Kuvaile millaista on 40-vuotiaan lapsettoman sinkkunaisen elämä

Yliopistopohja, kalliit harrastukset matkat, mielenkiintoiset uudet ihmiset , rauhaa kaunis aina siisti koti, voi lähteä ja tulla! Taivas tämä on . On oltu konserteissa leirillä matkattu pyörillä kiipeilty vuorilla!

Suosittelen lämpimästi, kun on mies onkuin töissä kävisi! Elämä surkastuu lapsetkin muuttavat pois ... Sitten on jo myöhäistä!

Joku toipuu monesta keskenmenosta ja jätetyksi tulemisesta... sellaista hohdokasta nelikymppisen sinkkunaisen elämää.

Vierailija kirjoitti:

-hän on edennyt urallansa nopeasti ja pitkälle.

-hän on matkustellut paljon sekä työn, että loman merkeissä ja hänellä on paljon ystäviä ympäri maapalloa, joiden luona vierailee samoin hänen luonaan täällä Suomessa vierailee usein ystäviä ympäri maailmaa.

-hänellä on paljon ystävyyssuhteita, jotka ovat säilyneet opiskeluajoilta asti

-ihana arvokiinteistö ullakkokerroksessa, talossa ei hissiä, joten näin lapsellisena tuosta on turha haaveilla.

-hän panostaa sisustukseen todenteolla

-tuo paljon reissuiltansa tuliaisia minulle ja lapsilleni

-harrastaa liikuntaa usein, eli on myös kropaltaan kiinteä,ikäistään nuoremman näköinen

-käy paljon ulkona syömässä, teatterissa, oopperassa, näyttelyissä ym.

Lapsettomuus ei kyllä takaa uralla etenemistä.

Matkusteluun on toki enemmän aikaa ja resursseja, toteutuu todennäköisesti.

Ystävyyssuhteiden säilyminen riippuu varmasti siitä, tuliko niistä parhaista opiskelukavereista myös lapsettomia.

Arvokiinteistö riippuu tuosta työtilanteesta, mutta varmasti asuu eri tavalla kuin lapsiperheet.

Liikunnan harrastaminen toivottavasti toteutuu. Sinkut muuten voivat helposti viettää epäterveempää elämää (tai ainakin allekirjoittanut sinkkuna)

Ja koska vapaa-aikaa täytyy täyttää jotenkin, niin tuo ulkona syöminen ja kulttuurin "kuluttaminen" toteutuu myös.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti menee viinilasin, television ja somen ääressä. Sääliksi käy perheettömän aikuisen elämä! :(

Ihan yhtä yksipuolinen kuva voi olla myös lapsiperheen elämästä.

En ole sinkku, vaan naimisissa mutta lapseton, joten vastaan silti.

Minulla on mielenkiintoinen työ, jota teen myös vapaaehtoisena "harrastuksekseni". Asumme mieheni kanssa suurehkossa talossa, tykkään sisustaa ja hoitaa pihaa. Esim. nyt pääsiäiseksi tein uudet kukka- ja kynttiläasetelmat ja vaihdoin tekstiilejä keväisempiin. Olemme viettäneet pääsiäisen ihan omalla porukalla: tehneet hyvää ruokaa kotona, saunoneet, tehneet kävelylenkkejä, katsoneet sohvalla vierekkäin leffoja ja käyneet kahdesti ravintolassa syömässä.

Meillä on paljon ystäviä, joista osalla on lapsia ja osalla ei. Näemme heitä erikseen ja perheinä, lapsetkin ovat usein mukana, kun kutsumme ystäviämme meille vaikka syömään. Miehelläni ja minulla ei ole mitään lapsia vastaan ja meillä on molemmilla kummilapsia. Olemme kuitenkin heti alkuvaiheessa sopineet, että meidän perheeseemme lapsia ei tule.

"Lapsenkorvikkeena" meillä on pieni koira, jonka kanssa ulkoilemme ja retkeilemme paljon. Se on joskus myös ulkomaan matkoilla mukana. Matkustamme 3-5 kertaa vuodessa, yleensä teemme yhden kaukomatkan ja muutaman keski- tai Etelä-Euroopan reissun. Jälkimmäisistä saatamme päättää vaikka paria päivää ennen lähtöä, jos olemme vapaalla. Päätämme molemmat aika pitkälti työajoistamme, joten pitkät viikonloput ovat mahdollisia aika usein.

Koen eläväni hyvää, täyttä elämää. En voi ainakaan kuvitella, että elämäni olisi merkittävästi parempaa vain siksi, että olisimme päättäneet lisääntyä. Perheitä on erilaisia - tämä meidän kahden ihmisen ja yhden koirankin poppoo on sellainen!

Vierailija kirjoitti:

Täytän pian 40 vuotta ja viimeiset 15 vuotta olen jo ollut äiti, mietiskelen että mistähän sitä mahdollisesti olisi jäänyt paitsi jos olisi elänyt vain itselleen tämän ajan.

