Olen kateellinen naapurin uraäidille :(

Mä kadehtisin muuten kyseistä naista, mutta lapset tosiaan olisin tehnyt 5 vuotta aikaisemmin. Tai itse asiassa niin olen tehnytkin, mulla oli 26-vuotiaana kaksi lasta ja maisterin tutkinto.

vaikka niitä ei ulospäin näyttäisikään. Tottahan toki toisilla on lähtökohdat ja elämän puitteet paremmin verrattuna toisiin, mutta uskon silti, että ns. täydellistä elämää ei ole.



Helppo varmaan sanoa, että kateus ei kannata ja kyllähän siihen jollakin tasolla sortuu välillä itsekin, vaikka kaikin keinoin pyrin sitä välttämään. Moni asia voisi omassa elämässä olla paremmin, mutta pyrin silti miettimään niitä asioita, mitkä itsellä ovat hyvin. Yritä itse miettiä siis, mikä itselläsi on hyvin, mistä nautit jne... Onnellisuus voi löytyä hyvin pienestä ja itse olen havainnut, että nämä ns. täydellistä elämää elävät eivät kaikki ole oikeasti onnellisia (osa taatusti on, en sitä sano).

mistä tiedät kaiken tuon kuvailemastasi henkilöstä? oletko hyvä tuttu?

jos sillä saa vallan lastenvaatteita!

Ja nuo kaikki asiat tipahtavat ilmaiseksi syliin kuin manulle illallinen....

minä olen yh ja pikku kämpässä kitkutan, mutta ei voi mitään että olen hieman vahingoniloinen kun kuulen näitten "unelmaihmisten" olevan jollain työmatkalla ja kaipaavan lapsiaan. Minä saan olla omieni kanssa niin paljon kuin vain vapaa-ajalla tahton ja se tarkoittaa joka ikistä hetkeä. En mihinkään maailmalle lähtis vaikka tarjottais.



En jaksa tuhlata energiaa kadehtimiseen, voisin minäkin viettää tuollaista elämää mutten tahdo.

ainakin ne ajatukset että "kyllä niilläkin on jotain huonosti". Sehän on sitä suomalaista kateutta, että jos jollakin toisella on jotain hyvää, se pitää käydä salaa rikkomassa, että sillä menisi yhtä huonosti kuin muillakin. Amerikkalainen kateus on sitä, että jos toisella on hyvää, kadehtija pyrkii parantamaan omaa elämäänsä, että hänelläkin olisi sitten yhtä hyvin. :)



Nauti siis oman elämäsi hyvistä asioista. Onko sinulla joku epäkohta, johon et ole tyytyväinen, ja siksi se pistää silmään toisen elämässä? Siis vaikka tuo luomuruoan tekeminen... Jos siis teoriassa et vaikka olisi kovin hyvä kokki ja ruokarumba ärsyttää, kannattaa miettiä omia ruoanlaittotaitoja ja järjestää asiat niin, että ruokajutut tuottavat hyvää mieltä ja sujuvat hyvin. Ja huom! Sinun kohdallasi se ei välttämättä ole luomuruoka-ateria, vaan vaikka se, että opit tekemään helppoja ruokia eineksiä hyödyntäen ja perheenne arki sujuu niiden ansiosta paremmin!



Sitten kun oman elämän asiat on kunnossa ja niistä nauttii, ei energiaa enää mene muiden kadehtimiseen vaan osaa iloita niin omasta kuin toisen puolesta.

taidat asua naapurissani? En siis ole itse tuollainen, mutta naapurustossa asuu tällainen tapaus ja kun kärsin lapsettomuudesta, kahdehdin häntä suunnattomasti. Nyt, lapsellisena, ymmärrän, että sielläkin on ne sairaspäivät ja äiti on varmasti joskus vähän väsynyt. Elä ja anna elää.

