***Ensikot syyskuussa***
Kommentit (44)
Heipä hei,
Tännekin välillä kuulumisia...
ON: Tänään oli eka neuvola. Se reilu tuntihan siellä ukon kanssa istuttiin. Tuloksena kasa materiaalia ja nippu kaikenmaailman verikoelähetteitä yms.
LISÄKSI ensi viikon keskiviikkona on eka ultra! =) Aivan ihanaa. Pääsee toivon mukaan näkemään, että meidänkin pikkuisen sydän siellä sykkii. Tottakai aloin jo jännittää sitäkin. Onneksi viikko menee nopeasti, vaikka nythän se tuntuu ikuisuudelta. Lisäksi saatiin aika jo 12 vkon ultraan tsekkaamaan Downia. Halutaan käyttää tämä mahdollisuus myös. Aiotteko muut asiaa tutkituttaa?
Jotenkin tuo neuvolassa käynti teki asiasta niin todellista, että olin yhtä hymyä, kun pääsin kotiin. =)
Aiemmin manasin oireiden katoamista..No, ei tartte enää. Eilisen päivän oli koko ajan paha olo. Aamulla oksensin ja päivällä oli koko ajan olo, että yli tulee. Tänä aamuna ei tullu yli, mutta lounas sitten lensikin pihalle. Mies totesi, että kyllä on nirso vauva, kun ei kelpaa mikään. Hampurilaiset ja karkki kyllä pysyis sisällä! =D
-Orkidea ja Kuutti 8+5-
.. neuvolassa tuli käytyä. Kaikki sujuu edelleen mallikkaasti. Sydänäänet kuului vahvasti ja massu kasvaa käyrien mukaan :) Painoa on tähän mennessä tullu tasan 10 kiloa, huh se kyllä vähän hirvittää! Täytyy vaan yrittää uskoa et kyllä ne sitten aikanaan saa tiputettua, nyt ei taida vielä olla ihan oikea aika laihduttamiseen :D
Orkidea: me ainakin käytettiin tilaisuus tuohon seulontaan ja onneksemme saimme hyvän tuloksen. Jaksamista pahoinvoinnin kanssa, itsellä helpotti joskus viikon 12 tienoilla, mut edelleen täytyy syödä parin tunnin välein ettei mee olo huonoksi.
Santsuli 27+6
Jospa nyt vihdoinkin sais aikaiseksi liityttyä mukaan tänne. Ensikoiden juttuja olen lueskellut, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoitettua.
Eli tässä olis tietoa meistä:
Nimimerkki: Ronnuli
Oma ja miehen ikä: minä 30v ja mies 31v
Paikkakunta: Jyväskylä
Lasta toivottu: Pillerit jätetty 9/05, Lapsettomuushoidoissa 1/06 lähtien (välillä 1,5 vuoden tauko),monta keskeytettyä hoitoa, tärppäsi toisesta loppuunasti viedystä hoidosta eli inseminaatiosta
LA: 4.2.2010
Eli tervetuloa vaan mukaan Ronnuli, aada-mari ja mariska!
Ronnuli ja aada-mari: te olettekin saaneet kokea mitä on toivoa/yrittää lasta. Aika moni täällä on ollut tosi onnekas ja on tärpännyt lähes heti (ja on ollut jopa vahinkoja,joiden luulin jo olevan urbaania legendaa). Mutta ihanaa että nyt ollaan kaikki päästy nauttimaan odotuksesta :)
Orkidea: onnea vaan ultraan, mikäs ultra teillä nyt noilla viikoilla on? Me ollaan kyllä käyty ultrassa oikein urakalla, perättäisten keskenmenojen takia ollaan päästy kaikki julkiselle puolelle onneksi, eli alkuraskauden ultrassa kaksi kertaa (koska alussa pieni oli vähän aikataulusta jäljessä..) niskaturvotusultrassa viikolla 13, rakenneultrassa viikolla 23 ja vielä yhden kerran viikolla 30, jossa tarkistetaan istukan tilanne (rakenneultrassa oli vähän alhaalla, joten katsotaan onko kohonnut tarpeeksi ylös kohdun kasvaessa). Down-veriseulakin otettiin, vaikka en pitänyt sitä kovinkaan tarpeellisena, tämä ihana myllertäjä on jokatapauksessa tervetullut ihan sellaisena kun on :)
Santsuli: Oih, tiedän tunteen kun paino ahdistaa! Miulla ei vielä kamalasti ole tullut kiloja vauvan myötä, mutta niitä kun on päässyt kertymään ihan omiks ja naapurin tarpeiks jo ennakkoon. Mutta nyt ei ole oikea aika murehtia moista, pykätään pystyyn kuntoremonttiryhmä sitten keväällä eikös juu? Nyt keskitytään vain olennaiseen!
