Oma aika. tuntuuko kenestäkään muusta
siltä, että nykyisin liikaakin korostetaan vanhempien oikeutta omaan aikaan? En tarkoita, että pitäisi olla koko ajan kiinni lapsissa, mutta meneekö nykyisin jo liiallisuuteen? Luulen, että joku voi tuntea ahdistusta, kun tajuaa että minullahan ei olekkaan sitä kuuluisaa omaa aikaa, vaikka aiemmin ei olisi huomannut sitä kaivata. Eihän siihen ole mitään sääntöä olemassa, että jokaisen pitäisi olla tietty tuntimäärä erossa lapsistaan voidakseen hyvin. En tiedä osaanko nyt oikeen kertoa mitä tarkoitan.
Kommentit (30)
Minäkin taidan ymmärtää, mitä tarkoitat.
Itsellä on nyt sellainen tilanne, että omaa aikaa on hyvin niukasti. Mies käy töissä sekä rakentaa taloa ja minä hoidan lapsia kotona. Raskainta tässä on varmaankin se, kun omaa aikaa ei oikein ole tai sitä on hyvin vähän. Esim. viikossa voin käydä kahdesti kaupassa ja yhdesti lenkillä ilman lapsia..muutoin olen koko ajan yksin lasten kanssa, paitsi pyhäpäivinä ja silloin tällöin , noin kerran kuukaudessa saan hoitajan.
Välttämättä en normaalielämässä (ei siis raksaelämää) käy viikossa paljoa enempää yksin missään, mutta arkea jakaa silloin myös mies ja tietää, että on mahdollista vaikka käydäkin jossain.
Mutta kyllä vain, joillakin omaa aikaa on varmaan jo liikaakin.. ja nälkä kasvaa syödessä.
lapset ovat aikani. Minulla on useampi lapsi ja kerran eräs vanhempi ihminen kehoitti ottamaan jo "lukon" että saisin omaa aikaa..mihin?
Olen saanut tehdä paljonkin asioita lasten hyöriessä samoissa kodin tiloissa kuin minäkin. Olen voinut ommella, jutella puhelimessa, lukea, käydä työssä jne.
Kun ensimäinen lapseni oli 1v7kk ja nuorempi 6kk, lähdin heidän kanssaan yksin laivaristeilylle silloiseen Leningradiin. Matkani jälkeen äiti kysyi miksen ollut kysynyt häntä lapsia hoitamaan, mutta en todellakaan olisi lähtenyt ilman lapsia.
Tutustuin laivalla kulkiessani kahden pienen lapsen kanssa erääseen mukavaan naiseen ja hänen koululaistyttäreensä. Nainen kertoi olleensa juuri tarkoituksella isomman kanssa vähän tuulettumassa, kotiin jäi isän kanssa vilkas 2-vuotias, jolle myöhemmin saatiin asiaa valaiseva diagnoosikin.
Kiltti nainen ja tytär halusivat auttaa lasteni kantamisessa ilman hissiä olevassa laivassa ja meistä tuli hyvät ystävät. Naisesta mm. seuraavan lapseni kummi ja asuivatkin parin talon päässä meistä...
Avioliittoni oli vaikeaa silloisen mieheni kanssa ja erosin odottaessani kolmatta lasta. Hän ei saanut tapaamisoikeutta, ei kyllä halunutkaan joten vietin kaikki arkeni ja viikonloput kolmen alle neljävuotiaan kanssa, eikä tullut mieleenkään laittaa lapsia pois kotoa, että saisin omaa aikaa.
Äitini asui lähellä ja piipahti välillä, hänestä ja sisarestani oli apua lasten kanssa. Lapset olivat parhaita kavereitani.
Jossain vaiheessa tapasin nykyisen mieheni ja menimme vihille. Minulla oli kolme alle 7-vuotiasta lasta ja "hääyönä" olimme niin kuin ennenkin. Hääpäivän illalla äitini kertoi ettei kysy lapsia luokseen, koska sellainenhan meidän elämä on lasten kanssa. Äiti piti lapsia mielellään silloin tällöin, mutta ei minun hääyönäni, eikä minua harmittanut.