Voi toki olla että tällä pariskunnalla on kaikki ihanaa mutta voi olla myös että on jotain näistä seuraavista:



1. Upea työpaikka ei välttämättä ole niin ihana työskennellä. Itse työskentelin aikoinaan yrityksessä joka on yhä (ja oli silloinkin) kaikkien "missä yrityksessä työskentelisit mieluiten" listojen kärkisijoilla. Kun ihmiset kuulivat missä olen töissä reaktio oli "ooh". Ilmapiiri vaan oli tuossa paikassa aika lailla mätä ja henkilöstö voi huonosti. Kynnys lähteä pois oli kuitenkin korkealla koska kaikkien ulkopuolisten mielestä oli "unelmatyöpaikassa".



2. Kodista voi olla paljon velkaa ja lasten vaatteetkin ostetaan lainarahalla. Joku päivä tuo kupla saattaa puhjeta jos jompikumpi vanhemmista joutuu työttömäksi tai tulee ero.



3. Pariskunta on voinut toivoa kolmea lasta ja se että heillä on vain kaksi saattaa olla heille ison surun paikka. Voi olla keskenmenoa, sekundaarista lapsettomuutta. Tai kenties he olisivat halunneet vain yhden lapsen ja toinen oli vahinko (tai tuli liian nopeasti, olisivat halunneet heille sopivamman 4v ikäeroa).



4. Äiti tekee paniikissa luomuruokaa ja puunailee koska pelkää että ellei ole täydellinen vaimo niin miehensä jättää.



Mahdollisuudet ovat loputtomat. Tai sitten tosiaan...he ovat niitä onnellisia joilla kaikki on hyvin ja ihanasti.

Siitä vain asettamaan itselle tavoitteita, että pääsisi samaan.

Onneksi voit kuitenkin lohduttautua sillä, ettei noiden ihmisten onni ole varsinaisesti sulta pois, niillä on on paremmat kortit kun sulla.



Elämä ei ole tasa-arvoista. Turha kuvitella, että jokaisella olisi yhtä paljon murheita ja vaikeuksia. Vaikka päällepäin näyttäisi kuinka hyvälle niin voipi olla, että niillä on myös sisällepäin kaikki hyvin, eikä niin kuin moni ajattelee, salaisia murheita.



Joten siinä mielessä kateuden tunteesi on ihan oikeutettua, eri asia on se onko siitä mitään hyötyä sulle vai kannattaisiko yrittää päästä siitä kuitenkin mieluummin eroon.



Itse olen ollut niin kateellinen yhdelle tutulleni sen omakotitalosta, etten voinut mennä sinne edes kylään. Sitten vähän helpotti kun sain tietää tuttuni yllättävästä sairaudesta, enkä enää ole kateellinen, pystyn jopa tuntemaan taas empatiaa häntä kohtaan.

joilla menee oikeasti, kaikilla alueilla hyvin. Ja menkööt.

Ap, minäkin olen kateellinen niille! Ite olen tällainen rupsahtanut ruppana, ikuinen opiskelija, osa-aikatöitä tekevä köyhä. Lapset mulla on aika kivat vaikka yhdellä onkin kaiken maailman henkistä vaikeutta.

Joskus lohdutan itseäni että ei tästä nyt huonomminkaan voi mennä mutta sitten tulee taas joku vastoinkäyminen ja saappaat on yhä syvemmällä sannassa.

ja mitä ilmeisimmin saanut synnyinlahjakseen aimo annoksen suunnittelukykyä, vakaan mielen ja paljon energiaa :) Sille mitä toinen on luonnostaan, ei mahda mitään.



Myös minulle elämässä eteneminen on ollut sinänsä helppoa, tavoitteet oli mulle selvät jo teininä. Etenin kutakuinkin kuten naapurisi rouva. Jokaisella on silti ne murheensa. Olet muodostanut mielikuvan kiiltävästä "pinnasta" joka näkyy ulospäin, et tiedä kaikkea. Näet sen minkä tahdot.



Aina löytyy joku sua parempi ja kauniimpi, keskity enemmän oman elämäsi parantamiseen. Ymmärrän sua silti oikein hyvin, vertailen itsekin toisiin, mutta sen kanssa oppii elämään siten ettei se häritse ;)

Tulin viime yönä työmatkalta, lapsia ja koiraa ja miestä oli kova ikävä. Siivooja touhuaa tällä htkellä kotona.



