Miten tulla positiivisemmaksi ihmiseksi?

Nyt listaat ne hyvät asiat elämässä. Nautit pikku asioista. No, annas tulla



Mä huusin ja mesosin/stressasin kaikesta. Mutta kun lopetin sen,huomasin miten mukavaa elämä on.

minulle tekis kans hyvää. ja varmaan lähipiirilleni myös, viihtyisivät paremmin seurassani.

Positiivisuus luo positiivisuutta. Hymyile vaikka vastaantulijalle, saat hyvän mielen kun se hymyilee takaisin.

Ekaksi lakkaat ajattelemasta, että asioiden pitäisi olla jollakin lailla ollakseen hyvin. Useimmat asiat kun vaan on, ja on turha käyttää aikaa niiden murehtimiseen. Sää on mitä on, ja ihmiset on mitä on, jos rahaa ei ole sitä ei ole jne. Elämää on turha yrittää täydellisesti hallita, koska siinä ei kuitenkaan onnistu.



Mut toisaalta tuo valittaminen on opittu käytösmalli. Mieti mitä haluat sillä viestiä? Sitäkö, että olet tärkeä ja kunnon ihminen, kun sulla on kiire ja ahdistut asioista? Valittaminen on usein myös itsensä korostamista; valittamalla saa kuunnella omaa ääntään ja samalla saa sympatiaa, ainakin näennäisesti.



Valittaminen voi myös kertoa siitä, että jäsennät tätä maailmaa ensisijaisesti epäkohtien ja ristiriitojen kautta. Tuommoinen ajattelu on ihan ok KRIISITILANTEISSA, jossa täytyy olla selvillä siitä, mikä vaara milloinkin uhkaa eloonjäämistä tai oman yhteisön hyvinvointia. Mut se ei sovellu normaaliin, turvalliseen elämään, jossa isoja, konkreettisia uhkia ei ole. Silloin pienetkin asiat laukaisee joko pienen tai isomman adrenaliinimyrskyn. Se on siinä mielessä huono juttu, että ihminen jää koukkuun toullaiseen käytökseen, ja tarvii joka päivä joko jonkun harmillisen asian joka nostaa vireystasoa kiukuttelun muodossa, tai sit jonkun isomman myönteisen kokemuksen. Ja aina on helpompi harmistua.;)

Tartutan suhunkin tämän positiivisuuteni! Tosin tosikot kyräilee, ja sanovat liiankin hassuksi... Löydän huonostakin asiasta jotain positiivista.

... eli alat tietoisesti kääntämään ajatukset. Lasi on puoliksi TÄYNNÄ, ei puoliksi TYHJÄ, vanhaa sanontaa lainatakseni. Systemaattisesti koitat löytää asioista hyvät puolet.



Kirjaa ylös kolme positiivista asiaa päivässä joka ilta. Kun tulee päivä jolloin haluaisit valittaa kaikesta ja kaikista, ota vihko ja lue mitä kaikkea positiivista sinulle on tapahtunut. Näin saattaa huono päiväkin muuttua paremmaksi.



Tsemppiä yritykseen; muista että se että olet huomannut itsekkin asian on jo puoli voittoa! Silloin voit tehdä asialle jotain!

en ole pessimisti,vaan realisti!!!!!!!!!!Ei nyt liikaa tarvii hymyillä ja "kääntää toista poskea",mutta ei tartte joka asiasta maristakkaan!

Muutama asia pisti miettimään. Olen kova huolehtimaan ja mietimään, mitä kaikkea voi tapahtua ja yriän toimia aina varman päälle. Tämän olen huomannut jo aikaisemmin ja yrittänyt tietoisesti muuttua rennomaksi.



Toinen oli, kun joku sanoi valittamisen olevan opittu käytösmalli. Äitini on vähän samanlainen, ja pelkään, että omatkin lapseni oppii sen.



Kolmanneksi luulen, että taustalla on tarve tulla huomatuksi ja hyväksytyksi. Olen ujo ja hiljainen. Aikonani olin koulukiusattu ja ne jäljet näkyvät vieläkin huonona itsetuntona.



Ja neljänneksi nimenomaan se, että pelkään, että ihmiset eivät pidä seurastani.



Kiitos teille, keittiöpsykologit!



