Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En iloitse raskaudestani
02.09.2009 |
vaikka viikkoja on takana jo 32. Tarjoan kyllä vauvalle kaiken mahdollisen tuen, turvan ja hoidon, mutta epäilen että rakkautta en osaa antaa. En sinällään ole yllättynyt koska olen muutenkin "kylmä". Lähipiiri sai minut alkuraskauden aikaan vakuutettua että vauvaa ei VOI olla rakastamatta, mutta uskon että minulle on silti käymässä juurikin näin. Minusta tuntuu täysin naurettavalta ajatukselta pukea vauvaa nallepukuihin tai pussailla varpaita, niin kuin kaikki normaalit tekevät. Tai muutenkaan osoittaa hellyyttä. Isomman kanssa osaan kyllä leikkiä kun se aika tulee, ja lapset ovatkin aina pitäneet minusta valtavan paljon koska osaan viihdyttää heitä hyvin. Mutta miten hoidan vauva-ajan kunnialla läpi, kun vauva kaipaa hoivaa eikä huvia? Millä sen äidillisyyden saisi heräämään kun sitä ei luonnostaan tunne?
Kommentit (23)
ja silti kummallakin on puheen kanssa ongelmia.
Minäkään en koskaan lässyttänyt vauvoilleni, vaan puhuin selvää suomea. Kas, molemmat lapseni ovat huimasti ikäisiään edellä puheen kehityksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse at taida tietää mikä on normaali? Normaali tarkoittaa sitä, että on samanlainen kuin suurin osa väestöstä. Normaalia toimintaa on se, miten suurin osa ihmisistä tekee.
Suurin osa äideistä iloitsee raskaudestaan ja vauvastaan ja rakastaa niitä, joten näin ollen AP ei ole normaali.
Alue: Aihe vapaa
vähän samantapainen tausta kuin sulla ap. Kummassakaan raskaudessa en seonnut onnesta, en osannut edes ajatella tulevaa lasta ihmisenä tai persoonana. Mietin että mussa on jotain pahasti vialla kun en osaa puhua masulleni, pidin koko ajatusta naurettavana.
Eikä se äidinrakkauskaan syttynyt heti kun lapsi syntyi, voimakas suojeluhalu kylläkin. Ehkä sitä rakkautta voisi mitata lähinnä sillä, että miettisi asian kääntöpuolta. Mitä jos lapselle tapahtuisi jotain? Mitä jos menettäisin vauvan? Mulla tuo ajatus sai aikaan melkein pahoinvoivan tunteen (tämä siis siinä vaiheessa kun lapsi oli jo syntynyt). Tajusin että rakastan vauvaani, vaikka en sille lässytä tai erityisesti nauti hoivaamisesta.
Tsemppiä ja voimia ap, oon ihan varma että asiat kääntyy parhain päin.