Olen pienituloinen yh ja mun lapsella on päiväkotiryhmän kalleimmat vaatteet
Ostan lapselle Reimatecia, Småfolkia, Moonkidsia, yms vähän hinnakkaampaa lastenvaatetta. Pystyn tähän, koska Kela maksaa mun vuokran ja opintolainoja en maksa ollenkaan takaisin.
Sijoitan vähät rahani mieluummin lapseni vaatteisiin kuin esim autolainaan tai omistusasuntoon, vaikka en näillä tuloilla kyllä mitään lainoja saisikaan.
Kommentit (72)
kun ostaa oikeaan aikaan, esim. juuri nyt.
Ja merkkivaatteilla on hyvä jälleenmyyntiarvo, niistä saa huutiksessa melkein ostohinnan takaisin. Kalliin ostaminen kannattaa ja lapsesta on mukava leikkiä pihalla kun ei ole housunpolvet märät tai sormet jäässä huonoissa ja märissä hanskoissa.
ja pankki on jo kertaalleen irtisanonut lainani eikä luottotiedot mene niin kauan kuin tuloni ovat pienet ja lyhennän kelalle sen 20€ kk. Lapsen rahat ovat lapsen rahoja, ei niillä mun opintolainoja maksella.
Ja tiedoksi että anoppi maksaa lasten harrastukset myös ex-miehen perheeseen, jossa on nykyisellään kaksi työssäkäyvä. Heitä minä kyllä kutsuisin enemmän pummeiksi kuin pienituloista itseäni.
et ole aikeissakaan mennä töihin?
Ei tullut mieleen, että sitten kun pikku kullan nuppusi siitä kasvaa, ja kaverit kysyy että missä sun äiti on töissä, niin sun nuppuis vastaa, ettei mun äiti ole töissä, eikä ole koskaan töitä tehnytkään.
Luuletko että siinä kohtaa kavereiden vanhemmat kunnioittaa sinua vain sen takia että puet lapsesi hyvin.
Mielestäni ajattelet hyvin lyhytnäköisesti. Ja kyllä se pirpana oppii ne käyttäytymismallit ihan sieltä kotoa, että jos äiteekin makaa kaiket vuodet kotona, ja miten helppoa se on, niin miksi minäkään menisin.
Menisit hetkeksi itseesi, ja mieti mikä toimintatapa on oikeasti oikea.
kuin nämä omistusasunnoista lähtöisin olevat syöttöporsaan. Toivonkin että lapsen alkaa häpeämään soskun rahoilla elämistämme ja ymmärtää että kouluttautuminen on tie vaikka sinne omistusasuntoon ja "parempaan" elämään.
Ihan lapsen motivoinnin takia en tarjoa kaikkea valmiina. Sanon vain lapselle että sun kannattaa käydä koulut hyvin, niin sitten on paremmat mahdollisuudet päästä pois vuokra-asunnosta.
Voi jos se kävisikin noin helposti. Valitettavasti vain lapsilla ei juuri ole tapana oppia vanhempiensa virheistä, vaan lähinnä toistaa niitä. Eli köyhyys tuppaa periytymään, kuten kouluttautumattomuus myös. Sossun rahoilla elämällä tarjoaa lapselleen mallin siitä, miten sossun rahoilla eletään, ei muusta. On eri asia, jos sitä joutuu tekemään olosuhteiden pakosta kuin jos tieten tahtoen järjestää elämänsä sellaiseksi, jotta "lapsi voisi ottaa opikseen".
No, onneksi tämä on vain mauton provo.
saa leikkiä. Joutuvat raukat seisomaan tumput suorina puiston laidalla ettei vaatteet likaannu ja mene rikki. Kai ne vaatteet jumalauta on sitä varten että lapset saa leikkiä ja romuta tuolla pitkin pihoja? Vaatteet katsos on kulutusta varten ja ne saa myös näyttää siltä. En itsekään maksaisi ulkohaalarista 150e sen vuoksi että näyttää upealta. Teet selvästi lapsestasi materialistiä. Onkohan vaan lapsellasi muuten omatunto ym. kunnossa?? Teidän lapsi on parempi kuin meidän lapsi kun sillä on merrkivaatteet päällä eikä osaa välittää muista eikä arvosta elämän perus arvoja. Olet kyllä MAAILMAN PARAS ÄITI-tittelin ansainnut!
työtarjouksia. Enkä suinkaan makaa kotona vaan harrastan itsekseni esim valokuvausta kun tenava on virikehoidossa.
