kukaan synnyttäny kuollutta lasta?

Pahin suru tulee yleensä vasta sen jälkeen kun lapsi on syntynyt. Kun yhtäkkiä tajuaa että ei olekaan enää "me" vaan ihan pelkkä "minä". Kun ei esim. miehelle sanokaan lauantaiaamuna että "me jäädään vielä sänkyyn vähäksi aikaa" tai mies kysy "mites teidän päivä on mennyt".



Se on jonkinlainen suojeluvaisto kaiketi joka iskee päälle tässä vaiheessa. Saa "suorituksen" tehtyä ilman tunteita ja vasta sitten tulvaportit aukeavat.



Halaus.

keskenmenoni syntyi spontaanisti itsestään. Mutta äitini on synnyttänyt aikoinaan rv 30 kuolleen pikkuveljeni. Ei meinannut käynnistyä millään, leikatakaan ei komplikaatioiden vuoksi voinut. Äitini elämän raskain ja hirvein kokemus.



Kyllä ne tunteet vielä tulevat. Valtavasti voimia ja halauksia sinulle! Olet ajatuksissani.

Otan osaa.

Anteeksi uteliaisuuteni, mutta saanko udella että millä rv:lla, miten selvisi ja onko syystä tietoa?

Raskaus oli kestänyt 41+4 ja kun menin sairaalaan ei vauvan sydän enää lyönytkään. Napanuora oli mennyt niin tiukasti kaulan ympäri. Neljä vuotta kuljin sumussa ja käsittelemättä asiaa, kunnes ymmärsin pyytää ammattiapua... Vauvan synnyttäminen oli aika rankkaa, kun tiesi ettei 9 kuukauden odotuksesta saisi palkinnoksi kuin hautajaiset. Nyt kuitenkin 3 ihanaa lasta olen saanut lisäksi! Ja vaikka tuntuisi pahalta, katso ja kosketa kuollutta vauvaasi, muuten kadut myöhemmin!

synnytys ja sitten hautajaispäivä.



tuo on ihan kamalaa! Jaksamista!

Mutta halusin vain sydämeni pohjasta toivottaa sinulle voimia.

näin kävi. aiemmin on yksi terve lapsi, ei keskenmenoja tai mitään. Jotekin pelottaa kun oon näin "turta", en edes osaa itkeä kuten mies nytkin.Kai sit romahdan myöhemmin? Tyttö oltais saatu. Tai siis kuollut tyttö syntyy huomenna. Ja hullua, just tyttöä niin oon aina toivonu..esikoinen poika. oli nimikin valmiina. ja kaikki muu.. ihan jämähtänyttä nyt kaikki. oon kuin joku tahdoton möykky..hullua.

Kakkonen vielä täällä lisäilee että vaikka se ehkä kornilta kuulostaakin tässä vaiheessa niin ottakaa kamera tosiaan mukaan huomenna ja ottakaa kuvia pikkuisestanne. Tulet vaalimaan niitä kuvia koko loppuelämäsi. Jos sinulta löytyy myös jotain aivan pikkuruista vaatetta niin voit ottaa sellaistakin mukaan niin voitte pukea ne pikkuisen tyttärenne päälle.



Minusta olisi oudompaa jos nyt pystyisit tuntemaan ihan normaalisti surua yms.

Mun esikoinen kuoli kohtuun 2kk ennen laskettua aikaa. 18.9.97 mun maailma pysähty, kun vauvan todettiin kuolleen. Ja hän syntyi 19.9.97. Pieni, kaunis, täydellinen poika. Hänellä oli täydelliset pienet sormet ja varpaat, vaalea tukka pilkisti kapalosta.



Hautajaispäivä oli 1.10.97. Aamulla haettiin poika patologiselta ja vietiin kappeliin. Hänet tuhkattiin.



Oli muuten elämäni raskain puoli vuotta, ennen kuin tulin uudelleen raskaaksi ja sain ainokaisen elävän... ja pelkäsin joka hetki, että menetän hänetkin.

olen tosi pahoillani AP, kenenkään ei kuuluisi joutua kokemaan tuota elmässään. Oman lapsen hautaaminen on varmasti kauheinta mitä on olemassa! Jaksamista pitkälle taipaleelle...