Suvska, Max, Maatta, Rockprincess, Jenni ja Tia78, teillähän on laskettu aika nyt syyskuussa!?Kertokaahan kuulumisia! Joko jännittää?? Voi kohta saadaan ihania uutisia tähän ensikkopinoon, en malta oottaa :)
Omaa napaa: Ihan onnessani olen edelleen masun myllerryksestä ja potkuista. Ne tuntuu ja näkyy jo päällepäin ja joka ilta miehen kanssa kuulostellan ja tunnustellaan ja samalla pohditaan, minkälainen tyyppi sieltä on tulossa..? Ei tiedetä edes onko siellä tyttö vai poika, vaikka on miulla aavistukseni...
Liitoskivut (tai niiksi niitä kuvittelen) on pahentuneet, enkä saa housuja jalkaan seisaaltani ja liikkuminen ottaa vähän häijyä (etenkin ylämäet alkaa olla hankalia). Mutta aika pientä vielä tämä.
Hankintoja ei olla vielä mitään tehty, mutta saadaan sukulaisilta ja ystäviltä vauvatavaraa ilmaiseksi tai huokealla hinnalla. Pitäisi vain hakea pois. Onko muuten vinkkiä, millä opintoihinsa uppoutuneen miehenkörilään sais innostumaan vauvatarvike-hankinnoista?? Kodin sisustusta pitäisi jo alkaa muuttamaan, ja siihen tarvitaan ehdottomasti miehen apuja...
Vauvavakuutusta miulle on kovin suositeltu ja tälläkin palstalla on vaan kehuttu, eli kaipa se pitäisi sellainenkin vielä hankkia.. Mites muut, aiotteko vakuuttaa vauvan jo masuaikana?
Mutta nyt pitää mennä iltapalalle
Kirjotelkaahan kuulumisia!
T: Zeria ja pieni rv 23+2
Ihan hyvä, että narahdin. Pitää jättää namit pois ja hedelmät ja leipä pienemmälle :) Muuten menny ihan hyvin täällä. Ensi viikolla eka neuvolalekuri, saa nähdä kuin se menee.
Vakuutuksesta: Me hankittiin If:stä jo aikaa sitten. Se pitää hankkia ennen tiettyä rv:tä jos haluaa jo masuaikana vakuutta, en nyt muista sitä tiettyä ajankohtaa tarkkaan.
Äippäpakkausta täs viel odottelen kun panttasivat mun hakemusta töissä kolmisen viikkoa... Kun mun piti laittaa se työn kautta, töistä siis maksavat kolmen ekan kuukauden liksan äippälomalta ja siks piti laittaa töihin tuo lappu, koska hakevat suoraan kela korvauksen firman nimille... Typerä käytäntö musta, parempi olis, et maksaisivat vaan erotuksen... Niin siis nyt vasta viis viikkoa menny siitä kun tuon todistuksen sain :) Eli toivottavasti on nyt ollu kelan pöydällä parisen viikkoa edes mun hakemus.
