulee ja tulee kuulluksi, mutta niissä elämän realiteettien antamissa rajoissa pysyen.
Ap
esität asian tänään ja pyydät miettimään.
Kysyt mitä mieltä on asiasta, mutta vasta ensi viikolla.
Ja sama uudestaan, kunnes kompromissi on kummankin hyväksyttävissä.
Me pyrimme aina kaikissa ratkaisuissa AITOON YHTEISYMMÄRRYKSEEN JA YKSIMIELISYYTEEN ja sen saavuttaminen kestää puolesta minuutista kuuteen vuoteen.
Ei toista saa pakottaa mihinkään, neuvotelkaa, neuvotelkaa, neuvotelkaa, sopikaa, vertailkaa. Kaikessa rauhassa.
Muusta en tiedä. Mutta harvoin sitä avioliitossa saa kokonaan oman päänsä pitää ja liekö tuo tarkoituskaan. ainakin puolitiehen pitää olla valmis menemään vastaan.
Siis seksin puutetta. Raskauden takia nyt halut tosi vähissä, ja silloin kun edes vähän hyrräisi, ei vaan huvita toisen käytöksen takia... Noidankehä taitaa olla.
jos täysipäinen aikuinen muka taantuu uhmapennuksi, jos ei saa synnytyksen jälkeen seksiä. Voi kiesus sentään.
päinvastoin kuin halusin hänen tekevän. Eli kun sanoin vaikka, että tuota ruokaa ei sulle anneta, se on niin hyvää että vain aikuiset saa, niin johan maistui. Tai jos ei halunnut nukkua sängyssään, sanoin, että etpäs saakaan nukkua, nyt sun pitää valvoa koko yö ja istutin uhmiksen keittiön tuolille valvomaan, johan rupesi oma sänky houkuttamaan. Jne. Voit varmaan itse keksiä omat esimerkit oman uhmiksesi kanssa :-)
niin otapa ap mies mukaan lääkäriin seuraavalla kerralla, ja pyydä lääkäriä oikein valkoinen takki päällä kertomaan, mitä rajoitteita sairautesi asettaa elämälle. Yleensä asiantuntijan sana tepsii sinänsä aikuisiin uhmismiehiin.
Eikö irtoa yhtään kommenttia? Edes kieli poskessa kirjoitetua? Ja JSSAP:kin loistaa poissaolollaan.
Ap