vauvan vaatteista
Ostitteko vauvalle kaikki vaatteet yms tarvikkeet jo odotusaikana ? ja kuinka monet perusvaatteet tulisi hyvä olla ? alko yhtäkkiä iskemään paniikki ku oottelen esikoista ja la. on tammikuun alussa, tuntuu ettei ole ostanut juuri mitään valmiiksi. Ja missä vaiheessa ootte hommannu vaunut, kaukalon ja sängyn ?
Kommentit (30)
mä otin äitiyspakkauksen ja jälkikäteen voin sanoa enempää ei olis tarvinnut.
Sain tosi paljon vaatteita käytettynä ja kokoon 62 oli vaatteet pesty ja valmiina odottamassa. Ostin paljon koppia ja laitoin vauvanvaatteet niihin.
Vauva nukkui ekaks äitiyspakkauksen laatikossa, eli ei ostettu pinnasänkyäkään vasta kuin toinen oli yli 2 kk. Hoitopöytä saatiin ennen vauvan syntymää.
Vaunuja on ainakin Helsingissä aivan liikaa ja meidän eteinen oli aivan liian pieni. Täältä saa vaunuja sillä idealla että menet kauppaan ja sanot otat nämä ja lähdet niitten kanssa kotiin. Mies oli katsellut netistä jo etukäteen ja kun vauva oli 2 viikkoa vanha, me ne haettiin kaupasta. Just sopiva aika. Me asuttiin silloin pienessä asunnossa ja olin vatsan kanssa aika iso, vaunut olis ollut koko ajan tiellä.
Kaukalo ostetiin varmaan 4 kk ennen laskettua aikaa, yksinkertaisesti sen takia, kun tuli niin edullinen ja kiva malli vastaan.
Imetysliivejäkään ei kannata ostaa varastoon kuin yhdet, max 2. Et yhtään tiedä minkä kokoiseksi tulet turpoamaan.
meillä tarkotus käydä ostamassa se turvakaukalo ihan ensiks, se on tässä tilanteessa se tärkein ja päällimäisin hankinta. Vaunuista en oo viellä varma mihin päädyn, ja meille käy että ne ostettaisiin vasta hieman myöhemmin ku ne eivät taida olla tammipakkasilla vielä niin välttämättömät.
tää saattaa kuulostaa hieman hölmöltä mutta tuleeko tammivauvalle ostaa erikseen toppapuku, onko se äitiyspakkauksen minkälainen/kokoinen ?
mutta periaatteessa kyllä se vauva siellä hyvin pärjää. Meillä vauva syntyi 03.02 ja ei kyllä sitä käytetty yhtään, mutta sen takia kun saatiin toinen. Tiedän monta äitiä, jotka käyttivät talvivauvalla sitä. Hassun näköinen, mutta ketä se haittaa.
valmiiksi kaiken, jo ennen kuin jäin äitiyslomalle olin hommannut kaikki. Hyödynsin alet, esim. vaunut & pinnasänky & autokaukalo alesta.
Ostin esim. syöttötuolinkin valmiiksi, kun sain halvalla hyvän käytetyn (10 e tavallinen puinen Niemen syöttötuoli), vaikka sitähän tarvitaan vasta monen kk:n päästä. ja potan, kun kallis baby björn oli 5 e kirpparilla.
Ostin paljon kirppareilta. Vauvan vaatteet on niin vähän aikaa päällä, saa tosi hyviä edullisesti. Pieniä 56-62 en ostanut montaa, laskin että niitä tulee lahjaksi ja niin tulikin. Eniten siis ostin noin 74-86 cm, ensin suht neutraalia perusvaatetta (bodyja, potkareita, yöpukuja), ja kun sain tietää että on tyttö, niin sitten tytölle sopivia.
Kyllä niitä perusvaatteita vähintään joku 5-6 vartekertaa7koko tarvitaan, jos ei halua joka päivä pyykätä.