rv 27+3
Meitsillä alkaa olla jo lähdön hetki lähellä, eilen kävin neuvolassa ja terkkatäti meinas et vaavi jo vähän laskeutunut ja pääkin lähes kiinnittynyt.. Sen kyllä huomaa, aamulla vajaan tunnin autossa istumisen jälkeen oli muka kauhea pisuhätä, ja sit ku pääsi vessaan ni ei tullut juuri mitään! :) Niin se pikkuisen pää painaa virtsarakkoa ja huijaa.. Mul onneks kaikki arvot ihan kohdillaan, hemogl., verenpaine, ei prot. tms virtsassa ym. Väliin seurattiin verenpainetta vähä sillä silmällä ettei ala nouseen mut samois on pysyny nyt. Painoa tullu raskauden aikana jotai 12kg, ei onneks enempää ku omiksi tarpeiksi oli jo ennestään..Meillä on maatilalla nyt aika kiireistä aikaa, puinnit, viljan kuivaus, olkien paalaus ym pahasti kesken, ja ukko ihan aamusta iltaan niillä töin.. Navetassa on onneks nyt lomittaja jo vakituisesti, et jos ja kun se lähtö parin viikon sisään tulee niin ei tarvi niistä sentään huolehtia. :) Ja iltaisin ja öisin onki melko ärtsyjä suppareita, yks yö meni taas puoli kahteen valvoessa ja keinutuolissa istuessa supistuksia tuskaillessa.. Ne onneks loppu sit yön päälle. Jospa tuo asukas vielä pari päivää pysys niin isäntäki joutas paremmin "lapsentekoon" kiireiltään. Mut ankkana taaperran päivästä toiseen, pitäkääs siskot peukkuja et kun täs lähtö tulee niin kaik hyvin menee.
ps. löysin kirpputorilta pikuiselle uusia kestovaippoja 4kpl/yht 7E
T. Suvska 39+2
En ole vähään aikaan päässyt kirjautumaan vauva-sivustolle niin ei ole sitten tullut kirjoiteltuakaan. Muillakin tainnut olla sama ongelma?
Ihanaa Suvska, sulla alkaa olla jännät paikat. Mä en millään jaksais odottaa et saisin jo sen oman ihanan käärön. :)
Huh.. kyllä täälläkin painon nousu ahdistaa. On tullut jo 7kg joista 4 viimeisen kuukauden aikana! Mulla myös lievästi ylipainoa ja pidin vähän tavoitteena ettei tulis paljon 10kg enempää. Kyllähän kaikki sanoo ettei tarvii painon noususta stressata mutta kyllä se mua stressaa!
Me ajateltiin ottaa se vauvavakuutus. Tullaan muutenkin olemaan rahallisesti aika tiukoilla kun mies opiskelee vielä. On se sitten ainakin turvana jos syntymän jälkeen jotain todetaan.
Täällä tuntuu myös liikkeet voimakkaasti joka päivä. Ja liikettä tuntuu jo navan yläpuolella! Ihana tunne, tulee sellainen olo että kaikki on hyvin. :)
Onpa mukavasti tullu uusia ensikoita, Tervetuloa!
Tänne on ollu nyt pari päivää vaikee päästä... kopsaan noi neuvolakuulumiset eilisestä tekstistä minkä sain läpi tuonne haahujen pinoon. Mutta alkuun muuta "höpinää" ;D
Vauvavakuutuksesta ollu puhetta. Me otettiin, vaikka tietty toivotaan ettei tarvita. Kuitenki katottiin parhaaks se ottaa varulta. Lähipiirissä kuitenkin muutama tapaus joilla se on hankkinu hintansa takaisin ja saapahan lapselle nopeesti hoitoa jos tarvii. Me otettiin Pohjolasta vakuutus ku siellä kaikki muutkin on. En itse asiassa jaksanu hirveetä hintavertailua tehdä ja tuosta olin kuullu vaan hyvää, joten valinta oli helppo. Muistaakseni piti vakuutus varata ennen rv27? Korjatkaa jos olen väärässä.