Ap

että tunnen kauheaa syyllisyyttä siitä, etten osaa nauttia niistä kaikista ihanista ja hyvistä asioista, joita on, kun ne sinänsä pienet murheet on pinnalla.

mullekin. Seiskalla oli asiaa, pisti miettimään täälläkin.

Hae kirjastosta kirja nimeltä Älä hikeenny pikkuasioista. Siinä on käytännöllisiä fiksuja ohjeita, kuten: Jos joku ajaa perässäsi ihan puskurissa kiinni, älä hermostu tai ala vilkutella jarruvaloja. Aja sen sijaan bussipysäkille ja päästä puskurinnuolija ohi, hän todennäköisesti törmää vielä johonkin - mieluummin ei sinun autoosi. Päiväsi voi jatkua yhtä hyvänä kuin ennen perässäkökkijää.



Aloita aamusi miettimällä kolme ihanaa asiaa puolisossasi (ja mahdollisissa lapsissasi). Sitten kun he ensimmäistä kertaa sinä päivänä tulevat silmiisi, et voi olla negatiivinen.

Itsekin olen opetellut pois negatiivisuudesta. Äitini on todella negatiivinen ihminen, joten tämä taitaa olla opittu käytösmalli, kuten joku sanoi.



Ollaan perheenä koettu vaikeita asioita viime vuosina, niin kuolemaa kuin sairastamistakin, ja sitä myötä suurta väsymystä. Niistä kun on selvitty, olen päättänyt yrittää suhtautua positiivisemmin elämään ja siihen mitä minulla on.



Ihan esimerkkinä tältä viikolta, kun lapset sairastui kuumeeseen, äitini soitti ja voivotteli asiaa. Sanoin että eihän tässä mitään, arvashan sen että nää taudit jossain vaiheessa meillekin tulee. (Kuka lapsiperhe tänä syksynä välttyy flunssalta/kuumeelta?) Äiti siihen voivottelemaan että no onhan se nyt silti kamalaa se sairastaminen, johon minä että no ei minusta tällä kertaa, kun astmaa sairastava lapsi selvisi KERRABKIN ilman lääkärireissua ja lisälääkitystä. On nimittäin aivan varma että sairaalareissu tulee aina kun hän sairastuu flunssaan. No äiti vielä yritti että "No onhan se silti raskasta kun lapset sairastaa!" Sitten vaihdoin jo puheenaihetta, en jaksa alkaa voivotella asiaa mikä ei mielestäni ole voivottelun väärti. Sitten olisin voinut voivotella, jos olisin taas valvonu muutaman yön ja lähtenyt lopulta aamuyöstä päivystykseen hengitysvaikeuksista kärsivän lapsen kanssa...Kun on sen kokenut monesti, osaa olla iloinen siitäkin, kun ihan vain kuumetta ja lapset nukkuu!



Vähän voi suhteuttaa asioita, opettele sitä pikkuhiljaa. Kun tekee mieli valittaa sateesta, mieti miltä sade tuntuu vaikkapa yksinhuoltajasta, joka polkee sateessa kotiin kyydissään lapsi ja pari kauppakassia. Sinä pääset töistä kotiin autolla. Jne.

ns. positiiviset ihmiset eivät koe syyllisyyttä mistään eivätkä pode koskaan huonoa omaatuntoa. Siis vaikka olisivatkin syyllistyneet toisen loukkaamiseen tai tehneet vastoin yleisiä sääntöjä tai moraalia.



Jos esim taapero tipahtaa tuolilta ja kolauttaa päänsä niin

- ns. negatiivinen ihminen ajattelee että "Voi, kunpa olisin ollut lähellä lasta katsomassa hänen peräänsä. Siten mitään ei olisi päässyt tapahtumaan lapselle. Olenpa ensi kerralla varovaisempi."

- Positiivinen ihminen taas ajattelee "No, sattuuhan sitä. Mutta tuskinpa toista kertaa." Hän kokee ettei se hänen vikansa ollut ja unohtaa koko jutun saman tien.

syyllistää itseään lapsen tipahtamisesta. Ja voivottelee asiaa ystävilleen vielä kuukausienkin päästä.



Tällaisen kuuntelu voi positiiviselle ihmiselle olla sietämätöntä ja hän voi tokaista: "Unohda se juttu, ajattele positiivisesti." Ja yltiöpositiiviselta ihmiseltä voit jopa kuulla erittäin ärsyttävän lauseen: "Ajattele positiivisesti niin tapaturmia ei satu." :)



t:16

eipä sikäli että sillä olis väliä.

mutta veikkaan että aika pian saa leuhkia onnellaan ja hyvillä asioillaan tyhjille seinille.