Mieheni oli seurusteluaikana tottunut kolmeeen lapseen, oli OK.
Nyt on yhteisiä lapsia ja elämä aivan ihanaa monen lapsen kanssa. Tässä laskin huvikseni, että olen vastannut lapsistani yhteensä 36 vuoden ajan, miehenikin osan tässä viime vuosikymmenet, ennen kuin nyt nuorin on ylioppilaaksi tultuaan siirtynyt muualle opiskelemaan. Aina on ollut lapsia kanssani, isommasta päästä kun on lähtenyt itsenäistymään muualle, on pienempiä riittänyt.
Koululaisia on lähtenyt koulutielle yhteen putkeen 30 vuoden ajan ilman vuodenkaan väliä, niin että aina joku lapsista tai lapsia on ollut koilulaisia. Meille syntyi pari "iltistä" ja kun isompi sisarus siirtyi yläasteelle aloitti toinen iltiksistä ala-asteen jne.
Olemme voineet matkustaa lasten kanssa ulkomailla ja mökkeillä kotimaassa. Siinä ovat mukana menneet ja nyt saa nauttia useammasta lastenlapsesta..nuorin lapseni oli 6-vuotias tullessaan tädiksi ja minä mummiksi. Ei tässä juurikaan vapaa-ajan "ongelmia" ole ja mielelläni tänäänkin touhusin muutaman tunnin pienten kanssa. Just 3v leikkasi kuvia lehdistä ja näki kuvan ilmalaivasta. Kerroin mikä se on ja sitten aloimme tehdä ilmalaivaa kartongista ym. Naru laitettiin tietty kuten oikestikin ja löytyi sopiva valokuvakin lapsesta jonka leikkasin koriin liimattavaksi, lapsi oli siellä kyydissä...
usein miten jaksan. Neuvolassa kysytään joka, varmaan ihan hyvää tarkoittaen, saanko ollenkaan omaa aikaa. Joskus tulee vähän kiusaantunut olo. Ehkä minulta kysellään ikäni vuoksi jaksamista niin usein.
Olen huomannut, että oman ajan tarve on eri ihmisillä erilainen. Toiset eivät tarvitse "omaa aikaa" niin paljon tai siis heille syvää iloa tuottavia asioita voi tehdä lasten kanssa. Vaikka lapset tuottavat mulle todella syvää iloa, mä ainakin tarvitsen sitä omaa aikaa todella paljon enemmän kuin mitä sitä on tarjolla.
kuinka en kaipaa omaa aikaa. Ihan omasta halustani olen lapsessa kiinni 24/7. Onneksi moni muukin heti sanoi että tuollaistahan se on. Että ennemmin pelkää sitä tilannetta kun joutuu jättämään sen vauvansa hoitoon (vaikka yön yli) ja yrittää pitkittää sitä mahdollisimman pitkälle.
Anoppi oli tässä asiassa minulle erityisen hyvä tuki. Hän ymmärsi tunteeni hyvin, ei tarvinnut selitellä mitään.
Ei monen lapsen kanssa voi oikein kunnolla lenkkeillä, kyllä minä tarvitsen sitä yksin ulkoiluakin.
Ei minulle oma aika ole mitään ryyppäämistä ym, vaan ihan rauhoittumista siitä, että koko ajan en ole vain toisen tarpeita varten, vaan saan olla hetken hiljaa.
Lapset ovat siis nyt jo "isoja". Eli omaa aikaa on esim. töissä ja en enää pidä kauheana heidän jättämistään vaikkapa viikonlopuksi mummolaan kerran vuodessa.
Kyllä minä sitä itsellenikin järjestän. Tarkoitan sitä, että nykyisin pitää joskus suorastaan puolustella itseään ja selitellä että saa olla tarpeeksi itsekseen. Ja toisaalta kaikkien ei tarvitse haluta olla lapsistaan erossa.
No miten esim kuntoilette, jos teillä ei ole omaa aikaa?
Tuo mukavasti lisävastusta. (En varsinaisesti haluaisi ottaa häntä mukaan lenkille, mutta näin se on kätevintä.)
nuorinta tarvitsevat jatkuvaa hoitoa, joten vaikka välillä olen kaksostenrattaissa työntänyt, ei se vastaa ihan minun käsitykseni mukavasta liikunnasta.