Paino on nousussa täälläkin, luonnollisesti... mutta tuntuu olevan aika kovassa vauhdissa. Terkka kuitenkin vielä ihan tyytyi toteamaan että kyllähän sen pitääkin nousta ;)
Neuvolakuulumisia:
Sf mitta menee edelleen vähän käyrän yläpuolella, 30cm tällä kertaa. Vauva kiemurteli mittauksen alta jatkuvasti ja vaikeutti terkan hommia. Hyvät sykkeet kuului jälleen ja vauva suuttu siitäkin rakkineesta. Ja kukas muu siinä sai kärsiä kun mä ja mun kylkiluut ;) Hullu jumppa alkoi kun terkka laitto anturin ja alko kuuntelemaan sydänääniä. Maha pomppi valtoimenaan ;D Mulla alkaa olemaan epäilys että tää kaveri murtaa multa kylkiluun tai pari ennen syntymäänsä. Mikä lie vimma työntyä tuonne kylkiin??
Hemppa oli mulla jälleen laskenu ja rautaa tuplana tästä eteenpäin. Ei siis ihme että on ollu tosi väsyneitä päiviä. Töissä jaksaa just ja just, mutta kotona ei enää mitään. Ja töissäkin on nyt ollu todella kiireistä aikaa, pitkää päivää ja pitkää viikkoa. Terkka sanoikin että hae vaan reilusti saikkua kun väsyttää. Jotenkin mun työmoraali ei anna periks saikulle väsymyksen vuoksi. Typerää, tiedän.
Meillä alkaa olla huone melkein valmis pienelle asukkaalle. Ihana saada uutta kotiin. Verhot pitää ens viikolla käydä ostamassa/teettämässä. Listat puuttuu, mutta nehän on nopeesti hommattu. Löysin ihanan lampun kattoon tänään. Pakko oli ostaa, vaikka olikin turkasen kallis. Jostain muualta on sit tingittävä ;) Jätän pari karkkipussia ostamatta siis. Samaan sarjaan olis vielä seinälamppu, mutta sitä täytyy jo harkita onko pakollinen ostos. Olishan se hieno, mutta onko järkee... en tiiä;)
Juu, tässäpä turinaa tälle kertaa. Hyvää masun kasvatusta kaikille!
Irish 29+2
Täällä ollaan jo aika tuskastuneita. Vatsa painaa ettei nukuttua saa. Ei ole kipeitä supistuksia tullu, mutta istuessa on vatsa koko ajan pinkeänä..
Painoa on tullu jo 20kg. Aika paljon, mut olin hoikka kun aloin odottaan ja selkävaivat on ollu sen verran pahat ettei pysty paljoa liikkumaan.. Tulee siis herkuteltua täällä tylsyydessä..:) En ota turhaa stressiä siitä, alan kuntoileen sitten kun pikkunen on tullu ja pääsee eroon näistä selkävaivoista.
Meilläki on pieni vauva jo laskeutunu ja kiinnittyny. Kohdunkaulaki oli jo lyhentyny ja pehmentyny, että toivottavasti tulis etuajassa :)
Tsemppiä Suvskalle, tulehan kertoon sitten synnytystarinaa :) Ja rauhallista odotusta muille!
Jenni ja möykky 37+5
Kopioin saman tekstin, jonka kirjoitin "joululahjojen" pinoon, joten jos joku on lueskellut sieltä, niin toistan itseäni ;)
Kävin tänään lääkärineuvolassa tarkistuttamassa kohdunsuun ja istukan tilanteen. Kummassakaan ei ollut muutosta kolmen viikon takaiseen, eli kohdunsuu ei ollut enempää pehmentynyt, mutta istukka oli edelleen liian alhaalla. Mukava lääkäri kuitenkin lohdutteli ja sanoi, että 95% todennäköisyydellä siirtyy vielä sen verran ylemmäs, ettei haittaa alatiesynnytystä.
Vauva oli onneksi ainakin toistaiseksi kääntynyt raivotarjontaan. Aiemmin oli perätilassa, ja siitäkin oltiin silloin vähän huolissaan.