Ja en minä niistä lapseni kavereiden vanhempien arvostuksesta välitä. En aio tutustua lapseni kaverien vanhempiin. Mulla on omat kaverit sosiaalisia tarpeita varten
kaupasta uudet tai sitten soitetaan anopille, että voi voi kun lapsella ei ole ehjiä ulkohousuja.
Pitääkin sijoittaa elarit omiin valokuvausvarusteisiin kuin lapsen vaatteisiin. Tarttisin kameraan uuden optiikan ja se maksaa 300€, elarit ja lapsilisät riittää siihen ihan mukavasti
Itse en kehtaisi soittaa tuollaista puhelua entiselle anopille. Niin olithan yh?
Paljonkohan sinulla on ikää? 19? 20?
Itseni on kasvatettu ainakin tekemään työtä. Työtä kun työtä tekevät on aina korkeammassa asemassa kun kotona lusmuilevat luuseri pummit.
Mites, onko omat vanhempasi myös samanlaisia?
ja minulle on laadukkaampaa sijoittaa elämäni nautiskeluun ja vapaa-aikaan kuin asuntolainan lyhennyksiin. Nyt lähden lapseni kanssa päiväunille ja sitten katson mitä ostaisin huomenna alennusmyynneistä.
Tiesitkö ap että Reimatecissa maksaa merkki ja paljon? Yhtä hyvällä kosteussululla varustettuja vaatteita saa puolet tai yli puolet halvemmalla. Kannattaa lukea vesipilareita ja hankauskestoa sekä hengittävyyttä lapuista mieluummin kuin merkkiä.
Sisävaatteissa merkeillä on vielä vähemmän väliä kuin ulkovaatteissa. Kalliitkin merkkivaatteet kuluu konttaillessa ja sottaantuu askarrellessa. Meillä on parikin paitaa jäänyt pysyvästi liimatahraisiksi päiväkodin jäljiltä. En näe järkeä ostaa noin kallista. Ostan kyllä kivoja minäkin, mm. HM:ltä, Name It:ltä, ihan marketeista ja kirppiksiltä saa nättejä vaatteita pikkurahalla, etenkin näin alemyyntien aikaan.
harmi vaan kun pitää ottaa lapsi kitisemään mukaan. Eivät huoli päiväkotiin välipäivinä kuin työssäkäyvien lapsia. On se niin väärin.
sitten kahdet ulkovaatteet yhden hinnalla. Ja sitten ei haittaa vaikka lapsi jyystää vaatteet pihalla pilalle.
Ja parhaimmat puserot ovat lapsella päällä kyläillessä eikä niitä 26€:n puseroita montaa kertaa käytetä kun lapsella on niin paljon vaatteita.
Päiväkotiin kelpaa ne laatumerkkiset kirppislöydöt.
Ja kuluttamalla paljon, ei tule lamaa.
Ja kuluttamalla paljon, ei tule lamaa.
työpaikan sellaiselle joka sen oikeasti tahtoo.
Ja kuluttamalla paljon, ei tule lamaa.työpaikan sellaiselle joka sen oikeasti tahtoo.
Aivan suurenmoista.
lasten vaatteita oman kullannuppunsa vermeisiin!
Itse käyn töissä ja mies käy töissä. Meillä on omakotitalo ja lainaa, molemmilla autot ja näistä ei ole lainaa. Esikoisella on talvihaalarina Reimatec ja varatalvihaalarina Lassie Supratech, kuopuksella on talvihaalarina Lassie Suprafill ja varatalvihaalarina Lassietec. Välikausihaalarina molemmilla on Reimatecit ja varalla Lassietecit. Molemmilla on Reimatecin rukkaset ja varalla ainakin Lassietecit sekä joitain joiden merkkejä en muista. Jalkineetkin kestää vettä. Kaikki nämä vaatteet on sopivaa kokoa. Sisävaatteina on kaupasta ostettuja vaatteita, Lindexiltä, H&M:ltä, BoBo:sta, JesperJuniorista, milloin mistäkin. Kaikki vaatteet on sopivia ja siistejä. Nukkavieruja tai piintyneen tahraisia ei käytetä lainkaan vaan ne joutaa roskiin. Kirppareita ei ole aikaa kiertää vaan haen kaupasta mitä tarvitsen.