Mutta onneksi lapsilla onkin isä, joten saan kyllä omaa aikaa.
No miten esim kuntoilette, jos teillä ei ole omaa aikaa?
Tuo mukavasti lisävastusta. (En varsinaisesti haluaisi ottaa häntä mukaan lenkille, mutta näin se on kätevintä.)
minä tuuppaan nuorimmaisen pyörän kyytiin ja hurautan 10-20 km pyörälenkin useita kertoja viikossa. Tai sitten pistän rattaisiin ja käyn juoksulenkillä. Ei silti, käyn välillä ihan yksinkin. Mutta siis ihan vinkkinä että lapsenkin kanssa onnistuu!
minä tuuppaan nuorimmaisen pyörän kyytiin ja hurautan 10-20 km pyörälenkin useita kertoja viikossa. Tai sitten pistän rattaisiin ja käyn juoksulenkillä. Ei silti, käyn välillä ihan yksinkin. Mutta siis ihan vinkkinä että lapsenkin kanssa onnistuu!
Tietty ihmiset ovat kovin erilaisia ja elämäntilanne on eri. olen itsekin törmännyt ihmetykseen, kun asia tulee puheeksi ja kerron että 1v9kk ikäinen ei ole koskaan ollut yökylässä tai hoidossa pidempiä aikoja. Toki isovanhemmat ovat muutamia tunteja hoitaneet ja auttaneet kun toista lasta olimme hakemassa, mutta muuhun ei ole ollut tarvetta. Meillä on tosi hauskaa perheenä. He ovat pieniä niin kovin lyhyen ajan, että heistä haluan nauttia. Ei sekään ole kiva, että sressi tulee siitä, että lapset pitää saada pois tieltä. Äitinä oma aika on myös sitä, että käy rauhassa pitkässä kuumassa suihkussa ja uskokaa tai älkää....useimmat äiti kaverini arvostavat suuresti yksinäisiä wc hetkiä:)) ainakin meillä kaikki änkeää sinne perässä tai ainakin vääntää valoja pois ja hakkaa oven takana:)
Mutta ainakin mulla sen nuorimmaisen hoito on vaikeinta, kyllähän noita isompia saa helposti jonnekin kaverinsa luo puoleksi tunniksi leikkimään että ehtii pyöräilemään.
Edelleen, on muitakin kuin yhden lapsen vanhempia.
minä tuuppaan nuorimmaisen pyörän kyytiin ja hurautan 10-20 km pyörälenkin useita kertoja viikossa. Tai sitten pistän rattaisiin ja käyn juoksulenkillä. Ei silti, käyn välillä ihan yksinkin. Mutta siis ihan vinkkinä että lapsenkin kanssa onnistuu!
Jos ottaa lenkille nuorimmaisen mukaansa niin miten se liittyy siihen että ei olisi muita lapsia?
Minäkin juuri kirjoitin ottavani kuopuksen mukaan juoksulenkille. Mies vahtii isompia. Ei sitä nyt ihan omaksi ajaksikaan voi sanoa kun on se yksi lapsi mukana.
yksinhuoltajana. Olisi pitänyt olla omaa aikaa, olisi pitänyt ehtiä konsertteihin, kuntoilemaan, kahville jne.
Lopulta masennuin, koska minulla ei koskaan ollut omaa aikaa, ja sitä KUULUU olla jokaisella äidillä, sanottiin.
Sitä alkaa kovasti kaipaamaan jotain, mitä ei oikeasti niin kaipaakaan. Paine vaan on niin kova...
kaikkia lapsia. Ei minun mieheni ainakaan ole yhtään tumpelompi lasten kanssa kuin minäkään.
Oltiin just miehen kans reissussa ulkomailla ilman lasta. Ihan aikuis porukassa ja minulla oli TYLSÄÄ.
Kaipasin 6-vuotiasta lastamme. Matka ei tuntunut juuri miltään kun hän ei ollut mukana. Koko ajan oli jotenkin ulkopuolinen olo.
