Mistä kertoo se että naispuolisia ystäviä on vähän?
Jäin miettimään tätä. Itselläni on aina ollut enemmän miespuolisia ystäviä. Naisista olen saanut vain muutaman todellisen ystävän.
Olen ajatellut että tätä selittää osaltaan se että olen kasvanut veljien keskellä ja tunnen miehisen porukan tavat ja säännöt. Toisaalta minua on aina haukuttu kauniiksi ja olen saanut nuoresta tytöstä lähtien paljon huomiota miehiltä. Ja siis aivan pyytämättä, kuten Annelin kuuluisa faksi. ;)
Ehkä siinä on sitten tosiaan mukana myös naisten välistä kilpailua.
Kommentit (12)
kateellisia, pahanpuhujia, ei osata iloita toisen puolesta. Et kai tykkää juoruilla ja puhua paskaa kaiket päivät? ei se muusta kerro
johtunee siitä etten nosta itseäni muiden yläpuolelle ja en yritä tehdä vaikutusta joka jätkään. Annan tilaa myös kavereilleni.
sekä naiset että miehet mutta enpä ole kateuteen törmännyt.
huomaamaan tota kateutta. Jestas, sitähän on ympärillä hirveesti. Miesten kanssa on tosi leppoisaa olla ystävä, jutut on aidosti jostain asiasta keskustelua eikä vänkäämistä.
en vain jaksa sitä että aina pitää olla varuillaan naisten seurassa. menet vaikka vessaan käymään niin sillä aikaa muut puivat vaatetuksesi ja tekemisesi. ei ole kivaa. mielummin mies porukassa jossa jutut pysyvät järkevällä tasolla.
kateellisia, pahanpuhujia, ei osata iloita toisen puolesta. Et kai tykkää juoruilla ja puhua paskaa kaiket päivät? ei se muusta kerro
teidän naisten kanssa oikein ystävällistä säveltä onnistunut muodostamaan. ;)
Joku minussa tympii osaa, mutta niin, kaikkia ei voi miellyttää. Sitä onnellisempi olen hyvistä suhteista lähimpiini.
ap
teinixejä ootte kaikki tyynni. Pahan puhumiset ja arvostelut kuuluu teineille. Kasvakaa.
Enkä myöskään ymmärrä niitä naisia, jotka jo heti tutustumisessa alkuunsa toitottavat, että tulevat aina paremminm toimeen miesten kanssa. Tai jotka muistavat aina kertoa, että ovat "hyviä jätkiä". Ei siinä sitten kamalasti jaksa itsekään yrittää tutustua.
Itselläni on ystävinä sekä naisia että miehiä, mutta en tee siitä numeroa.
Jos tällaiseen ihmiseen(naiseen tai mieheen) törmään, niin hänestä ei ystävääni tule.
Naisia minulla pääasiassa on ystävinäni noin 15 kappaletta.
kateellisia, pahanpuhujia, ei osata iloita toisen puolesta. Et kai tykkää juoruilla ja puhua paskaa kaiket päivät? ei se muusta kerro
Haluat omia heidät kaikki itsellesi.
varmaan tosi kiva ja ihana:)
Itse taas olen kokenut miesten puolelta vähättelyä sukupuolestani johtuen, pahimmat vedätykset ja kieroilut niin töissä kuin koulussakin ovat olleet miesten tekemiä, julmimmat loukkaukset olen kuullut miehiltä ja ikävimmät itseäni koskevat juorut ovat olleet miesten kertomia. Myös miesten taholta olen kokenut pahinta kateutta ja katkeruutta.
Minulla on ystäviä sekä miehissä ja naisissa - molemmissa tosi mahtavia tyyppejä, mutta koen että parhaimman tuen vastoinkäymisissä olen saanut muilta naisilta.
Hassua kun itse en ole lainkaan kilpailuhenkinen vaan naisten välinen kisailu miehistä lähinnä naurattaa ja tunnen myötähäpeää...