Ilmeisesti en ole ainoastaan kuvitellut olevani kovasti turvoksissa, sillä hb:tä otettaessa sormenpäästä tuli pelkkää imunestettä... Turvotus on kiusallinen juttu, mutta sen vuoksi neuvolassa ollaan katsottu sormien läpi liian nopeasti noussutta painoani. Painoa on tullut jo 11,5kg. Onneksi ei ollut ennestään ylipainoa, joten paino ei vielä ole nousuut hurjiin lukemiin. Lenkkeillessä kuitenkin jo huomaa, että painoa on jo huomattavsti aiempaa enemmän.
Sairauslomaa lääkäri tarjosi, mutta en vielä huolinut, kun ei siihen mitään varsinaista syytä ole. Lääkäri vaan ihmetteli, miten jaksan fyysisessä työssäni, mutta toistaiseksi olen jaksanut suht hyvin. Ja paremmin jaksaa, kun menee päivän kerrallaan ja tietää, että sairauslomaa saa yhdellä puhelinsoitolla, jos siltä tuntuu.
Ylihuomenna lähtee jo 30.viikko, HUI! Vähiin käy nennkuin loppuu... ;)
Aada-Mari ja "kyöstipöysti"
Aika uusi muutenkin palstalla, suurimmaks osaks vapaita aiheita lueskellut. Kun en edes ensin löytänyt täältä lokakuisille ketjua. Vähän aikaa sitten löysin, mutta sekin on tosi hiljainen... Että vähän myöhässä oon, mutta aattelin sit kumminkin vähän kirjoittaa, jos mukaan vielä sopii?
Eli, laitetaan sitten sitä esittelyä:
Iät: minä 25v., mies 32v.
Paikkakunta: Hämeenlinna
Lasta yritetty: n. puolisen vuotta, itsellä pitkä ja epäsäännöllinen kierto, ovulaatioitakin siis normaalia harvemmin, eli ihan positiivisesti yllätyin, ettei mennyt kauempaa! :)
La: 12.10.2009
Eli eipä tässä enää kauaa pitäis olla, rv 35+2! Lääkärillä oltiin just päivällä ja arvioi, että vauva olisi jo 3kg! Aika hurjaa... Varsinkin, kun se oli tosi pitkään käyrien alapuolella. Viimeisin ultra (4D) viikolla 28. Lääkäri sanoi, että saa tulla, kun on tullakseen... Tietty kaks viikkoo vielä, niin on täysiaikainen, sehän ois totta kai hyvä. Mut mun puolesta vois tulla kahen viikon päästä! :)
Aika lailla kaikki on valmista jo, niin kuin tässä vaiheessa sopii odottaa. Sairaalalaukku pitäis kyllä ihan lähipäivinä pakata. Ehkä huomenna. Illalla tuli parhaat ystävät vauvajuhliin ja osa toikin jotain pientä, vaikka sanoin, ettei tarvitse, ei ollut siis mikään amerikkalainen babyshower tarkoituksena. Mutta toivat hyödyllisiä: vaippoja, liivinsuojuksia, babywipeseja, tutteja ja pussilakanat. Hyväkuntoisia käytettyjä vaatteita ovat jo tuoneet pitkin raskautta. Kaikki paitsi ihan viimeisimmät ovat pestyinä ja silitettyinä vauvan piirongissa. Totta kai uusiakin ollaan ostettu ja saatu. Vaunutkin olleet jo pari kuukautta odottamassa, pinnasänky koottuna, jne. Jotain isompia tarvikkeita ostettu kavereilta käytettynä, vaunut suurimpana hankintana uutena.
Niin: tyttö pitäis olla tulossa ja kaikille tuleville isovanhemmille (2 isoäitiä ja 1 isoisä) on ensimmäinen lapsenlapsi. Mites teillä muilla isovanhemmat? Kuinka ovat ottaneet uutiset ja onko kellään muulla eka lapsenlapsi heille tulossa? Meillä on kaikki innoissaan ja ovat jo vauvalle ostelleet ja valmistautuneet vauvan tuloon! Miehen äiti on tuonut villasukatkin jo suunnilleen kahdeksi vuodeksi eteenpäin! Ja oma äitini verhoilee vauvankoppaa, sekä vähän muitakin projekteja sillä on. Hommasi myös käytetyt "mummovaunut", niin ei tarvii sinne hoitoon mennessä viedä vaunuja mukana... :) Isäni taas halusi ostaa meille uudet vaunut.