Osta myös lakanoita ym. valmiiksi. Vaippoja, kylpytavaraa, voiteita ym. voi myös hankkia. Muutamia lelujakin ostin, esim. nuppipalapelejä, peruspalikat ym. kun sattui edullisesti kohdalle.
Ajattelin asian niin, että jos tuleekin joku ikävä juttu, keskenmeno tms. niin ne tavarat ja vaatteet on mun pienin murheeni siinä vaiheessa. Ne saa aina myytyä eteenpäin.
eiköhän niitä vaatteita ehdi kertyä odotusajalla. Monet anto ainaki meille lahjaksi vaatteita ja niitä tuli aina sillointällöin osteltua. Ja joskus saatto tulla jtn hyviä aleja vastaan, niitä kannattaa seurailla.
Vaunuja me ei koettu tarpeelliseksi heti. Ostettiin ne syntymän jälkeen. Kaukalo tuli ostettua n. paria kuukautta ennen la:ta.
Niin ja niitä ihan perusvaatteita on hyvä olla useampia. Pyykkiä tulee helposti.. Useampi body, housut, puseroita jne.
Talvihaalarina menee se äitiyspakkauksen, se on kyllä tosi iso. Me ostettiin kyllä erikseen vastasyntyneelle talvihaalari. Seki muistaakseni löyty alennusmyynnistä. Mutta ei minusta välttämätön
Minä aloin hommata vaatteita ja tarvikkeita pitkin raskautta ja pikkuhiljaa. Ei mitään paniikkia :) ns. perusvaatteita useampia! ja suosittelen tammivauvalle ostaa toppapuvun, mutta ei minustakaan AIVAN välttämätön..
kivoja vastauksia tullut. :) Minkäkokoisena se haalari olisi sitten hyvä olla ihan vastasyntyneelle..?
Niin ja niitä ihan perusvaatteita on hyvä olla useampia. Pyykkiä tulee helposti.. Useampi body, housut, puseroita jne.
*Pienelle vauvalle* riittää sisävaateiksi bodyt ja potkarit & potkupuvut, paidat/puserot ei kokemukseni mukaan pysy kivasti päällä.
esikoiselleen ostelevan vaatteita ja tarvikkeita hyvissäajoin :) Minullakin tuli ostettua etukäteen ne, jotka koin kaikista tarpeellisimmiksi. Bodyja ja potkuhousuja on hyvä olla odottamassa useampi.
Pinnasänky ei meillä ollu tarpeellinen alkuun, mutta tykkäsin että sekin tuli ostettua jo odotusajalla. Ja tuli ostettua muitakin, mm. syöttötuoli.. vaikkei sitäkään tarvi pitkään aikaan mutta olipahan valmiina odottamassa.. :)
Itse ostin kaukalon,rattaat ja kaikki ns. isoimmat tavarat jo alkuraskauden aikaan koska sain ne tosi halvalla ja olivat olleet käytössä vuoden verran!Vaatteita olen ostanut kirppikseltä,tosi hyväkuntosia,uuden veroisia.Nyt alkais olemaan kaikki kasassa,ja la. ois joulukuussa!En jaksa ressata enään sitten ison mahan kanssa että jotain pitää vielä hannkkia,kiva kun vaatteet on pesty ja silitetty kaapissa valmiina.
meillä tarkotus käydä ostamassa se turvakaukalo ihan ensiks, se on tässä tilanteessa se tärkein ja päällimäisin hankinta. Vaunuista en oo viellä varma mihin päädyn, ja meille käy että ne ostettaisiin vasta hieman myöhemmin ku ne eivät taida olla tammipakkasilla vielä niin välttämättömät.
tää saattaa kuulostaa hieman hölmöltä mutta tuleeko tammivauvalle ostaa erikseen toppapuku, onko se äitiyspakkauksen minkälainen/kokoinen ?