Mä luulen että aika harva lapsetonkaan ihminen elää vain itselleen. Tuskin se pidemmän päälle kenellekään riittää?

Itse olen nelikymppinen, lapseton sinkku. En halua parisuhdetta koska minulla ei ole aikaa siihen, ja lapsiperhe-elämä ei ole napannut koskaan yhtään.

Olen vahvasti työorientoitunut, ja haluan olla hyvä siinä mitä teen. Koen myös työni yhteiskunnallisesti tärkeäksi. Uskon, että minusta on ollut yhteiskunnalle enmmän hyötyä näin, kuin että olisin hoitanut lapsia kotona. Sukulaisten ja kavereiden lapsia hoidan aina kun vaan kerkiän, nautin siitä suuresti. Pidän siitä, että voin olla hyödyksi ihmisille.

Voivoi. Vakavan sairauden vuoksi lapsettomana nelikymppisenä luin muiden kirjoituksia hieman kateellisena.

Vakavan sairauden seurauksena menetin myös työkykyni ja putosin köyhyysloukkuun tarkoittaen hyvin matalaa elintasoa. Ei siis ulkomaanmatkoja, ravintolaillallisia tai kulttuuririentoja minulla.

40-v lapsettoman sinkkunaisen elämä minun tapauksessani on melkoista sinnittelyä. Lapseettomuus ja perheettömyys tarkoittaa kohdallani jonkinlaista päämäärättömyyttä elämässä. Ainakin olen joutunut kovasti miettimään omaa "tarkoitustani" kun lisääntyminen se ei ainakaan ole, kuten useimmilla. Tähän lienee vaikuttanut myös se, etten ole voinut kompensoida keskittymällä uraan (sairaudesta johtuen).

Olen päätynyt yrittämään olla hyvä ihminen. Autan läheisiäni mahdollisimman paljon. Välillä jopa oman hyvinvointini kustannuksella, mikä on ehkä hieman surullista.

Yksinäisyyttä koen välillä ja olen tietoinen siitä, että mikäli elän vanhaksi, tulen olemaan vieläkin yksinäisempi perheettömänä.

Olen ollut pitkässä parisuhteessa mutta tulin siinä monin tavoin petetyksi. En tiedä kuinka monia vuosia lisää vaatii (erosta on jo useita vuosia) tulla niin eheäksi, että olisin valmis uuteen suhteeseen, uuteen luottamukseen.

40-v lapseton sinkku kuittaa - elämä valuu ohi ja näen millaista se voisi olla, olisi voinut olla

Seksiä, seksiä, seksiä. Jos vain haluaa.

Joskus suklaata.

a)  Vapaa kuin taivaan lintu.

b)  Raudanluja ammattitaito.

c)  Talous vakaalla pohjalla.

Ennemmin tyytyväisenä yksin, kuin huonossa suhteessa kaksin.

Vieläkö ap luulee, että kaikki lapsettomat nelikymppiset sinkkunaiset viettävät samanlaista elämää? Vai vaivauduitko edes lukemaan kommentteja?

No mulla on pari kaveria, jotka ovat (tahtonsa vastaisesti) jääneet lapsettomiksi. 

Kumpikin on kouluttautunut monipuolisesti ja koko ajan lisäkoulututtautuvat. Siis pohjalla jo akateeminen tutkinto. Itse olen raapinut kokoon sen yhden. Ovat myös urallaan askelta mua edellä. Ollaan siis kaikki päälle 40-vuotiaita. 

Kummatkin asuvat Hgin keskustassa (minä ankeahkossa lähiössä) ja matkustavat todella paljon. Lisäksi harrastavat todella paljon liikuntaa: eri lajeja, ovat hyvässä kunnossa ja tyylikkäitä. He eivät tule töihin hiukset huonossa kunnossa (kun ei ole ehtinyt käydä kampaajalla puoleen vuoteen), vaatteet ryttyisinä ja takki paskaisena, kun on tunkenut aamukiiressä huutavia kakaroita turvaistuimeen. 

Mutta kummankin elämää leimaa tietty surumielisyys - puhuvat siitä itsekin. Lisäksi toisessa näkyy myös hieman katkeruutta, joka tuntuisi vain pahenevan. 

Oma elämäni on aika raskasta. Olen kolmen lapsen yh, joka yrittää puskea epätoivon voimalla sitä uraa eteenpäin. Mutta en ikipäivänä vaihtaisi osaani lapsettoman ihmisen kanssa. Lapset ovat niin keskeinen osa elämäni sisältöä ja olen heidät maailmaan halunnut. Vaikka elämä on usein raskasta joka päivään mahtuu korvaamattoman hienoja hetkiä. 

Vaikka olen väsymyksestä rupsahtanut, huolimattoman näköinen ja jatkuva epätäydellisyyden tunne vaivaa jatkuvasti, niin arvostan sitä lahjaa, jonka olen lasten muodossa saanut. Elämän keskeiset palikat ovat kuitenkin koossa. Olen onnellinen.