Lue keskustelun säännöt.
Minä en edes halinut kouluun ja eskariin lähtevää lastani tänään :´(
07.09.2009 |
ja hyvin tuntui silti lähtö onnistuvan heiltä, isänsä kanssa lähtivät.
Hän kyllä rutisti minua ja oli pahoillaan puolestani.
Taustaa sen verran että olen tällä hetkellä äärimmäisen väsynyt ihan kaikkeen, olen työttömänä neljättä kuukautta ja on yhä vaikeampaa ja vaikeampaa pysyä positiivisena.
Lisäksi eilinen oli ihan karmea päivä lasten suhteen, he vain kiukkusivat ja puhuivat töykeästi ja uhmasivat yms. Ja vaikka illalla puhuin heille päivästä ja siitä miten heidän käytöksensa on pahoittanut isin ja oman mieleni niin ei anteeksipyyntoä ei mitään. Niine hyvineen kävivät nukkumaan.
NYt aamulla sama juttu, 2-luokkalainen puhui töykeästi ja eskarilainen veti herneet nenäänsä ties mistä ja haukkui huonoksi äidiksi.
Tämän kamelin selkä katkesi ja istuin lastenhuoneen lattialla itkemässä.
Mitä mä olen tehnyt väärin kun eivät kykene omalta äidiltään pyytämään anteeksi?? minun tunteilla ei tunnu olevan mitään väliä, pitäisi vain jaksaa ja jaksaa ja jaksaa ja jaksaa.
Ihan järkyttävän paha olla, kertaakaan eivät ole lähteneet aamulla ilman että halin ja toivotan hyvää koulu-ja pk-päivää, mutta nytpä lähtivät, ei huvittanut halata eikä toivotella.
:´´(
Kommentit (14)
Laitatte lapsille kunnon rajat ja sanktiot, myös puheissa. Vanhemmille ei puhuta miten sattuu. Käy juttelemassa vaikka tk:ssa, että saat keskusteluapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuten varmaan kävikin ilmi jo ap-tekstistäni.
Mutta kai sitä lastenkin käytös voi joskus tehdä niin pahan mielen että itku tulee? tekee varmaan ihan hyvää heillekin nähdä ettei äiti ole mikään "kivi" joka vain ottaa kaiken aina vastaan.
Ap
Meillä kun on ne rajat ja sanktiot käytössä, ollut about siitä lähtien kun olleet 1v. En vain ymmärrä miten se anteeksi pyytäminen äidiltä on noin ylivoimaista, sitäkin taitoa on pikku taaperosta lähiten opetettu ja "vaadittu" jos niikseen on.
Ja itse henkkoht pyydän heiltä ongelmitta anteeksi jos niikseen on.
Ap
Minunkin tokaluokkalaiseni kiukkusi äsken vaatteista ja sanoi minun olevan typerä kakkara. Itse vain totesin huvittuneena vai niin. Meillä pyritään menemään paljolti huumorin avulla, tosin olen kyllä huutanut tarvittaessa ja laittanut jäähylle.
Meillä on myös tokaluokkalinen ja eskari. Koko viikonloppu oli taas yhtä tappelua lasten osalta, joten ymmärrän, että noihin voi väsyä. Olen minäkin työttömänä ollut kohta vuoden ja ei tietoakaan uudesta työpaikasta. Joten ymmärrän täysin, että masentaa.
Silti ei saa vaatia lapsilta sääliä itselleen. lapset on lapsia ja he eivät taida varmastikaan täysin edes ymmärrätää miksi pitäisi äidiltä pyytää anteeksi. Pyydätkö sinä anteeksi lapsilta kiukutteluasi? Sitähän tuo lastenhuoneen lattialla itkemässä istuminen on.
Lapsillasikin on paha olla, koska sinulla on paha olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se vaan on niin että harvoinpa äiti saa kiitosta mistään.. :) Mutta kaunein kiitos varmaan on, kun näkee että lapsista on tullut kaikesta huolimatta ehjiä ja tasapainoisia aikuisia.
Lapsillakin on varmasti paha mieli. Juttelette ja pyydätte toisiltanne anteeksi. Ja sitten teette jotakin kivaa yhdessä.
Ja kyllä lapsen jutuista saa pahoittaa mielensä, lasten on hyvä oppia että ihan mitä tahansa ei voi tehdä ja sanoa. Ei vanhempien tarvitse olla robotteja, joilla ei ole tunteita ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
taloutenne tappiin? Vai onko kyse vain siitä, ettet sopeudu kotielämään?
Miettimään tehokasta ratkaisukeinoa... Sinua tarvitaan perheessä! Täytyykö kuluja pienentää? Leikata? Muuttaa toiselle paikkakunnalle työn perässä? Tms? Elämän arvot uusiksi?
T. Kotiäiti, joka alkaa viihtymään kotona ja keksii aina jotain projektia itselleen. Vuosia kotona jo seitsemän ja parempia aina vain.