=)

Mutta ei minusta voi sanoa että positiiviset ihmiset eivät tunnet syyllisyyttä _mistään_. Itse olen positiivinen ihminen, ja jos loukkaan jotain niin tottakai tunnen syyllisyyttä. Tai jos lapsi tippuu tuolilta, en tunne siitä suurta syyllisyyttä mutta ajattelen kyllä että pitää olla varovaisempi. Mutta ei, en jää rypemään joka asiaan vaan pääsen yleensä yli niistä asioista.

ns. positiiviset ihmiset eivät koe syyllisyyttä mistään eivätkä pode koskaan huonoa omaatuntoa. Siis vaikka olisivatkin syyllistyneet toisen loukkaamiseen tai tehneet vastoin yleisiä sääntöjä tai moraalia. Jos esim taapero tipahtaa tuolilta ja kolauttaa päänsä niin - ns. negatiivinen ihminen ajattelee että "Voi, kunpa olisin ollut lähellä lasta katsomassa hänen peräänsä. Siten mitään ei olisi päässyt tapahtumaan lapselle. Olenpa ensi kerralla varovaisempi." - Positiivinen ihminen taas ajattelee "No, sattuuhan sitä. Mutta tuskinpa toista kertaa." Hän kokee ettei se hänen vikansa ollut ja unohtaa koko jutun saman tien.

eipä sikäli että sillä olis väliä. mutta veikkaan että aika pian saa leuhkia onnellaan ja hyvillä asioillaan tyhjille seinille. =)

Positiivisuus on suhtautumista asioihin. Onko se leuhkimista, jos on sitä mieltä että paska säkä, sataa, mutta ei voi mitään, ei maailma siihen kaadu?

niin vesisade tietää hyvää kasveille eikä tartte olla kastelemassa (ehtii tekeen kotitöitä sisällä), koita löytää hyviä asioita tilanteesta: kiire -työt riittää tai väsymys -miten sais arkea toimivammaksi?



Itse olen joskus ollut kova kiroilemaan, ihan tietosesti pyysin anteeksi mieheltä kun huomasin kiroilevani puheessa ihan ohimennen. Se alkaa ajan mittaan muuttumaan.



Negatiivisia asioita ehkä kerrotaan helpommin kuin niitä mukavia: Maija tekee hampaita ja viikon on yöt nukuttu huonosti. Kun hampaat on puhjennut niin tilannetta voisi kehua; hampaat puhkesivat ja taas saadaan nukuttua, kaksi uutta ihanaa hammasta, nyt niitä onkin jo 3!

Ei noita positiivisia juttuja aina edes huomaa kertovansa.

Mutta komppaan sitä että ylipositiiviseenkin kyllästyy. Kun jokaselle on tavallista olla joskus väsynyt niin energiapupu joka aina hymyilee on rasittava (jossain määrin) vaikka tietty ihanaa että joku on semmonen.. :D



Minusta kunnolla alkaa nauttimaan hyvistä hetkistä kun on kokenut huonojakin, ja ehkä miettii mitä naapurissa saattaa tapahtua.

Menettäminen tai sen uhka satuttaa, mutta toivottavasti niistä oppii, minä näen sen juuri oppimisena elämään.

Siitä kumpuaa mm. sanonta että nauti vauva-ajasta, se menee nopeasti ohi. Niitten kasvukipujen myötä lapsi kasvaa. Sen aikana tarttee nauttia, vaikka väsyttää.



Kaikki ei saa lasta ja toiset menettää lapsen. Osaako hiljasta yötä arvostaa, vai hyväksyä että elämä on.

että olen niin negatiivinen. Lakkasin sitten puhumasta negatiivisista asioista ja valittamasta ja hymyilen ihan omituisissakin tilanteissa (jälkeenpäin ajateltuna). Mutta sisäisesti olen ihan yhtä negatiivinen kuin ennenkin. Musta vaan tuntuu, että juuri mulle sattuu kaikkea huonoa ja kukaan ei pidä minusta ja olen ikuisesti tuomittu olemaan onneton. Mutta toisten ihmisten onneksi voi aina esittää toisenlaista.

Niin mäkin tein ja se auttoi... :)