Nukuin muutaman tunnin, pomo soitti jo kahdeksalta ja pakko oli vääntäytyä ylös hoitamaan muutamaa uutta kiireellistä asiaa. Uudet kiireelliset asiat eivät lopu koskaan.



Minulla siis on hyvä työ, hyvä palkka, iso auto, lapsilla halauamiaan vaatteita verkkareista Tommy Hilfigeriin. Itse ostelen merkkikempsut maailman lentokentiltä. Koti on perussiistissä kunnossa. Työmatkojen lisäksi reissataan kerran pari vuodessa kaukomaille.



Kannattaako tätä kadehtia? En tiedä.

Kuljen hymyillen, mutta kukaan ulkopuolinen ei näe sitä kun itken väsymystä öisin. Tai sitä että herään aamuyöstä pohtimaan työasioita. Tai sitä, että työmatkat ovat jo kauan sitten menettäneet luksuksensa. On vain kiva päästä kotiin! Tai sitä, kuinka pahalta tuntuu taas jälleen kerran missata vanhempain ilta sen takia, että sattuu se Frankfurtin kokous taas samalle päivälle. Seuraavan palkkapäivän takia tätä helvetillistä rumbaa jaksaa. Jos voittaisin lottovoiton, muuttaisin pieneen punaiseen mökkiin kasvattamaan vihanneksia ja hoitamaan eläimiä.



Toisaalta sanoisin kadehtijoille myös sen, että ei tämä ilmaiseksi ole tullut. Olen peruskoulun ja lukion jälkeen opiskellut ja kituuttanut opintotuella vuosikaudet. Toisaalta olen osannut myös vaatia ja pitää puoliani, siksi olen saavuttanutkin jotain.



Huoh. Vaihtaisinko minä osia jonkun muun kanssa? Ehkä kuitenkaan en.

"kyllä niillä jotakin on huonosti" -vastaukset, sillä ihan oikeasti tässä maassa on perheitä, joilla on kaikki asiat hyvin. Minullakin itsellänikin on kaikki hyvin, vaikka en luomuruokaa teekään, eikä varakkuuttakaan ole. Hyvät tulot kyllä, eikä jokaista senttiä tarvitse venyttää, ja sen lisäksi ihana mies, ihana lapsi, haasteellinen työ ja kaunis koti. Maailmassa on varmaan paljon rikkaampia ja kauniimpia ihmisiä kuin minä, mutta olen omaan elämääni niin täydellisen tyytyväinen, että en kadehdi heitä. Omaa asennetta elämään kannattaa tarkistaa, eikä käyttää kaikkea energiaa kadehtimiseen!

ainakin ne ajatukset että "kyllä niilläkin on jotain huonosti". Sehän on sitä suomalaista kateutta, että jos jollakin toisella on jotain hyvää, se pitää käydä salaa rikkomassa, että sillä menisi yhtä huonosti kuin muillakin. Amerikkalainen kateus on sitä, että jos toisella on hyvää, kadehtija pyrkii parantamaan omaa elämäänsä, että hänelläkin olisi sitten yhtä hyvin. :)

Nauti siis oman elämäsi hyvistä asioista. Onko sinulla joku epäkohta, johon et ole tyytyväinen, ja siksi se pistää silmään toisen elämässä? Siis vaikka tuo luomuruoan tekeminen... Jos siis teoriassa et vaikka olisi kovin hyvä kokki ja ruokarumba ärsyttää, kannattaa miettiä omia ruoanlaittotaitoja ja järjestää asiat niin, että ruokajutut tuottavat hyvää mieltä ja sujuvat hyvin. Ja huom! Sinun kohdallasi se ei välttämättä ole luomuruoka-ateria, vaan vaikka se, että opit tekemään helppoja ruokia eineksiä hyödyntäen ja perheenne arki sujuu niiden ansiosta paremmin!