Eskarilainen tuiskahtelee milloin mistäkin ja äiti saa usein kuulla olevansa tyhmä ja kakkapöksy ja ties mitä, mutta noihin pystyn kyllä reagoimaan huumorilla. Itse hermostun lähinnä sellaisesta jatkuvasta kitinästä ja marinasta, silloin tulee joskus huudettua. Mutta aina lopuksi halitaan, enkä kyllä kertaakaan ole jättänyt lasta eskariin tai lähtenyt itse kotoa halimatta. Meillä isä joskus ottaa nokkiinsa tytön kommenteista, mutta pidän sitä kyllä jokseenkin naurettavanä, jotenkin tuntuu, että isä menee siinä 6-vuotiaan tasolle itsekin...
Minunkin tokaluokkalaiseni kiukkusi äsken vaatteista ja sanoi minun olevan typerä kakkara. Itse vain totesin huvittuneena vai niin. Meillä pyritään menemään paljolti huumorin avulla, tosin olen kyllä huutanut tarvittaessa ja laittanut jäähylle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset eivät ole vastuussa masennuksestasi, pahasta olostasi eivätkä itkustasi. Hirveä taakka pienelle lapselle, jos heidät syyllistetään siitä että äiti on surullinen ja itkuinen. Eivät he välttämättä ymmärrä, että taustalla on myös työttömyys, masennus, itsesääli yms. vaan ajattelevat, että äidin paha olo johtuu heistä. Ehkä jopa luulevat ettei äiti enää rakasta heitä, kun ei ole enää iloinen.
Tiedän, että on turhaa sanoa sinulle että ota itseäsi niskasta kiinni ja piristy ja ajattele positiivisesti. Se ei todellakaan käy niin helposti. Tilanteesi vaatisi täydellisen asennemuutoksen, että alkaisit päinvastoin nauttia elämästäsi päivä kerrallaan.
Sitten kun saat töitä, niin kadut sitä että sen ajan kun olit työttömänä kotona olisi voinut käyttää nauttimiseen eikä masennuksessa rypemiseen. Nyt olisi aikaa käydä marjassa, sienessä, kirjastossa, harrastaa liikuntaa, järjestää valokuvat tai saattaa valmiiksi joku ikuisuusprojekti, johon ei työssäoloaikana koskaan ole aikaa.
päätin lasten ollessa pieniä, että opetan heidät pyytämään anteeksi omalla esimerkilläni. Olen aina pyytänyt, jo silloin, kun he olivat parivuotiaita.
Mutta huoh....Eivät he tänä päivänä pyydä anteeksi. Eivät sitten millään. Lapset 9v ja 7 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pyydät anteeksi että olet ollut niin surullinen ja masentunut. Selität mistä paha olosi johtuu -ei siis lapsista ja heidän sanomisistaan - vaan työttömyydestä ja muista huolista.
Sitten halaatte ja sanot, että lasten pitää myös pyytää sinulta anteeksi huonoa käytöstään (jos eivät sitä itse tajua tehdä).
Sitten unohdatte koko episodin ja sinä itse haet jostain apua itsellesi. Oletko arvottanut itsesi tähän saakka vain työsi kautta? Ja nyt kun jäit työttömäksi, tunnet että sinua ei enää tarvita mihinkään. Moni nainen viettää elämänsä ettei käy töissä ollenkaan, hoitavat kotia ja harrastavat. Sinulle 4 kk on jo liikaa.
Kokeile nyt vaikkapa vapaaehtoistyötä. Käyt esim. vanhainkodissa juttelemassa ja lukemassa vanhuksille, syöttöapuakin tarvitaan ruoka-aikaan että kaikki saisivat vatsansa täyteen. Silloin et tuntisi olevasi turha loinen vaan oikeasti voisit auttaa ihmisiä ja olla jollekin todella tarpeellinen!
Lapsille voi olla koulun alku vaikeaa ja vasyttavaa. Meille ainakin. Voisitko tyottomyyden suremisen sijaan iloita vaikka siita, etta nyt on lapset hoidossa ja sina kotona, ehdit huolehtia valilla itsestasi. Mene vaikka pitkalle kavelylle, paivasaunaan ja laita kynsilakkaa tai kay kampaajalla tai hierojalla tai mista nyt itse tykkaat ja mika sopii tilanteeseen. Helli vahan itseasi. Halaa lapsia kun tulevat koulusta kotiin.
älä nyt LASTEN käytöksestä tai anteeksipyytämättömyyksistä noin masennu!! lapset ovat lapsia, he kokeilevat rajojaan ja vaikka eivät anteeksi pyytäisikään niin kyllä varmasti sydämessään tietävät että väärin tekivät (kun kerran keskustelit heidän kanssaan). Pyydätkö itse miehesi kanssa anteeksi toisiltanne ja lapsiltanne eri tilanteissa (missä tarvitsee) esimerkkinä?
Nyt alat käyttäytyä kuin aikuinen. Et ala mykkäkouluun tms. tuollaisista vaan reippaasti porskutat eteenpäin.
Tuo työttömyysjuttu on harmillinen, olen pahoillani puolestasi. Millä alalla olet? Itse olen kotiäitinä ja kohta tämä "loma" loppuu ja töitä ei meinaa löytyä mistään..! Ekaa työpaikkaa etsin.