Varpajaiset?
Mistä miehet ovat saaneet sen käsityksen että on ok lähteä synnytyssalista tukka putkella muka "juhlistamaan lapsen syntymää". Ilta tuhannen päissään ja seuraavana päivänä sairaalaan katsomaan äitiä ja vauvaa silmät verestävinä ja helvetin pahalta haisten.Eikö muita vituta?
Kommentit (23)
Mies piti varpajaiset. Ne olivat sinä aikana kun me olimme vauvan kanssa sairaalassa. Ei se ollut meiltä millään tavalla pois.
Musta oli oikeastaan todella hienoa, että miehen kaverit, jotka asuvat ihan muilla paikkakunnilla ajoivat ihan ex-tempore monta sataa kilometriä juhliin. Vauva syntyi to-pe yönä ja pe juhlivat varpajaisia. Olivat ostaneet vauvalle liikuttavia lahjoja ja tuleva kummisetä mulle valtavan puskan ruusuja jotka toi sairaalaan.
Keskimmäisestä kävi parhaan kaverinsa (joka ajoi monta sataa kilometriä tätä varten) syömässä ja oluella, mutta ei sen ihmeempiä varpajaisia.
Kolmannen kanssa sama juttu.
Meillä kyllä on ollut myös ihan tietoinen ratkaisu, että sairaalassaolopäivinämme mies on ollut aivan normaalisti töissä ja säästänyt isyysloman siihen kun olemme kotoiutuneet.
Eli ei ole muutenkaan siellä sairaalassa asunut.
Siten vauvan tultua kotiin on oltu hissukseen yhdessä kotona ilman menoja.
Mistä miehet ovat saaneet sen käsityksen että on ok lähteä synnytyssalista tukka putkella muka "juhlistamaan lapsen syntymää". Ilta tuhannen päissään ja seuraavana päivänä sairaalaan katsomaan äitiä ja vauvaa silmät verestävinä ja helvetin pahalta haisten.Eikö muita vituta?
Ensimmäiset varpajaiset vietti n.15 vuotta sitten, viikko tytön syntymän jälkeen. Seuraavat varpajaiset vietti n. 8 vuotta sitten, viikko pojan syntymän jälkeen.
Mulla ei ole ollut mitään sitä vastaan.
me heittäisimme niille laitoksella vauvat syliin ja ilmoittaisimme että "nämä mammat lähtee muuten nyt juhlimaan varpajaisia!"
Oman ajan otto huipussaan!?