Oho, kirjoitinkin tosi paljon! Sori vaan, toivottavasti ei haittaa! :)
Perjantaina oli rakenneultra ja hyvin meni. Pikkuinen vastaa hyvin viikkoja ja oli oikein anteliaalla päällä kätilön ottaessa mittoja. Mutta sitten kun alakertaan piti kurkata niin sitten ruvettiin ujoiksi eikä suostuttukaan näyttämään. Ensi viikon torstaina (17.9) on 4d-ultra niin jos siellä sitten saataisiin selvyys että onko tulossa prinsessa vai prinssi:)
Xaberina kyseli isovanhemmista. Minun omat vanhemmat saavat nyt ensimmäisen lapsenlapsen ja ovat aivan tohkeissaan asiasta. Äitini oli pettynyt kun pikkuinen ei vielä sukupuoltaan kertonut, olisi ilmeisesti halunnut käydä jo jotain ostamassa. Miehen vanhemmille lapsenlapsi on jo 5. ja kovasti toivovat poikaa (4 aikaisempaa kaikki tyttöjä). Mutta pääasia tietysti että lapsi on terve.
Eilen illalla taas niin hirveät selkäkivut että pakko oli panadolin avustuksella mennä nukkumaan. Mitään rasittavaa ei saisi vähääkään tehdä, imurointi on yhtä tuskaa! Sen jälkeen sitten maataankin aivan rampana:(
Kätilö kyseli myös ultrassa että onko liikettä jo tunnettu. Itse en ole varsinaista liikehdintää vielä pikkuiselta tuntenut ja sanoi että aivan normaalia ensimmäisessä raskaudessa. Mutta kuulemma viikko tai kaksi niin liikkeitä voi jo alkaa odotella tuntuviksi. Miten muilla, koska tunsitte ensimmäiset liikehdinnät?
Supu3 21+1
Vähän semmoista pientä hassua kutituksen tuntuista alavatsassa. :) Toi 4D oli kyllä ihana, katsoivat kaiken tosi tarkkaan ensin ihan perinteisellä ultralla ja sitten oli kiva nähdä 4D:llä pikkuisen kasvot! :)
Ja pistä se mies imuroimaan! ;)
Kävin kelan sivuilta verkkotunnuksilla vakoilemassa et onko hakemukset menny perille ja siellä luki et äitiyspakkaus on postitettu tänään. JEEEEEE! Jotain kivaa postia siis odotettavissa :)
Meillä näyttääkin aada-mari olevan sama laskettu aika. Aika on kyllä hurahtanut tosi nopeesti ja totta tosiaan kohta tää koko odotus on ohi.. Mullakin on tullut jo 10 kiloa, eikä kyl mullekaan ole onneksi vielä marmatettu neuvolassa. Viimeksi tais neuvolantäti mainita vaan ku itse kauhistelin painoani et hyvähän se on että sitä tulee kunhan ei rupee keräämällä keräämään herkkuja syöden :)
xaberina kyseli isovanhemmista. Meilläkin tämä tulokas on molempien vanhemmille eka lapsenlapsi. miehen äiti on ollut ihan suht rauhallinen, muutamia vaatteita vauvalle ostanut. Oma äitini taas on hössöttänyt senkin edestä, oon yrittänyt olla hermostumatta kun onhan se jännää heillekin :) Mun isä on myös aivan innoissaan mutta koittaa kovasti peitellä innostustaan.. miehen isää ei kuvioissa ole pariinkymmeneen vuoteen ollutkaan, silloin tällöin laittaa miehelle esim syntymäpäiväonnitteluviestin.. ollaanki mietitty että mahdetaanko hänelle kertoa edes että on isoisäksi tulossa...
