Lue keskustelun säännöt.
Apua - eroasiaa:(
31.08.2009 |
Olemme eromassa- ja koska on nuo yhteiset lapset, eikä ulkopuolisia suhteita- jotenkin toivoo että voisimme olla tekemisissä lasten kanssa yhdessä. Se näyttää olevan lapsille hyvin tärkeää, esim. käydä kävelemässä, kahvilla tms "koko perhe". Mulla ei ole miestä kohtaan enää mitään tunteita, ainoastaan toive siitä että voisimme lasten asiat hoitaa niin että heillä on tunne kahdesta rakastavasta vanhemmasta. Nyt tuntuu että tämä on ihan utopiaa- jotta voimme olla edes samassa huoneessa mun täytyy kerätä valtavasti energiaa ja nousta kaiken yläpuolelle. Jos hetkeksikään erehdyn olemaan oma itseni, puhumaan yhtään mistään "tavallisesta" asiasta, heti on riita päällä. Tai saan niellä loukkauksia. Ymmärrän että ne ovat miehen keinot käsitellä pettymystä ja vihaa ja mitä lie, - nyt kysynkin millä ihmeellä te eronneet hoidatte asiat exän kanssa? Vai onko se vaan jäätävää ja etäistä- toisin sanoen lapsilla ei ole mitään mahdollisuutta kokea että heillä on kaksi vanhempaa jotka heitä yhdessä kasvattaa? Vaan kaksi kotia joiden välillä he itse kantavat vastuuta???
Oli ehkä vähän sekavaa, mutta siis- millä ihmeellä tästä selviää johonkin hyvään- ennen kaikkea lasten hyvään?
Kommentit (31)
ei ole verrattavissa teidän tilanteeseenne
Me eletään yhdessä jonkinlaisessa kaverisuhteessa, tosin kaveruus on usein aika pinnallista. Mies heittelee välillä katkeria kommentteja ja minä yritän olla kuin en huomaisikaan... Riitoja on vähän mutta alkaa rasittaa eläminen miehen kanssa, joka rivien välistä osoittaa inhoavansan minua (mutta ei halua erotakaan...)
Mä olen miettinyt jonkinlaista puolittaista eroa, että esim. hankittaisiin kakkosasunto, johon toinen voi mennä hengähtämään välillä. Vaikka joka toinen viikonloppu ja aina kun on iltamenoa tms. Mutta nämä viestit saa miettimään että miten sen lapsille selittäisi. Ja ahdistaisiko se niitä jopa enemmän kuin selkeä ero kertaheitolla....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mieltä että jos tunnetasolla on inhoa, ei semmoinen elämä ole elämisen arvoista ollenkaan!!!!Eikä siinä kakkosasunnot auta. Jokainen kun ansaitsee tulla rakastetuksi omana itsenään.
ja vastuu jää usein naiselle jonka omanarvontunto ja sydän ei enää kestä. Koska mies useimmiten tyytyy johonkin kunhan arjen palvelu pelaa. jos kaipaa jännitystä voi käydä vieraissa jne. Tiedän parikin perhettä jossa vaimo sietää uskomattoman määrän paskaa, on unohtanut aikoja sitten oman arvonsa, mies antaa sen verran et vaimo justjust pysyy ylläpitämässä täyden palvelun kotia ja hoitaa lapset ja mies hoitelee sitten omat naisasiansa muualla. Eivätkä vaimot jaksa ottaa huomioon vaihtoehtoa, että mies saattaisi olla täyspaska petturi, kun arjen hoidossa ja itsensä motivoinnissa huonoon suhteeseen menee kaikki voimat.
Ei pidä tyytyä johonkin, mikä on henkisesti huonoa.
selkeitä malleja, joissa asiat järjstetään niin että kaikilla on arvonsa ja rakkaudella on tilaa. Jotkut puolivillaiset roikkumissuhteet sekoittaa lapsen pään. Lapsihan tarvitsee malleja jotta voisi itse ikanaan tehdä oikeita valintoja. jos hän ei nää vanhempiensa elämässä avointa rakastamisen ja välittämisen mallia, ei hän aikanaan tunnista itsekään aitoa rakkautta vaan jää roikkumaan erilaisiin riippuvuussuhteisiin.
on molempien vanhempien oltava samaa mieltä erosta.
Useimmiten toinen on se joka lähtee ja on tehnyt sitä lähtöä vuosia. Hänen kaikki tunteensa toista kohtaan on käsitelty ja toinen jossain syvällä sisimmässään ehkä vielä elättelee toivetta että tästä selvitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä se homma toimi juuri sillä että mistään omista asioista ei puhuta keskenään. Emme siis jutustele mukavia kahvikupposen ääressä. Voidaan kysyä kohteliaasti että miten menee, miten työkuviot jne. Kyllä mun mielestä yhdessä voi mennä vaikka muumimaailmaan. Siellä touhtaan lasten kanssa ei keskenään.
Meillä ei lapset ainakaan elättele mitään toiveita yhteenpalaamisesta. Ovat täysin sinut sen kanssa että meillä on meidän koti ja iskällä on iskän koti. Toisaalta olivat kovin pieniä 1,5 ja 3v kun erosimme. Riippuu varmasti paljon siitä miten asioita käsittelee.
Missän tapauksessa liiton viimeinen vuosi ja ero ei ollet helppoja, mutta olimme molemmat niin helpottuneita kun asia vain ratkesi edes johonkin suuntaan että siitä oli hyvä alkaa rakentaa.
Aika auttaa.
voiko äiti muuttaa isälle asumaan. Lapsi ei ole koskaan asunut isänsä kanssa ja koko hänen olemassaoloajan oli miehen elämässä ollut vakituinen asuinkumppani. Sitten kun mies vapautui, niin lapsi toivoi äitinsä voivan muuttaa isälle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vain kirjoittaa, että lapset erosta ja olosuhteista huolimatta usein toivoo vanhempien paluuta yhteen.
t: 30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin omasta kokemuksesta sanon, että siinä vihavaiheessa, molemmat tulkitsevat kaiken mahdollisen ja mahdottoman kielteiseksi toisesta osapuolesta. Siis tähän tyyliin: Jos kysyy miten menee, no ex vittuilee. Jos ei kysy, miten menee, no se ex vittuilee.
Jos siis koette, että se toinen koittaa tehdä hallaa, niin todennäköisesti on myös teidän tulkinnastanne kiinni. Tämä ajatusmalli helpottaa, sopimista lasten asioista.
Me eletään yhdessä jonkinlaisessa kaverisuhteessa, tosin kaveruus on usein aika pinnallista. Mies heittelee välillä katkeria kommentteja ja minä yritän olla kuin en huomaisikaan... Riitoja on vähän mutta alkaa rasittaa eläminen miehen kanssa, joka rivien välistä osoittaa inhoavansan minua (mutta ei halua erotakaan...)
Mä olen miettinyt jonkinlaista puolittaista eroa, että esim. hankittaisiin kakkosasunto, johon toinen voi mennä hengähtämään välillä. Vaikka joka toinen viikonloppu ja aina kun on iltamenoa tms. Mutta nämä viestit saa miettimään että miten sen lapsille selittäisi. Ja ahdistaisiko se niitä jopa enemmän kuin selkeä ero kertaheitolla....