Kaikki tutut hekuttivat ennen matkaamme että ihanaa kun pääsette reissuun ilman lasta ja saat omaa aikaa.
En tarvitse sitä. Tuo aika minkä neiti viettää päivisin eskarissa riittää minulle.
Mies hokee koko ajan että olemme lapsen kanssa liikaa yhdessä ja hänet pitäisi useammin viedä esim. viikonlopuksi hooitoon.
Miten voi olla liikaa lapsensa kanssa?
Voin kuvitella, ettei häntä enään 6-vuoden päästä paljon kotosalla näy. Kyllä sitä omaa-aikaa silloin piisaa ihan yllin kyllin.
Nyt kun mies on mökillä käytämme lapsen kanssa tilaisuutta hyväksemme ja menemme nukkumaan nenät vastakkain.
kyllä minun mieheni voi vahtia kaikkia lapsia yhtä aikaa, totta kai voi. Mutta monesti vapaapäivinä lapsia täytyy jakaa, jos mies vie vaikkapa isommat uimaan niin ei hän voi ottaa vauvaa mukaan. Ja silloin minä voin mennä vauvan kanssa pyöräilemään tai juoksemaan. Ei meillä ainakaan sitä vapaa-aikaa niin kauheasti ole, kaikki hetket yritetään käyttää hyväksi. Mutta tämä nyt oli sinänsä off-topic. Aloittajan kanssa olen samaa mieltä. 14
kaikkia lapsia. Ei minun mieheni ainakaan ole yhtään tumpelompi lasten kanssa kuin minäkään.
Mä oon miettinyt samaa. Kun tuntui, että vauvan ollessa 6kk jos sanoi ettei ole vielä käynyt baarissa, leffassa tai oikeastaan missään niin oli kamalaa toisten mielestä. "Siis eikö se syö pullosta? Eikö sulla ole omaa aikaa?" Mutta kai se ihmetyttää jos itse jättää 6kk ikäisen mummolaan viikonlopuksi koska tarvitsee sitä omaa aikaa...
Aika menee nopeasti, niin myös kolmen lapsen vauva- ja pikkulapsiaika. Nykyään minulla on ihan sopivasti omaa aikaa, käyn joskus kavereiden tai miehen kanssa jossain ja muutaman kerran viikossa lenkillä.
Jokainenhan kokee tämän eri lailla, mutta minusta myös tuo oma aika on nykyään ylikorostetussa asemassa. En muista, että esim. minun lapsuudessani olisi puhuttu vanhempien omasta ajasta, äiti olisi lähtenyt shoppailemaan tai kavereiden kanssa johonkin viikonlopuksi. Toki joskus olin mummolassa yötä, mutta tuntuu että nykyään on itsestäänselvyys, että lapset ovat usein mummolassa viikonloppuja että vanhemmat saavat omaa aikaa.
Ja olen myös huomannut sen, että mitä enemmän sitä kuuluisaa omaa aikaa on, sitä enemmän sitä tarvitsee. Kavereidemme 1v on jatkuvasti mummoloissa viikonloppuisin, koska vanhemmat haluavat nähdä kavereitaan rauhassa...ja tämä 1v on viikolla päivät hoidossa.
Eräs ystäväni on eronnut, heillä on viikko-viikko-systeemi mitä hän ensin vastusti. Nyt kun on tottunut siihen, niin tuntuu että liikaakin. Lapsi tuntuu olevan rasite ja hän valittaa minulle jatkuvasti kun ei ole omaa aikaa kun lapsi on hänellä...niinpä lapsi on mummolla usein, jotta hän saa omaa aikaa. Eikö hänellä ole sitä "omaa aikaa" jo puolet kuukaudesta tällä yhteishuoltajuussysteemillä?! Ei tavallisella perheellisellä ole, ja sitä hän ei tunnu ymmärtävän. Vihjaa että olen vankina omassa kodissa kun en lähde harva se lauantai baariin hänen kanssaan...
Minusta jokainen vanhempi tarvitsee omaa aikaa omien harrastusten ja ystävien kanssa jotta jaksaa välillä puuduttavaakin arkea, mutta on hankala sanoa mikä on tarpeeksi ja mikä on liikaa.