Supu3 kyseli liikkeistä. Muistaakseni mäkin tunsin ekoja liikkeitä joskus viikon 20 tienoilla. Sitte ne on jotenki hiljaa hiipiny jokapäiväisiksi tuntemuksiksi. Pitäis aina kirjottaa ylös tuollaiset asiat, ei niitä muuten muista.
Meillä on muuttoon aikaa vielä 2,5 viikkoa. Niin lyhyt mutta kuitenkin niin pitkä aika :(( ei jaksais millään odottaa!!
Santsuli 28+5
Saisitte kyllä tsempata mua, mulla nyt jo 40+3 ja mitään ei tapahdu.. Ei jaksas enää olla ja odottaa, viime yökin oli niin huono ja tuskainen ku maha painoi ja vihloi, unta ehkä komiat 3h yhteensä.. Silmänaluset mustina uuteen päivään. Mut ei passais valittaa ku muuten oon päiväsajat hyvin voinut ja jaksellut, eilispäivä leviteltiin miehen kans pihamultia ja toissapäivänä tein enempi kotitöitä ku joskus paris viikossa yhteensä :) Enkä tunnusta et synnytystä yritän saada aikaseks :) Tänään meininki vähän leipoa taas pakastimeen vieraiden varalle ja pollelle pitää antaa liikettä myöskin.. Voi että mä odotan että pääsen taas takas hevosen selkään, pitkiin aikoihin ei oo ollu sinne enää asiaa! Neuvolassa kävin ke, kun oli 40+1, ei oikeastaan mitään uutta.. Ens viikolle kaks neuvola-aikaa, joista jälkimmäisellä varailaan käynnistysaika jos ei oo itekseen syntyny siihen mennessä. Mulla vähä huoletti kyl neuvolaan mennessä ja halusin miehenki mukaan sinne, ku vauvan liikkeet on muuttunu muutamassa päivässä kevyemmiksi ja hennommiksi, mut se on kuulemma normaalia raskauden ihan lopussa, tilaa on niin vähän ja joillaki vauva "rauhoittuu" odottelemaan muutama päivä ennen synnytystä. Sydänäänet ihan normaalit oli onneks. Jospa se tietäs meille sitä pikaista synnytystä sitte :) Tänään olis ystävättärellä vauvailta, vaikka hänelle arvelin et tuskin sinne pääsen ku kuitenki oon jo "laitoksella" mut niin sitä vaan kotona pollistellaan, sinne siis, minä vielä vauvaton :) Mukava kyl lähteä, en oo ikänä käyny eikä mitää tietoo mitä siel on mut avoimin mielin :) Tällaista täällä tänään, toivottavasti pääsen kertomaan teille pian syntymän ihmeestä..
Tsemppiä kaikille mammoille, ja odotellaan myös Maxin ja Maatan juttusia..?
T. Suvska 40+3
Terve kaikille,
Tulempas tähänkin pinoon :)Raskaus on alussa ja hyvä jos testiviivat edes kunnolla näkyy :D
Nimimerkki: Pomena
Oma ja miehen ikä: minä 33v ja mies 28v
Paikkakunta: Skotlanti
Lasta toivottu: Heinäkuu -09, tärppäsi toisesta kierrosta vaikka oli logistisia ongelmia...
Esikoista odotellaan :)
Pomena rv5
LA: 16.05.2010
Missäs kaikki on? Hiljaista pinossa...
Mitä kuuluu LA:n jo ohittaneille? Suvska ja muut?
Niin ja tervetuloa pomena!