(ihan selvästi tunnen hänen selän ja pään kun koettelen masua, ei vaan pieni "vastaa" enää) ja huomenna jossain.. matkalla tuhkattavaksi? Mä oon aina ollu tosi selkeesti tunneihminen, mut nyt en tunne MITÄÄN ja siks pelkäänkin et jotain tosi kamalaa tapahtuu kun näen tämän niin toivotun tyttäreni. Onko mitään tukiryhmiä tms?

Ota hetki kerrallaan, ei oman lapsen menettämistä pysty tajuamaankaan. Eikä sun tarvi vielä ajatella puuttuvia tunteita, varmasti shokki vielä päällä. Pidä huoli, että pääset puhumaan, heti huomenna vaikka sairaalapapin kanssa.

Hienoa, että olet pystynyt edes tätä kautta jonkin verran tunteitasi purkamaan.... tai ei ehkä purkamaan, mutta kertomaan edes siitä miltä sinusta tuntuu. Sen uskoisin edes pienen hetken auttamaan. Olet ajatuksissani ja rukouksissani. Voimia!

Ota yhteyttä Käpy-yhdistykseen. Sieltä saat vertaistukea.

Pitäkää miehen kanssa huolta toisistanne ja esikoisestanne. On tyypillistä,että tunteet avautuvat eri aikoihin ja eri tyylisinä puolisoilla. Ymmärtäkää toistenne erilaisia reaktioita.

Voimia synnytykseen ja lämpöinen halaus!

Kaikki ajatukseni ovat sinun kanssa..teidän kanssa..



En voi tarkalleen tietää, miltä tuntuu, mutta seurasin tänä vuonna ystävän menetystä läheltä..hänellä kuoli rv 40 kohtuun täysin terve vauva.



Otan syvästi osaa! Itkettää puolestanne..

Ensimmäinen lapsemme syntyi terveenä, mutta sairastui vakavasti 2-vuotiaana ja oli pitkään vaarassa kuolla. Sitä en olisi kestänyt millään, pelkäsin ja itkin puoli vuotta kunnes lapsi toipui. Toinen lapsemme kuoli kohtuun rv 36. Olihan se surullista, mutta ei kuitenkaan minulle mitään verrattuna siihen, että jo olemassa oleva lapsi olisi kuollut! Ei se kohdussa oleva vauva minulle kuitenkaan ollut vielä mikään muu kuin joku tuntematon vauva, ilman omaa persoonallisuutta, yhteisiä muistoja tai mitään. Enkä edes ole mikään tunteeton ihminen noin yleensä, päinvastoin...

Muuta en voi sanoa, olen niin pahoillani.

Ja olen samaa mieltä numero 10 kanssa: ota vauvastasi muistoksi kuvia ja ehkä hiustupsukin. Pidä häntä sylissäsi, juttele hänelle ja hyvästele hänet. Meidän vauvamme puettiin bodyyn, myssyyn ja sukkiin. Ilman vaatteita en halunnut laittaa häntä matkaan.



Itse muistelen vauvaani päivittäin. Muistan miltä hän tuntui sylissäni ja katselen hänestä ottamiani kuvia useinkin. Itkuhan siinä aina tulee, mutta suru ei enää ole niin musertava kuin se alussa oli.



Oletkohan tällä hetkellä jonkinlaisessa shokissa jos asia ei tunnu oikein miltään? Mielestäni sinun kannattaa kuitenkin hyvästellä vauvasi kunnolla. Siitä hetkestä voi tulla arvaamattoman tärkeä osa "muistojesi albumiin". Mieheni ei alunperin halunnut edes nähdä kuollutta vauvaamme, mutta on nyt iloinen että sain hänet muuttamaan mielensä.



Halaus sinulle!

jotka tukevat.

Koko karmea totuuus valkeni lopullisesti kun laskettu aika tuli ja meni mutta vauvaa ei ollutkaan. Silloin romahdin täydellisesti. Synnyttämisen jälkeen ihmettelin etteikö tämä ollutkaan "tämän vaikeampaa". Toki olin silloinkin poissa tolaltani ja itkin silmät päästäni, mutta totaalinen pysähdys tuli la:na.