Sitten kun oman elämän asiat on kunnossa ja niistä nauttii, ei energiaa enää mene muiden kadehtimiseen vaan osaa iloita niin omasta kuin toisen puolesta.

Mutta usein heidän mieltään sitten painaa aivan käsittämättömän pienet asiat joista moni muu ei ottaisi ollenkaan stressiä. Olenkin tullut siihen tulokseen että huolten määrä on vakio mutta toisilla ne huolet ovat pienemmät kuin toisilla. Silti ne pienetkin huolet voivat tuntua isolta niistä joilla isoja huolia ei ole.



Kaksi esimerkkiä:



Naapurini (juuri ap:n naapurin kaltainen perhe/nainen) huolehti tammikuusta asti aivan sydän mykkyrällä sitä miten saavat tyttären lempihevosen kuljetettua Yhdysvaltoihin kesäkuussa niin että se on siellä tyttärelle kun menevät kesälomalla 1,5kk:ksi Kaliforniaan. Voi sitä huolen ja murheen määrää sekä niiskutusta miten tuo saadaan onnistumaan niin että hevosellakin on hyvä olo. Hmm...jos tämä on isoin huolesi niin...



Tuttavani asuu ihanalla alueella ihanan miehen kanssa ja hänellä on ihanat kolme lasta. Rahaakin löytyy ja matkustavat paljon. Tuttavani joutui nyt keväällä sairaalaan endometrioosin tähystysleikkaukseen (aamulla sisään, seuraavana päivänä pois eli hän oli yön yli sairaalassa vaikka alunperin hänen piti päästä jo iltapäivästä) ja hän "traumautui" siitä niin pahasti että ei pysty nykyisin katsomaan minkäänlaista sairaalasarjaa (mitä niitä nyt onkaan: Grayn anatomia jne) televisiosta. Oli kuulemma niin kauhea kokemus. Puhuu yhä tuosta karmaisevasta kokemuksestaan ja pelkää että se toistuu. Hmm...

ihmiset tapaavat tulla sokeiksi omalle asemalleen. Eli eivät he näe kaikkea sitä hyvää, mitä itsellä on vaan vertaavat tilannettaan aina johonkin, jolla on asiat heidän mielestään vieläkin paremmin. Eli tuo naapurin nainenkin saattaa oravanpyörässä puuskuttaessaan unohtaa oman elämänsä täydellisyyden, kun pitää saada parempi asema kuin työkavereilla tai hienompi Hermésin laukku kuin Victoria Beckhamilla. Tästä tuli YLElläkin joku ohjelma hetki sitten. Siinä todettiin, että ihminen vaurastuessaan ja sosiaalista asemaansa parantaessaan tulee harvoin onnelliseksi, sillä samalla hän alkaa verrata itseään uuteen ryhmään - niihin, joilla on vielä enemmän rahaa ja statusta.

synnyttää ton kateuden.

hieno taloa/autoa jne? Meillä on miehen kanssa erittäin hyvät tulot, mutta mä en koskaan ole halunnut laittaa rahojani merkkikuteisiin, viimeisen päälle olevaan sisustukseen jne. Katsotaan kaupoissa tarjoukset, vaatteet ostetaan normiliikkeistä, enkä maksa merkistä yhtään ylimääräistä, miehellä on työsuhdeauto ja mulla 6v vanha auto. Matkustetaan kyllä paljon, se on meidän pahe, mutta toisaalta viihdytään paljon myös mökillä, mikä ei sekään ole mikään luksushuvila. Tärkemäpää kuin kaikki krääsä, mulle on oma perhe ja sen henkinen hyvinvointi, annan lapsille mielummin aikaa kuin aineellista hyvää.

Toiset kävivät ahkerasti koulua aikoinaan saavuttaakseen kaiken tuon mitä moni pitää täydellisenä elämänä.



Muistan aikoinani kun minun piti lukea kokeisiin, niin lähiön muut nuoret menivät pussikaljalle ja irtoseksille.



Pidin sitä elämää täydellisenä. Uhrasin murrosikäni ja vähän aikuisiästä saavuttaakseni tämän "loiston".