On todella hiljaista palstalla tosiaan.. No mä kerron taas kuulumisia, vaik tiärä häntä ketä ne kiinnostaa.. Mä kävin taas neuvolassa,ja verenpaine oli vähän liian korkea, 140/96! Senkin ja yleisen väsymisen ja vaikeuden takia sain ajan yliaikaisuuskontrolliin synnärille tai siis äitipolille eka niinku virallisesti. Tossa verenpaineessahan on se raskausmyrkytyksen vaara, ja hyvä ku seurataan. Elämme toivossa, et mul olis paikat kypsät ja vaik aukiki niin voisivat käynnistellä sit samalla reissulla.. Mullahan on nyt jo 40+6 ja torstaina sit 41+2. Et valmis pitäs kaverin olla masussa tähän maailmaan :) Mut voip se olla et ne laittaa viikonlopuks kotiin kasvamaanki, sit näkee.. Meillä on kuitenki toistasataa kilsaa matkaa sinne niin jospa ne pistäis hommaan vauhtia samalla kertaa ettei tarvi jatkuvasti ajella väliä ku ei omat konstit auta ja asukas ei ota häätöyrityksiä tosissaan :D Onneks mun terkkatäti on ymmärtäväinen ja pätevä, ne olis sairaalas vasta ens viikolle antanu ajan ku ei viel oo kahta viikkoa yli mut hän vaati et tälle asiakkaalle pitää saada aika tälle viikolle. Nyt tässä itteä tsemppaan, et "enää 3 yötä ku tilanne selkenee" ainaki sltä osin et tietää kohdunsuun tilanteen ja tuurilla meistä kahdesta tulee kolme
Noniin, vihdoinkin saan aikasekseni kirjotella kuulumisia :)
Täällä menee oikein hyvin, masuasukki kasvaa ja kaikki on mennyt muutenkin hyvin. Meillä oli neuvolalääkäri viime perjantaina. Kaikki arvot oli kohillaan ja sisätutkimuksessakin kaikki näytti hyvältä :) Pikkusen sydänäänet on aina yhtä hellyttävä kuulla.. kotikäyttönen semmonen laite millä voi niitä sydänääniä kuunnella olisi kyllä mainio!! Olisin varmaan kokoajan kuuntelemassa :D
Töissä olen jaksanut olla nyt vielä toistaiseksi, mutta kyllä se alkaa käymään raskaaksi kokoajan viikko viikolta. Äippälomalle pääsen 9.10 niin siihe asti pitäisi vielä sinnitellä :) Odotan kyllä tuota äitiyslomaa niin paljon että huhheijaa. Ihanaa päästä laittamaan oikein ajan kanssa vauvan huonetta ja kotia muutenki valmiiksi! Pelottaa vaan, että jossain vaiheessa voi aika käydä pitkäksi, kun on tottunut siihen, että on kokoajan menossa ja tekemässä pää kolmantena jalkana kaikenlaista. Sen näkee sitten :) Ehkäpä voi olla niinkin ettei edes jaksa hirveästi tehdä mitään kun tästä vielä kasvaa :D
Nyt on aikalailla kaikki hankinnat tehtynä paitsi turvakaukalo. Onko jollain jotain vinkkejä sen ostoon? Jos olette kuulleet ruusuja taikka risuja jostain turvakaukalosta niin kertokaa ihmeessä! Kyllä sitä pitäisi myös vielä jotain pikkujuttuja ostella mm. rasvoja, vanupuikkoja yms. mutta ne ajattelin jättää sitten sinne kun The Day on lähempänä :) Äippäpakkauskin saapui.. oli kyllä ihana piriste päästä näpräämään ja kattelemaan mitä kaikkea sieltä löytyi.
Kyllä tää aika menee niin nopeesti, että välillä ihan hirvittää. Toisaalta kyllä se joulu saisikin tulla jo niin pääsisi synnyttämään :)
Jaksamisia kaikille!!
-Nipukka ja Noppa rv 28+0-
Meillä odotellaan ensimmäistä vauvaa myöskin. Olen lueskellut "ensikko-ketjua", mutta en ole pystynyt itse osallistumaan keskusteluun, sillä kirjautuminen ei vauva.fi-sivustolle ole onnistunut kesäkuun jälkeen. Mutta tänään, kun taas yritin, pääsin yllättäen sisään ;)
Tietoja minusta ja tulevasta perheestämme...
Nimimerkki aada-mari
Oma ja miehen ikä molemmat 28v
Paikkakunta Haapajärvi
Lasta toivottu ennen tärppäämistä 9 kuukautta
LA 26.11.2009