Sen sijaan ei ole aavistustakaan mitä muiden lapsilla on siellä päällään. Tosin joskus on jokun muun vaate eksynyt meidän kassiin ja olen silloin sen pessyt ja palauttanut päiväkodille ja ainakin nämä meille eksyneet on olleet ihan samaa kastia kuin meidän lapsen vaatteet, ei nukkavieruja tai läikikkäitä tms.
Hienoa että ap varustat lapsesi hyvin mutta ei tuossa ole mitään ihmeellistä. Noin me työssäkäyvät ydinperheellisetkin tehdään, vaikka omistusasunto ja omat autot onkin, eikä jakseta asiasta numeroa tehdä.
Niillä lasten kavereilla jotka meillä käy leikkimässä, näyttäisi suurimmalla osalla olevan Reimatecin haalari. Se on hyvä ja niitä myydään monissa paikoissa - helppo ostaa. Ei siinä sen kummempaa.
tuohon työssäkäyvään perheeseen. Sinun lapsellesi antaisin toki säälistä ja oikeudenmukaisuuden takia saman. Mutta mieluummin tukisin ihmisiä, jotka tekevät töitä oman elämänsä eteen.
ja pankki on jo kertaalleen irtisanonut lainani eikä luottotiedot mene niin kauan kuin tuloni ovat pienet ja lyhennän kelalle sen 20€ kk. Lapsen rahat ovat lapsen rahoja, ei niillä mun opintolainoja maksella.
Ja tiedoksi että anoppi maksaa lasten harrastukset myös ex-miehen perheeseen, jossa on nykyisellään kaksi työssäkäyvä. Heitä minä kyllä kutsuisin enemmän pummeiksi kuin pienituloista itseäni.
minulta jää kyllä kokonaan hämärän peittoon, miksi ap kokee näiden vaatteiden kautta olevansa muita parempi? Eihän nuo nyt olleet kummoisiakaan, ihan normivaatetta?
Taitaa sittenkin olla niin että joku katkeruus siellä taustalla pilkottaa ja sillä sitten koitetaan rehvastella, millä pystytään.
Minua ei kyllä liikauta suuntaan eikä toiseen, millaisia vaatteita jonkun toisen lapsilla on. Harvoin kyllä näkee mitään poikkeusta suuntaan tai toiseen. Matkustelen paljon joten ostan paljon lastenvaatteita ulkomailta. Ne on kivoja ja erilaisia ja lapset on nätisti puettuja, mutta kalliita ne eivät ole, enkä yritä sellaista vaikutelmaa edes antaa.
Meillä eletään muutenkin niin, että tavaraa ostetaan vain tarpeeseen, ostetaan eri vaihtoehtoja ensin vertaillen ja silloin kun se järkevää on, ostetaan käytettynä. Ylimääräiset rahat sijoitamme mieluummin johonkin kestävämpään. Tämä on minun elämänfilosofiani, enkä voisi elää ap:n tyyliin, ahdistuisin jos ajattelumaailmani olisi kuten hänellä
tärkeämpää ostaa uusi tila-auto kun samaisen perheen lapsi palelee sitten päiväkodin pihalla vanhassa ohueksi kulahtaneessa markettihaalarissa.
Tärkeintähän on että äidillä ja isillä on autoissa kesällä kunnon ilmastointi ja talvella lämmintä perseenalla.
Itse kyllä ajaisin mieluummin sillä Ladalla ja ostaisin lapselle ne Reimatecit jos auto olisi pakko hankkia. ap
Reimatecin. Nehän eivät ole toisensa pois sulkevia tekijöitä, ymmärrät kai sen ;-)
Sinä senkin pikku provo.... ;-DDD
mitä muiden lasten vaatteet ovat maksaneet:-O